sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kohukirja!!!

Minttu Vettenterä: Jonakin päivänä kaduttaa

Tarina koulukiusatusta, itsemurhan tehneestä tytöstä, Enkeli-Elisasta. Jotain koskettavaa luettavaa.

Niinhän minä luulin kun nappasin tämän kirjastosta.

Jonakin päivänä kaduttaa olikin Elisan isän, entisen kiusaajan tarina siitä miten hän vuosien jälkeen ymmärsi tehneensä väärin ja etsi entiset kiusattunsa pyytääkseen anteeksi. Tämä toki kerrotaan takakannessa, mutta luin sen fiksuna vasta kotona. Kirjassa on myös otteita Elisan päiväkirjasta sekä koulukiusaamiseen liittyviä uutisia.
Kirjan paras oivallus on sen nimi.
En ole koskaan lukenut Elisa-blogia tai käynyt Facebook-sivulla, joten etukäteistietoni aiheesta perustuivat iltapäivälehtien kirjoitteluun tarinan aitoudesta. Jos kuitenkin unohdetaan hetkeksi moinen kohu, niin mitä kirjan noin sadasta viidestäkymmenestä sivusta jää käteen? Miten se toimii? Millaisia ajatuksia se herättää?

Eipä paljon mitään, valitettavasti. Ei toimi. Ja ne ajatuksetkin kääntyvät toisaalle, ihan mihin tahansa muualle kuin Elisan -tai siis hänen isänsä- tarinaan. Jonakin päivänä kaduttaa kaatuu uskottavuusongelmaan: sen loppuratkaisu on liian laskelmoitu ja ennalta-arvattava, eikä hahmoihin synny toivottua tunnesidettä, pikemminkin ärsyttävyyskerroin. Tämä on harmi, sillä kirjan käsittelemä aihe ansaitsisi tulla kerrotuksi kunnolla jonkun toisen kirjoittamana, eri hahmojen kautta sekä toivottavaksi fiktiona eikä faktana; kumpaa tämä nyt sitten olikaan.

Jos haluat lukea hyvinkirjoitetun kirjan katumuksesta ja mahdollisuudesta tehdä pahan jälkeen jotain hyvää, etsi käsiisi Khaled Hosseinin Leijapoika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.