Kielletty oli luvannut, että hallitsisimme parissa kuukaudessa Berliinin ohessa Euroopan ja maailman taivaspaikkoja.
Jäärotat tunnettaisiin graffitintekijöiden Eliittijoukkona.
Me olimme Jäärottia, me tulimme pohjoisesta ja maalasimme kylmillä väreillä. Kielletty oli ainoa poikkeus. Sen alkuperää en tiennyt, se sanoi muuttaneensa niin monta kertaa, ettei ollut mistään kotoisin. Se sanoi kuitenkin kantavansa mieluusti Jäärotan titteliä, sehän koko nimen oli keksinytkin.
Minustakin oli tullut Jäärotta. Rotta. Vaikka Kotkassa rotat olivat merkinneet vain ja ainoastaan vartijoita, jotka jahtasivat meitä. Täällä me silti kutsuttiin vapaaehtoisesti itseämme rotiksi, vaikka wraitattiin graffiteja. Maailma oli kääntynyt ylösalaisin.
Pidin erittäin paljon Tytöstä ja pommista, joten Tyttöön ja rottaan kohdistui aikamoiset ennakko-odotukset. Ja ne täyttyivät. Tämä jatko-osa on sopivan tuttu ja tarpeeksi erilainen. Se kertoo edelleen kostosta ja elämästä lain harmaalla puolella, mutta uusin kääntein ja ideoin. Eikä Jari Järvelä lähde onneksi kertaamaan yhtään edellisen osan tapahtumia, vaan luottaa lukijan muistiin. Inhoan tarpeettomia kertauksia, varsinkin kun kyseessä on minulle läheinen tarina johon olen koukussa.
Metron tarinassa on nimittäin jotain maagista. Ihan tällä tapaa en ahmaise jokaista vastaantulevaa kirjaa. Lisäpinnat jollain tapaa tutuista tapahtumapaikoista Berliinissä. Kotkassakin olen käynyt tasan yhden kerran. Miljöö on toki tärkeä, mutta ilman moniulotteista ja kiinnostavaa hahmoa tarina kuolisi hetimiten. Metrosta nimittäin paljastui edellisen osan jälkeen kaipaamiani uusia puolia.
Kirja päättyy aivan liian jännään kohtaan. Takaliepeen mukaan sarjaan tulee vielä yksi osa, joten jään malttamattomana odottamaan sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.