perjantai 28. helmikuuta 2014

Rakkautta ennen tuhoa

Mika Waltari: Johannes Angelos

Näin sinut Sofian kirkon edessä, kupariporttien luona.

Konstantinopoli joulukuussa 1452, puolisen vuotta ennen turkkilaisten valloitusta. Johannes Angelos kohtaa Anna Notaraksen. Muukalainen ja ylhäisen miehen tytär rakastuvat kun kaikki on jo menetetty. Kaupunki odottaa toivotonta taistelua ja apujoukkoja joita ei koskaan tule. Heikoimmat pakenevat, piiloutuvat, pettävät ja vahvat seisovat muureilla kuolema vierellään. Rooman itäinen jälkeläinen elää viimeisiä henkäyksiä.

Ja kun turkkilaiset murtavat muurin, on aika jakaa oikeutta.
Johannes Angelos on tuttua Waltarin historiallista romaania uusin lisämaustein. Sinuhesta, Mikaelista ja Turmsista poiketen Johannes Angelos ei ole seikkailu- ja kasvutarina: päähenkilö on jo neljänkymmenen, vanha mies ja elämänsä syksyssä. Waltari kirjoitti tarinalle alun, kuljetti Johanneksen Sofian kirkon ja Anna Notaraksen luo, mutta hän jätti sen pöytälaatikkoon. Nuori Johannes julkaistiin kirjailijan kuoleman jälkeen. Poissa on myös kaikkitietävä, päähenkilön mielestä typerä ystävä. Johanneksella on palvelija Manuel, joka on vain kalpea varjo Kaptahista.

Anna Notaras on nuori ja kaunis, alussa hyvinkin viaton tyttönen joka rakkauden myötä alkaa muistuttaa yhä enemmän Waltarin romaanien kohtalokasta, oikullista naistyyppiä. Odotin paljon Annalta ja petyin hahmon kehittymiseen. Mieleni teki antaa Annalle kevyt korvatillikka, sellainen herättävä läpsäytys. Johannes ansaitsi mielestäni parempaa, sori vaan. Loppuratkaisu sai minut hieman katumaan moista mielitekoa, ei kuitenkaan täysin. Johannes Angeloksen romanssi alkaa kiehtovana, mutta se ei koskaan yllä siihen katkeransuloiseen tunteeseen mihin tuhoon tuomittu ja toisilleen tarkoitettu rakkaus pääsee.

"Kuka olet", hän kysyi kuiskaten. "Miksi puhut minulle pimeässä."
Olin puhunut puhuttavani. Iskin tulen kynttilöihin. Keltaiset topaasit alkoivat hohtaa hänen kaulaketjustaan valkoista kaulaa vasten. Jousimiehen kultatopaasit. Suojana halpamaisuutta vastaan.
"Kukako olen", sanoin. "Nainut mies, latinalainen, seikkailija, niinhän itse sanoit. Miksi siis suotta kysyt."
Hän kohotti avuttomasti pukunsa kaulusta. "Katseesi polttaa kaulaani", hän valitti.
"Yksinäisyyteni polttaa kaulaasi", sanoin. "Sydämeni palaa poroksi kun kynttiläin valossa katson kasvojasi. Ihosi on kuin hopeaa. Silmäsi ovat kuin tummat kukat."

Tarinan vahvinta osaa on alun rakastumisen lisäksi Konstantinopolin ja sen kohtalon kuvaus. Kaupunki on eri liittoumien, uskontojen ja kansojen sekasikiö. Ja hieman tutunoloinen sekasiö, mies tässä kiehuvassa sopassa eri liittoumien välissä, on myös Johannes Angelos. Veri palaa aina kotiin ja tarkat silmät näkevät purppurasaappaat vaikka paljaissa jaloissa. Olisipa Waltari kirjoittanut Johanneksen taustaksi jotain yllättävämpää... Harmitti, sillä olen aiemmin pitänyt Sinuhesta, Mikaelista ja Valtakunnan salaisuudesta. Ja nyt kun luen aiemmin lukemattomia Waltareita (Turms, kuolematon ja nyt Johannes Angelos) eivät ne olekaan niin hyviä kuin toivoin ja muistelin.

En myöskään aivan heti muista, milloin viimeksi 450 sivun lukemiseen olisi mennyt niin kauan kuin Johannes Angelokseen. Kirjan alkupuoli, Johanneksen ja Annan tapaaminen sekä tutustuminen on koukuttavaa luettavaa. Puolivälissä suhde junnaa paikoillaan eivätkä turkkilaiset vielä pommita kaupunkia. Samaan aikaa ajoittuivat myös olympialaisten kiireisimmät päivät -sekin hidasti lukemista. Loppuvaiheen kuvaus, piirityksen muuttuminen hyökkäykseksi loppuratkaisuineen on jälleen miellyttävää ja nopeampaa luettavaa.

