Kauden ekat lihikset

Pelicans - Tappara 3-2 ja

Tästä se lähtee! Ei tiennyt puhallettava peräkärryhahmo vielä tässä vaiheessa, että tuohon asentoon kohosivat turkoosien fanien kädet ottelun päätteeksi. Taustalla odotetaan ovien aukeamista.

Olin invakatsomossa kaverin kanssa, ja ennen peliä päätimme piipahtaa fanishopissa. Se vaati hieman etukäteisselvittelyä, sillä Isku Areenassa on katsomojen takana yksi käytävä, mutta se on eri tasoissa. Katsomokartta näyttää pelipaikkaa tuntemattomille invakatsomon sijainnin kartan alakulmassa. Fanishoppi taas on vastapäisessä kulmassa fanikatsomon takana ja sinne on sisäkautta päästäkseen kuljettava kahdet portaat.

Tiedoksi muillekin, että fanishoppiin pääsee hissillä kun menee ensin aitiosisäänkäynnille, siitä sisään ja hissillä ylös kakkoseen. Sama homma sitten takaisin ja ulkokautta invakatsomoon. Aitiosisäänkäynnin henkilökunta oli ensin hieman ihmeissään kun selitin tilannetta, mutta he pääsivät nopeasti kärrryille ja laskivat meidät sisään, neuvoivat hissiin ja takaisin tullessa vielä varmistivat että meillä on toimiva lippu millä mennä oikeasti halliin. Hyvää palvelua, kiitos! :)

Fanishopista tarttui mukaan uusi kausikirja ja olisin ostanut fanipaidankin. Se jäi toiseen kertaan, sillä uudet paidat saapuvat kauppaan vasta myöhemmin. Vanhat turkoosit paidat oli tosin laitettu erittäin hyvään tarjoukseen...

Nopeasti vähän syötävää, lihis nakilla ja ilman, kera ketsupin ja sinapin -nam! Sitten katsomoon.

Savukoneet ovat puskeneet jään ylle pilven ja ledivalot välkkyvät. Meidän jengi on jäällä mustissa lauantaipaidoissa, me ollaan valmiina, me ollaan Pelicans-perhe!

Lahtelainen yleisö ei kuitenkaan ollut aivan parhaassa terässä: välillä suurimman metelin sai aikaan yksittäinen oranssipaitainen Tapparan kannattaja. Keväällä Isku Areenalla on aivan erilainen meteli, siitä olen varma! Yleisöä oli kummallisen vähän, ainoastaan 4234 katsojaa. Kumma juttu, ettei kauden avaus, erityisesti eilisen voiton siivittämänä, houkutellut paikalle enempää... olivatko kaikki kotona / baarissa katsomassa matsia tai sitten koripalloa?

Nautin monen fanin lailla, näin uskon, erityisesti kahdenlaisista peleistä: äärimmäisen tiukista ja tasaisista väännöistä joissa luistellaan suurella sydämellä sekä murskavoitoista, joissa kaikki onnistuu (Bratislava 2011, kolmas erä). Tämän päiväinen oli tasaista vääntöä, mutta kovin suuria hienouksia itse ottelusta ei jäänyt mieleen. Tärkeintä on se positiivinen tunnetila, mikä vallitsee tätä kirjoitettaessa.

Entinen pelikaani Pekka Jormakka aloituksessa Smolenakin kanssa. Tässä vaiheessa toista erää hoksasin, etten ollut kiinnittänyt mieheen oikeastaan mitään huomiota pelin aikana ja etsin hänet kameralla. Hetkeä myöhemmin Jormakka iski Tapparan avausmaalin. Olisi pitänyt olla hiljaa...

Pieni laitakahina kuuluu peliin ja herättää myös yleisön. Jäähyjäkin otettiin, hieman liikaa turkoosien lasien läpi katsottuna, onneksi kuitenkaan sikamaisuuksia ja ylilyöntejä ei nähty. 

Ei hätää, meillä on veskari, jonka keskittyminen ei herpaannu tapahtui jäällä mitä tahansa.

Keskittymistä tarvittiin koko joukkueelta kun kolmen erän jälkeen oltiin tasatilanteessa. Pienen huilin jälkeen jatkettiin. Tappara otti jäähyn, Aravirta aikalisän ja Smolenak ratkaisi pelin:

Illan minulle mieleenpainuvimmista suorituksista vastasi kuitenkin Jan Latvala. Mies teki jälleen avausmaalin ja varjeli Myllyniemen edustaa varsinkin kolmannessa erässä isännän elkein. Eleetöntä, mutta tehokasta toimintaa. Jan is back!

Ottelun alisuorittajan tittelin annan Pekko Pelikaanille. En ehtinyt lihisostosten takia nähdä Pekon alkushowta jäällä (oletan että sellainen oli, ainakin Pekko kuulutettiin) ja ottelun aikana maskotti lähinnä seisoskeli hieman käsiään heilutellen. Muistan huomattavasti energisemmän ja eläiväisemmän Pekon, joka intoutui juoksemaan portaita We're gonna win'in tahtiin ja otti kontaktia katsojiin.

Hieno aloitus, kaksi peliä ja viisi pistettä! Iltasaduksi luen kausikirjaa.