lauantai 12. maaliskuuta 2016

Huveja sekä kuplivaa kiekkokansalle

Runkosarja on hoideltu ja nyt on tosipelien aika -vain voittajat jatkavat. Pelicansin joukkue teki sen mitä odotettiinkin ja aloittaa tänään kiekkokevään playoff urakan. Kerron ajatukseni turkoosista kaudesta sitten kun se on ohi. Mutta nyt on sopiva hetki tarkastella mitä tapahtui kaukalon ulkopuolella.

Viitisen vuotta sitten lahtelaisen kiekkomatsin suurin ohjelmanumero ja elämys nähtiin ennen ottelun alkua. Ensin Pekko pelikaani kiersi kaukalon, nostettiin vaijerin varassa muutaman kaarroksen ajaksi ilmaan ja sitten kotijoukkue luisteli jäälle liekkien sekä savun keskeltä. Lisäksi käytävillä myytiin junnuarpoja, kioskeissa lihapiirakkaa, munkkeja ja juotavaa. Erätauolla saattoi pistäytyä Radiomäen puoleisen päädyn grillikojulla ja ostaa makkaran. Fanishop oli pieni ja ahdas loukko yhdessä kulmauksessa.

Sen jälkeen hallissa on remontoitu toinen pääty ja fanishop siirtyi sinne avarampiin tiloihin. Ottelutapahtuma ja ohjelma sen sijaan pysyi pitkään samanlaisena.
Nikka Ankara esiintyi 26.syyskuuta ennen peliä. 
Olen siinä mielessä helppoa kohderyhmää, että kävisin peleissä ilman oheisohjelmaakin. Tosifaneja, kannattajia, kausikorttilaisia jne. ei kuitenkaan ole hallin täydeltä ja kiekkoviihde kilpailee yleisöstä monen muun lajin tai tapahtuman kanssa. Kuluvalla kaudella Pelicans onkin panostanut ottelutapahtumaan aiempaa enemmän. Ensinnäkin on järjestetty teemailtoja: Ladies Club, Oktoberfest, Halloween, Perhepäivä, Luistelee Pelicansin kanssa -muistinkohan kaikki? Ja sitten on ollut pienempiä teemoja esim. artistivieraita. Salpauselän kisojen ajaksi oli myös omaa ohjelmaa kuten Stigin keikka. Mutta pysyn nyt pelkissä Pelicansin ottelutapahtumaan liittyvissä jutuissa.

Aivan jokaisessa Isku Areenan paikassa en ole käynyt, esimerkiksi klubiravintolaan tai aitioihin minulle ei ole ollut kauden aikana asiaa. Ja myös lounge on kokematta, tosin korkkaan sen huomenna. Syynä on se, että juuri nyt ei huvita kokkailla mitään ylimääräistä ja kausikorttilaiset voivat syödä siellä huomenna ennen peliä (klo 15:30 alkaen) kymmenellä eurolla. Ainakin tähän asti olen saanut hallilla aina hyvää oikeaa ruokaa kun olen siellä muutaman kerran syönyt Lämärissä tai aitiossa. Tämä on vinkki, ei maksettu mainos.

Olen siis liikkunut kauden aikana hallilla niillä samoilla käytävillä kuin suurin osa muista katsojista ja kokenut samoja fiiliksiä sekä tapahtumia.
Isku Areenan uusia sisustusvaloja.
Aloitetaan hallin ja ottelun yleisilmeestä. Niin sanotut vanhat käytävät D- ja A- ja seisomakatsomoiden takana ovat tutussa kuosissa ja näyttävät hyvin perinteisiltä jäähallikäytäviltä. Siellä ei ole tehty suuria muutoksia. Käytävä on erätauon alussa ruuhkainen ja naistenhuone on aina erittäin viileä, mutta koppeja on riittävästi. Jos käytävän ruuhkalle voisi tehdä jotain, se olisi plussaa. Nimittäin makkaran hakeminen ulkoa kestää aika kauan jos reissuun lähtee A4 tai A5 katsomoista. Aikaa kuluu matkalla hallin ovelle, makkarakojulla palvelu on ripeää. Suurin osa katsomosta ja katsojista on näiden ruuhkaisten käytävien kohdilla, joten ongelmalle tuskin löytyy helppoa ja nopeaa ratkaisua. Toisaalta, ruuhka myös hellittää erätauon aikana ja sen lopulla on helppo luovia ostamaan evästä tai vessaan.