Korkeisiin odotuksiin nähden johannes Angelos oli pettymys, mutta siinä on vahvuutensa eikä sitä kannata jättää hyllyyn pölyttymään jos Waltari tai historialliset romaanit kiinnostavat.
Kanteen on painettu kirjailijan nimikirjoitus.
Illalla rukoilin Khoran luostarissa. Polvistuin ihmeitätekevän ikonin eteen kreikkalaisten veljieni rinnalla. Huumautuen hengitin suitsutuksen savua. Kultapohjaisina säteillen ympäröivät mosaiikkikuvat minua kaikista seinistä. Jumalanäitini, uskontunnustukseni, alkuperäinen ja väärentämätön, rukoukseni, liturgiani, kellojeni ja äänirautojeni kirkas helinä. Oli kuin vihdoin olisin vajonnut äitini suojelevaan syliin ponnistelematta enää vastaan. Miksi vieroksuisin, miksi epäilisin, miksi turhaan kannoin latinalaisen sydäntä rinnassani.
Uskoni puolesta, vereni puolesta, Kristuksen tähden, olen valmis kuolemaan.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Norsupalloa ei saa kiinni eli Sotshin jälkilöylyt

Kisat päättyivät, kotkatsomo on hiljentynyt. On Sotshin olympialaisten yhteenvedon aika. En käy läpi koko kisoja, en analysoi suomalaissuorituksia tai mitaleja vaan nostan esiin muutaman sykähdyttävän ilmiön.

Jutun kuvituksena on kisojen aikana twiittamiani leijonakuvia. Käsinuken olen saanut lahjaksi joskus ala-asteella ja tein sille oman suomipaidan vuoden 2003 kotikisoihin. Nyt innostuin lavastamaan leijonan muutaman ottelun henkeen.


Tapaus Kaj Kunnas

Naisten jääkiekon selostus jakoi kansan kahtia. Ensimmäinen ottelu meni Kunnaksen tyyliä ihmetellessä. Kun mies nappasi seuraavaan otteluun aisaparikseen Ville Haapasalon, olin myyty! Selostus erottui edukseen juuri sillä ettei se lähtenyt matkimaan Mertarantaa tai muita selostajia vaan Kunnas luotti omaan tyyliinsä. Kuka muu olisi halannut Teemu Selännettä pronssiottelun jäkeen? En vieläkään tiedä mikä kiekkotermi on "norsupallo", mutta mitä väliä!
Leijonat perkasi turskat alkusarjassa vakuuttavalla esityksellä.

Radion voima

Seurasin kisat pääasiassa televisiosta. Kisojen puolivälissä kokeilin myös Yle Puhetta ja sain aivan uudenlaisen kisakokemuksen. Sen jälkeen laitoin yhä useammin radion päälle ellei menossa ollut Leijonien lätkämatsi. Miksi näin? Koska radio välitti monesti tunnelmaa paremmin kuin televisio. Kun tiskaa keittiössä eikä näe kuvaa saa radiolähetyksestä paljon enemmän irti kuin TV:n äänestä. Radio myös mahdollisti useamman lajin seuraamisen helposti yhtä aikaa ja siirrot eri paikkojen välillä tehtiin jouhevasti.
Kolme kruunua ei maistunut Leijonille niin hyvin kuin kuvassa.

Nuoret ja vanhat leijonat

Kiekkoturnaus päättyi haikeisiin leijonajäähyväisiin. Haastatteluissa on kehuttu joukkueen yhteishenkeä ja se myös välittyi kotikatsomoon. Se kirkkain mitali jä edelleen odottamaan (naisten osalta harmillisesti kokonaan saamatta), mutta lajin tulevaisuuden suhteen ei tarvitse olla huolissaan. Monet ottelujen jäätävimmät, rauhallisimmat, veretseisauttavimmat suoritukset nähtiin hädin tuskin täysi-ikäisten leijonien ansiosta. Joukkue oli loistava paketti nuoruutta, taitoa ja kokemusta -sekä ennen kaikkea sydäntä.
Venäjä katosi kartalta sekä Sotshin kiekkokaukalosta.

Sykähdyttävin urheiluhetki 2014?

Tästä äänestetään vasta loppuvuodesta, mutta ellei miesten parispintin ratkaisuhetkien radioselotus ole mukana listalla, jokin on pahasti pielessä. Siis selostus, ei Sami Jauhojärven ja Iivo Niskasen voitto. Näin tämän livenä televisiosta, siitä selostuksesta en muista mitään sillä huusin itse koko ajan. Voiton jälkeen somessa hehkutettiin radioversiota ja pakkohan se oli kuunnella. Kyseessä on yksi parhaita selotuksia ikinä: Jarmo Lehtinen ja Reijo Jylhä vetävät homman tunteella kotiin. Saksalaisen kaatumisesta lähtien selostus menee huutamiseksi ja loppusuoran "Ei saa kiinni, ei saa kiinni...." on jo legendaa. Pätkä päätyi hyvin nopeasti juutubeen.


