tiistai 30. syyskuuta 2014

Kirjaostoksilla

Syyskuun kutsu kirjabloggaajille heitettiin Oksan hyllyltä -blogista ja olen innolla mukana.

Mikäs sen mukavampaa kuin ostaa kirja omaan hyllyyn. Silloin sitä voi käpistellä milloin haluaa ja suosikkikohtaan voi palata vaikka kesken aamiaisen. Jo luetun, tutun kirjan ostaminen hyllyyn on kuin jälleennäkeminen hyvän ystävän kanssa. Uutuuden hankkiminen taas on aina riskipeliä: tuleeko hyllyyn turhaa täytettä vai löytääkö timantin?

Tällä kertaa ostin uutuuskirjan, jonka piti alun perin ilmestyä jo vuonna 2005. Syksyllä 2013 oltiin jo lähellä julkaisua, mutta painokoneet pysäytettiin viime hetkillä. Ymmärrettävästi kirja putkahti markkinoille vasta nyt, pitkän odotuksen jälkeen. Tai sanotaanko että "one more year" siinä meni.

Syyskuun 2014 kirjaostokseni ei siis ole järin suuri yllätys:


Kävin kirjaostoksilla maanantaina 22.09. työpäivän jälkeen. Teemu ilmestyi jo edellisellä viikolla. Tarkoitukseni oli ostaa kirja heti julkaisupäivänä, joten en tilannut sitä etukäteen netistä. Jouduin kuitenkin karmean flunssan kouriin ja viruin kipeänä kotona. Kirjaostospäivä siirtyi, mutta onneksi sairaslomalle löytyi muuta luettavaa.
Valitsin ostospaikaksi Aleksanterinkadun Suomalaisen kirjakaupan, joka on jokseenkin ainoa kirjakauppa Lahdessa. Tai ainakin ainoa kirjakauppa minkä sillä hetkellä keksin...
 ...sekä kirjakauppa missä oli panostettu kirjaan jo näyteikkunaa myöten. Kyllähän tuota pahvista(kin) Teemua katselee. Muuten Suomalainen kirjakauppa on se perinteinen kirjakauppa, mutta mitään hirveän yllättävää tai erikoista luettavaa sieltä ei löydä. Onneksi on myös nettikauppoja ja antikvariaatteja ja niin edelleen. Lahdessa on ollut pieniä ja erikoisia kirjakauppoja, harmillisesti nimen omaan on ollut.
En ollut ainoa Teemun ostaja, pöydällä ei nököttänyt enää kovin montaa kappaletta kirjaa.


Tätä kirjoittaessa olen ehtinyt Teemun sivulle 244 joten jäljellä on vajaat sata sivua. Olisin halunnut lukea kirjaa nopeammin, harmillisesti useana viime viikon iltana oli paljon muuta puuhaa eikä Teemulle jäänyt aikaa. Uskoisin pääseväni bloggaamaan Teemun vielä tämän viikon aikana.

Pika-arviona voin kuitenkin sanoa että tässä on kirja mitä on kannattanut odottaa. Kirjahyllyni sai uuden timantin ja lukija hyvän ystävän.

2 kommenttia:

  1. Haa, arvasin tämän!! Teemu-kirja on ollut Oulun kaupoissakin näyttävästi esillä. Siltä ei kerta kaikkiaan voi välttyä. Mielenkiinnolla odottelen, mitä tykkäät kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että arvasit! :) Enköhän bloggaa tämän viimeistään sunnuntaina. Lupasin nimittäin tänään, että Teemu vapautuu lainaan seuraavalle lukijalle ensi viikolla.

      Ja posti toi juuri lisää kiinnostavaa luettavaa: kiekkokierroksen Oulun kirjan eli Ville Haapasalon uusimmat seikkailut. Se tosin tuli tilattua ennakkoon jo elokuussa, joten ostos ei varsinaisesti ole tehty syyskuun aikana.

      Poista

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.