tiistai 3. syyskuuta 2013

Osta kirja -päivä

Kirjablogien tämän päivän tempaus sai minutkin osallistumaan ja ostamaan kirjan. Tehtävänannon voi lukea Marissa Mehrin blogista.

Koska olen toipilaana kotona jouduin hieman fuskaamaan ja tilaamaan kirjani netistä. Ostin tämän:
Kuvassa on kaverin kirja, mikä minulla on parhaillaan lainassa. Olen menossa tiiliskiven puolivälissä, mutta kirja on niin hyvä että se piti hankkia omaan hyllyyn. Harmikseni kovakantista versiota ei ollut saatavilla, joten jouduin tyytymään pokkariin -onneksi se kuitenkin oli normaalihintainen joten onnistuin kiemurtelemaan läpi tehtävästä.

Tartuin samalla nettikaupan pokkaritarjoukseen ja paketissa saapuvat myös:
     Tamara McKinley: Merten taa
     Juha Seppälä: Ei kenenkään maa
     Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä
Yksikään näistä kirjoista ei kirjailijoista ei ole minulle entuudestaan tuttu, valitsin ne pelkästään kuvauksen perusteella, joten odotan mielenkiinnolla millaisia tarinoita paketti tuo kotiin.

Milloin sinä ostit viimeksi kirjan itsellesi?

4 kommenttia:

  1. Minäkin pyörittelin (virtuaalisesti, nettikaupassa kun olin) Waltaria käsitteleviä kirjoja, tämä oli joukossa. Päädyin sitten kuitenkin lopulta hieman erilaisiin kirjoihin. :) Mutta tämä kirja on varmasti oiva tapa kasvattaa Waltari-tietoutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! Oma lähtötilanteeni Waltarin suhteen oli jokunen luettu historiallinen romaani ja oikeastaan olematon tietämys miehen elämästä -nyt olen paljon viisaampi vaikka kirja onkin vielä kesken. Tarkempi esittely on tulossa kun elämäkerta on luettu. :)

      Poista
  2. Hieno haaste! En kyllä ehtinyt ajoissa hommaan mukaan, mutta kuvittelin hankkineeni useitakin kirjoja tänä vuonna täyteen hintaan. Kuvitella saa mitä tahansa - oikeasti aika harvoin tulee maksettua täyttä hintaa, kun jotenkin eksyy aina käytettyihin kirjoihin tai pokkareihin, tai (mikä pahinta?) niiden yhdistelmään. Kierrätys on toki ekologista, mutta pitäähän kirjailijan saada palkkansa.

    Tämän haasteen vuoksi päätin jättää "kohtahan se tulee aleen/kirjastoon/huutonettiin" -ajattelun, ainakin kerran, ja ostaa joku himoitsemani tuore uutuus omaksi, maksoi mitä maksoi. Ja lupaan tehdä tämän jo ennen kuin Diana Gabaldonin sarjan tuorein tulee ulos ensi keväänä - se on jo hankintalistalla, täyteen hintaan, rahteineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, että tämä innostaa muitakin! Harkitsin myös uutta Teemu Selänne -elämäkertaa tai Jan Guilloun Keikaria, mutta kumpikaan ei ollut vielä ilmestynyt. Ja Teemun jatkaessa "vielä yhden kauden" on huhuttu että kirjankin julkaisu siirtyy...

      Written in My own heart's blood on minullakin lukulistalla, tosin taidan odottaa suomennosta. Sarjan neljä ensimmäistä osaa löytyvät hyllystä, mutta sen jälkeen petyin tarinaan ja varsinkin se viimeinen oli jo tervanjuontia eikä lukemista. :( Mutta pitäähän sitä tietää, miten tarina päättyy. :) Ja TV-sarja, sekin on mielenkiintoista nähdä -toivottavasti joku kanava näyttää sen Suomessa ensivuonna!

      Poista

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.