maanantai 3. lokakuuta 2016

Turkoosi selviytymistarina läpi helvetin

Marko Lempinen: Läpi helvetin - Marko Jantusen tarina


Pukuhuoneen vessan ovi aukeaa. Peilin eteen ilmestyy tiukkailmeinen, päättäväisyyttä ja adrenaliinia huokuva nuori mies. Hän ruiskuttaa hanasta kylmää vettä kasvoilleen, uudestaan ja uudestaan. Kädet vääntyvät ristiin ja katse taipuu kohti lattiaa.
Rakas Jumala, anna mun onnistua tänään.
Rakas Jumala, anna mun tehdä kaksi tai kolme maalia.
Rakas Jumala, anna mulle voimaa ja taitoa.
Mä haluan voittaa, mä pyydän nöyrästi.
Aamen.
Marko Jantunen (keskellä takana) ja pari muuta turkoosipaitaa 9.3.2010.
Marko "Jarna" Jantunen (s. 1971) on lahtelainen jääkiekkoilija, joka aloitti ja lopetti aktiiviuransa kotikaupungissa. Fanien keskuudessa äärimmäisen pidetty ja lahjakas pelaaja nautti yleisön suosiosta ja halusi voittaa. Juhliminen ei kuitenkaan loppunut ottelun voittotuuletuksiin, vaan jatkui läpi uran alkoholin, lääkkeiden ja viimein myös huumeiden voimin. Kaksoiselämä päätti lopulta peliuran ja huumeet olivat viedä hengen. Läpi helvetin on kamala kertomus jolla onneksi on onnellinen loppu.

Aloitin kirjan päästyäni lauantaina pelin jälkeen kotiin ja sain sen luettua eilen. Odotin tätä jo pitkään kuultuani että kirja on tulossa. Aihe on tietenkin kiinnostava, mutta se ei vielä riitä koukuttamaan minua kiinni kirjaan moneksi tunniksi, ilman taukoja. Tänä vuonna vain Yksin Marsissa on pystynyt samaan. Läpi helvetin käy läpi Jantusen elämän ja uran tähän syksyyn asti. Se on tarina täynnä selviytymistä elämässä, päihdehuurujen lomassa, aina seuraavaan peliin ja kauteen. Lukukokemuksena on se äärimmäisen intensiivinen ja hyvällä tapaa päihdyttävä kokemus.

Kyllä, sillä kirja on hyvää ja turvallista päihdettä.

Se on myös äärimmäisen surullista luettavaa. Toki kiekkopiireissä on ollut tiedossa Jantusen mieltymys juhlimiseen jo pitkään, mutta asioita oli peitelty suurelta yleisöltä aina lokakuuhun 2014. Silloin julkisuuteen levisi kuvia oikeussalista, jossa istui huumeiden lähes tunnistamattomaksi riuduttama entinen pelaaja. Olihan sitä ennen ollut kaikenlaisia arvailuja: Ura päättyi hieman mystisesti, ilman virallista ilmoitusta. Mies vain ei enää ollut kokoonpanossa. Ja kun Jantunen joitain vuosia myöhemmin kommentoi pelejä radioon, niin kyllä siitä kuuli ettei hommaa aina tehty vesiselvänä. Niiden esitysten perusteella en kuitenkaan, en sitten millään olisi arvannut miten huonosti asiat olivat.

Läpi helvetin on paitsi kertomus päihderiippuvuudesta, niin myös menestyksestä. Vaikka väkisinkin se tuo esiin myös ne menestyksen monet varjopuolet. Jantunen sai elää toivomassaan fanien suosiossa ja nautti siitä aivan uran loppuun. Hän pelasi pitkän uran Suomessa ja ulkomailla, monessa huippuseurassa sekä rakkaassa kotikaupungissa. Ja pääsi myös kokemaan NHL:n. Suurin menestys on kuitenkin kirjan lopussa, ja se aloittaa päihteettömän elämän.
Markot Lempinen ja Jantunen olivat Isku Areenalla lauantaina signeeraamassa kirjaa. 
Kirjan viimeinen kolmannes kertoo minulle sen jo tutun tarinan, mutta kulissien takaa. Jantunen palasi Lahteen kaudelle 2006-07, suunnilleen samoihin aikoihin kuin minäkin löysin takaisin näille kulmille. Olin 80- 90-lukujen vaihteessa vielä jääkiekosta tietämätön, joten Jantusen uran alusta täällä minulla ei ole muistoja. Muissa joukkueissa pelatessaan mies ei jäänyt vielä mieleeni, vaikka olen nähnyt hänet MM-kotikisoissa 1997.

Ensimmäisenä muistan rankkarit. Ne menivät lähes aina sisään. Jos peli päättyi tasan eikä ratkennut vielä jatkoajallakaan, saattoi huokaista helpotuksesta: Jarna hoiti kyllä pisteet kotiin.

Ja sitten oli tuttu peli-ilme. Tai pelinaama. Ja tapa luistella. Kaukalossa Jantusesta on mahdotonta keksiä mitään pahaa sanottavaa. Silloin kun fanilla ja pelaajalla synkkaa keskenään, on se kaunista katseltavaa ja se tuntuu hyvälle.

***

Kirja ei enää kerro mitä tapahtui Isku Areenalla lauantaina 17. syyskuuta 2016. Kun Pelicans pelasi kauden ensimmäisen kotiottelun, oli sen alkuun varattu hieman tavallista enemmän juhlallisuuksia. Normaalisti aloituskiekon pudottaja saapuu jäälle jäähyaition kautta ja toisinaan punaista mattoa pitkin. Tällä kertaa avattiinkin kaukalon päätyovi ja siitä luisteli jäälle turkoosiin peliasuunsa pukeutunut Jantunen. Hallin tunnelmassa oli heti ylimääräistä sähköä. Aplodit saattelivat hänet keskiympyrään ja pois. Mies silmin nähden nautti tilanteesta, vilkutti ja muistutti käsimerkein mikä logo on lähinnä sydäntä.

Jarna, fanit eivät unohda sinua koskaan. Ja me muistamme ensisijaisesti sen, mitä näimme kaukalossa.


Läpi helvetin on varsin ennalta-arvattava, joskin täysin oikeutettu valintani lokakuun lukuvinkiksi Lastukirjastoille. Tarkista kirjan saatavuus tästä.

2 kommenttia:

  1. Jarnan kirja oli kyllä erittäin mielenkiintoinen lukukokemus. Rankan elämän on mies elänyt, mutta hienoa oli lukea kuinka nykyään menee paremmin. Kaukalossa mies oli aina yksi omista suosikeista. Jäätiin lukemaan blogiasi. :)
    Tommi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä pakkoluettavaa lahtelaisille ja miksei muillekin lätkäfaneille! :)

      Poista

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.