Taisteluvoitto

Pelicans - JYP 2-1

Takana on aivan huikea perjantai-ilta Isku Areenalla! Sarjakärki on edelleen turkoosi vaikka voissa paistaisi. Monien ihmetykseksi se viimeisten joukkoon veikattu jengi vaan voittaa (lähes) joka ilta.  Hajurako toiseen sijaan venähti jo seitsemään pisteeseen. Kausi on kuitenkin vasta alussa, mutta nautitaan tästä, ei säästellä, huudetaan ja kannustetaan!

Tänään Lahdessa lähdettiin kärkikamppailuun ja nähtiin loistava taisteluvoitto. Pelicansilla oli tältä viikolta takana jo kaksi peliä, joista ensimmäinen hävittiin loppuminuuttien ja jatkoajan virheisiin ja jälkimmäinen meinattiin ryssiä viime hetkillä. JYPille tämä oli viikon ensimmäinen ottelu, joten alkuasetelma oli selvä: miten turkoosi joukkuepeli kestää levännyttä ja aina taitavaa sekä vaarallista JYPiä vastaan?

Ensimmäinen erä oli vielä tasaista peliä. No, tasaista siinä mielessä ettei väsymys painanut turkoosia jalkaa eikä peli vielä ratkennut suuntaan tai toiseen. Pelicans meni jo neljännellä minuutilla 1-0 johtoon, mutta JYP ei saanut vielä turbovaihdetta tai kunnollista painostusta aikaan. Ensimmäisen 20 peliminuutin ajan ei pelottanut eikä tehnyt vielä mieli juhlia voittoa. Erän loppupuolella alivoimassa nähtiin Paakkis-Pärssinen -kaksikolta hieno jalkakikkasyöttö ja purku pois omalta alueelta.

Erätauolla en voinut olla huomaamatta miten muutama pelaaja (sekä joku kuopiolainen) oli käynyt laittamassa puumerkkinsä naistenhuoneeseen. Hmm. Kauden toka lihis on kuvattu jo puoliksi syötynä, oli meinaan sen verran kova nälkä.

Toinen erä oli JYPin, siitä ei pääse mihinkään. Väsymys, lautautumisen puute, liika latautuminen... ihan sama, mutta jalkoihin jäätiin. Jäähyjä tuli liikaa ja kun Myllyniemi jäi hetkeksi yksin, oli tilanne tasan 1-1. Onneksi se herätti turkoosit sydämet taistelemaan ja hakemaan kolmea pistettä kotiin. Smolenakin 2-1 maalia seurasi tavaramerkkituuletus: polvilleen ja kulmaa kohti. Ylivoimalla saatiin paikkoja, niitä ei kuitenkaan käytetty ja tauko koitti maalin johdossa.

Kolmas erä oli tämän kauden pisin, vaikka kestikin 20 minuuttia eikä sekuntiakaan enempää. Se jännitys, se draaman kaari -oijoijoi! Tästä ottelusta ei milloinkaan tule sellaista klassikkoa mitä muistellaan vielä vuosien kuluttua, mutta nyt se on parasta viihdettä mitä tiedän. Maalipaikkoja, Myllyniemen huipputorjuntoja, jäähyjä, taklauksia ja kahinoita... Luistin painoi jalassa, se näkyi katsomoon, se tuntui omassakin kropassa vaikka istui paikoillaan sydän villisti takoen milloin musiikin tahtiin, milloin jättäen lyönnin väliin. JYP otti  aikalisän ja maalivahdin pois, yritti tasoitusta kuudella viittä vastaan...

...mutta lopussa juhli turkoosi kotijoukkue! Koville otti, kuten kuvasta näkyy vaikka hymyilyttääkin.

Tänään annan erityiskunniamainnan Vili Sopaselle. Ottelun avausmaali oli sellainen suoritus, että tiesin laatan painuvan verkkoon jo sillä hetkellä kun Vili sai syötön lapaansa. Ja istuin siellä kaukalon vastakkaisessa päädyssä. Hieno hetki, mikä sitten kantoi omalla tavallaan ihan loppusekunneille ja voittoon asti. JYPin selkäranka alkoi napsua jo hetkellä jolloin sitä ei vielä odotettu.

Risut lähetän ottelun tuomariston suuntaan. Hyvä seepra on näkymätön seepra jonka vihellyksille ei edes ajattele purnata, huono seepra saa yleisön vihellykset ja buuaukset ynnä muuta päälleen kun linja ei pidä tai pilli soi epävireessä. Tänään soi vähintään mollissa.

Kiitos Pelicans!