Polttavaa rakkautta

Maria Carole: Tulen tyttäriä

Olen onnekseni löytänyt Osuuskumman kautta luettavaksi laadukasta ja lumoavaa kotimaista fantasiakirjallisuutta. Näissä on ollut suoraan Osuuskumman itse julkaisemia tai sitten heidän kirjailijoidensa muualla julkaistuja teoksia sekä suosituksia. Kiitos kovasti niistä lukuelämyksistä! En ole vielä lopettanut -toivottavasti ette tekään. ;)

Maria Carolen esikoinen Tulen tyttäriä on julkaistu viime vuonna. Jouduin odottelemaan tätä hetkisen aikaa kirjastosta -opus tuntui olevan aina lainassa, en enää ihmettele miksi- ja kun sain sen käsiini, niin luin sen muutamassa päivässä.

Tarina on vetävä ja eriskummallisen tuttu. Vetävä, sillä hahmot tulevat pian tutuiksi ja heistä haluaa kuulla lisää. Eriskummallisen tuttu, koska rakkaudesta on kirjoitettu niin paljon, vaan ei vielä tällä tavalla. Tulen tyttärissä on naisia, joita polttaa rakkaus, ei liekit. Naarni on kokenut sotilas ja Livia nuori neito joka etsii omaa paikkaansa, jotain muuta kuin järjestettyä avioliittoa. Sitten Naarni kohtaa Emman. Ja Livia pakenee. Vaan kuinka pitkälle kannattaa paeta, voiko edes ja mitä on syytä ottaa mukaan pimeää vastaan?

Naarni kumartui sen verran, että pystyi kuiskaamaan Emman korvan juuressa: "En minä osaa luvata mitään. En osaa, mutta kovasti haluaisin. Ei ole ketään muuta, enkä minä halua ketään muuta." Hän vaikeni toviksi. Ajatuksilla oli vaikeuksia muuntua sanoiksi. "En minä voi vaatia, että odotat. Se on pitkä aika. Mutta kaiken antaisin, jos sillä saisin sinut odottamaan ja tietäisin palaavani tänne hengissä."

Tulen tyttärien maailma on jotain mitä olisi voinut olla. Täällä ja jossain kaukana. Siellä elää ihmisiä, jumalia sekä jotain heidän väliltään. Outoja otuksia, vaan ei liikaa outouksia, joten tähän oli helppoa hypätä mukaan. Kirjan alussa tuli kuitenkin uusia nimiä ja paikkoja hieman liian tiuhaan tahtiin. Onneksi se tunne meni ohi muutaman kymmenen sivun jälkeen enkä muistanut sitä enää päästyäni pidemmälle. Sitten luinkin kirjan loppuun lähes ahmimalla, aina kun tarinan ääreen suinkin ehdin.

Kirjassa ei pelasteta maailmaa suurelta hirviöltä tai käydä lopullisen pahuuden voittavaa sotaa. Tulen tyttäret on henkilövetoinen tarina. Oman maailmansa historiankirjoitetuksessa sen tapahtumiin tuskin edes viitattaisiin. Kirjan sivuilla sen sijaan herätetään henkiin pieni, mutta kuitenkin niin suuri ja lämmin kertomus. Ihastuin sen kerrontaan sekä hahmoihin, joista löytyi sopivasti särmää.

Minusta oli ennen kaikkea hienoa lukea, miten Maria Carole käsittelee tässä kirjassa rakkautta. Naarni ja Emma ovat naisia, kun taas Livialle kelpaa miehinen tuki ja turva. Eikä sillä ole yhtään mitään väliä: henkilöiden sukupuolta ei korosteta romanssien missään vaiheessa eikä siitä tehdä juonellista dilemmaa. Ei ole tarvetta valistaa ketään, erikseen. Tarina itsessään puhuu jo kauniisti yhdenvertaisuuden puolesta. Ehkä se on kirjailijan tietoinen kannanotto, ehkä ei. Jos on, niin se on onnistunut. Kun rakastaa, niin saa rakastaa. Piste.


Tulen tyttäriä on huhtikuun lukuvinkkini Lastukirjastoille. Tarkista kirjan saatavuus.