Paluu rajojen taakse

Raita Jauhiainen: Terra Unionia, Toinen kirja & Hirunda, Toinen kirja (Allianssi.125)

Jos Allianssi.125 on sinulle uusi tuttavuus, niin suosittelen tutustumaan ensin sarjan aloitusosiin. Voit myös lukea eteenpäin, sillä spoilaan nyt lukemieni toisten kirjojen tapahtumia mahdollisimman vähän. 

Viime vuoden lopussa nostin Allianssi.125 -sarjan kuluneen vuoden TOP-5 listalle. Sarja jäi ajatuksiini ja halusin jatkaa sen parissa. Ensimmäisissä osissa oli vielä jokunen huomautuksen ja moitteenkin arvoinen asia, mutta toivoin sen paranevan edetessään. Lisäksi tässä on taustalla erittäin mielenkiintoinen idea ja halusin tietää miten sitä käsitellään jatkossa. Olisin lukenut nämä toiset kirjat huomattavasti nopeammin, jos vain päivissä tai viikoissa olisi ollut enemmän tunteja lukemiseen.

Sarjan toiset osat nimittäin ovat huomattavasti paremmat kuin ensimmäiset. Aloitin lukemisen jälleen Terra Unioniasta ja hyppäsin sitten Hirundan puolelle rajaa. Terra Unioniassa minua aiemmin paikoitellen häirinnyt dialogi on nyt kunnossa ja sujuvaa luettavaa. En enää ajatellut missään vaiheessa lukevani omakustannetta, vaan "ihan oikeaa" kirjaa. Heittomerkeissä sen takia, etten enää tee turhaan eroja kirjojen välille sen mukaan onko se suuren vai pienen kustantamon tuotos tai sitten omakustanne. Mikään näistä ei takaa etukäteen ehdotonta laatua (paitsi ehkä Osuuskumman tuotanto, missä en ole vielä törmännyt paskaan kirjaan) tai laaduttomuutta. Ehkä kustannustoimittaja olisi saanut Allianssi.125:en toisiin kirjoihin vielä jotain ekstrahyvää, mutta en jäänyt sellaista missään vaiheessa kaipaamaan.

Toinen merkittävä hyvä ero aiempaan on lähes olematon kirjojen päällekkäisyys. Terra Unionian ja Hirundan tarinat ja henkilöt, tai oikeastaan vain muutama heistä, kohtaa toisensa ainoastaan parilla sivulla. Tästä syntyy se mukava tilanne, että lukija on enemmän perillä kummankin maailman tapahtumista kuin henkilöt rajan toisella puolella. Eikä kerronnassa ole turhalta vaikuttavaa toistoa. Kahden yhtäaikaisen kirjan idea pääsee nyt siinä suhteessa oikeuksiinsa.

Kolmas ja eniten odottamani parannus on Terra Unionian ja Hirundan maailmojen syveneminen. Ensimmäiset kirjat antoivat vielä varsin mustavalkoisen kuvan kummastakin valtiosta ja yhteiskunnasta. Koin ne toistensa täysinä vastakohtina ja luokittelin heti Terra Unionian hyväksi joskin yksilöä rajoittavaksi. Hirunda taas oli pahempi mutta yksilön kannalta kiehtovampi useine mahdollisuuksineen. Toiset kirjat avasivat tarkemmin tilannetta enkä enää ole niin varma kummassa näistä haluaisin asua. Onneksi en joudu asumaan kummassakaan! Joka tapauksessa molemmat paikat ovat nyt moniulotteisempia kuin tarinan alussa.

