keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Viidakon tähti

Minä Cheeta: omaelämäkerta

Älä anna tylsänharmaan kannen hämätä: Minä Cheeta on hauskin, räävittömin ja viihdyttävin lukemani elämäkerta. Se kertoo Hollywoodin kulta-ajasta sellaisia totuuksia, joiden moni varmasti tahtoisi jäävän ikiajoiksi unholaan. Minkä verran Cheetan muistelmissa sitten on totta? En tiedä, enkä oikeastaan välitä. Kun kertojana on kaiken omasta perspektiivistään nähnyt simpanssi, eivät yksityiskohdat pakosti loksahda aivan kohdilleen. Pääasia, että lukija nauttii tekstistä, jossa Cheetan ajoittainen harhautuminen sivupoluille tarjoaa ainoastaan lisää mehukkaita yksityiskohtia.
Elokuvatähti, taidemaalari ja nyt myös kirjailija.
Me olimme Tarzan ja Cheeta. Me voisimme tehdä mitä tahansa. Hän voitti viisi kultamitalia olympialaisissa ja oli valkokankaan supersankari ja hyvä mies. Ja minä olin paras ystävä, joka tuolla raukkaparalla ikinä oli ollut, saakeli.

Minä Cheeta on ennenkaikkea ihmisen ja simpanssin tarina. Johnny Weissmullerin ja Cheetan. Tai oikeastaan kertomus siitä, miten Cheeta pelasti kokonaisen elokuvasarjan, kuitenkaan saamatta -omasta mielestään- ansaittua Oscaria. Alussa saamme tietää miten Cheeta eli viidakossa meren toisella puolella ja päätyi Hollywoodin unitehtaaseen. Suurin osa teoksesta kertoo vuosista, jolloin Cheeta, Tarzan ja Jane sekä myöhemmin myös poika asuivat jyrkänteellä uneksuen mitä ihmeellisimpiä unia, jotka näytettiin valkokankailla. Vaikka vuodet kuluivat unien jälkeen, eivät Cheeta ja Tarzan koskaan unohtaneet toisiaan. Jane taas, no, Cheeta ei oikein tullut toimeen hänen kanssaan, lukekaa tarkemmin kirjasta mitä tapahtui. Elokuvanteon lisäksi vietetään aikaa Hollywoodin öissä ja kartanoissa, simpanssin näkökulmasta, tietenkin ja kurkistetaan siihen maagiseen maailmaan, mitä enää ei ole.

Kirjan pääsanoma on, että Johnnylla oli useita vaimoja, mutta vain yksi Cheeta. Ja unet ovat onneksi tallessa DVDllä.

Cheeta väittää kirjoittaneensa teoksen itse, mutta sallittakoon, että annan krediittiä myös hänen haamukirjoittajalleen James Leverille. Jos mies voisi olla simpanssi, niin se olisi varmaankin hän, ainakin tämän kirjan perusteella. Ja tämä oli siis kohteliaisuus.

Umpimieliset tosikot: vältelkää kirjaa. Kaikki muut: lukekaa se!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.