lauantai 26. lokakuuta 2013

Helsingin kirjamessut

Aina sinne on pitänyt mennä, en vain ole ehtinyt / viitsinyt / jaksanut jne. Nyt kävin, vihdoin, Helsingin kirjamessuilla. Tai ylipäätään ensimmäisillä kirjamessuilla ikinä.

Luin etukäteen muutaman blogijutun, joissa jaettiin vinkkejä ja tehtiin suunnitelmia asioista mitä messuilla kannattaa tai pitää nähdä ja tehdä, mihin osallistua. Kaikista näistä jutuista välittyi paitsi innostus, myös valtava kiire. Otinkin aivan erilaisen teeman lokakuiseen lauantaihin: stressitön kiva päivä, teen mitä huvittaa, pääasia ettei tarvitse olla kotona siivoamassa. En lukenut ohjelmaa etukäteen, menin vain paikalle ja kiertelin ympäriinsä. Päivä oli mukava, tosin ohjelmaa sitten selaillessani huomasin, että messujen kiinnostavimmat esiintymiset olisivat olleet vasta sunnuntaina. Seuraavalla kerralla sitten... tässä kuvia ja tunnelmia, elämyksiä lauantailta:

Aiemmin lukemani Sillanrakentajat on saanut jatkoa. Vielä en ole Keikariin käpistelyä enempää tutustunut, mutta jos se Sillanrakentajat hankkinut joulupukki lukee tämän, niin Keikari olisi erittäin toivottu joululahja (ei kuitenkaan pakkohankinta).

Valmiiksi signeeratut teokset olivat joko suosittuja tai sitten niitä oli laitettu hyllyyn vain muutamia. Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa. :)

Pikkukirja poikineen. En ole tällaista vielä lukenut enkä muista oikeaa nimeäkään, mutta ymmärrän hyvin millaisen hyödyn saavuttaa kun ottaa muutaman kappaleen näitä eikä "oikeita" kirjoja rinkan pohjalle lähtiessään junamatkalle Siperian halki.

Historian siipien havinaa sisustuksessa sekä kirjan lehdillä. 

Tässä kirja, mitä lähdin bongaamaan luettuani ihan sattumalta YLEn jutun: kahden hengen uusi padasjokelainen kustantamo Imogen Books ja ensimmäisenä julkaisuna Autuaiden saari, 1000-sivuinen kertomus rakkaudesta ja maailmankaikkeuden historiasta. Ja kuulemma paljon muustakin, se selvisi messuilla.

Andrei Pajanne oli vakuuttava esitellessään kirjaa, joten tässä hän signeeraa Autuaiden saarta minulle.  Odotan mielenkiinnolla mitä saari pitää sisällään -Imogenin nettisivulla oleva esittely ei kerro läheskään kaikkea! 

Välkkyvät jouluvalot kirjamyyntiä piristämään -why not?

Isojen kustantamojen pisteet olivat messuhalliin pystytettyjä kirjakauppoja, joissa piipahti niitä suurimpia kirjailijatähtiä. Kaikki kuumimmat bestsellerit olivat saatavilla, mutta itse en niitä lähtisi Helsingistä asti raahaamaan. Lasten kirjoja etsiville messut on hyvä paikka tehdä muutamien eurojen löytöjä.

Kaikken mielenkiintoisin kirjavalikoima oli antikvaristen messujen puolella. Sieltä saattoi tehdä edullisia ja hyviä löytöjä tai maksaa enemmän harvinaisuudesta. Vanhojen kirjojen selaaminen myös oli jännittävää! En edes huomannut ottaa kuvaa siltä puolelta hallia.

Kirjapinoista oli tehty taidetta. Ja lisää on sitten kansissa ja niiden välissä.

Lepotuolit -check! Sipsit -check! Kirjat -chekchekchekchekchekchekchekchekchekchek!

Hieman erilaista perspektiiviä kirjailijahaastatteluun viidakon kätköistä. Istumapaikat täyttyivät jo hyvissä ajoin. Katselin esityksiä vain pikaisesti ohikulkeissani. Sunnuntaina olisin seurannut useammankin fantasia -jutun.

Hetkinen... tyhjää tilaa messuhallissa. Uskomatonta! Helsingin matkamessujen perusteella odotin kirjamessuilta infernaalista tungosta enkä sellaiseen joutunut. Hetkellisiä, paikallisia ruuhkia toki oli, mutta käytävillä mahtui kulkemaan. Outoa. Ja vielä lauantaina. Yllättävää.

Tyhjän tilan luona oli hienoja taideteoksia...

...suosikkini olivat kirjataulut. Tästä saisi todellista kolme deetä kotiin!

Tämän on koonnut osaston se kaveri, jolla on MacGyver -merkki suoritettuna. Hauska idea!

Ilman metrilakuja Suomessa ei taideta järjestää yksiäkään uskottavia messuja, eihän?

Evästauon paikka. Wräppiä ja limpparia. Ei valittamista ja eväässä oli kokoa, täytettä jopa niin paljon että sitä jäi paperipussukan pohjalle kun tortillan peittämä osa tuli syötyä. Mutta...

...minun olisi pitänyt jättää alakerran ravintolat väliin ja hoitaa syöminen vasta ruokamessuilla. Kenguruburgeri ja muut eksoottiset herkut sekä namit ja sen sellaiset tuntuivat täydelläkin vatsalla katseltuna kidutukselta. Brittiruoan osastolla fudget hehkuivat ilotulituksen väreissä ja marmeladeja olisi voinut maistella loppuillan.

Antauduin kuitenkin vasta rahka-kirsikkastrudelille! Ja sitten oli ähky olo ja raahattavana painava kassillinen kirjoja aina Lahteen asti.

Tässä päivän ostokset. Waltarit löysin antikvariaattien osastolta ja ne päätyvät kaverin kokoelmaan, Autuaiden saari omaan hyllyyn. Ihan heti en sitä ehdi lukea, olen nyt Turms, kuolemattoman alkusivuilla ja aion selvittää tieni ensin jumalten aterialle ja vasta sitten Autuaiden saarelle. Uskoisin pääseväni sinne kuitenkin ennen vuodenvaihdetta.

Nyt mukava asento tuolissa ja lukemaan! 

Pähkinäkukkula messuilee seuraavan kerran jo viikon kuluttua Lahdessa...

6 kommenttia:

  1. Tämä oli oikein mukava messuraportti! Nuo fudgekasat... nami nami. :) Kirjataulu on simppeli ja aivan mahtava idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Viikon päästä Lahdessa on harraste- ja lukumessut. Olin katsovinani että siellä(kin) on sunnuntaina parempi ohjelma, mutta pitää vielä tarkistaa kumpana päivänä menen messuilemaan.

      Poista
  2. Hieno messubloggaus. Pidin erityisesti siitä, miten paljon olit ottanut kuvia. :) Autuaiden saari on minullakin lukupinossa ja kai sitä toivottavasti pian ehdin alkaa lukeakin.

    VastaaPoista
  3. Kiitosta! Olen aina tykänyt räpsiä kuvia, ja tuolla kuvattavaa kyllä riitti! Päätin etten halua spoilaantua Autuaiden saaresta enää sen enempää mitä sain eilen selville, joten jätän kaikki arvioit lukematta kunnes olen itse sen lukenut... mutta hyvä tietää että siitä löytyy joskus juttua myös sinun blogistasi. :)

    VastaaPoista
  4. Mukavia messumuistoja syntyy näinkin, vähemmän suorittavalla otteella kuin meikäläisellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, tämä oli oikein sopiva pehmeän laskun tutustuminen kirjamessuiihn.

      Poista

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.