Makkaraa ja muitakin ruoka-asioita voisi kyllä mutustella enemmän, mutta taidan tehdä niistä ihan oman jutun joskus myöhemmin. Otsikko on jo valmiina: "Mitä söisin lätkämatsissa?".

B-katsomon takainen faniaula on saanut uudet värivalot. Teeman mukaan ne loistavat ainakin turkoosina (normaali pelipäivä), pinkkinä (Ladies Club) tai tummanpunaisena (Halloween). Suosikkivärini on tietenkin turkoosi. En kuitenkaan väheksy muita värejä tai sävyjä, niillä aulaan luodaan tunnelmaa. Värien lisäksi aulassa on nähty erilaisia viritelmiä penkkejä ja pöytiä. Jos oikein muistan, niin pitkät pöydät penkkeineen ilmestyivät aulaan Oktoberfestin aikaan ja olivat siellä ainakin pikkujouluun asti. Eri ohjelmat ja tapahtumat tarvitsevat aina erilaisia tilaratkaisuja. Toivoisin kuitenkin aulaan edes jonkin verran istumapaikkoja pöytien ääreen, jolloin lihamukin tai muun evään syöminen ennen matsia tai tauolla olisi kätevämpää.
Ensimmäisessä Ladies Club-illassa 23. lokakuuta pelaajat jakoivat ruusuja.
Kaukalon puolella hallia on tehty muutamia kosmeettia muutoksia. Ensinnäkin hallin valaistus on uusittu ja pidän lopputuloksesta erittäin paljon! Kuulemma valoja voi sytyttää vaikka yksi kerrallaan. Sitä ei ole vielä nähty, sen sijaan maalin jälkeinen vilkuva show on musiikkia verkkokalvoille. Toinen ja valoja jopa tärkeämpi uudistus on alkuvideo. Vuosi sitten siinä mentiin metsään ja kiekkojumalille kiitos, nykyinen video on idean ja tunnelman puolesta paras mitä olen tähän mennessä Lahdessa nähnyt. Pelaajaesittelyn osuutta olisi voinut päivittää kauden edetessä enemmänkin, sillä runkosarjan päättyessa mukana oli vielä joukkuetta vaihtanut pelaaja.

Nämä videot ovat tärkeitä pieniä juttuja. Nimittäin eräs täällä käynyt SaiPan kannattaja kehui ystävälleni meidän meininkiä ennen matsia. En ole koskaan nähnyt peliä Lappeenrannassa ja myönnän yllättyneeni kuin kuulin että siellä "pelaajat vain tulee jäälle ja aletaan pelaamaan". Hyvä Lahti, hyvä Pelicans!

Muutamissa otteluissa on myös nähty pusukamera. Se ei saanut ensin kovinkaan innostunutta vastaanottoa. Eräällä kierroksella yksikään kameraan päätynyt pariskunta ei suostunut pussamaan ja oli aika hauskaa seurata miten kameraa suorastaan pakoiltiin. Pikku hiljaa lahtelaiset ovat lämmenneet tällekin jutulle. Idea on OK, hauska ja niin suoraan jenkkilästä imelän musiikin kera kuin vain voi olla, mutta jokaisessa pelissä en sitä haluaisi nähdä. Nykyinen esiintymistiheys on ihan jees ja jos pusukamera poistuu ohjelmistosta en jää sitä kaipaamaankaan.

