Operaatio Helsinki

Jere Laine: Sota 2016

Olin jo melkein unohtanut tämän erittäin ajankohtaisen ja hieman aiemmin tänä vuonna ilmestyneen teoksen. Onneksi se oli laitettu sopivasti tyrkylle kirjaston hyllyyn. Tapahtumat eivät nimittäin jätä kylmäksi ja alkavat lahtelaisten kesäisessä olohuoneessa vappuna 2015:

Vuotta myöhemmin tunnelma on toisenlainen ja vappu jää juhlimatta. Maailmanpoliittinen tilanne on kauniisti sanottuna (edelleen) viturallaan ja ilmenee konfliktina Suomen ja Venäjän välillä. Pohjolan lintukodossa herätään todellisuuteen jonka piti olla pelkkää painajaista: syttyy sota. Vastaako yksi suomalainen yhä kymmentä venäläistä ja miten puolustetaan maata jossa varuskuntia on lakkautettu urakalla, puolustusmäärärahojen vähentämisestä puhumattakaan? Vihollisen edetessä on syytä huolestua lisää kun kukaan ei tule apuun.

Viime hetkellä Tonteri tajusi, että hän ei itse ollut valmistautunut kuulon suojaukseen millään tavoin, joten hän pudotti radion penkalle ja työnsi yksinkertaisesti sormet korviinsa. Suojaan hän ei halunnut kuitenkaan painautua, sillä uteliaisuus oli aivan liian kova.

Samalla kun Kesälä yhdisti viimeiset johdot ja ilmoitti olevansa valmis, yli joen tulleen vaunun johtaja käänsi kiikarin suoraan Tonteriin. Kari Tonteri näki paljaallakin silmällä, miten johtaja huusi nakkipipon kautta kurkkumikillä sisäiseen radioon tulikomentoa vaunun konekivääriampujalle. Tilanne tuntui koomisen hidastetulta, ja vänrikki Tonteri virnisti poikamaisesti samalla, kun näytti kansainvälisellä käsimerkillä ensin halveksuntansa, sitten heti perään räjähdystä kuvaavan kahden käden symbolin.

Sitten kesälä toisti:

- Lähtee...

Sarjana räjähtävät telamiinat olivat jotain uskomattoman kaunista, Tonteri ajatteli jälkeenpäin.

Sota 2016 on toimintavetoinen kirja. Ammukset lentävät ja kiväärit papattavat kun ryssä pitää pysäyttää keinolla millä hyvänsä. Tällaisen armeijaa käymättömän siviilin silmin luettuna Sota 2016 kuvataan realistisesti ja taktiikan ymmärtää vaikkei kaikkia termejä tunnekaan. Sotaa ei, onneksi, ihannoida: se on julmaa aikaa täynnä julmia kohtaloita. Ja konfliktin tausta on pelottavan uskottava. Kerronta etenee tasaisesti kuin panssarivaunu ja kirjan pituus on juuri sopiva. Hyppäys edellisestä lukemastani kirjasta tähän, genrestä, ajasta ja paikasta aivan toiseen tarinaan oli onnistunutta vaihtelua. Äijämäinen meno paskavitseineen osui ja upposi.

Jere Laine (eläkkeellä oleva Puolustusvoimien kapteeni) on päättänyt käyttää kirjassaan hyvin pitkälti oikeita nimiä silloin kun kyseessä on politiikko tai muuten kaikkien tuntema henkilö. Ratkaisu on oikea, sillä muutaman vuoden päähän tulevaisuuteen sijoitettu sotajuttu menisi ehkä koomiseksi tai ainakin menettäisi uskottavuuttaan jos valtionpäämiehinä toimisivat jotkut muut kuin Niinistö ja Putin. Rintamalla on sitten enemmän keksittyä hahmogalleriaa, eniten esille pääsee kirjan päähenkilö, lahtelainen yliluutnantti Juhani Teräs.

Kirjan naiskiintiön täytteeksi on valikoitunut varsin mielenkiintoinen "täti". Mukavaa, että hänenkin näkökulmansa on otettu mukaan. Sen sijaan miesten joukosta ei nyt löydy Tuntemattoman kaltaisia velikultia tai heidän kuolemattomia lauseitaan. Teräs on ainoa joka erottuu sotilaiden joukosta ja hänkin on pettymyksekseni perinteinen eronnut juopporetku. Silti jokainen sodassa 2016 kaatunut tuntuu pahalta. Lukukokemus on ahdistava ja takaraivossa jyskyttää "mitä jos?".

Toivottavasti tämä pysyy fiktiona kansien välissä.

Hauska yksityiskohta ja yhteys kirjaan löytyi tosielämästä. Olin juuri ennen kirjan aloittamista viettämässä iltaa Lahden satamassa, samassa ravintolalaivassa johon Juhani Teräs seurueineen päätyy ja vieläpä siellä alakerran kabinetissa mutta ihan asiallisissa tunnelmissa. Sota 2016 ansaitseekin lahtelaisena teoksena ylimääisen kunniamerkin lukukokemusteni joukossa. Tuttuja tapahtumapaikkoja lukee aivan erilaisin tuntemuksin kuin tuntemattomia, oli ne kuvailtu miten hyvin tahansa. Kirjan kansikin erottuu edukseen julman kauniina.

Kapteeni käskee: Lue!