Niin, eikä unohdeta Muksista, se oli aivan ihana!!!

Kiitos Sotshi, onnittelut suomalaisurheilijoille ja kohti seuraavia olympialaisia!

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Turkoosi keinutuoli: reunushommia

< Turkoosi keinutuoli: takaisin voittoputkeen

Virkkuutyö on jälleen edennyt! Pohdiskelin hetken ajan eri vaihtoehtoja keinutuolin pehmusteen reunukseksi ja homma alkoi jo mennä kinkkiseksi. Harkitsin jopa reunuksen pois jättämistä ja päädyin aivan yksinkertaiseen vaihtoehtoon.

Virkkasin ensin ketjusilmukoilla rinkulan koko työn ympärille. Käytin kiinteitä silmukoita kiinnittämiseen, yksi jokaiseen kiinnityskohtaan. Valitsin tähän kohtaan turkoosin värin, sillä sitä ei ole yhdenkään kuvion ulkoreunoilla. En lähtenyt laskemaan tarkkaa ketjusilmukoiden määrää eri väleihin, tein sen verran ettei niitä ole silmämääräisesti liikaa tai liian vähän.

Turkoosin päälle teen oranssin nirkkoreunuksen ja se on sitten siinä. Virkkasin ensin nirkkoa jokaiseen ketjusilmukkaan, mutta huomasin pian sen venyttävän liikaa reunusta, joten jätän jokaisin nirkon jälkeen yhden ketjusilmukan väliin. Työ myös näyttää mukavammalta kun turkoosia näkyy hieman oranssin lomassa. Nirkon virkkaus on vielä kesken.

Turkoosin keinutuolin tarinassa on jäljellä enää viimeinen osa, missä nähdän valmis tuotos sekä Pelicans -henkisen keinutuolin pehmusteen ohje.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Lätkälauantai

Lauantai ja lätkä alkavat Pähkinäkukkulan teemaan sopivasti L-kirjaimella. Eilen aamutuimaan Sotshista tarjoiltiin naisten kiekkoviihdettä ja sen jälkeen tie vei hallille. Ohjelmassa oli junnutapahtumaa sekä liigakiekkoa. Hieno päivä kerta kaikkiaan!

Isku Areenalla oli alkanut jo aamulla luistelee Pelicansin kanssa tapahtuma. Kiekkoreippaan junnut luistelivat ja sponsorit tukivat heidän harrastustaan. Myös joukko julkkiksia osallistui luisteluun ja tekemään hyvää nuorten puolesta. Menin paikan päälle tapahtuman loppuvaiheessa ja ihan uteliaisuudesta. Radiomastojen puoleinen pääty hallia sekä pitkän sivun käytävä olivat lähes pimeinä, mutta jäällä tapahtui.

Junnut asettuivat valmiiksi punaviivalle...

Ja sitten mentiin! Jäällä hääri myös kuuluttaja ja kierrosten laskijakin näytti olevan mukana. En tiedä miten kukaan pystyi laskemaan tarkasti kierrokset kun jäällä oli koko joukkue yhtä aikaa. Ehkä kierrokset laskettiin vain niille joille sponsori maksoi tuen kierrosten mukaan eikä könttäsummana.

Päätyä näkee harvoin tyhjänä. Ja silloin ei voi olla ihastelematta turkoosia väritystä. Pääty maalattiin ennen kauden alkua.

Kiekkopalli. Mitään muuta nimeä en tälle keksinyt. Palli(?) löytyi fanishopin kulmalta ja ihmettelin sitä hetken. Ihan tukevalta se vaikutti, en kuitenkaan uskaltanut istuutua. En nähnyt missään vaiheessa toista pallia tai hintaa sille. En tarkoita, että ostaisin sellaisen, olen vain utelias.

Pomppulinna oli tyhjennetty jo ennen ohjelman loppua. Hallin uudessa päädyssä oli tapahtuman kahvio, Kiekkoreippaan piste sekä esiintyjiä. Kaukalon lisäksi tapahtuman äksöni keskittyi tänne.

Julkkisluistelu vedettiin hieman eri tyylillä kuin junnuluistelut. Ili viiletti jäällä kultakypärä päässä ja hoiti samalla haastattelut. Wilson Kirwa, joka heiluttaa kuvassa iloisesti, oli valinnut luistinten sijaan jalkaansa lenkkarit. Wilson kertoi kokeilleensa luistimia ja kaatuneensa, joten lenkkarit olivat parempi vaihtoehto. Ilpo Kaikkonen viilettää kuvan yläreunassa hihat käärittyinä.

Julkkikset poseerasivat yhteiskuvassa luistelun jälkeen. Wilson poistui jäältä jo parin kierroksen jälkeen ja puuttuu kuvasta.


