Tässä osta kirja -päivän ostos, nyt luettuna.
Ensikosketukseni Mika Waltariin oli Sinuhe egyptiläinen ja ihmeteys siitä, miten suomalainen kirjailija on voinut tehdä Egyptiin sijoittuvan teoksen. Siihen aikaan kävin ala-astetta ja luin Viisikoita. Nyt olen tutustunut paitsi Sinuheen, myös kahden kirjan verran Mikaeliin sekä Valtakunnan salaisuuteen. Loistavia kirjoja jokainen!
Kuitenkin tietoni Mika Waltarin teoksista rajoittui historiallisiin romaaneihin, muutamaan Komisario Palmuun ja johonkin näytelmään. Waltarin elämästä en tiennyt sitäkään, ainoastaan yksittäisiä asioita: kun Waltari halusi saada jotain aikaan, hän linnoittautui yksin maaseudulle, söi sieniä tai vastaavia päihteitä ja pääsi sopivaan flow-tilaan missä naputteli romaaninsa. Kovin kärjistettyjä ajatuksia, mutta kuitenkin omalla tavallaan tosia.
Unio mystica on erittäin kattava sekä erinomaisesti kirjoitettu elämäkerta. Se käy nimensä mukaisesti läpi Mika Waltarin koko elämän sekä hänen vähänkin mainitsemisen arvoisensa teokset -niitä sekä erilaisia julkaisuja on valtava määrä. Oikeastaan ainoa syy jättää Unio mystica lukematta olisi järjetön spoilauspelko, sillä Panu Rajala esittelee Waltarin teosten päähenkilöitä sekä juonenkäänteitä ihan loppuratkaisujakin myöten. Valinta on perusteltu, sillä Waltari ja hänen teoksensa ovat niin lähellä toisiaan ja toisiinsa kietoutuneita, ettei yhtä voi kuvitella ilman toista.
Mika Waltari oli ensimmäinen suomalainen maailmanlaajuisesti menestynyt kirjailija. Mies, jota arvostettiin ja kahdittiin ja jolta -ainakin leikillään- meinattiin kieltää osallistuminen kirjoituskilpailuihin, sillä hän olisi voittanut ne menen tullen. Waltari oli myös tosissaan ryhtyessään kirjailijaksi ja hän onnistui tavoitteessaan. Hän todella kirjoitti suuret romaaninsa muutamissa kuukausissa, tehtyään ensin valtavan taustatyön ja saavutettuaan sopivan mielentilan. Hartolan mökkiin majoittui paitsi kirjailija, myös joukko egyptiläisiä joiden läsnäolon perheen koirakin aisti.
Miehestä ja kirjoituskoneesta ei vielä saisi kiinnostavaa tarinaa, onneksi Waltarin elämässä oli paljon muutakin. Kun on tehtävä vaikutus tyttöystävän isään ja samalla kirjoitettava kirja, ei armeijan suorittamista voi sanoa tavalliseksi miehistymisriitiksi. Yliopistotutkintokin oli siihen aikaan mahdollista suorittaa nopeammin kuin tänä päivänä ja kesälomalla ehti hyvin pidemmäksi aikaa Pariisiin kirjoittamaan esikoisromaanin. Naissuhteistakaan ei kiemuroita tai kolmansia osapuolia puuttunut, eikä Waltarin rakkauden tai ihastumisen kaipuu hellittänyt avioliton myötä. Hätäisempi nainen olisi jättänyt hänet, mutta Mika ja Marjatta Waltarin liitto kesti siihen kuuluisaan kuolemaan asti. Ja kun työtahti otti liian koville, helpotus löytyi insuliinilla aiheutetusta koomasta. Kirjalija eli täysillä ja kirjoitti vielä intensiivisemmin.
Panu Rajala on selvästi Waltarin ihailija (syy tähän kerrotaan kirjan lopulla) ja hän kohtelee päähenkilöään velikultamaisella ymmärryksellä, onnistuen kuitenkin hyvin välttämään jatkuvan tai lukijaa ärsyttävän kultaiselle jalustalle nostamisen. Tai ehkä hän tekee sen, mutta lukija on siinä vaiheessa jo niin tarinan lumoissa, ettei välitä. Waltarin elämän lisäksi Unio mystica avaa sivuovia ajan suomalaiseen kulttuurielämään myös teatterin ja elokuvan puolelle. Eri vuosikymmenten ajankuva on elävää, herättäen kaukokaipuun menneeseen sekä vieraille maille. Kirja kannattaa lukea kovakantisena, sillä pokkariversiosta on karsittu kuvat.
Unio mystican ja Mika Waltarin sanoman voisi kiteyttää siihen, että elämässä on kyse ihmisen ja jumalan sekä ihmisen ja ihmisen suhteesta. Kaikki muu on kuin kärpäsen surinaa korvissa, taustalla suuri illusioni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.