Kesätyö kaupassa. Jauhelihaa, kyljyksiä, eineshyllyn täyttämistä. Ihan sama, kunhan rahaa tulee, ja sitä Henrik tarvitsee enemmän kuin koskaan ennen. Ensimmäinen kesätyö ja mieli tekee ostaa stereot. Lamakin on, se pelottaa ihmisiä. Tavaratalon elintarvikeosastolla Henrik tutustuu myös lähes kymmenen vuotta venhempaan hedelmäosaston Veskuun. Pojan ja miehen välille kehittyy -niin mitä? Veskun mukana pääsee baareihin, Veskulla on rahaa vaikka mihin. Mitä Vesku haluaa Henrikistä? Mitä tapahtui yhteisinä kesinä tavaratalossa, entä ulkomaanmatkalla?
Entä kuinka paljon kirjailja voi käyttää hyväkseen oikeita henkilöitä?
Kirjalijan ainoa moraalinen velvollisuus on kirjoittaa hyviä kirjoja. Se on yhtä itsestään selvää kuin liikeyrityksen velvollisuus tuottaa voittoa. Asiat ovat yksinkertaisia, turha pyöritellä niitä solmuun omassa pienessä mielessään. Niin minäkin tein ennen, mutta olen lopettanut sellaisen. Muuten en voisi olla kirjailija. Muuten olisi turha jatkaa. Maailma on kaaos, kirjoittaminen kaaoksen jäsentämistä -siis fiktiota. Valehtelua jos niin halutaan, mutta sana on harhaanjohtava, sillä mitään kollektiivistä totuutta ei ole olemassa. Kirjalija ei valehtele yhtään sen enempää kuin kukaan mukaan.
Kirja tuo lukijan eteen useamman version ja näkökulman lamavuosien tapahtumista. Seitsemäntoista jakaantuu useampaan osaan ja rinnaikaiseen kertomukseen, tarina ja ihmissuhteet paljastetaan vähitellen. Nopeasti ajateltuna kirjan hahmot ovat totaalisesti päästään sekaisin ja kuitenkin tapahtumat ovat mahdollisia. Totuus Henrikin ja Vesun suhteesta... se taitaa jäädä lopullisesti lukijan valinnaksi.
Seitsemäntoista sisältää muutaman kiekkoviittauksen ja hyvin pitkälti Itkosen synnyinkaupunkiin Hämeenlinnaan sijoittuva kirja on Kiekkokaupunkien kirjakierros kaudella 2014-2015 -haasteen HPK. Tämä on kierroksen ensimmäinen kirja, jonka kohdalla jouduin tosissani miettimään sen pisteytystä. Seitsemäntoista on erittäin hyvin kirjoitettu kirja. Sen kansien välissä on useita lauseita tai ilmauksia, joita teki mieli laittaa ylös kirjaa lukiessa. Luen harvemmin tämän kaltaista nykyproosaa, ja olen iloinen, että luin kirjan. Kuitenkin jälkifiilis sen luettuani jäi laimeaksi. Se oli siinä, mutta mitä sitten? Kirja ei ollut tyyliltään sitä, mitä mieluiten luen, eikä se loppujen lopuksi koskettanut sisintäni, ei vaikka odotin lukiessani mihin tarina vie ja mitä siinä tapahtuu.
Sitten pohdin ihan oikean kirjallisuuskritiikin ja blogien kirjaesittelyn eroja. Mielestäni kriitikon on pystyttävä arvioimaan teoksen hyvyyttä tai huonoutta neutraalisti, selvitettävä, mitä annettavaa tekstillä on taiteelle ja ihmiskunnalle noin ylipäätään. Blogissa taas voi reilusti käsitellä omia fiiliksiä ja tunteita ja kertoa sen oman mielipiteen kirjasta. Sen perusteella Seitsemäntoista saa yhden pisteen. Peliesitys oli hieno, mutta ei sellaista kiekkoa mitä haluan nähdä kaukalossa. Jos nykyproosa kiinnostaa, samoin kirjan aihe, niin tämä kannattaa lukea!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.