keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tupla-annos Sinisaloa

Luin lyhyen ajan sisään kaksi Johanna Sinisalon kirjaa, tässä esittelyt niistä molemmista:


Patikkamatka pimeyteen (Linnunaivot)

Söpöt eläimet, kukapa ei niistä pitäisi. Sellaiset pienet tai isommat, pehmeäturkkiset ja paijattavat. Katsokaa nyt noita silmiä, jotka suorastaan anovasti ja arasti tapittavat kasvillisuuden kätköstä kohti kameraa...
Wallabeja Launcestonissa, Pohjois-Tasmaniassa.
...mutta eläimellä voi olla terävät hampaat kun se irvistäen syöksyy kohti kaulavaltimoa. Äänettömät tassut kätkevät veitsenterävät kynnet, jotka levittävät bakteereja. Uteliaiden korvien alla on pienen kallon kätkössä aivan liian älykkäät aivot. Luonto iskee silloin kun on omasta tahdostaan jättäytynyt sen armoille. Päivä muuttuu yöksi.

Ahmaisen tämän herkun alle vuorokaudessa. Linnunaivojen teksti on perussinisaloa: ilmaisujen ilotulitusta menemättä väkisin väännetyksi maustettuna ympäristötietoisella sanomalla kuitenkaan saarnaamatta. Ja silti se iskee epämukavasti lukijan selkärankaan, se on tarkoituskin.

Linnunaivoja kannattelee kaksi henkilöä, jotka vaeltavat Tasmanian kenties pahinta polkua pitkin. Heidi on hankkinut uudet kamat elämänsä ensimmäiselle vaellusreissulle. Hän ei aina ihan hoksaa mitä leiripaikalla pitää tehdä ensimmäisenä, eikä pistä vastaan jos tarjolla on lämmin ateria vaellustuvassa sen sijaan että pöperön keittelisi itse. Heidi on noviisi, muttei luovuttaja.

Jyrki on retken ideoija, tottunut vaeltaja toteuttamassa unelmaansa. Kaikkitietävä toki, eikä missään nimessä pidä itseään turistina. Jyrki on ottanut asioista etukäteen selvää... tai niin hän luulee. Aina voi kävellä seuraavaan leiripaikkaan eikä jäädä siihen ensimmäiseen on hänen mottonsa. Jyrki myös määrää mitä vaelluksella syödään:

Ostoskärryissä oli ruokaa kymmeneksi päiväksi kahdelle:

8 täysjyvä-ohutleipää, läpimitta n. 20 cm
Paketti riisi-maissikakkuja (12 kpl)
16 pepperonimakkaraviipaletta
10 sulatejuustoviipaletta
4 pussia pikaperunamuhennosjauhetta
2 pussia tonnikalaa
500g orzo-pastaa
1 putkilo tomaattipyreetä
1 iso sipuli
1 pieni valkosipuli
250 g:n salamipötkö
4 pikanuudelipussia
2 keittopussia
20 myslipatukkaa
pussi kuivattuja aprikooseja
Tölkki savumanteleita

Lisäksi meillä oli repuissamme 4 lihaliemikuutiota, 12 teepussia, 6 instant-annoskahvipussia, 10 lentokoneista ja kahviloista kähvellettyä kertasokeriannosta, muutama suola-annos ja filmipurkillinen mausteseosta

Yllä selkeä syy siihen, miksei Linnunaivot voisi ikinä olla minun kirjoittamani: en pystyisi näännyttämään päähenkilöitä nälkään, en edes vaelluksella missä pitäisi kantaa mahdollisimman vähän tavaraa. Kenties jokin säilykepurkkeja tai muuta hyödytöntä erämaahan raahannut, lyhyen maininnan ansainnut sivuhenkilö voisi vastata syömätottumuksiani. Se ei tarkoita sitä, että Jyrki tai Heidi olisi hahmona epäuskottava, päinvastoin. Molempien sielunelämään pystyy samaistumaan ja ymmärtämään miksi on lähdetty toiselle puolella maapalloa.

Vaelluskertomuksen rinnalla kulkee toinenkin, inhottava tarina.

Se tulee usein mieleen. Kukaan ei tiedä mitä jossain alla on piilossa. Kukaan ei tiedä mihin kauraryynipakettiin on saumasta työnnetty neula. Mihin kohtaan hiekkalaatikkoon lasisirut on haudattu.
Kukaan ei näe.
Jos mä potkaisen valkosen kepin jonkun kädestä pois niin mitäs on sokea.