Pelicans - Saipa 3-1

Menin ulos odottelemaan pelin alkua ja mitä kummaa huomasinkaan: turkoosin SaiPa -bussin!
Siis keltamusta joukkue todellakin saapui Lahteen turkoosilla bussilla. Tai sitten tämä on hämäysbussi ja se oikea keltamusta bussi on jossain areenan takana piilossa... :)

Käytin reilun puolituntiseni piipahtamalla urheilukeskuksessa. En olekaan aiemmin huomannut tätä suurhallin seinässä olevaa kylttiä. Teksti on sellaista vanhahtavaa jargonia että luulin hallin rakennetun viimeistään 40-luvulla(!), mutta kyllä tätä tekstiä on osattu suoltaa vielä reilut kolmekymmentä vuotta sitten. Ihan hauska yksityiskohta kuitenkin.

Hiihtostadionilla on jo jonkin aikaa ollut latu ja pieni kumpukin sinne on tehty. Hiihtäjiä näkyi liikenteessä paljon ja olisin itsekin mennyt mieluummin hetkeksi suksille kuin odotellut lätkämatsin alkua. Katsomon yläpuolella on se tiukkaan käännökseen päättyvä TV:stä tuttu alamäki. Kuvassa mäki näyttää lähes tasaiselta, todellisuudessa siinä  mennään aika haipakkaa vauhtia.

Lahden symboli, mäkihyppytornit, olivat sankan sumun peitossa.

Ja sitten takaisin Isku Areenalle! SaiPan faneja oli tulossa ilmoitusten mukaan 500 henkeä joten kotijoukkueen kannustus joutui kunnolliseen testiin. Lipunmyynti uumoili myös ensimmäistä kertaa viidentuhannen katsojan maagisen rajan rikkoutumista -ja se myös tapahtui.

Pekko oli ennen ottelua sitä mieltä, että me voitetaan!

Penkeille oli jaettu jo keväällä 2012 tutuiksi tulleita lärpyttimiä. Jos et tiedä mikä on lärpytin, niin tuo pahvinpala taitellaan haitariksi, pidellään toisesta päästä kiinni jolloin se näyttää enemmän viuhkalta ja hakataan toista päätä kämmeneen tai vaikka reiteen (mieluummin omaan kuin naapurin). Lärpytin sopii hyvin ujolle lahtelaiskatsomolle joka mieluummin taputtaa harvakseltaan kuin huutaa läpi ottelun.

SaiPan fanien saapuminen ei jäänyt kuulematta keneltäkään. Joukon ääni kantoi paikalleni jo hallin käytävältä ja äänekäs meno jatkui vierasfanien katsomossa pelin alussa.

Kotijoukkue sai peliin unelma-alun ja nakutti muutamassa minuutissa kolme maalia. Mökki oli lähes täynnä, lärpyttimet käytössä ja tunnelma hallissa parasta, mitä tällä kaudella olen nähnyt tai kuullut. Nopeat kolme maalia hillitsivät hetkeksi SaiPan fanien tunnelmaa.

Peli ei lässähtänyt, vaikka se tietyllä tapaa vaikutti jo pelatulta. Kolme maalia ei kuitenkaan ole liian pitkä johto kurottavaksi kun ottelu on vasta alkanut. Taistelu jatkui ja vaarallisia tilanteita nähtiin loppuun asti.

Luistelukoululaiset pääsivät kaukaloon ensimmäisellä erätauolla. Koululaisista kun oli kyse, niin osalle joko luisteltu matka tai sitten jännitys oli liikaa ja muksahduksia sattui. Pienimmät ja joukon viimeiset autettiin pois jäältä ja tilanne muistutti koskettavaa videota jossa... no, katso pätkä "Näin autetaan joukkuetoveria". Video voi tuntua pitkältä, mutta anna sille hetki aikaa, takaan että hymyilet sen katsottuasi.

Toisessa erässä peli jatkui vaihdikkaana ja taphtumia riitti. Erä oli kuitenkin maaliton.

Katosomossa oli täyttä ja tunnelma kunnossa. Keltapaidatkin toipuivat shokkialusta ja jatkoivat kannustushuutojaan.

Naisten vessaan oli tuotu terveiset ihan helsingistä asti.

SaiPa sai kavennettua kolmannen erän puolivälin jälkeen ja jatkoi täydellä draivilla loppuun asti. Hölmö jäähy lisäsi Pelicansin ahdinkoa, onneksi takaiskuilta vältyttyiin.

Illan oudoin episodi nähtiin laitakamppailussa kun Ilkka Pikkaraisen maila lensi yllättäen pleksin yli klubikatsomoon. Maila ei jostain syystä kelvannut kenellekään matkamuistoksi vaan palautettiin seuraavan katkon aikana tuomarille ja Pelicans-aitoon.

Kaksi sekuntia ennen loppusummeria ei voittajasta ollut epäselvyyttä ja se innoitti maalilla Jere Myllyniemen villiin voitontanssiin.