Ottelun tauoille sekä mainoskatkoille on lisätty juontaja. Hän on aina jossain päin hallia palkitsemassa yleisöä, aloittamassa aaltoja (yleisö on lähtenyt mukaan erittäin hyvin) tai vain mainostamassa illan jatko-ohjelmaa. Ja niin edelleen. Joskus maskotti Pekko pelikaani on piipahtanut mainoskatkolla jäällä heittämässä fanitavaraa katsomoon.

Näistä kertyikin varsin pitkä lista! 
Luistelee Pelicansin kanssa 23. tammikuuta. Sebastian Repo, pokaali ja junnut.
Oheisohjelma ottelun lomassa on jees niin kauan kuin se ei vie huomiota peliltä eikä sitä ole liikaa. Toistaiseksi ei ole ollut liikaa, mutta en lisäisi äsken mainittuja elementtejä enää nykyisestä. Silloin vaarana olisi tapahtuman pirstaloituminen liian pieniin osiin. Pelaajat ovat pääosissa ja haluan keskittyä siihen, mitä varten olen hallille saapunutkin.

Hyvä esimerkki siitä kun liika vain on liikaa, on MM-kisojen televisiointi ja erityisesti maksuTV:n puolella näkyvä lähetys. Nopeasti arvioituna hallissa on kaksi eri kisastudiota, se yksi kaveri siellä vaihtoaitoiden välissä, pelaajien haastattelija ja kolmas studio jossain muualla. Pelikatkolla tai erätauolla kuva saattaa siirtyä näistä mihin tahansa ja minulle iskee katsojana pahemman luokan ADHD kun en tiedä mitä tapahtuu. YLEn kenties monen mielestä tylsempi, mutta minulle tuttu ja turvallinen ratkaisu on enemmän mieleeni.

Mutta takaisin turkoosiin kiekkoon...
Luistelee Pelicansin kanssa. Junnut pääsivät jäälle ottelun erätauolla.
Entä sitten ne suuremmat teemapäivät?

Silloin tapahtumaa riitti parhaimmillaan aamusta iltaan, yleensä ovat avattiin hieman normaalia aiemmin. Oktoberfestiä mainostettiin avarilla kaula-aukoilla ja suurilla tuopeilla. Kumpikaan niistä ei oikein ollut minun juttuni ja muistaakseni ehdin silloin hallille vasta hieman ennen aloituskiekkoa. Aulan läpi kiiruhtaessani ehdin kuitenkin huomata normaalia iloisemman tunnelman ja tungoksen. Seuran kannalta pelkästään hyviä juttuja nuo molemmat. Sattuneesta syystä myös perhepäivä jäi minulta väliin. Olin toki ottelussa, mutta jätin väliin kaikenlaisen ohjelman. Tottakai olisi ollut mukavaa osallistua yleisöluisteluun yhdessä pelaajien kanssa. Se päivä oli kuitenkin perheen pienemille ja olisi ollut epäreilua mennä junnuja vastaan leikkimielisissä kisoissa. Jos edes olisin voinut osallistua...

