Lätkässä lätkään, osa 9

Lahti, kiekkokaupunki ja minä, lätkäfani

Huomenna se alkaa! Kesä ja odotus kului itse asiassa yllättävän nopeasti ja kivuttomasti. Keväällä kuvittelin viettäväni täysin kiekottoman kesän, mutta toisin siinä kävi. Oma joukkue piti huolen, ettei siitä kirjoittelu loppunut kun pelit päättyivät. Ensin vaihtui valmentaja ja sitten odoteltiin uusia pelaajasopimuksia. Ostin kausikortin. Luin kiekkokirjan. Pelicans tiedotti joukkueen tekemisistä pitkin kesää, ainoastaan heinäkuun paikkeilla oli lyhyt hiljaisempi jakso, sen käytin jännittämällä Kesäkuvakisan tulosta. Ja koska hyvin kävi, pääsin viettämään unelmapäivää Isku Areenalla. Siinä vaiheessa harjoittelu ja kauteen valmistavat ottelut olivat jo käynnissä.

Ehdin tehdä kesän aikana paljon muutakin, mutta turkoosit asiat ovat tällä hetkellä ne tärkeimmät. Ja mikä ihanaa, niin lahtelainen kiekko on mukavasti esillä kaupungin ulkopuolellakin. Viime viikolla Urheilusanomissa julkaistiin liigaennakko ja julkaisun välistä löytyy jo vuoden urheilukuvaksi julistettu otos:

Sain julkaisun kotiin kuljetettuna, yhdessä evään kera sillä olin neljän seinän sisällä potemassa reissussa tarttunutta flunssaa. Hannibal Nurminen on nähty jo viime kevään mainoksissa, Matikainen ja moottorisaha sen sijaan on uusi tuttavuus. Yhdistin paljaan yläkropan ja moottorisahan ensin lempiroskaleffaani Haihurrikaaniin. Kyse ei ollutkaan siitä, vaan Matikainen on ollut aiemmin liikkeellä moottorisahan kanssa ihan pukukopissa.

Ilman muuta odotan huomenna alkavaa kautta suurella innolla. Ensimmäisen vierasottelun kuuntelen radiosta ja lauantaina suuntaan Isku Areenalle omalle paikalleni. Ei stressiä lipunostosta, ainoastaan kausikortti mukaan ja se on siinä. Helppoa ja näppärää! Ja tätä iloa riittää pitkälle kevääseen. Samalla joudun toki tekemään valintoja ja tinkimään muista menoista. Esimerkiksi kausikorttiin käytetyn summan olisi voinut hyödyntää myös talvilomamatkaan jonnekin lämpimään. Toisaalta, kauden aikana ei oikein ole sopivaa väliä missä sen reissun tekisi, joten katson mieluummin monta kuukautta lätkää kuin lähden ulkomaille. Kesällä voi taas mennä jonnekin, sitten kun pelit ovat tauolla.

Toivon ja uskon, että Lahdessa pelataan tulevana keväänä playoff-kiekkoa. Mestaruus voitetaan joskus myöhemmin, nyt on tärkeintä saada kuviot toimimaan, peliin kunnollinen identiteetti ja uskottavuus nostettua viime kaudesta aivan uudelle tasolle. On otettava se ensimmäinen ja varmasti myös vaikein askel kohti pitkäjänteistä menestystä. Suurin tavoite ja toiveeni on saada ehjä kausi. Omakohtainen kokemukseni joukkueesta on erittäin positiivinen. Kasassa on jengi, jonka takana faninkin on helppo seistä.

Maanantaina aamun lehden välissä oli erittäin mieluista luettavaa. Pelicansin kausilehti jaettiin viime vuoden tyyliin paikallislehden tilaajille. Jos et saanut omaasi, niin nouda se Pelicansin toimistolta tai lauantaina Isku Areenan uudesta aulasta. Kausijulkaisun koko ja ulkoasu on muuttunut hieman. Viime vuonna mentiin aikakausilehden näköisellä ja oloisella julkaisulla, nyt enemmän sanomalehden liitteen tyylisellä. Sisältö on kuitenkin se tärkein ja tälläkin kertaa kausijulkaisusta löytyy kiitettävästi luettavaa. Ainoa miinuksen annan (edelleen) olemattomalle joukkuejulisteelle. Pikkujuttu, mutta minusta aika tärkeä. Juliste olisi kiva lisä vaikkapa omalla työpisteellä jos siinä olisi mukana vielä otteluohjelma. Työpisteestä tulikin mieleen, että...

Maanantaina tapahtui myös se, että palasin kesälomalta töihin. Kollegat olivat sillä välin sisustaneet paikkani uudelleen. Arvostan vaivannäköä, vaikka järkyttävässä kunnossahan se oli:

Pöydän kulmalla oli kännykkä ja se soitti jatkuvalla toistolla "Hunajata", lisäksi ikkunaan oli liimatu Tepsin otteluohjelma. Ihan hyvä yritys, mutta ei minusta noin helposti tehdä turkulaista, saatika tepsifania. Kerran turkoosi, aina turkoosi! Siihen yhtälöön ei mustavalkoista mahdu. ;) Purin tuon viritelmän varsin nopeasti ja kaivoin esille neulesäkkeihin ommellut työvälineet. Sitten olikin aika palata takaisin arkisen aherruksen pariin.

Loman loppuminen on aina vähän tylsä juttu, tällä kertaa se osui onneksi samalle viikolle kuin Liigan alkaminen. Maanantainen työilta kului rattoisasti Radio Voiman kaksituntisen Pelicans-illan parissa. Studioon oli kutsuttu hieman vähemmän vieraita kuin vuotta aiemmin, mikä oli hyvä ratkaisu. Nyt vieraista saatiin kerralla enemmän irti. Illan päätteeksi soitettiin tietenkin Pelicansin maali- ja voittobiisi, Bryan Adamsin We're Gonna Win. Vaikka kappaleen voi kuunnella Spotifystä milloin vain, on fiilis paras ja ainoa oikea kun kappale soi radiossa voitetun matsin jälkeen. Ja tietysti Isku Areenalla.

Reilun kahden vuosikymmenen kuluessa minusta on tullut lajiin yhä intohimoisemmin suhtautuva fani. Tai kannattaja. En ole niin nuuka termien suhteen, kaikki käy. Lätkä on parasta livenä ja toiseksi parasta radion välityksellä. Televisiotakin on kokeiltu, mutta Liigan seuraamiseen siitä ei tällä hetkellä ole. Turkoosi jengi on ykkönen, ei enää Leijonat ja Kärppiäkin voi kannattaa tiettyyn pisteeseen asti. En ole se hallin äänekkäin katsoja, enkä toisaalta hiljaisinkaan. En ole koskaan pelannut jääkiekkoa enkä tunne lajin taktisia kuvioita niin hyvin kuin omia taskujani. Tunnistan kyllä paitsion (toisinaan jopa tuomareita paremmin) ja elän mukana ottelussa loppusummeriin asti. Ja jaksan yhä ihmetellä miten kukaan voi poistua katsomosta jo ennen erän päättymistä.

On jääkiekon seuraaminen paljon muutakin. Se on upea harrastus, mistä saa helposti elämäntavan.


Olin jo valinnut jutun loppuun mielestäni ihan hauskan kuvan Isku Areenalta. Jotain, mikä kuvastaa edessä olevaa tietä kohti unelmaa. Sen sijaan laitankin tähän uunituoreen Pelicansin mainoksen. Muuta ei tarvita. Lätkässä lätkään päättyy nyt. Sarjan edellinen osa oli Hopeakevät.

Nähdään lauantaina Isku Areenalla!