Kiitos fanit, kiitos joukkue, hyvä me! Upea ilta!

Lauantain onnistujen tittelin annan koko turkoosille joukkueelle. Aivan sama mitä Aravirta on joukkueelle syöttänyt: se toimii. Luistin kulkee ja tekemisen meininki välittyy katsomoon. Hienoa pojat, nyt on asenne kohdillaan!

Tällä kertaa jätän pyhkeet jakamatta ja annan tsemppitähden SaiPalle. Sekä joukkueelle että faneille. Kumpikaan ei luovuttanut vaikean alun jälkeen. Se, mikä olisi voinut kääntyä helposti murskajaisiksi, olikin hyvää taistelua puolin ja toisin. Peliä ei ole koskaan ilman vastustajaa, kiitos teille vierailusta!


LAHTI. KIEKKOKAUPUNKI.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Sotshi 2014 kisaennakko

Talviolympialaiset ovat erittäin lähellä turkoosia (leijona)sydäntäni. Tutustuin jääkiekkoon Lillehammerin 1994 kisojen myötä ja olen siitä lähtien seurannut kaikki lajin arvokisat. Takana on nyt kaksi vuosikymmentä kiekkofaniutta! Matkalle on mahtunut kaksi nuorten ja aikuisten maailmanmestaruutta, useita olympiamitaleja, ilmaveivi, karvaita pettymyksiä sekä lukematon määrä jännitystä ja elämyksiä joita voi saada vain eläytymällä johonkin mitä rakastaa. Fanina unelmani on nähdä se päivä kun Leijonat palaa olympiaturnauksesta kultamitalit kaulassa. Se on jälleen mahdollista.

Tänä vuonna mitaleista kisataan Venäjän Sotshissa 6.-23. helmikuuta. Eli ihan pian! Pähkinäkukkulan kisaennakko on tuttuun tapaan se vähemmän asiantunteva ja kiekkokaukalon tapahtumiin keskittyvä juttupläjäys.

Kisojen taustoista kiinnostuneelle suosittelen katsomaan Putinin olympialaiset -dokumentin, mikä on Yle Areenassa vielä muutaman päivän ajan. Ohjelmassa ihmetellään alati paisuvaa budjettia ja vajoavaa mäkihyppytornia, joten se sopii myös Pähkinäkukkulan vähemmän urheiluhulluille lukijoille. Kenelle vain, jota kiinnostaa venäläinen tapa järjestää asioita.

Toivon kuitenkin, kaikista kohuista huolimatta, Sotshin kisojen olevan urheilujuhla. Keskitytään hetkeksi nauttimaan maailman parhaista suorituksista suksilla, jäällä, kaukalossa sekä rinteissä.

Penkkiurheilijan iloksi aikaero Sotshiin on vain kaksi tuntia. Ei yövalvomisia, mutta moni tapahtuma osuu keskelle työ- tai koulupäivää. Ratkaisin ongelman viettämällä talvilomani 11.-23.2. Illalla ei kannata valvoa liian myöhään, sillä päivän ensimmäiset kisatapahtumat alkavat jo klo 7 Suomen aikaa. Aamuvirkuille on tarjolla ainakin curlingia ja alppilajeja. Lätkämatsien alkamisajat ovat klo 10-19 välillä, tarkemmat ajat alempana. Suurkisojen tapaan alkukilpailut painottuvat aamuun ja mitaleista kisataan iltapäivällä tai illempana.

Olympialaiset on hyvä tapa tutustua myös niihin lajeihin joita ei normaalisti tule seuranneeksi. Leijonien lisäksi aion kannustaa muitakin suomalaisurheilijoita. Mäkihyppyä on pakko seurata Janne Ahosen takia, lumilautailun ääreen vetää lajin upeat temput, taitoluistelussa taas kerrotaan koskettavia tarinoita.

Mutta tärkein on olympialaisten kiekkoturnaus. Suomi lähtee mitalijahtiin kahdella joukkueella ja kahden mitalin tuominen kotiin on realistinen tavoite. Leijonilla on maailmanluokan maalivahdit Noora Räty ja Tuukka Rask. Meillä on nuoria ja kokeneita pelaajia. Nestorijoukon mielenkiintoisimmat nimet ovat ehdottomasti paluun tehnyt Riikka Välilä (ent. Nieminen) ja Teemu "one more year" Selänne. Molemmat olivat mukana jo Naganossa 1998 kun naiset pelasivat ensimmäisen kerran olympiakiekoa ja NHL-pelaajat otettiin mukaan kisoihin.

Turnaus on yllättävän lyhyt ja virheisiin ei ole varaa. En yritäkään hypettää fiilistä tämän enenpää: joko tässä elää mukana tai sitten ei.


