sunnuntai 7. helmikuuta 2016

TV-herkku kirjan muodossa

Jessica Fellowes: Downton Abbey -muistojen aika

Pidän historiallista draamasarjoista ja katson niistä kaikki jotka vain ennätän. Downton Abbeyn ensimmäisen kauden aloitus ei ollut vielä mitenkään erikoinen tai etukäteen paljoa mainostettu tapahtuma, olin vain oikeaan aikaan kanavalla ja pääsin nauttimaan sarjasta ensimmäisten joukossa. Jäin myös välittömästi koukkuun sarjaan, monen muun tavoin. Onhan näitä nähty, erilaisia kuvauksia yläluokan huolettomasta elosta ja jokunen kartanotarinakin palveluväen silmin kerrottuna. Downton Abbey hurmasi minut yhdistämällä nämä molemmat ja näyttämällä rosoisen pinnan kaiken loiston alla. Kuuden kauden ajan sarjan hahmoista tuli tiistai-illan ystäviäni, joille jätin haikeat hyvästit alkuvuodesta.

Onneksi sarjan pariin pystyi palaamaan kirjassa. Jessica Fellowesin (sarjan luojan Julian Fellowesin sisarestytär) kirjoittama paksu opus on läpileikkaus sarjan kuuteen tuotantokauteen.
Downton Abbey -muistojen aika on siis fanikirja. Sana aiheuttaa minussa sekä innostusta että pelkoa. Parhaimmillaan fanikirja antaa tuotteelleen lisäarvoa ja siitä saa kivan muiston. Pahimmillaan fanikirja on rahastusmielessä nopeasti kyhätty tekele, esimerkiksi nuoren juuri pinnalle ponnahtaneen popparin "elämäkerta". Downton Abbeyn fanikirja kuuluu onneksi ensin mainittuun kategoriaan. Se on paksu ja painava, ja kolmeensataan sivuun mahtuu rutkasti kuvia sekä tekstiä. Kirjaa on ilo lukea ja katsella, varsinkin kansi on yksinkertaisuudessaan näyttävä.

Olen ehtinyt katsoa sarjan läpi vain kertaalleen ja unohtanutkin jo joitain sen tapahtumia. Minulle kirja toimi nostalgisena muistelona ja pääsin kertaamaan sarjan tapahtumat sitä lukiessani. Kirja ei kuitenkaan ole pelkästään sarjan lyhennelmä. Se kertoo taustoja tapahtumapaikoista, kuvauksista, hahmoista, tekijöistä sekä oikeasta historiasta.
Kirja etenee sopivan yllätyksellisesti. Ensin esitellään isäntäväen ja palvelijoiden silmin Downton Abbeyn kartanoa sekä kuvauspaikkana toiminutta Highclere Castlea että lavasteita. Niistä siirrytään vähitellen kauemmas kartanon maille, kylään, lähiseuduille sekä muihin sarjassa nähtyihin kartanoihin. Näiden juttujen väliin on ripoteltu keskeisimpien hahmojen ja näyttelijöiden esittelyjä. Ratkaisu on toimiva, esimerkiksi kaikkien hahmoesittelyjen lukeminen yhteen putkeen olisi varmasti ollut hieman puuduttavaa.

Kirjan lopussa on lyhyet kuvaukset sarjan jaksoista, sieltä tosin puuttuu aivan viimeisen jakson kuvaus. Ilmeisesti kirja ilmestyi jo sitä ennen, joten poisjättäminen on ymmärrettävää. Mutta ehkä kirjaa olisi voinut odotuttaa hetken jotta viimeinenkin jakso olisi saatu mukaan? Hahmoesittelyistä puuttui myös ensimmäisillä kausilla alakerrassa juonitellut O'Brien, olisin mielelläni nähnyt hänetkin kirjassa.

Sarjan fanien kannattaa tutustua Downton Abbeyn elämään myös kirjan kautta. Muille suosittelen ensin sarjan katsomista, sillä kirjassa on paljon juonipaljastuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.