Lätkässä lätkään, osa 3

Ensikosketus liigalätkään sekä lahtelaiseen kiekkokultuuriin

Tämä on taas niitä hetkiä kun toivon pitäneeni edes jonkinlaista päiväkirjaa. Sieltä olisi niin helppoa tarkistaa milloin kävin ensimmäisen kerran lätkämatsissa, missä se tapahtui ja ketkä pelasivat. Nyt on pakko arvailla.

Ensimmäisen lätkämatsini aika on todennäköisesti ollut hyvin pian kevään 1995 jälkeen, ellei jopa sitä edeltäneellä kaudella. Aivan varmasti se on ollut ennen 1997 kotikisoja, se kun ei missään nimessä ollut ensimmäinen kerta kun näin lätkää livenä. Mutta oliko paikka Lahti vai Hämeenlinna, sitä en osaa sanoa.

Vanhin löytämäni ottelulippu on liimattu kansainvälisyyskasvatuksen kurssipäiväkirjaan:

Pelicans kohtasi Jokerit Lahden jäähallissa torstaina 17. joulukuuta ja vuosi oli 1998. Päiväkirja kertoo Jokereiden voittaneen 3-6, mutta Pelicans pelasi hyvin. Harjoitusottelussa ei jaettu pisteitä. Tai ehkä näytösottelu olisi parempi termi. SM-Liigajoukkueen saaminen tänne kesken kauden oli kuitenkin kohtuullisen iso juttu, näin muistelen. Ilmeisesti joulutauko oli tuohon aikaan SM-Liigassa ja divarissa pidempi kuin nyt. Viime kausina tuohon aikaan joulukuuta on vielä pelattu pisteistä, ainakin Liigassa. Ja pelataan tulevallakin kaudella.

Tämän jutun loput kuvat ovatkin samasta ottelusta. Pelicansin asu oli vielä tuolloin keltavihreä. Viimeinen ulkokuva Lahden jäähallista on otettu jokunen päivä myöhemmin, vuodenvaihteen 1998-99 tienoilla.

Hämeenlinna on ehdolla ensimmäisen lätkämatsini kaupungiksi sillä se oli silloin lähin paikka nähdä korkeimman tason kotimaista kiekkoa. HPK:n pelejä käytiin katsomassa joulu- ja/tai talvilomalla. Liput varattiin usein etukäteen soittamalla ja noudettiin hallin luukulta. Nettilipuista oli silloin vielä turha haaveilla.

Lahden jäähallista oli 90-luvun lopulta vielä matkaa nykyiseen Isku Areenaan. Vaan eipä Hämeenlinnan jäähalli (millä nimellä sitä silloin kutsuttiinkaan, Rinkelinmäki?) ollut merkittävästi parempi. Muistan sisäänkäynnin puoleisen päädyn kolkon betonikäytävän. Katsomot oli ikään kuin rakennettu aina siihen missä oli ylimäräistä tilaa ja jokainen vähän erilaiseksi. Jossain vaiheessa pitkälle sivulle tuli ikään kuin katosta riippuva katsomo ja päätyyn uutta anniskelutilaa. Edellisestä pelireissusta Hämeenlinnaan on jo niin pitkä aika että moni asia on varmasti muuttunut tässä välissä ja aika on vaikuttanut muistoihin. Vuoden 1998 nuorten MM-kisoja pelattiin Helsingin lisäksi Hämeenlinnassa ja näin siellä pari matsia. Monien yllätykseksi ja riemuksi Suomi meni ja voitti mestaruuden. Kisat käydään jälleen vuodenvaihteessa täällä, menkää ihmeessä Helsinkiin katsomaan!

Lahden jäähalli näyttää joulukuun 1998 kuvissa jo yllättävän tutulta. Perusmuoto ja olemus on edelleen sama, mutta paranneltuna. Tuoreempia kuvia ja hallin esittely löytyy Pelicansin sivulta ja kuvia on toki tässä blogissakin. Muistan vielä ajan ennen hallin katosta riippuvaa kuutiota. Silloin tulostaulu oli samalla pitkällä sivulla kun aitiot, radiomastojen puoleisessa päädyssä. Mutta mitä oli sillä pitkällä sivulla ennen aitioita ja klubikatsomoa? Seisomakatsomo? Joka tapauksessa halli on aina ollut "toispuoleinen" kun suurin osa pitkän sivun istumapaikoista on kaukalon toisella puolella.

Näkyvimmät muutokset vuoden 1998 jäähallista vuoden 2015 Isku Areenan ovat katsomon sini-turkoosi väritys, uusi mediakuutio sekä urheilukeskuksen puoleiseen päätyyn tehty remontti. Viimeisimmät muutokset on tehty nyt kesällä hallin kattoon ja valaistukseen. Odotan jo malttamattomana kesälomaa, jääharjoituksia ja mahdollisuutta nähdä ne viimein livenä...

Minun ensimmäinen paikkani Lahden jäähallissa oli seisomakatsomossa. Divariaikaan siellä oli välillä niin väljää että katsojat saivat istua ottelun alusta loppuun. Ja sinne sai myös opiskelijahintaisen lipun, en vain enää muista yhtään mitä se maksoi. Kävin Pelicansin otteluissa joitain kertoja kaudessa. Lätkää oli tietenkin kiva seurata ja sarjan oma suosikki on helpointa valita läheltä. Muistikuvat tuolta ajalta ovat sen verran himmeät, ettei Pelicans vielä saanut tärkeintä paikkaa sydämessäni. Suurin kiinnostus kohdistui edelleen maajoukkueeseen ja MM-kisoihin. Hämeenlinnassa oltiin tietenkin HPK:n puolella ja SM-Liigan finaaleissa kannatin sillä hetkellä itselle sopivinta joukkuetta.

Koin ensimmäisen kerran lahtelaista pudotuspelikiekkoa keväällä 1999. Kaikkien ennakko-odotusten mukaan Kärppien piti nousta sinä keväänä SM-Liigaan. Jotain kuitenkin tapahtui ja paikan ratkaisivat Pelicans ja Kalpa. Sarja meni jo kolmesta poikki ja suoraan kolmessa matsissa. Ensimmäinen ja kolmas pelattiin Kuopiossa, sen toisen näin täällä Lahdessa.

Olen aiemmin -siis edelleen- moittinut lahtelaista katsojaa liian hiljaiseksi ja vaatinut halliin meteliä. (Huomautus ei koske kannattajakatsomoa, siellä vedetään täysillä joka matsi.) Mutta 90-luvun lopun lahtelainen katsoja se vasta hiljainen olikin! Toinen ottelu sarjanoususta, kotijoukkue johtaa, tulee voittamaan pelin ja mitä tekee yleisö? Alkaa taputtaa yhdessä, yhtäjaksoisesti kannustaen ensimmäisen kerran kun pelikellossa on jäljellä kaksi minuuttia! Parempi se kuin ei mitään.

Seuraava keväänä olin lomalla Egyptissä kun SM-Liigajumbo Pelicans ja Kärpät pelasivat karsinnoissa. Luojan kiitos kännykät oli jo keksitty ja sain tekstiviestillä tietoja sarjan etenemisestä milloin hotelliin tai suoraan kuninkaiden laaksoon. Turpiinhan siinä tuli mutta paikka korkeimmalla sarjatasolla säilyi kabinettipäätöksellä. Playoff-revanssia Kärppiä vastaan odotettiin kaksitoista vuotta, ja siitä lisää myöhemmin osassa numero kahdeksan.


Seuraavassa osassa vaihdan tilapäisesti kaupunkia.
Edellinen osa: Kiekkojuttuja koulutunneilla.