Seikkailun hurmaa muinaisolentojahdissa

J.S. Meresmaa: Mifongin aika
(Mifonki-sarja #2)

On aina ilo löytää itselle uusi, hyvä kirjasarja. Ja kun sarjaa on jo julkaistu useampi osa, pääsee tarinaa jatkamaan ilman pahempia keskeytyksiä -ainakin siihen asti kunnes saa kiinni sarjan julkaisutahdin. Mifongin aika jatkaa Mifongin perinnöstä tuttua tarinaa.

"Sinulla on tasan kaksi sydämenlyöntiä aikaa selvittää sukulaisuutesi Sudhaerin Dante Rondestaniin ennen kuin vien sinut kaartirakennukseen kuulusteltavaksi."
Linn piti katseensa kuninkaassa. Miekkaa hän ei vilkaissutkaan. Silmät kertoisivat sen, mitä miekkakäsi seuraavaksi tekisi. Kun miekka puhui, oli liian myöhäistä. Linn tunsi olonsa epämiellyttävän paljaaksi, sillä Dante ei ollut päästänyt häntä tapaamiseen minkänlaisen teräaseen kanssa, mutta ymmärsi vastahakoisesti veljensä viisauden: jos hänellä olisi sapelinsa, hän myös käyttäisi sitä.
"Hän on minun veljeni", Linn sanoi.
"Alas ratsailta."

Kiiltävä kansi = huono kirjakuva. Sori...

Vietin kirjan parissa pääasiassa viime viikonlopun. Orastava flunssa pakotti rauhoittumaan hetkeksi ja jäämään kotiin. Kuuma juoma, lepo ja hyvä kirja osoittautui täydelliseksi lääkkeeksi ja karkotti pöpön ennen kuin se ehti iskeä kunnolla.

Juoneltaan Mifongin aika on melko tyypillinen kakkososa. Ardis ja Dante ystävineen sekä vihollisineen kohtaavat uudelleen eri puolilla mifonkien maailmaa. Kirjan aikahyppäys edellisen osan jälkeen on suurempi kuin odotin, tosin luettuani nyt jo kolmannen osan takakannen niin voin sanoa että se on varsin ymmärrettävä hyppäys. Tarina itsessään kulkee eteenpäin juhevasti ja juonenkäänteitä riittää joka lukuun, eikä edellistä osaa kerrata turhaan vaan luotetaan lukijan muistiin. Ensimmäisen osan kaltainen suuri loppuhuipennus Mifongin ajasta puuttuu. Sen sijaan Meresmaa tarjoaa lukijalle useamman pienen juonenkäänteen ja yllätyksiä eri hahmojen kohtaloihin. Sekin taktiikka toimii ja sarjan kolmas osa on jo lainattu...

Jos fantasiasarjojen keksittyjä nimiä voisi luokitella eri vaikeusasteilla sen mukaan, eli miten helposti muistettavia ja lausuttavia nimet ovat, niin Mifonki-sarja olisi nimistöltään keskimääräistä vaikeampi. Nimet eivät häirinneet ensimmäisessä osassa, en vain välttämättä lukenut niitä oikein tai muistanut ulkoa läheskään kaikkia nimiä. Toisen osan kohdalla lukukokemus oli astetta helpompi ja nimistö tuntui jo tutummalta. Tärkeintä kuitenkin on se, että nimet sopivat tarinaan eivätkä tunnu vierailta omassa maailmassaan.

Mifonki-sarja sopii fantasian ja seikkailun ystäville. Tarina on sopivan keveä ja jännittävä, jopa viihteellinen. Ei kuitenkaan huonossa mielessä, ainoastaan hyvässä.