lauantai 16. heinäkuuta 2016

Mitä söisin lätkämatsissa?

Viime keväänä kirjoitin mitä kaikkea Pelicansin ottelutapahtuma tarjoaa jääkiekon lisäksi (linkki juttuun). Itse ottelun jälkeen toiseksi kiinnostavin asia Isku Areenalla on minulle ruoka. Ja tämä on aiemmin lupaamani kirjoitus sen tiimoilta.


Tarjolla on syötävää monenlaista

Isku Areenalla on myynnissä erilaista pikaruokaa ja pientä syötävää. Katsotaanpa muistanko ulkoa kaikki vaihtoehdot: lihapiirakka (nakeilla tai ilman), hot dog, lihamuki, grillimakkara, sämpylä, munkkeja, pullaa, popcornia, karkkia, jäätelöä. Juomaksi mehua, kahvia, teetä, kaakaota, virvoitusjuomia sekä alkoholipitoisia. Hmm, aika lyhyt lista... Näiden lisäksi on ollut erilaisia kokeiluja. Esimerkiksi vaasalaista (ilman perunoita) sai yhdessä ottelussa. Ja opiskelijoiden teemaotteluissa oli tonnikalapastaa. Perhepäivänä spagettia. Ja jotain varmasti unohtui.

Tämä valikoima on saatavilla meille tavallisille katsojille. Yleensä olen syönyt lihapiirakan tai lihamukin virvoitusjuoman kera. Pienempään nälkään grillimakkaraa, karkkia, sämpylää tai joskus popcornia. Lämpimänä juomana maistuu parhaiten tee.
Vaasalainen (ilman perunoita) oli syötävissä 19.9.2015. Karmeeta!
Yleensä olen käyttänyt ruokailuun ja juomiin rahaa 5-8 euroa per matsi. En tiedä kuinka paljon keskivertokatsoja käyttää, siihen osaisi vastata joku laskelmia tehnyt henkilö Pelicansin toimistolta. Maksimissaan kymmenisen euroa on ollut sellainen sopiva summa käytettäväksi yhden ottelun aikana syömiseen ja juomiseen. Fanituotteet menevät sitten eri budjetista ja niitä ostan huomattavasti harvemmin, mutta se on oma juttunsa, hieman myöhemmin.

Aitioissa, Loungessa ja Klubiravintolassa on hienommat tarjoilut ja niissä saa parempaa, ns. oikeaa ruokaa. Harkitsin viime kaudella muutaman kerran Loungea, mutta noin viidenkymmenen euron sijoitus -siis ottelulipun lisäksi- oli minusta liikaa siitä paketista. Tilaisuus koitti 13.3. kun kausikorttilaiset pääsivät sinne syömään ennen peliä kymmenellä eurolla.
Pelicans Lounge.
Lounge on oma, muilta suljettu tila Isku Areenan radiomäkien puoleisessa päädyssä. Halli sijaitsee rinteessä, joten Lounge jää tavallaan maan alle. Loungen asiakkaat seuraavat ottelun tavallisessa katsomossa, joten siinä mielessä kokemus eroaa esimerkiksi aitioista. Loungen asiakkaille on normaalisti ohjelmaa, minun siellä ollessani ainoastaan ruokailu. Yllättävän harva oli lähtenyt silloin hallille syömään, joten sain olla hetkisen aikaa ihan yksin Loungessa ennen kuin sinne saapui lisää väkeä. Olin tosin varsin ajoissa liikkeellä ja porukkaa saattoi saapua sinne lisää myöhemmin. Ruoka maistui erinomaisesti ja vatsa täynnä oli mukava siirtyä takaisin rahvaan puolelle, valmiina kannustamaan oma joukkue voittoon.
Loungessa tarjottiin pekonikanaa.
Ruokailun rutiineista

Saavun mielelläni Isku Areenalle hyvissä ajoin ennen ottelun alkua. Viikonloppuna ja monesti arkisinkin jo heti ovien auettua eli tuntia ennen. Siinä ajassa ehtii jopa tulla kiire jos haluaa muuten vain kierrellä hallia, piipahtaa fanishopissa, vaihtaa kuulumisia -sekä tietenkin syödä jotain. Ottelut alkavat viikonloppuisin sopivasti ruoka-aikaan, joten silloin on joka tapauksessa nälkä. Arkisin taas työpäivän jälkeen on nälkä silloinkin.

