Joskus alkuvuodesta, muistaakseni, huomasin uutisen kansainvälisen palkinnon voittaneesta kotimaisesta omakustanteesta ja laitoin nimen muistiin. Nyt oli vihdoin sopiva hetki tutustua Allianssi.125-sarjaan. Idea on ainakin omaperäinen, sillä tarina kerrotaan julkaisemalla kaksi kirjaa kerrallaan, molemmista näkökulmista.
Maailma on kokenut Suuren Sodan ja jäljelle jääneet elävät Hirundan suurissa kaupungeissa sekä eristäytyneessä Terra Unioniassa. Valtiot eivät ole tekemisissä toistensa kanssa ja molemmissa on pahasti vääristynyt sukupuolijakauma. Terra Unionialle Hirunda on jotain vaarallista ja rajojen ulkopuolella pidettävää, Hirundassa vain harva tietää Terra Unioniasta joten kukaan ei voi päätyä saastuneen maan keskellä olevaan puhtauteen. Eikä Terra Unionistakaan poistuta, edes vahingossa.
Tai niinhän sitä luulisi.
Kirjat voi lukea kummin päin vain, minä aloitin Terra Unioniasta:
Anamona nyökkäsi.
"Olet jo 25-vuotias, muttet ole ollut vielä raskaana," lääkäri totesi sitten.
"Halusin odottaa, että pääsen Avenasta pois," Anamona totesi.
"Se on ymmärrettävää."
"Tiedän, että olen lykännyt raskautta jo aika kauan," Anamona sanoi sitten hieman anteeksipyydellen.
Naisten hallitsema Terra Unionia sai aikaan harmitusta, nin hyvässä kuin pahassakin. Kirjan alkupuolisko esittelee pääkaupunkiin Pinukseen muuttavan Anamona Vaalin, hänen sisarensa Lenan sekä hieman oudommat tapaukset eli itsenäisesti ajattelevat Tilian ja Lemmuksen. Se osuus ei vielä saanut minua innostumaan tarinasta tai henkilöistä, mikä oli pahaa harmitusta. Kuvaukset Terra Unionian yhteiskunnasta ja sen toiminnasta kaikkine sääntöineen sekä ihan selvine aivopesuineen aiheuttivat sitä hyvää harmitusta. En nimittäin mistään hinnasta haluaisi asua siellä. Päällisin puolin asiat ovat äärimmäisen hyvin, syvällä sisimmällä niin pahasti vinossa...
Anamonalla on pääkaupungissa paljon ihmeteltävää kun uusi työ vaihtuu pian entistä salaisemmaksi ja hän oppii asioita, joiden perusteella joutuu kyseenalaistamaan omia uskomuksiaan. Kun hänen rajavartija-sisarensa Lena kertoo kohdanneensa hirundalaisen rajamiehen, on menty sellaisen rajan yli, mikä aiheuttaa ongelmia molemmilla puolilla. On aika luottaa muukalaisiin, sillä jokaisella on salattavaa eikä täydellisiä vastauksia löydy rajan omalta puolen.
Ja sitten olikin aika hypätä toiselle puolelle:
"Keltakaarti olisi valtava, jos heitä olisi enemmän," Jani naurahti.
"Keltakaartia ei olisi olemassakaan poika!" ukko naurahti.
Jani katsoi miestä ja ihmetteli tämän sanoja.
"Jos naisia olisi yhtä paljon kuin miehiä, tai ainakin huomattavasti enemmän kuin heitä on nyt, maailma olisi erilainen," ukko lausahti. "Naiset olisivat... tavallisempia. He saattaisivat kävellä keskenään jopa kaupunkien uloimmilla kehillä ilman, että heitä pidettäisiin piilossa."
"Sitä on vaikea kuvitella," Jani sanoi. "Maailma on mitä on. Mihinkäs tämä tästä muuttuisi?"
Miesvaltaisen Hirundan aloitusosa on Terra Unioniaa parempi ja viihdyin sen sivuilla heti alusta lähtien. Hirundan suurin kaupunki Gavialis jaottelee asukkaat eri yhteiskuntaluokkiin: pohjasakkaa ei edes päästetä sinne, muut saavat asustella statuksensa mukaan kaupungin eri kehillä. Varsinainen eliitti viettää aikansa sisimmillä eli kuudella ja seitsemällä kehällä. Siellä on myös mahdollisuus nähdä naisia. Gavialis on loistoa ja rappiota -luonnonmukaisen Terra Unionian vastakohta.
Hirundan päähenkilö Jani elää tylsää elämää ja käy töissä lähiössä, kunnes saa kutsun kuudennelle kehälle. Kirjan muut hahmot ovat lääkäri Mari, teinityttö Saia sekä Janin paras ja ainoa ystävä Lu, jonka työnkuva on rajavartija. Marilla on oma syynsä kiinnostua Janista, tai oikeastaan miehen lääketieteellisistä ominaisuuksista. Saia taas on se Hirundan fiksu nörttityttö. Ja kun Lu kohtaa rajalla Lenan ollaan ensin oudossa tilanteessa ja sitten pahassa pulassa.
Terra Unionia ja Hirunda menevät päällekkäin noin 150 sivun verran kun kirjojen päähenkilöt kohtaavat tarinan loppupuoliskolla. Se 150 sivua on paljon. Ja pääasiassa dialogia, tosin ihan mielenkiintoista. Terra Unioniassa loppupuoli on kirjan parempi puolisko, Hirundassa se menee jo toistoksi. Vaikka tapahtumiin ja dialogiin on otettu toinen näkökulma, ei se tuo tarinaan oikeastaan enää uutta. Muutaman keskustelunpätkän toki, sillä kaikki kahdeksan päähenkilöä eivät tietenkään puhu koko ajan yhdessä, mutta ei mitään mullistavaa. Hirunda loppupuolisko kuluikin enemmän silmäillen kuin oikeasti lukien. Todella toivon, ettei sarjan muissa osissa ole enää yhtä suuria päällekkäisyyksiä.
Eli taidanpa olla valmis palaamaan tähän maailmaan joskus uudelleen. Tarinassa ja kerronnassa oli heikkouksia, erityisesti dialogissa, mutta sen taustalla on kiehtovasti rakennettu maailma. Miesten ja naisten välinen kanssakäyminen on rajan molemmin puolin kaikkea muuta kuin luonnollista tai sitä ei vain ole. Ainakin toistaiseksi kiinnostavimmat hahmot löytyivät Hirundan puolelta. Oma suosikkini on Saia, eikä Janikaan ole hassumpi valinta sen puolen päähenkilöksi. Terra Unionian kiinnostavin henkilö on, ainakin toistaiseksi Lena. Tekstin mukaan Anamonan olisi pitänyt olla sisartaan fiksumpi ja järkevämpi, mutta minusta homma meni nyt kirkkaasti toisin päin. Anamonan hahmo kaipaisi jatkossa pienen, ystävällisen potkun persuksille. Tilia ja Lemmus (joka on mies) ovat ihan jees, mutta ehkä hieman liian perinteisiä anarkisteja.
Pitkän kirjasarjan julkaiseminen itse on rohkea veto, siitä pisteet kirjailijalle! Ensimmäisissä kirjoissa ei muuten selvinnyt mistä Allianssi.125-nimi tulee, joten jatkoa odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.