keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Wales vs. Ruotsi

Tämä ei ole lätkää. Eikä todellakaan jalkapalloa. Tämä on kirjamaaottelu!

Olin ollut viime vuonna ilmeisen kiltti, sillä joulupukki muisti minua parilla kovalla paketilla. Yksi niistä on jo luettu, enkä voinut olla vertaamatta sitä toiseen lähiaikoina lukemaani kirjaan. Mitä saadaan aikaan, kun walesilainen ja ruotsalainen kirjailija käyvät tahoillaan 1900-luvun tapahtumien kimppuun?


Ken Follett: Kun suuret sortuvat

Olin katsellut tätä jo pidempään kirjastossa ja se tarttui lopulta matkaan lomalukemiseksi. Folletin kirjoista Taivaan pilarit sekä Maailma vailla loppua olivat ennestään tuttuja, ja niiden myötä tämän odotukset suuret. Follet on tarttunut tällä kertaa katedraalia suurempaan haasteeseen käydessään läpi vuosisadan kolmessa kirjassa. Toinen osa Winter of the World on jo julkaistu englanniksi ja kolmas Edge of Eternity on tulossa ensivuonna.

Ajallisesti Kun suuret sortuvat käsittelee ensimmäistä maailmansotaa ja paikallisesti seurataan niin walesilaisia kaivosmiehiä, englantilaisia ja saksalaisia aristokraatteja, venäläistä rahvasta sekä Yhdysvaltojen seurapiirien ja politiikan kermaa. Kirja on hyvä esimerkki siitä, mitä historiallisessa romaanissa pitää olla: taustatyö on hoidettu kunnolla ja tapahtumat sekä henkilöt linkittyvät toisiinsa kivuttomasti kun nuorta mainaria koijataan ensimmäisenä työpäivänä, aatelisneito rakastuu väärään mieheen tai amerikkaan paennut veli venäläinen kohoaa sosiaalisessa asteikossa.

Mutta jokin tässä tökki.

Tai oikeastaan ei tökkinyt, eikä edes liikuttanut. Kirjan tapahtumat olivat vähän liiankin varman päälle, vailla todellisia yllätyksiä. Yksikään hahmo ei saanut minua elämään mukanaan tai edes vihaamaan itseään. Kaivospöly ei takertunut kurkkuun eivätkä pommit putoilleet taistelutantereella viereeni. Luodit viuhuivat ohi. Sain enemmän irti niistä politiikan kiemuroista ja historiallisista faktoista, mitkä johtivat ensimmäisen maailmansodan syttymiseen sekä brittiläisen 1900-luvun alun yhteiskunnan kuvauksista. Kirjan päätyttyä fiilis oli jotakuinkin "tulihan luettua ja se oli nyt siinä, mitä seuraavaksi?".

Sori Ken, mutta tämän trilogian muut osat taitavat jäädä minulta väliin.


Jan Guillou: Sillanrakentajat
Kun paketista kuoriutui vihreäkantinen junakirja, oli ensimmäinen ajatukseni "mikäs kumma tämä on?". Vasta sitten huomasin kannessa tutun nimen: olen lukenut aiemmin Guilloun kolme loistavaa Arn -kirjaa sekä sen neljännen -mielestäni turhan- jatko-osan. Tämän ilmestyminen oli mennyt minulta ohi, joten hämmennys muuttui iloiseksi yllätykseksi, onhan historiallinen romaani suosikkigenreni yhdessä fantasian kanssa.

Guillou kertoo vuosisataansa kolmen norjalaisen veljeksen, Lauritzin, Oscarin ja Sverren kautta. Pojat ovat syntyneet kalastajaperheeseen, mutta saavat elämänsä tilaisuuden kun paikallinen hyväntekeväisyysjärjestö huomaa heidän lahjakkuuteensa ja maksaa insinöörikoulutuksen Dresdenissä. Saksamaalla kaikki ei opintojen lopussa mene niinkuin strömsöössä ja ainoastaan Laurtiz palaa kotimaahan maksamaan kolmikon velkaa ja rakentamaan siltoja vuoristoon Kristianian (nyk. Oslon) ja Bergenin väliliselle radalle. Oscar päätyy saksalaisten Afrikkaan rakentamaan siltoja sekä metsästämään leijonia. Sverre taas seuraa sydäntään Englantiin, muttei ole veljessarjan ainoa jolla on rakkaushuolia.

Tarina liikkuu sujuvasti Saksan, Norjan sekä Afrikan välillä. Lumimyrskyt, vuonot, hiihtoretket, kaatosateet, paahtava aurinko, purjehduskilpailut Kielissä... kaikki ne heräävät eloon kirjan sivuilla. Sillanrakentajat ei ole paras lukemani historiallinen romaani, mutta sen hahmot olivat kiinnostavia ja sitä oli ilo lukea. Vaikka tämäkin käsitteli ajallisesti ensimmäistä maailmansotaa, ei siinä eletty päivääkään Euroopan varsinaisella sotatantereella, minkä lasken ehdottomaksi plussaksi. Mielenkiintoisia tapahtumia riitti siihen aikaan myös Norjassa sekä Afrikassa. Isoin miinus kirjalle siitä, että se loppui kesken!

Odottelenkin siis jo innolla sarjan seuraavan osan suomennosta, juuri sitä puuttuvaa kolmasosaa mitä Sillanrakentajia lukiessani kaipasin. Hyvät naiset ja herrasmiehet, saanko esitellä: Dandy. (Spoilaava linkki vie Guilloun ruotsalaisen kustantajan sivulle.) Dandyn kansikuva, se on kieltämättä upea! Sen sijaan Sillanrakentajien ruotsalainen kansi häviää mielestäni vertailussa suomalaiselle. Likeltä saamani tiedon mukaan Dandy ilmestyy suomeksi ensi syksynä ja sarjasta olisi tulossa kuuden osan mittainen, mutta Guillou ei ilmeisesti ole tästä vielä aivan varma.


Ja maaottelun voittaja on: Ruotsi. Ei epäilystäkään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.