Tämä kolmannen henkilön näkökulma vaikutti ensin ylimääräiseltä -mutta minun olisi pitänyt luottaa kirjailijaan. Sivujen huvetessa ja loppuratkaisun lähetessä koin sitten aavistuksen ja lopussa tämä hahmo selkeni ja loksahti paikoilleen. Siinä vaiheessa teki mieli tuulettaa.
Linnunaivojen vaelluksen, South Coast Trackin maisemia voi ihailla täällä ennen kirjan lukemista.

***

Chilillä siitä selviää (Auringon ydin)

Kieltolakia voisi pitää sinänsä erillisenä ilmiönä naisten domestikatiosta, mutta nämä kaksi eusistokratian tärkeää tukipilaria ovat toisistaan erottamattomia. Mikäli kansan terveyttä varjellaan vahingollisten aineiden saantia rajoittamalla, on kuitenkin samaan aikaan tunnustettava, että ihmissuvun onnelliseen ja tasapainoiseen elämään liittyvät luonnostaan myös erinäiset mielihyvän lähteet. Näitä aivokemiallisesti tärkeitä lähteitä ovat ruumiillinen liikunta, tyydyttävä ja säännöllinen sukupuolielämä, perheen päänä toimiminen sekä - heikommalle sukupuolelle - äityiden onni.

Auringon ytimen Suomi on jotain muuta kuin se maa missä elämme. Todellinen kieltolaki oli vain pieni vitsi verrattuna siihen ettei lähitulevaisuudessa juoda kahvia, pullaa ei lämmitetä säteilevässä mikroaaltouunissa ja tumma suklaa maksaa maltaita apteekissa. Kun alkoholia ei pysty salakuljettamaan edes ulkomailta on kiksit hankittava muulla tavalla. Huumekauppiaat ovat vaihtuneet chilin diilaajiin ja narkkarit kapsuihin. Tässä yhteiskunnassa elää nuori nainen, Vanna, joka on vuosien ajan kätkenyt oman identiteettinsä -sekä myöhemmin myös chiliä.
Auringon ydin rakentaa varsin pelottavan tulevaisuudenkuvan. Uskomattoman ja kuitenkin järkeenkäyvän. Uskottavan. Ja kaikkein hälyttävintä tässä on se, että jotkin eusistokraattisen Suomen ideoista tuntuivat minusta ihan fiksuille. Yhteiskunnan ja yksilöiden eturistiriidat ovat tarinassa niin vahvoja ja kuitenkin hyväksyttäviä. Teemestarin kirjan jälkeen tässä on hulluin ja parhain lukemani vaihtoehtotulevaisuus, josta voisi helposti kirjoittaa esseen naisen asemasta ja itsemääräämisoikeudesta tai etiikan kurssiaineen valtion oikeudesta ohjailla kansalaisiaan. Kyseessä on kuitenkin niin tuore julkaisu että jätän tarkemman analyysin ja spoilauksen nyt väliin.

Kirjassa on kaksi osaa sekä niihin molempiin ulottuva arvoitus, piinaava kysymys mihin Vanna haluaa vastauksen: mitä siskolle on tapahtunut. Ensimmäinen osa kertoo Vannan sekä Suomen historian, se on juovuttavan koukuttavaa luettavaa sivusta toiseen. Tarina nappasi minusta tiukan kuristusotteen jo ensimmäisessä luvussa. Toinen osa on loppuratkaisu, sukellus chilin ytimeen, eikä se aivan pärjännyt kirjan alulle sillä se ei tuonut juoneen tai maailmaan enää niin paljoa uutta ja hämmästyttävää. Linnunaivoihin verrattuna Auringon ytimen loppuratkaisu jätti hämmentyneen fiiliksen: kenties en aivan ymmärtänyt sitä tai syy oli jossain muualla. Jos kumpikin kirja on tähti, niin Linnunaivot räjähtää lopussa supernovana ja Auringon ydin hiipuu kasaan valkoiseksi kääpiöksi.

En pidä tulisesta ruoasta, mutta Auringon ytimen jälkeen mieleni tekisi edes yrittää tai harkita maistaa kunnon chiliä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.