Murrr... sanoo pikkuleijona.

Nuorten jääkiekon MM-kisat alkavat huomenna Venäjän Ufassa. Harjoitusotteluissa voitot Kanadasta ja USAsta napanneet pikkuleijonat kohtaavat aamusella Latvian. Oman jännityksen kisoihin tuo Pelicansista joukkueeseen päässyt maalivahti Janne Juvonen sekä melkein-pelikaani, Heinolan Peliittojen hyökkääjä Ville Järveläinen. Pääseekö Juvonen kertaakaan tolppien väliin? Miten käy Peliittojen pikkumiehen tosikoitoksessa?

Ja ennen kaikkea: saunooko poika vaiko eikö sauno?

Pohjois-Amerikassa nuorten (alle 20-vuotiaiden) MM-kisoja pidetään suuremmassa arvossa kuin aikuisten vastaavia. Matsit ovat loppuunmyytyjä ja TV-lähetykset sen hetken katsotuimpia, ainakin Kanadan puolella. Ei siis ihme, että kisat pelataan usein uudella mantereella ja monen lätkäfanin vuodenvaihde täällä Suomessa kuluu öitä valvoen. Tulevat päivät näyttävät, millaiset kisat Venäjällä järjestetään ja mistä ne muistetaan. Teen sitten ajatuksistani jonkinlaisen yhteenvedon.

Katsotaan kuitenkin hetkeksi viitisentoista vuotta taaksepäin. Vuoden 1998 kotikisat olivat ensimmäiset noteeraamani nuorten MM-kisat. Järjestävät paikkakunnat olivat Helsinki ja Hämeenlinna, missä kävimme katsomassa Tapaninpäivänä Slovakia-Sveitsi sekä Suomi-Saksa -ottelut. Suomi pelasi muut alkusarjan pelit Helsingissä, sekä tietenkin finaalin, mutta ei mennä vielä asioiden edelle.

Yhdellä päivälipulla näki molemmat ottelut, joten tietenkin saavuimme paikalle hyvissä ajoin ennen Slovakia-Sveitsiä. Kovin moni muu vain ei ollut samaa mieltä, sillä peli käytiin lähes tyhjässä Rinkelinmäen (kai se oli silloin Rinkelinmäki?) hallissa. Lipun tarkkaa hintaa en enää saa mieleeni, mutta kaksi ottelua näki halvemmalla kuin yhden aikuisten MM-kisapelin edellisenä keväänä Hartwall Areenalla. Eikä silloin ollut tietoakaan kevään 2012 riistolippuhinnoista! Olisiko ollut peräti vain 20, korkeintaan 30 euroa nykyrahaksi muunnettuna... ei vain voi muistaa. Sveitsi ei tuolloin ollut kummoisen kiekkomaan maineessa, mutta onnistui voittamaan Slovakian ja eteni lopulta turnauksessa pronssille.

Suomi löylytti Saksaa maalein 5-0 ja yleisökin löysi siihen mennessä tiensä hallin lehtereille. Kisat eivät siinä vaiheessa näkyneet miltään kanavalta, mutta pikkuleijonien edetessä kohti kultaa YLEkin heräsi raivaamaan tilaa ohjelmistoonsa. Kukaan ei tainnut odottaa mitään joukkueelta, jonka tähdet olivat vasta syttymässä koko kansan tietoisuuteen. Finaalissa Suomi kohtasi Venäjän. Ratkaisu nähtiin vasta jatkoajalla kun kiekko saatiin häkkiin Niklas Hagmanin pöksyjen kautta. Ja samalla tehtiin pala suomalaista kiekkohistoriaa. Eikä se jäänyt ensimmäiseksi hieman erilaiseksi Venäjää vastaan tehdyksi ratkaisumaaliksi, se seuraava päätyi aikanaan postimerkkiin...