Olympiakiekon Leijonien pelipäivät ja ohjelma:

Naiset
8.2. klo 10:00 USA-Suomi
10.2. klo 17:00 Suomi-Kanada
12.2. klo 10:00 Sveitsi-Suomi
15.2. puolivälierät
16.2. karsintakierros
17.2. välierät
20.2. klo 14:00 pronssiottelu
20.2. klo 19:00 loppuottelu

Suomi pelaa kovassa lohko A:ssa USA:n, Kanadan ja Sveitsin kanssa. B lohkon maat ovat Ruotsi, Japani, Venäjä ja Saksa. Yritin selvittää Ylen sivuilta, Wikipediasta ja Jatkoajasta naisten pelisysteemiä ja olen erittäin hämmentynyt. Ainoa pelikaavion tapainen on Wikipediassa:

Sen mukaan A-lohkon kaksi parasta pääsee suoraan 17.2 pelattaviin välieriin. Suosittaisiinkohan tässä nyt ihan pikkaisen USA:ta ja Kanadaa??? Tie välieristä mitalipeleihin on selkeä.

Puolivälierissä 15.2. pelaa sitä ennen A-lohkon kolmonen ja nelonen sekä B-lohkon kaksi parasta. Voittajat välieriin.

16.2. pelataan sijoista 5-8 (puolivälierien häviäjät ja B-lohkon kaksi huonointa vastakkain, veikkaan). Miksi Ylen sivulla tätä vaihetta kutsutaan karsintakierrokseksi, ei aavistustakaan.

Wikipedia ja kisojen virallinen sivusto laittaa pelipäiväksi vielä 18.2. jolloin ratkaistaan varsinaisesti sijat 5. ja 7. Yle ei tätä pelipäivää omassa ohjelmassaan jostais syystä kerro. Suomen naiset pelaavat mitaleista, joten ei sillä niin väliä.

Ja voihan olla niinkin, että ylläoleva selitykseni on ihan höpöhöpöä.


Miehet
13.2. klo 10:00 Suomi-Itävalta
14.2. klo 19:00 Norja-Suomi
16.2. klo 19:00 Suomi-Kanada
18.2. karsintakierros
19.2. puolivälierät
21.2. välierät
22.2. klo 17:00 pronssiottelu
23.2. klo 14:00 loppuottelu

Jatkoajan sivulla on selkeä ja tarkempi juttu missä on kaikki ottelut sekä selitetty miten turnauksessa pelataan, suosittelen lukemaan sen -ihmettelin jälleen 18.2. pelattavan karsintakierroksen merkitystä. Alkulohkojen jälkeen mikään joukkue ei putoa heti, mutta mahdollisimman hyvä sijoitus sen jälkeen takaa helpomman jatko-ohjelman. Karsintakierroksella tai puolivälierissä (jos pääsee suoraan mukaan) tappiolla voi heittää hyvästit mitaleille.

Suomen pelien lisäksi poimin muutaman kiinnostavan alkulohkojen ottelun:
12.2. klo 19:00 Latvia-Sveitsi tai Tsekki-Ruotsi. Turnauksen ensimmäistä matsia vain ei voi jättää väliin. Valitse etukäteen kumpaa seuraat vai vaihda kanavaa sen mukaan missä tapahtuu.
13.2. klo 14:30 Venäjä-Slovenia. Kisäisäntien avausottelu, luvassa joko maalimurskajaiset tai sitten vodka menee väärään kurkkuun. En halua uskoa, että peli on jo pelattu etukäteen.
14.2. klo 14:30 Ruotsi-Sveitsi. Viime kevään MM-finaalin uusinta.
15.2. klo 14:30 USA-Venäjä. Koska USA ja Kanada ovat eri lohkoissa, on tässä alkusarjan kovin kamppailu ainakin paperilla, heti Suomen ja Kanadan matsin jälkeen.


Jääkiekossa kaiki yllätykset ovat mahdollisia, joten seuraa tiiviisti uutisia ja matseja -joku joukkue yllättää tälläkin kertaa ja silloin kannattaa olla kotikatsomossa valppaana!



HYVÄ SUOMI! HYVÄ LEIJONAT!


lauantai 1. helmikuuta 2014

Haastekysymyksiä ja vastauksia

Kirjablogien kysymys- ja vastaushaaste saavutti myös Pähkinäkukkulan! Kiitos Marika Oksalle Oksan hyllyltä -blogista, osallistun mielelläni. Oli hieman kiireinen viikko enkä ehtinyt vastata aivan heti, mutta nyt asiaan:


Jos sinulla olisi juuri nyt mahdollisuus matkusta aivan minne tahansa, minne lähtisit? Miksi?
Antarktikselle bongaamaan pingviinejä. Koska siellä on pingviinejä. Haluan nähdä pingviinejä... mmm... pingviinejä...