Ennen ottelua ruokailuun on myös eniten aikaa. Menen lihamukin tai lihapiirakan kanssa yleensä omalle paikalle ja katson siinä samalla alkulämmöt. Ensimmäisellä erätauolla on minusta aivan liian ruuhkaista jonottaa kioskille ja toisella erätauolla on jo aika myöhäistä syödä mitään isompaa ja harvemmin siihen aikaan enää edes tulee iso nälkä. Pientä evästä toki voi käydä hakemassa.

Ottelun aikana keskittyminen on täysin pelissä, joten yritän jo senkin takia hoitaa syömiset pois etukäteen. Tarvitsen kaksi kättä taputtamiseen ja sylin on oltava tyhjänä sen varalta että oma joukkue tekee maalin. Olen se jokseenkin ainoa pöljä katsomossani joka tuulettaa maaleja seisten, myös läpi runkosarjan. Se refleksi tulee selkärangasta.
Lihis tällä kertaa nakilla.


Mitä söisin mieluiten lätkämatsissa?

En muista enää kuinka monta lihamukia tai lihapiirakkaa söin viime kaudella. Ne olivat valintani aina isompaan nälkään ja taisin jonkin verran vuorotella niitä. Molemmat maistuvat ja varsinkin uuden lihamukin kastikkeet ovat onnistuneet. Ja ne ovat täydellistä roskaruokaa.

Mistä päästäänkin pieneen ongelmaan: en enää yksinkertaisesti pysty syömään tulevalla kaudella vastaavaa määrää epäterveellistä höttöä. Edessä on kolmekymmentä kotiottelua runkosarjaa, toivottavasti vieraspelejä sekä pleijarit ja kaipaan niihin kipeästi vaihtelua ruokailuun. Haluan jo tuttujen vaihtoehtojen rinnalle jotain terveellisempää syötävää. Kunnollista ruokaa. Ja järkevään hintaan. Mutta olen myös valmis maksamaan kunnon ruoasta tai terveellisestä pikaruoka-annoksesta jonkin verran enemmän kuin esimerkiksi lihamukista.

Loungetason ruokailu kympillä oli mukava kokemus, erityisesti ruoan suhteen. En tosin kaipaa erityistä omaa, suljettua tilaa syömiseen enkä halua maksaa siitä turhaan. Söisin kunnollisen ruokani mielelläni missäpäin hallia tahansa: omalla paikalla, faniaulassa, Lämärissä, käytävillä -kunhan sellainen olisi saatavilla.

Toinen mietinnän arvoinen asia annoksen saatavuuden lisäksi on tapa millä se tarjoillaan. Käytössä on vain kaksi kättä ruoan ja mahdollisen juoman kuljettamiseen ja syömiseen. Esimerkiksi lihamukin ja virvoitusjuoman kanssa se ei ole ongelma: muki kumpaankin käteen ja omalle paikalle tai jonnekin pöydän ääreen syömään. Omalla paikalla juoma on pakko laskea lattialle syömisen ajaksi, mutta se ei ole mikään ongelma. En todellakaan kaipaa sinne mukitelinettä. Tärkeintä on tarjoilla ruoka ja juoma sellaisissa astioissa yms. että ne on helppo kuljettaa ja pitää hallussa kun syö ja sen pitää onnistua tarvittaessa myös yhdellä kädellä.

