perjantai 30. marraskuuta 2012

Jotain uutta ja turkoosiakin

Elämäni kohokohta koittaa neljästi vuodessa (ellei kaikenlaisia lomia, syntymä- ja nimipäiviä, joulua, juhannusta, SM-Liigan alkua tai jääkiekon MM-kisoja lasketa) uuden Novitan neulelehden kolahtaessa postiluukusta. Sitä ennen olen jo katsonut valmiiksi netistä tulevan talven tai syksyn värikartat sekä ne muutamat maistiaiset, mitä uusista ohjeista on julkistettu. Mikäli uudesta värikartasta puuttuu jokin sillähetkellä myynnissä oleva suosikkivärini tai langat sellaiseen neuleeseen, mitä en ole vielä ehtinyt toteuttaa, käyn hankkimassa sitä varastoon ennen sesongin vaihtumista.

Esimerkiksi allaolevaan villatakkiin hankin langat jo alkuvuodesta, mutta ehdin tehdä sen vasta nyt. Inhoan päättelyä ja palasten yhteenompelemista, joten tämäkin lojui ensin pöydällä useamman viikon kunnes ostin napit ja sitten se odotti vielä pari viikkoa nappien kiinnitystä, mutta valmista tuli!
Novita syksy 2011, suunittelija Anne-Maija Immonen. Lanka: Noki. Napit: Neppinappi, Lahti.
Lankana Novitan Noki ei neulottaessa ollut mikään suosikkini (paksuus vaihteli ihan ohuesta überpaksuun) mutta lopputulos tuntuu mukavan pehmeältä ja on toivottavasti myös lämmin. Napit olisin halunnut mieluummin pyöreinä, mutta kaupassa ei ollut tarpeeksi isoja pyöreitä turkooseja nappeja. Ja turkoosia väriä ei ihan hevillä vaihdeta... ihan hauskat nuokin on.

Novita Talvi 2011, suunnittelija Lucia Biskupska. Lanka: Polku ja Silmu.
Hieman aiemmin tein yläolevat kämmekkäät. Palmikko-reikäkuvio ei valitettavasti pääse oikeuksiinsa kuvassa, se näyttää paljon paremmalta luonnossa. Kämmekkäät on tarkoituksella eriväriset, sillä Polku on liukuvärjättyä lankaa ja satuin neulomaan nämä sopivasti sellaisesta kohtaa kerää, että toinen nyt sitten on vihreä ja toinen punaruskea. Peukaloaukko neulottiin itselleni uudella tavalla: hajoittamalla suljettu neule tasoksi ja kokoamalla sitten taas suljetuksi neuleeksi aukon jälkeen. Ei mitenkään vaikeaa, kunhan muisti varmistaan ensin, että kuvion langansiirrot ja -kierrot osuvat sille oikeanpuolen kerrokselle.

Mitähän näistä tekisi?
Alkuvuoden lankahamstrauksesta on jäljellä vielä muutamia keriä: yksi valkoinen TicoTico, vaaleanharmaata Crystalia sekä punaista Rose mohairia. En edes muista miksi hankin valkoisen kerän, mutta kovinpaljoa sukkia tai huivia enempää siitä ei saane aikaan. Crystalin ostin lyhythihaista neulepaitaa varten, mutta mietin vielä... Rose on hankittu villapaitaa varten, mutta mielessä on kaksi ohjetta mihin sen käyttäisin, enkä ole vielä päättänyt kumpaan.

Tällä hetkellä työn alla on pitkä palmikkoneuletakki ja lankana ihana, keltavihreä Isoveli. Sen valmistumiseen menee kuitenkin vielä tovi: olen vasta aloittanut hihoja, etu- ja takakappaleet tosin on jo tehtynä.

Jaahas, kirjasto ilmoitti juuri J.K. Rowlingin uutuuden olevan noudettavissa. Sinne siis...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.