Disan kanssa Rodoksella

Kristiina Vuori: Disa Hannuntytär

Viimeisen reilun kymmenen vuoden ajan olen matkustanut joko omatoimisesti Euroopassa ja Australiassa tai sitten pienessä ryhmässä eksoottisissa kaukokohteissa, perinteisiä turistimatkoja vältellen. Nyt kuitenkin halusin helpon, rentouttavan loman jonnekin lämpimään, joten annoin periksi ennakkoluuloilleni, asennoiduin olemaan ihan tavallinen turisti ja lähdin viikoksi Rodoksen kaupunkiin. Kreikka ei pettänyt: hyvää ruokaa, lämpöä ja ystävällisiä ihmisiä. Matkatoimistoksi valikoitui aiemmin lähinnä turistirysähelvettiin viittaavalta kirosanalta kuulostanut Tjäreborg, joka yllätti positiivisesti erinomaisella asiakaspalvelullaan -suosittelen lämpimästi!

Lomalle piti tietenkin saada mukaan jotain luettavaa. Edellisellä Wienin reissulla raahasin mukana Autuaiden saarta. Loistava kirja, mutta nyt halusin kanniskella jotain vähemmän painavaa. Olin jo pakkaamassa kevyen pokkarin kun kirjasto ilmoitti sopivasti ennen lähtöä Disa Hannuntyttären saapuneen. Sitten iski dilemma: en ole koskaan aiemmin, ihan periaatteesta, vienyt kirjaston kirjaa ulkomaille. Osittain siitäkin syystä, ettei se olisi ollut kovinkaan turvassa rinkan pohjalla keskellä viidakkoa... Hetken asiaa pohdittuani sekä lyhyttä laina-aikaa vilkaistuani otin Disan mukaan Rodokselle. Loppujen lopuksi, ei kirjaston säännöissä sitä kielletä: kirja on vain palautettava ajoissa ja ehjänä, ei muuta. Disa matkasi Kreikkaan turvallisesti käsimatkatavaroissa ja vietti ei-lukuajan hotellihuoneen tallelokerossa. Tuhansien kilometrien matkustamisesta huolimatta kirja on takuulla ollut vähemmän alttiina vaaroille Rodoksella kuin jos olisin lukenut sen kotona samalla jotain keittiössä mutustellen.

Hotellin terassilla kelpasi lueskella.

Pari viimeistä lyöntiä olivat niin rajuja, että Disan kädet pettivät ja hän kaatui vatsalleen. Pahin mahdollinen paikka. Hän yritti kammeta itsensä takaisin polvilleen, mutta sitten osui ensimmäinen potku, jysäytti ilmat keuhkoista ulos. Tällä kertaa hän kuolisi. Lähtisi manalaan ilman rippiä ja synninpäästöä. Ajatuksen olisi pitänyt herättää hänessä syvää pelkoa, mutta kipu oli pelkoa väkevämpi.
Todellinen kauhu tuli vasta myöhemmin. Sitten, kun sulitettu nuoli värisi herra Martti Björninpojan kurkussa.
Disa käänsi päätään, ja yhä lattialla maaten hän näki. Kynnyksellä seisoi Viljami Martinpoika nuoret kasot kalpeina ja nykivinä, mutta pojan kohotetuissa käsissä oleva jousi ei vapissut. Ainoastaan sen juuri vapautettu jänne liikkui, helähti vielä viimeisen kerran. Poika ei ollut yhtätoistakaan, mutta jousen jännitti kuin aikamies.

Disa Hannuntytär alkaa pojan puolustaessa äitiään. Sitten on äidin vuoro puolustaa poikaa ja etsiä koti, uusi paikka heille molemmille. Ei enää väkivaltaista ja alistavaa aviomiestä, mutta sukulaisia omaisuuden perässä, epävarma tulevaisuus sekä sydämentykytyksiä kun apuun tulevat vuoroin naistenmiehen maineessa oleva mutta kieltämättä hurmaava laivuri Sebastian "Basti" Tarsi sekä ritarillisempi Turun linnanherra. Disa joutuu tekemään vaikeita päätöksiä eivätkä sydän ja järki puhu aina samalla äänellä...

Rodoksen Suurmestarin palatsin pihalla voi eläytyä historian havinaan.

Historiallinen viihderomaani oli oiva kumppani Rodokselle. Lomakirjaksi Disa Hannuntyttäressä olisi alkupuolella voinut olla enemmänkin vauhtia, vaarallisia tilanteita tai sutinaa. Äidin ja pojan pakomatka ei ollut aivan niin jännittävä kuin odotin. Kirjan vakavampi loppupuoli oli selkeästi parempi ja sieltä löytyi myös erittäin intensiivinen ja tunteikas luku, mikä imaisi mukaan maailmaansa heti ensilauseilla. Hienosti kerrottu! Disan pojan osuus tarinassa oli myös aika... jännä. Yllättävä. En halua spoilata juonta tämän enenpää.

Kristiina Vuoren keskiaikaan sijoittuvat romaanit erottuvat edukseen kertomalla elämänmakuisia ja uskottavia tarinoita. Joku tykkää, joku ei, mutta minulle nämä ovat erittäin sopivaa kesä- tai lomalukemista. Tai kesälomalukemista. Toistaiseksi näistä ei ole vielä löytynyt sellaista kuolematonta romanssia mihin samaistuisin tai päiväunitoiveisiin hiipivää sankaria. Kaikista ristiriitaisuuksistaan huolimatta (tai kenties juuri niiden takia) Disa Hannuntyttären sivuilla seikkaileva Basti on kuitenkin Vuoren aiempia mieshenkilöitä kiinnostavampi.

Lindoksen akropoliin takana on suojaisa lahti. Siellä olisi merirosvojen helppo piileskellä.

Disan kansikuva on tähänastisista Vuoren kirjoista paras. Nyt on unohdettu modernisti stailatut mallitytöt, tehty kirjan aikaan ja henkeen sopiva kuva. Kannen Disa ei yritä viekotella lukijaa, vaan katselee merelle kuten kuuluukiin. Hän on jo aikuinen nainen. Lukijankaan ei tällä kertaa tarvinnut jännittää missä vaiheessa Vuoren päähenkilöltä menee neitsyys, kuten aiemmin Eiran ja Seljan tarinoissa. Toki genreen kuuluen tässäkin kirjassa vällyt pölisevät, mutta sopivan säädyllisesti. Aina ei tarvitse kertoa ihan kaikkea.

Suosittelen Disa Hannuntytärtä historiallisen viihteen ystäville, jotka haluvat hieman kypsempää kerrontaa sekä vakavampiakin sävyjä, ei pelkkää hömppäpumpulia ja kimallusta.