torstai 28. helmikuuta 2013

Kalevala nykyihmiselle

Johanna Sinisalo: Sankarit

Kansikuva kertoo kaiken: tässä on rock'n roll ja suomalainen muinaisperinnemytologia sellaisena hyrskynmyrskynä, että lukijan on pysyttävä skarppina, jottei putoa paatista. Tai kärryiltä. Tai sillalta kuten kirjan hahmot palavassa autossa...
Elvis elää!
"Ei enää kultia, ei hopeita", sanoo ääni. "Ei Mahti enää rupea, ei pysty enää. Ei osaa enää taistella. Ei osaa enää juosta, ei heittää, ei hypätä."
Ääni on suhteellisen selvä, vaikka onkin nariseva ja välillä matalan muriseva, välillä kirskuva. Mutta se muodostaa sanoja ja sanat matelevat väkisin Mahdin kallon koloista sisään.
---
Mahdin pää puistaa. Käsi haparoi keulatuhdon alka, ja kuin ihmeen kautta rommiviinapullossa on on vielä vähän jäljellä. Korkki aukeaa ja kuuluu kulahdus, lämpö hulmahtaa vatsaan kuin lippu.
Mutta ääni ei kaikkoa.
Vene puhuu hänelle.
"Ei mahti enää rupea, ei pysty enää. Ei osaa enää taistella. Ei osaa enää heittää, ei hypätä", se pudottelee laulavaan sävyyn.

Sankareita lukiessa harmitti, että olen selaillut tai edes raottanut Kalevalan kansia edellisen kerran jokseenkin kymmenen vuotta sitten. Sinisalo todennäköisesti osaa sen ulkoa ja lainaa kirjaa häpeilemättömästi. Mutta poissa ovat kanteleet ja hirvenhiihdot: miehet ovat iskelmäprinssejä tai rocktähtiä, joilta onnistuu autoilla kaahailu ja kilpalaulanta. Ja laulamista voi yrittää myös entinen huippu-urheilija... On poikaansa etsivää ja hänet palasina löytävää äitiä sekä Pohjolan neidon kilpakosintaa. Sankarien juoni on tuttu myös juorulehtien sivuilta, mutta se on alkuperäinen tarina lainatuilla mausteilla.

Kirjassa vuosikymmenet seuraavat traagisia ihmiskohtaloita nykypäivään, eikä sankarin osa ole helppo vieläkään. Sankareissa ei ole välillä mitään järkeä, se on ilotulitus jossain mielikuvituksen äärirajoilla, tyylilajien vaihtuessa sujuvasti eri luvuissa. Kirjan luettuani olo oli hieman sekava, mutta myös riemastunut. Epäuskoinen. Kuin oudon unen jälkeen herättyäni.

Sankarit ei kuitenkaan ollut yhä huumaava lukukokemus kuin Sinisalon loistava, suorastaan käsittämättömän hyvä Ennen päivänlaskua ei voi. Se ei ollut yhtä eheä kertomus kuin koskettava mehiläistarina Enkelten verta. Sankarien minuun parhaiten iskenyt oivallus tuli jo kirjan alussa Suuren Tammen muodossa, mutta sen oksat kurottuivat tarinan loppuun asti. Aiemmin lukemieni Sinisalon kertomusten taso on ollut niin korkea, että tämä oli niihin verrattuna pienehkö pettymys. Sankarit on kuitenkin huomattavasti parempi kuin moni muu lukemani kirja.

Kuten Kalevalassa, on Sankareissakin mystinen, ihmeitä tekevä voima. Se on tavoittelemisen arvoinen, mittaamattaoman arvokas ja tarkoin varjeltu. Kun metsässä soi rokki, valtaa ihmisten mielen Samp- siis zombi.

Ulko-ovi paukahtaa jossakin kaukana talon toisessa laidassa ja Seppo on yksin. Hän punnitsee kädessään kaukosäädintä kuin atsteekkipappi juuri rinnasta revittyä pientä sydäntä.
Delete.
Delete all.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.