Haluatko suositella joitakin seuraamiasi blogeja -muita kuin kirjablogeja?
Jo kahden bloggauksen perusteella seuraamisen arvoinen on maalivahti Joni Puurulan blogi kiekkoelämästä Kazakhstanissa. Kaveri osaa myös kirjoittaa, toivottavasti juttuja riittää ja miehen työreissu sujuu hyvin. Uskallan suositella tätä myös ei-lätkäfaneille, kenelle tahansa joka on kiinnostunut elämästä jossain tuolla idässä.

Onko kirjahyllysi järjestetty jonkin tietyn systeemin mukaan?
Kyllä. Kirjahyllyni on jaettu kuution muotoisiin lohkoihin, joten olen laittanut koko sarjan tai samankaltaiset kirjat samaan lohkoon. Tietokirjat alahyllyille ja kaunokirjat ylemmäs. Toisessa reunassa on myös leffoja ja tv-sarjoja. Kirjoituspöydän päätykin toimii kirjahyllynä ja siitä löytyy mm. sanakirjoja, erinäisiä muistiinpanoja, karttoja sekä muutama säilyttämisen arvoinen iltapäivälehti toukokuulta 2011.
Kuka kirjallinen hahmo olisi sinulle mieleinen ystävä?
Voi ei... tämä on paha kysymys! Todella paha! Paljon helpompaa olisi miettiä kenet haluaisin tavata ja mistä kirjasta... mutta ystävä, se menee jo aika henkilökohtaiseksi. Keksin kuitenkin vastauksen: Modoc.
Jaa että kuka?
Ralph Helferin kirja Norsuni Modoc on tositapahtumiin perustuva riipaisenva, ihana tarina miehen ja norsun vuosikymmenien ystävyydestä. Oma pingviini olisi todella cool juttu, mutta oma norsuystävä -se vasta olisi jotain. Enkä halua norsua sen takia että voisin lesoilla omistavani norsun, vaan tahtoisin kokea saman mistä olen vain lukenut. Jos kirja ei ole ennestään tuttu, suosittelen lukemaan sen välittömästi (ja varaamaan viereen paketin nenäliinoja).

Mikä on bravuurisi keittiössä?
Syöminen ja lukeminen. Keskeneräistä kirjaa on turha etsiä mistään muualta kuin keittiön pöydältä! Laitan ruokaa, usein, mutta mitä nopeammin saan valmista ja pääsen syömään, sitä parempi. Tänään tein kanasalaattia:
Leipominenkin on ihan jees puuhaa ja vielä mukavampaa on napata pakastimesta pullaa (useampi kerralla), lämmittää ne mikrossa ja syödä maidon kanssa. Syömistä on kuitenkin turha tuhlata pöydän ääressä istuskeluun, joten kirja on luonnollinen oheisajanviete keittiössä. Ensimmäisellä vähän eksoottisemmalla ulkomaanmatkalla räpsin kuvat kaikista syömistäni annoksista ja siitä tuli sitten tapa kuvata matkoilla tai ylipäätään ei-kotona ei-itsetehtyjä annoksia. Esimerkkejä löytyy tästäkin blogista messu- ja lätkämatsijutuista. Ja sitten on se yksi lätkän varjolla kirjoitettu ruoka-arvostelu...

Oletko koukussa kahviin, teehen tai johonkin muuhun juomaan?
En sanoisi että koukussa, mutta teetä on saatava aamupalan yhteydessä ja joskus myöhemminkin päivällä. Teepannukin löytyy, kaapissa on irtoteetä sekä suodattimia. Jos tee jääkin saamatta en ota raivareita. Kahvia join viimeksi ehkä 25 vuotta sitten, se ei nappaa. Teen lisäksi tykkään juoda glögiä. Ostan talven ensimmäiset glögit heti kun niitä tulee myyntiin ja hamstraan sitä vielä vuodenvaihteen jälkeenkin. Sesongin viimeinen glögipurkki säilyy kaapissa aarteena pitkälle kevääseen.

Onko jokin elokuva tai TV-sarja ollut parempi kuin kirja, jonka pohjalta se on tehty?
True Blood. Kolme ensimmäistä kautta oli tv-viihdettä parhaimmillaan, nelonen heikompi, vitonen ja kutonen jo suorastaan outoja. Silti kokonaisuus hakkaa menne tullen Sookie Stackhouse -hömppäkirjat, joita jaksoin lukea kolme ensimmäistä. Sarjaan on otettu kirjasta sopivasti ideaa ja hahmoja ja muutettu sitten seksikkäimmäksi, sähäkimmäksi tv-sarjaksi pitkiin aikoihin. Pisteet myös sille tyypille joka päätti valita Eric Northmanin rooliin Alexander Skarsgårdin eikä Peter Franzenia... muutenkin sarjan casting on huippuluokkaa. Viimeinen kausi nähdään ensi kesänä.
Minkä kevään 2014 uutuuskirjan odotat erityisesti saavasi käsiisi?
Olen varannut kolme kevään uutuuskirjaa:
    Pentti Sainio: Kummolan rahankääntöpiiri
    Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
    Kristiina Vuori: Disa Hannuntytär
Lumikki -trilogian päätös on näistä odotetuin, sen verran hyviä olivat ne aiemmat osat. Ja sitten odotan (edelleen) George R.R. Martinin Lohikäärmetanssin suomennosta, ehkä se tulee tämän kevään aikana. Pitäisi tulla, mutta julkaisupäivistä ei ole vielä mustaa valkoisella.

