Syyskuu oli täydellistä maalausaikaa, yöt olivat mustia ja pimeitä, eikä kukaan huomannut, kun liikuimme katuvalojen kehän ulkopuolella. Elokuussa ihmiset viettävät vielä aikaa terasseilla ja hortoilevat myöhään ulkona, ne koettavat kalastaa pakenevasta kesästä viimeiset sametinpehmeät yöt jaksaakseen kulman takana huohottavat koleat kuukaudet.
Syyskuun ensimmäinen on raja. Silloin tavallinen kansalainen katsoo kauhulla allakkaan ja katoaa iltaisin sisätiloihin, säätilasta huolimatta. Ikkunastakaan se ei katso mielellään ulos ennen helmikuun kirkasta aurinkoa.
Syksy on autioituvien kaupunginkatujen vuodenaika. Siksi syksy on graffitintekijän ihannevuodenaika. Syyskuu, lokakuu, marraskuu. Pimeitä öitä, tyhjiä katuja. Talvi: ei niin hyvä. Sydäntalvella näpit ja maalit jäätyvät, ja keväällä valon lisääntyessä ihmiset alkavat pyöriä ulkona järjenvastaisesti verrattuna syksyyn. Kun lämmin syyskuun ilta karkottaa uhmiset sisälle ja saalin alle, huhtikuussa paljon kirpakampi pakkasyö saa heidät täyttämään kadut innosta korskuen, takki auki kuin mielisairaalan ovat olisi avattu. Kevään myötä me joudutaan siirtymään yhä kauemmas julkisista paikoista, hylättyihin halleihin ja rakennuksiin.
Metro on tyttö joka tekee graffiteja. Jere on Rotta, vartiointiliikkeen mies. Heidän mielestään graffiteja eivät tee ihmiset vaan bakteerit. Rotat ovat parannuskeino vitsaukseen, keinolla millä hyvänsä. Rotat ja bakteerit ottavat yhteen eräänä syksyisenä yönä. Sen jälkeen kosto elää tarinan loppuun asti.
Tytön ja pommin tarina kerrotaan vuorotellen Metron ja Jeren näkökulmista. Samalla minun oli pakko valita kumman puolella olen tässä kostokierteessä. Valitsin Metron, joka kuitenkin on enemmän kirjan päähenkilö kuin Jere. Tyttö sai sympatiani, mutta hänen tekonsa eivät ole moraalisesti oikein. Eikä samaa voi sanoa Jerestäkään. Kumpikin häilyy jo valmiiksi sen oikean ja väärän välissä olevan harmaan alueen luona, eikä yhden yön tapahtumien jälkeen toiselta puolelta enää ole paluuta. Tyttö ja pommi on kirjoitettu niin täyteen tapahtumia, että lukijaa viedään kuin pässiä narussa suoraan teuraalle yhdessä päähenkilöiden kanssa. Matkalla ei ole aikaa ihmetellä omaa moraalia tai oikeaa ja väärää, sen voi tehdä kirjan viimeisen sivun jälkeen. Pisteet tästä kirjailijalle!
Aiempi kokemukseni Jari Järvelän tuotannosta oli siis yhden kirjan mittainen. Tyttö ja pommi on selvästi samasta taitavasta kynästä kuin Särkyvää. Joskus on ihanaa lukea pitkiä, hitaasti eteneviä tarinoita. Tyttö ja Pommi ei ole sellainen. Se sopii parhaiten hetkeen jolloin haluaa ahmia kirjan nopeasti ja jos ei haluaisikaan, niin sen laskeminen käsistä on enemmän kuin hankalaa. Kirja puhuttelee ihmisen mustaa ja synkkää puolta. Huumoriakin on mukana, joten tosikoille tai vaaleanpunaisissa pumpuliunelmissa eläville en kirjaa suosittele. Jännityksen ystäville tämä on oivallinen viihdyke, vaan ei missään nimessä liian kepeää luettavaa.
Tyttö ja pommi imaisi mukaan heti aloitussivulta. Jäin kuitenkin kaipaamaan hieman lisää tietoa sen päähenkilöstä Metrosta. Jotain, ihan mitä tahansa. Juonen ja tapahtumien kannalta kerrottiin kyllä tarpeeksi, mutta jotain pientä lisää olisin kaivannut. En esimerkiksi nyt saa päähäni miksi hän alkoi tehdä graffiteja. Hmm. Okei, kaikkea ei voi muistaa lukemastaan, ehkä se kerrottiin jossain vaiheessa. Ja tiedonnnälkäni on kiinnostusta päähenkilöä kohtaan, ei pettymystä itse tarinaan.
Kirjalle on jo ilmestynyt jatko-osa, Tyttö ja rotta. Se on -en sano että pakko, vaan- ilo lukea tässä jossain vaiheessa. Samalla saan varmasti kuulla lisää Metrosta.
Tyttö ja pommi on heinäkuun lukuvinkkini Lastukirjastoille. Tarkista kirjan saatavuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.