Viime kevään fanireissulla Helsinkiin jouduin hetkellisesti pulaan ruokani ja juoman kanssa. Sattuneesta syystä minulla ei ole kuvaa eväistä. Virvoitusjuoman muki oli jotenkin ohuempaa ja heppoisempaa materiaalia kuin mihin olin tottunut ja se meinasi livetä käsistä kun tartuin mukin yläosaan. Kaksi päällekkäin aseteltua pizzapalaa taas sai kuljettaa omalle paikalle astetta varovaisemmin kuin vaikkapa kourassa hyvin pysyvän lihapiirakan. No, on Isku Areenallakin ollut oudosti pakattua ruokaa. Parisen vuotta sitten myynissä ollut wrap oli kääritty niin löysästi että puolet sen sisällöstä lupsahti pois kun sen otti rasiastaan.
Hartwall Arenalla saa salaattia.
Vietin vuodenvaihteessa yhden päivän Helsingissä nuoren MM-kisoissa. Ohjelmassa oli kaksi ottelua ja molempia ennen piti saada jotain täyttävää syötävää. Lipesin ensin hampurilaisateriaan ja toisella kerralla otin caesar-salaatin. Oli ihanaa löytää edes yksi roskaruokamätöstä poikkeava ateria. Lahdessakin on ollut tarjolla salaattia. Lätty & Lämäri  jäi lopulta minulta ostamatta hallilla, vaikka maistoinkin sitä kotioloissa. Ehkä lihapiirakka houkutteli silloin sittenkin enemmän kun kävin hallilla nykyistä harvemmin. Nyt kausikorttiaikana kaipuu vaihteluun korostuu kun hallilla viettää enemmän aikaa.

Mietin vaihtoehtoja ja ruokaisa salaatti olisi suosikkini uudeksi syötäväksi Isku Areenalla. Ja miksei sitä(kin) voisi tarjoilla helposti mukista? Jos salaattia edes saisi, niin siinähän voisi vaihdella eri makuja kauden aikana. Salaatin lisäksi minulle kelpaisi oikeastaan mikä tahansa vähemmän roskaruokamainen syötävä. Sen ei edes tarvitse olla ravintoarvoiltaan täysin esimerkillinen, kunhan on maistuva ja helposti syötävä. Wrap, tortilla tai vaikka pitäleipä jollain asiallisella täytteellä. Ehkä. Jätän asian lopullisen ratkomisen keittiömaailman asiantuntijoille.

Ja mielellään söisin myös ihan oikeaa, tavallista kotiruokaa. Isku Areenan ravintola Lämäri tarjoaa arkisin lounasta. Olen pariin kertaan sitä syönyt ja hyvää on! Jos ruokaa jää yli lounaalta, niin voisiko sitä tarjota vielä ennen peliä valmiina annoksina sopuhintaan? Järkevä ja kannattava, täysin pimeä idea vai jotain siltä väliltä? En osaa sanoa.

Se on toki vielä sanottava, että kävisin hallilla vaikka siellä tarjoiltaisiin ainoastaan grillimakkaraa ja olutta. Söisin vain jossain muualla, mutta mieluiten laitan pelipäivinä osan ruokarahoistani oman joukkueen kassaan.

Ensimmäinen harjoitusottelu on muuten jo 5. elokuuta eli aivan nurkan takana. Jestas, miten nopeasti aika on mennyt. Nähdään silloin Isku Areenalla!


***
Edit. klo 19.41
Painettuani julkaisunamiskaa muistin erään erittäin oleellisen asian: Pelicans ja paikallinen leipomo Sinuhe julkistivat toukokuussa yhteistyösopimuksen (juttu Pelicansin sivulla). Sen verran sain ongittua tähän lisätietoa somessa, että asia vaikuttaa hallin tarjontaan myös tavallisten katsojien puolella. Jään odottamaan mitä saamme syödä!

2 kommenttia:

  1. Tosi hyvä juttu! Olen samaa mieltä. Syön itse terveellisesti, enkä syö punaista lihaa. Hallilla ei ole minulle juuri mitään ruokaa. Ruokaisat salaatit yms olisivat oiva vaihtoehto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Minulla ei ole ruoka-aine allergioita tai erityisruokavaliota, joten en hoksannut ollenkaan huomioida niitä. Ottelu kestää kuitenkin useamman tunnin eikä ole kiva olla nälissään. Vaikka söisi jo etukäteen hyvin niin voi se nälkä silti yllättää. Saattaa olla että pikaruokapuolella on huomioitu jotain allergioita, mutta en mene vannomaan. Pitääpä yrittää muistaa katsella tätä kun pääsee taas pelipaikalle. :)

      Poista

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.