Eikö sulla muuta ole? Oikeasti - mä tiedän olevani apina, mutta sulla kesti melkein vuosi tajuta se. Mutta miten Jeannine, miten sillä menee? Ihan älyttömän kaunis mimmi. Kuulemma lähti sen Coloradon pelaajan matkaan, joka tienaa kaksi miljoonaa sua enemmän. Senkä takia sä et saa enää mitään aikaan kaukalossa? Jätkät puhuu, että rakastit sitä ihan tosissasi ja suunnittelit kihloja ja muuta paskaa. Vitun reppana, sä olet niin poika vielä. Revin sulta maksan irti seuraavassa vaihdossa ja syön sen jäähyn aikana.
Jumalainen näytelmä on varsin mahtipontinen sekä unohdettava nimi Jarkko Ruudun elämäkerralle. Mahtipontinen siinä mielessä, että Ruutu ei kuulu maamme taitavimpien tai rakastetuimpien kiekkosankareiden joukkoon. Tunnetuimpien kyllä. Hän oli urallaan kaukaloiden ärsyttäjä sekä pelleapina, jatkuva fyysinen ja verbaalinen piikki vastustajan lihassa. Jokainen lajia (sivusta) seuraava kyllä tunnistaa Ruudun nimen. Jumalainen näytelmä taas jäi kirjan nimenä unholaan, koska sillä ei ollut lukemisen aikana mitään merkitystä. Kirja kertoo Jarkosta ja tunnistetaan hänen nimellään. Kirja on myös niin koukuttava, että on aivan se ja sama mikä sen nimi on. Ahmaisin tätä aloituspäivänä noin seitsemänkymmentä sivua ja monena iltana nukkumaanmeno viivästyi sillä halusin edetä vielä yhden luvun.
Jarkko Samuli Ruutu (s. 1975) pelasi yksitoista kautta NHL:ssä (tai sen farmisarjassa AHL:ssä). Hän voitti SM-Liigan mestaruuden keväällä 1998 ja edusti Suomea useissa arvokisoissa. Hän pelasi tyylillä, millä saatiin sekä aiheutettiin mustelmia. Hanskat putosivat ja nyrkkiä maistettiin molemmin puolin. Peliaika oli välillä nollissa. Oman joukkueen fanit rakastivat häntä, vastustajien vihasivat. Ruutu pelasi Suomessa HIFK:ssa ja Jokereissa, joten minäkin vihasin häntä. Tuskailin kun viimeisillä kausilla täällä Suomessa suu kävi meidän suuntaan ja tiukan paikan tullen mies pudottautui jäähän avuttomaksi kilpikonnaksi ja seurauksena oli jäähy minun joukkueelleni. Tai jollekin toiselle vastustajalle.
Lahtelaisittain kirjan mielenkiintoisin yksityiskohta löytyy sivuilta 404-405. Niillä paikkein kerrotaan miksi Ruutu kotimaiseen Liigaan palatessaan valitsi seuraksi Jokerit eikä hänen aiemmin edustamaansa HIFK:ta. Kirjassa on myös kommentti molempien joukkueiden silloisilta valmentajilta, jotka sattuvat olemaan Pelicansin nykyinen sekä entinen valmentaja.
En ole koskaan seurannut Jarkko Ruudun uraa erityisellä mielenkiinnolla. Hän oli Suomessa pelatessaan vastustajan leirissä ja Leijonissa oli aina niitä kirkkaampia tähtiä joista kirjoiteltiin enemmän. Toisaalta en ole vältellyt hänestä kertovia juttuja, mutta en ole niitä etsinytkään. En olisi pystynyt heittämään lonkalta varmaankaan yhtään Ruudun edustamaa NHL-seuraa, en ainakaan heti.
Miksi jumalainen näytelmä sitten on hemmetin hyvä kirja?
Se on kirjoitettu taidokaasti ja tarina on rehellinen. Ruutu ja Nyholm ovat tehneet yhteistyönsä viimeisen päälle hyvin. Kirja menee päähenkilönsä ihon alle ja onneksi se on kirjoitettu minämuodossa. Tämän luettuani ymmärrän miksi Jarkko Ruutu oli kaukalossa sellainen kuin oli, ja mitä se vaati ja edellytti. En hyväksy tai suvaitse niitä temppuja, eikä minun tarvitsekaan. Ruutu ei sitä minulta halua. Hän muuten on kirjan perusteella erittäin fiksu kaveri. Voin kritisoida Ruudun otteita kaukalossa, se on jokaisen lajia seuraavan fanin oikeus, mutta en voi mitenkään dissata läpikotaisin henkilöä jolla on parempi peruskoulun päättötodistus. Ja sama tinkimätön työnteko jatkui kiekkouralla.
Kirja on myös erittäin viihdyttävää ja koukuttavaa luettavaa. Naurahdin monta kertaa ääneen. Kirja oli pakko ahmia alusta loppuun. Viihtyvyyskerrointa tärkeämpää on kuitenkin jo mainittu rehellisyys. Voin vain kuvitella, ettei ole ollut helppoa laittaa mukaan jokaista kirjassa olevaa sanaa tai tunnetta. Tuskainen hetki koetaan jo heti alkusivuilla. Ilman näitä esitys olisi jäänyt puolivaloille, eikä se ole onneksi sopinut Ruudulle tai Nyholmille. Arvostan suoraa puhetta enemmän kuin asioiden kiertelyä.
Jarkko Ruutu toteutti pienen pojan unelmansa:
Ilmeisesti tuo luistelukoulun GrlFK-ottelu vuonna 1983 oli elämässäni käänteentekevä hetki, sillä pelin jälkeen olin tullut kotiin ja informoinut äitiä seuraavanlaisesta suunnitelmasta:
Minusta tulee NHL-pelaaja.
Totta kai tulee, vastasi äiti.
Ai kun oikeasti. Aioin tehdä kaikkeni. Mitä tahansa.
Hieno juttu. Otatko maitoa?
Äiti ei edes tiennyt, mikä NHL on. Ei suurikaan ihme, sillä sarjassa oli siihen mennessä vieraillut alle 20 suomalaista pelaajaa. Se oli sitä aikaa, kun Commodore 64 oli ollut markkinoilla reilun vuoden ja Ylen teksti-tv aloittanut lähetykset kaksi vuotta aiemmin, eikä pilottituote ollut sivu 235.
Kysyin äisdiltä, milloin hänelle alko selvitä, mikä NHL on.
Suunnilleen kai silloin, kun sinä pelasit Vancouverissa, kuului vastaus.
Lukijan iloksi unelmasta tuli myös erinomainen kirja.
Jarkko Ruudun elämäkerta on lokakuun lukuvinkkini Lastukirjastoille. Tarkista kirjan saatavuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.