Onko lukemisesi suunnitelmallista? Menetkö kirjastoon tarkan kirjalistan kanssa, listaatko kirjakatalogeista 'must read' luettelon tms? Vai luotatko enemmän sattuman voimaan ja nappailet kiinnostavia kirjoja lukupinoon sitä mukaa kun niitä tulee vastaan?
On ja ei. Pääasiassa ei. Tai ehkä on. Katson kirjakatalogeja jos sellainen tulee vastaan, mutten laske päiviä niiden ilmestymiseen enkä edes tiedä milloin ne ilmestyvät, noin tarkalleen. Joskus vinkki kirjaan tulee toisesta blogista, joskus huomaan lehtijutun tai muun kirjoituksen. Tai kirja nousee pinnalle kun siitä on tehty tv-sarja tai leffa. Nämä toimivat parhaiten silloin kun kyse on minulle ennestään tuntemattomasta kirjasta.
Tuttujen kirjailijoiden kohdalla taas kuulostelen jonkin verran (tai erittäin paljon) milloin seuraavaa on luvassa. Nämä ovat niitä jotka ostan tai varaan hyvissä ajoin luettavaksi, kuten Lumikin ja Disan. Joskun menen kirjastoon vain tutkimaan hyllyjä tai yhden kirjan hakureissu muuttuu useamman lainaamiseksi.

Millainen kirjan kansi viehättää sinua? Kiinnitätkö huomiota väreihin, kuviin? Vai etkö huomaa kantta ollenkaan?
Jos etsin kirjastossa luettavaa, huomioin ennestään tuntemattoman tarinan parhaiten jos kansi on onnistunut. Silloin kiinnitän paljonkin huomiota kirjan ulkoasuun. Jos lukupäätös on syntynyt jo muuta kautta, ei kannella ole väliä. Hyvä esimerkki on Teemestarin kirja, mitä en olisi ikinä napannut mukaani kannen perusteella.
Hyvä kansi voi olla värikäs tai mustavalkoinen, tärkeintä huomion kiinnittämisessä on jokin ennennäkemätön oivallus siinä kannessa. Yleensä simppeli on kauniimpaa kuin sekava sillisalaatti. Hyvä kirjankansi myös välittää tarinan tunnelmaa. Kovinkaan moni kotimainen kirjankansi ei ole tehnyt minuun lähtemätöntä vaikutusta, ikävä kyllä. Toisaalta kirjassa sisältö on se tärkein. Onneksi.


*****


Haaste lähtee eteenpäin Marialle blogiin Kirja joka maasta.

Kysymykset, uudet ja vanhat, ovat:
1. Missä on maailman paras kirjakauppa? Sellainen missä olet käynyt tai minne haluaisit päästä.
2. Mikä on bravuurisi keittiössä?
3. Mikä on kirjakokoelmasi kummallisin tai muuten vain oudoin hankinta?
4. Minkä kevään 2014 uutuuskirjan odotat erityisesti saavasi käsiisi? Jos odotat.
5. Onko jokin elokuva tai TV-sarja ollut parempi kuin kirja, jonka pohjalta se on tehty?
6. Haluatko suositella joitakin seuraamiasi blogeja -muita kuin kirjablogeja?
7. Missä maassa kirjoitetaan mielenkiintoisimmat tarinat? Eli mistä tulevat mielestäsi parhaat tarinankertojat?
8. Millainen kirjan kansi viehättää sinua? Kiinnitätkö huomiota väreihin, kuviin? Vai etkö huomaa kantta ollenkaan?
9. Kuka kirjallinen hahmo olisi sinulle mieleinen ystävä?
10. Minkä kirjan lopetus (loppuratkaisu tai viimeiset lauseet) on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

Tervetuloa mukaan haasteeseen! Mukavaa jos ehdit vastata kysymyksiin.



PS: Pitkällisen juupas-eipäs pohdinnan jälkeen muutin blogin kommentointia ja otin sanavahvistuksen pois. Nyt kommentin voi jättää tarvitsematta todistaa olevansa ihminen eikä robotti. Kommentit näkyvät kun olen käynyt ne hyväksymässä ja pyydän kärsivällisyyttä jos näin ei tapahdu ihan heti, todennäköisesti ei tapahtu, ei ainakaan kesken lätkämatsin. Pyrin hoitamaan asian vuorokauden kuluessa, mutta aina voi sattua forcemajöörejä.