Ja onhan näissä toisissa kirjoissa myös juoni. Hirundan puolella tapahtuu muutamia varsin outoja asioita. Sillä tavalla outoja, että uskon niille löytyvän vielä selityksen ja odotan jännittyneenä miten ne nivoutuvat kokonaisuuteen. En yllättyisi, vaikka vastauksia ei löydy vielä kolmansissa kirjoissa. Suosikkihahmoni on edelleen Saia, mutta myös Jani alkaa toimia (ihan pakostakin) eri tavoin kuin aiemmin, mikä on mielenkiintoista. Juonellisia yllätyksiä oli ehkä himpun verran enemmän Terra Unioniassa. Sillä puolen seurasin mieluiten Tilian ja Lemmuksen edesottamuksia ja ilokseni Anamonalta alkoi viimein löytyä myös kaipaamaani särmää. Hahmon kehitys ei toivottavasti jää vielä tähän.


Allianssi.125 -sarjan ensimmäisten osien jälkeen halusin palata tänne takaisin, ehkä hieman empien enkä mitenkään kiireellä. Nyt voisin lukea sarjan kolmannet osat vaikka heti. Lupasin kuitenkin lukea muutaman oman hyllyn kirjan tässä välissä... Kolmannet osat löytyvät paikallisesta kirjastosta, joten nappaan ne sieltä mukaani sopivan tilaisuuden tullen.

Pari paria joululahjoja

Vuosi vaihtuu hieman liian nopeasti jouluaaton jälkeen. Tai sitten vain minä olen käynyt liian hitaalla... Tein pukin konttiin -tai oikeastaan postipakettiin- sukkia. Ja nyt kerroin muillekin että millaisia. Lahjat ovat menneet perille jo hyvissä ajoin ennen aattoa.

Olen jo pidemmän aikaa haaveillut tennarisukista. Tein sitten sellaiset lahjaksi ja ehkä joskus saan aikaan myös omat. Ohje löytyy Novitan sukkalehdestä, ilmeisesti vuodelta 2012 (lehdessä ei kerrota 100% varmuudella). Tennarisukka on helppo tehdä ja sopii neulottavaksi jokaiselle joka osaa tehdä sukat. Näihin voi myös virkata kantapään sivuun pyöreän merkin, jätin ne tällä kertaa pois ja vain pujottelin kengännauhat valmiisiin sukkiin.

Märssykorillinen luettavaa

Anni Nupponen & Christine Thorel (toim.): Kristallimeri -tarinoita merirosvoista

Vanha tuttu kustantamo Osuuskumma ei petä. Jos et ole vielä tutustunut, niin tiedoksi että Osuuskumma julkaisee kotimaista spekulatiivista fiktiota eli spefiä. Viime vuoden lopulla ilmestynyt Kristallimeri on paras tähän mennessä heiltä (ja muutenkin) lukemani novellikokoelma. Pidin erittäin paljon esimerkiksi Joen jumalasta ja Käärmeenliekeistä. Kristallimeri lyö nämä monipuolisuudella, korkean tason tasaisuudella -ja pienellä yllätyksellä. Tässä nimittäin on kymmenen merirosvoaiheisen novellin lisäksi viisi sadan sanan raapaletta, yhteensä yhdeltätoista kirjoittajalta.

Olen aina lukenut novellikokoelmien tarinat järjestyksessä, mutta nyt jouduin tekemään pienen poikkeuksen. Kokoelman viisi raapaletta on ripoteltu pitkin reilua kahtasataa sivua ja ne kertovat yhden tarinan. Huomasin tämän toisen raapaleen kohdalla, luin sitten ne kaikki putkeen ja palasin takaisin novelleihin.

Luin Kristallimeren ahmimalla. Tarinoissa on usein aarre tai jokin muu tavoittelemisen arvoinen asia tai esine, aluksia sekä juonittelua. Ei kuulosta vielä kovin omaperäiseltä, eihän?

Tämä kokoelma onkin onneksi spefiä: merirosvot seikkailevat oikeassa ja keksityssä menneisyydessä, nykyajassa sekä tulevaisuudessa. Ensin melko kapealta vaikuttava teema laajenee tavallisten merien ulkopuolille ja jokainen kirjoittaja on laittanut noveliinsa sen pienen jutun, mikä kolahti minun lukuintoiseen sydämeeni. Mukana on vanhoja tuttuja kirjoittajia sekä aivan uusia. Pidin jo Käärmenliekeissä erittäin paljon J.S. Meresmaan novellista ja viimeistään nyt minun on aivan pakko tutustua myös hänen Mifonki-sarjaansa. Toinen takaraivossani jyskyttävä nimi on Janos Honkonen, joten Kaiken yllä etena päätyy myös luettavaksi. Ei sillä, ettenkö olisi noteerannut heidän teoksiaan jo aiemmin.