Halloween ilmoitettiin siinä mielessä liian lyhyellä varoitusajalla, etten ehtinyt panostaa kunnolla asuuni. Idea kyllä löytyi nopeasti, tarvittavat varusteet vain eivät. Jos aikaa olisi ollut enemmän, niin olisin hankkinut jostain leikkimoottorisahan. Ja toivottavasti sen olisi sitten saanut viedä halliin asti. Vaatetus olisi ollut helpompi juttu: mustat tuulihousut ja ihonvärinen pitkähihainen paita, jonka etumukseen olisin askarrellut tukun rintakarvoja. Lopputulos olisi varmasti ollut tragikoominen, mutta yritykselle olisi voinut antaa edes jonkun pinnan. Oikeasti minulla oli pään ympäri käärittynä viime hetkillä löytynyt mukaverinen side. Hallilla ei ollut tuolloin muistaakseni mitään erityistä isompaa ohjelmanumeroa, vaan Halloweenin tunnelma oli rakennettu useasta pienestä yksityiskohdista.
Maaliskuun ladies Clubin kukkakoristeita.
Suosikkini näistä teemapäivistä on -yllätys, yllätys- Ladies Club. Siitäkin huolimatta, että syksyllä seurasin muotinäytöksen sijaan joukkueen alkulämpöä, nyt keväällä jätin väliin erätauon meikkinäytöksen, enkä saanut hirveästi irti iltojen yhteistyökumppaneista. Sen sijaan nautin ladies only -tunnelmasta jo illan mainoksista alkaen. Uskoakseni jokaiseen X-kromosomiin on piilotettu pieni huomionkipeyden geeni.

Ensimmäisessä Ladies Club -illassa pelaajat olivat ovella meitä vastassa ja jakoivat ruusuja. Silloin kävi huonolla tavalla hyvä tuuri kun useampi pelaaja oli loukkaantuneena tai pelikiellossa ja käytettävissä tähän tehtävään. Toisella kerralla sadalle ensimmäiselle jaettiin lahjakassit. Siellä oli mm. sadeponcho (yllättävä mutta käytännöllinen), meikkejä, lakritsia ja tuotenäytteitä. Näistä kahdesta valitsen reiluuden nimissä jatkoon ruusut, koska niitä riitti kaikille. Ja olihan ruusujen jakajina joukko komeita turkoosipaitaisia miehiä...

Viime viikon Ladies Clubissa pääsin hetkeksi jännän äärelle kun minut temmattiin osallistumaan pelaajavisaan. Kolme osallistujaa ja kahdeksan kysymystä joista jokaiseen oli kolme vaihtoehtoa. Vastasimme näyttämällä A B C lappuja yleisölle ja tuomareille. Kuulostaa vielä varsin perinteiseltä, eikö? Kysymykset sen sijaan olivat luovia, sillä somesta tuttuja pelaajakuvia oli rajattu sen verran että kuvasta puuttui vähintään suuri osa kasvoista. Siinä sitten tunnistimme esimerkiksi Erkinjuntin kampauksen, Latvalan hauikset, Vilin hymyn, Lassenin siivilivaatteet ja Aksun tikkarin. Hauskaa oli, vaikka jännittikin.

Lätkämatsiin yhdistetään yleensä olut, mutta kyllä lasillien kuohuviiniä sopii siihen paremmin! ;)
Ladies Club 5. maaliskuuta. Pelaajavisan voiton kunniaksi nautin lasillisen kuplivaa.
Jokaisena tapahtumapäivänä hallilla on ollut mukava fiilis, myös niissä tapahtumissa jotka eivät ole olleet omia suosikkejani. Jääkiekkoa seuraa kaikenikäisiä faneja, joten on vain hyvä että oheistapahtumat ovat mahdollisimman monipuolisia. Tottakai täytyy toivoa että Pelicans pysyy tuotteena kiinnostavana ja houkuttelee jatkossakin väkeä hallille. Lahti on kuitenkin kiekkokaupunki ja tarvitsee oman pääsarjatason seuran. Aina se ei ole ollut itsestäänselvyys.

Pelicans on ottanut tällä kaudella hienon harppauksen eteenpäin kehittäessään ottelutapahtumaa. Tästä on hyvä jatkaa kevättä ja kohti seuraavaa syksyä. Kausikorttini on ladattu loppupeleihin ja voin seurata matsit vaikka päätyyn asti.


Nähdään siis huomenna Isku Areenalla!

2 kommenttia:

  1. Pelsut järjestävät tosiaan paljon ohjelmaa ja he panostavat siihen. Musta se on hyvä! Ja se pusukamera on kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pusukamera oli taas käytössä tänään. :D

      Poista

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.