tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kirjailijape(i)li

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Kun kirja kertoo kirjailijoista ja siinä on salaseuran sekä mysteerin ominaisuuksia, kirjahullu voi asennoitua tulevaan lukuhetkeen tasan kahdella tavalla.

Ensin: "Jep joo, onpas omaperäistä kertakaikkiaan... tämä on niin nähty."
Ja sitten: "Oi ihanaa, tämän on pakko olla hyvä, ihan pakkopakkopakko!"

Jo ensimäisen luvun jälkeen on selvä, ettei Lumikkoa tarvitse heitellä turhautuneena pitkin seiniä. Tätä kirjailijamysteeriä ahmii nautinnolla sivu toisensa perään, loppuun asti.
Hän muisti keskeyttäneensä isän ja kysyneensä, mistä siinä Rottakeisari-jutussa oikein oli kysymys ja miten Rottakeisari oikein saataisiin pysymään poissa, kun Otukselassa sitä niin kovasti kammottiin.
Kysymystä oli seurannut niin pitkä hiljaisuus, että Ella oli kuvitellut isän hiipineen pois. Mutta ei - kun hän oli avannut silmänsä, siinä isä oli yhä istunut. Isä oli pohtinut hänen kysymystään tosissaan, itse asiassa niin ankaran keskittyneesti, että Ellaa oli jo alkanut pelottaa ja kaduttaa koko kysymys.
- Minusta tuntuu, isä oli lopulta huokaissut,  - että Rottakeisari on nitä asioita, jotka vain on tarkoitus unohtaa. Se tulee lopulta jos on tullakseen, mutta sitä ei saa ruveta ajattelemaan eikä sitä missään nimessä saa ruveta odottamalla odottamaan.

Jäniksenselkä voisi olla mikä tahansa suomalainen kunta ellei siellä olisi huomattavaa määrää kulkukoiria, poikkeavaa versiota Dostojevskin klassikosta, mystisiä patsaita, prameilevaa kirjastoa, eksyttävää korpimetsää -sekä poikkeuksellisen paljon kirjailijoita. Joukon kirkkain tähti on kansainvälisesti menestynyt lastenkirjailija Laura Lumikkko, Otuksela-kirjojen luoja, joka on kouluttanut yhdeksän lasta kirjailijoiksi. Vuosikymmeniä sitten tehdystä lupauksesta puuttuu vielä yksi, kunnes Jäniksenselkäläinen Kirjallisuuden Seura saa pitkään kaivatun kymmenennen jäsenensä. Tulokas aloittaa jälleen salaisen Pelin, jossa haastaja ei ole yhtään paremmassa asemassa kuin hänen haastettunsa. Eikä sääntökirja kerro kaikkia Pelin temppuja...

Lumikko ja yhdeksän muuta muistuttaa aiemmin lukemistani etäisesti Diane Setterfieldin Kolmastoista kertomus -kirjaa. Lumikossa on menneisyysarvoituksen ja muiden koukeroiden lisäksi vielä mystinen kerrostuma. Kirjojen tapahtumapaikat ja -ajat ovat niin erilaiset ettei niitä kannata lähteä sen enempää vertailemaan, molemmat ovat lukemisen arvoisia.

Kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen oli minulle uusi tuttavuus. Olen aiemmin lukenut hänen teostensa hehkutuksia blogeissa, laitoin sitten miehen seurantaan Twitterissä (@paziij), totesin että tämä kaveri suoltaa keskimääräistä tasokkaampaa twittiä, luin muita teoksia ja nyt uutuuskirjoja odotellessa otin Lumikon luettavaksi. Lukuaikaa kului reilu vuorokausi ja viikonlopun muut hienot suunnitelmat menivät pipariksi. Eikä harmita tippaakaan!

Lumikko ja yhdeksän muuta etenee kirjailijan vakaassa otteessa, lukijaa jatkuvasti jallittaen. Arvoitus selviää vähitellen ja vihjeitä tiputellaan sellaisella vauhdilla ettei tylsää hetkeä ole. Antauduin tarinan vietäväksi enkä turhaan yrittänyt pinnistellä loppuratkaisun suhteen -ehkä todellinen lukijasherlok olisi sen pystynyt päättelemään, todennäköisemmin ei. Mystinen kerrostuma tarjoaa keitokseen sen pikantin, juuri oikean sivumaun. Kerronta on vahvaa ja tarinan oloista. Lumikko kestäisi vielä toisenkin lukukerran mikä on mysteeriromaanille, ainakin omalla kohdallani, harvinaista.

Nappaa tämä mukaan kesälukemiseksi, mutta varaudu viettämään koko päivä kirjan parissa.

2 kommenttia:

  1. Tämä on niin hyvä, kiva kun tykkäsit. :) Olen miettinyt uusintalukua tälle kesälle, kun tuli ensimmäisellä kerralla ahmaistua kirja melkoisella vauhdilla. Toisella luku kerralla voisi fiilistellä vaan. :)

    VastaaPoista

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.