Kristallimeri sopii mainiosti spefin suurkuluttajille sekä genreen vasta tutustuville lukijoille. Merirosvoteemaa on helppo lähestyä ja se on houkutteleva. Kristallimeressä on osattu hyödyntää teeman perinteiset kliseet uudella twistillä sekä spefin mausteilla, ilman että tarinat ovat oikeasti kliseisiä. Ne ovat myös jännittäviä sekä koskettavia. Monen novellin päähenkilönä on nainen, joten oli ilo huomata ettei sukupuoli ole este kapteeniudelle.

Oli mukavaa lukea tämä kokoelma ja uskon että myös sen tekeminen on ollut huikea kokemus Osuuskumman tiimille! Nyt haluan oman merirosvolaivan.


Kristallimeri on vuoden 2016 ensimmäinen lukuvinkkini Lastukirjastoille. Tarkista kirjan saatavuus.

Jatkoa ajatellen lupaan lukea enemmän kirjoja kuin viime vuonna. Ja lupaan myös lukea hyllyyni kertyneitä kirjoja, jotka ovat jääneet sinne muhimaan. Jostain syystä uuden luettavan hankkiminen on lähes aina vienyt minut kirjastoon eikä omalle hyllylle. Katsotaan miten niiden nyt käy...

Uudet ja tuunatut sukat

Jokin aikaa sitten havahduin karuun totuuteen: minulla ei ollut tarpeeksi montaa paria ehjiä villasukkia. Olen kutonut itselleni kaikkea muuta kuin sukkia ja koko varasto alkoi vedellä viimeisiään. Oli aika tarttua toimeen!

Kaikkein akuutein pula oli ohuista villasukista, ainoa parini oli jo kulunut liikaa pohjista. Löysin lankakaapin perukoilta kerän jo joitain vuosia säästämääni valkoista Novitan Tico Ticoa ja tein siitä sukat. Lanka neulotaan koon 2,5 puikoilla ja käytin vyötteen ohjetta. Yhden parin kutomiseen meni jonkin verran enemmän aikaan kuin paksumman langan sukkiin, muttei mitenkään tuhottoman paljon enemmän. Ohuet villasukat mahtuvat hyvin ihan tavallisiin (eli myös nätteihin) talvikenkiin ja tuovat niihin mukavasti lisälämpöä. Sitten kun pakkanen laskee kymmenen asteen kieppeille ja sen alle, vaihdan jalkineet suosiolla huopatossuihin ja villasukat paksumpiin.

***

Sen toisen sukkaparin päätin tehdä uudistamalla vanhat sukat. Olen huono parsija, joten päkiöistä ja kantapäistä kuluneet sukat saivat uuden ulkoasun. Ensimmäiseksi leikkasin langan poikki hieman varren jäkeen ja purin sukkaa sen verran että kärkiosa irtosi siitä, sitten purin myös kantapään.

Kun jäljellä oli pelkkä varsi ja silmukat neljällä puikolla (12 per puikko), otin uuden langan ja neuloin yhden kerroksen oikeaa. Sitten jatkoin 7 Veljestä langan perussukkaohjeella kantapäähän ja sukan loppuun. Harmaata lankaa jäi aiemmin reilusti yli tunikasta.

Raidalliset varret ovat hieman käytössä nuhjaantuneet, mutta muuten ehjät. Niiden käyttäminen uudelleen säästi mukavasti aikaa ja sukat saivat aivan uuden ilmeen. Tärkeintä näissä on nyt ehjä ja lämmin pohja, ei ulkonäkö. Sukkatilanne on pelastettu hetkeksi!