keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Viimeinen blogipostaus

Tervehdys, Pähkinäkukkulan lukijat!

Osa teistä on ollut mukana aivan alusta asti ja osa on vieraillut täällä ensimmäisen kerran ehkäpä vasta tänä syksynä. Nyt on kuitenkin jäähyväisten aika. Blogi päättyy tähän.

Suurin syy päätökseen on aiempaa vähäisempi vapaa-aika sekä lukemisen muuttuminen kivan harrastuksen sijaan suorittamiseksi. Jotain vain on pakko karsia pois ja tällä kertaa se on tämä blogi. Päätöksen jälkeen olin ainoastaan helpottunut ja ymmärsin hautoneeni sitä jo jonkin aikaa. En ole tippaakaan pettynyt, joten se oli ehdottomasti oikea ratkaisu.

Jos jokin jää harmittamaan, niin se koskee kaikkia pienempiä (oma)kustantajia, joiden teoksia olen lukenut ja arvioinut. Jatkan kuitenkin kirjojen vinkkausta ja niistä keskustelua somessa. Seuraat minua jatkossa näppärimmin julkisissa somekanavissani eli Twitterissä, Instagramissa tai Snapchatissa (marjaana_h).

Viimeisen postauksen kunniaksi valitsin Pähkinäkukkulan historian TOP-5 jutut. Nämä ovat itselleni tärkeitä, jollain tapaa erikoisia ja erottuvia.



Paras kirjakuva
Kristiina Vuoren Kaarnatuuli sai taustakseen oikeaa turkista. Harmi vain kun en ottanut tilanteesta laajempaa kuvaa. Kirjan kuvausrekvisiitaksi joutui käsittäkseni 60-luvulta peräisin oleva takki ja sen karvareunus. Asettelu on varsin simppeli, mutta minusta se henkii hyvin kirjan tunnelmaa. Ja tottakai kirjakin kannattaa lukea!


Jännittävin käsityöprojekti
Huomiotaherättävin huonekaluni on ehdottomasti turkoosi keinutuoli. Useampiosaisen juttusarjan sen pehmusteen valmistumisesta voi lukea tästä alkaen. Lopputulos näyttää juuri siltä miltä se tehtäessä tuntuikin, enkä palaakaan vaihtaisi pois.


Koskettavin lukukokemus
Ostin varsin sokkona Andrei Pajanteen Autuaiden saaren. Sittemmin olen ostanut tätä kirjaa muistaakseni kaksi kappaletta lisää ja antanut ne lahjaksi. Tuhannen sivun kertomus rakkaudesta on sellainen, että se parasta kokea itse.


Paras reissu
Olen tehnyt blogin aikana useammankin lätkämatkan, mutta yksi niistä on ylitse muiden. Syyskauden 2014 reissu Ouluun yhdisti kirjat, käsityöt ja kiekon. Sekä hyvät ruoat! Toripolliisin kuvalle on sittemmin ollut uusiokäyttöä, pitäisi vain päivittää se vastaamaan nykyistä logoa...


Unohtumattomin hetki
No joo, tämä ei ole yllätys varmaan kenellekään: Unelmapäivä Isku Areenalla oli ja on edelleen otsikkonsa veroinen.  Jos muuttaisin tästä päivästä yhden asian, niin se on aivan järkyttävä kampaukseni! Paria kuukautta aiemmin aloitettu hiustenkasvatusprojekti oli ohittanut sen pisteen jolloin viimeistään olisi pitänyt mennä kampaajalle siistimään kuontaloa, siis jos olisi halunnut pitää sen lyhyenä. Tilanne helpotti useamman epämääräisen välivaiheen jälkeen suunnilleen vuoden kuluttua. Että ihan heti en leikkaa lyhyttä kampausta, nykyistä pitkää on ollut yllättävän kova ikävä! Huonosta hiuspäivästä huolimatta unelmapäivä poiki myöhemmin paljon hyviä asioita. ;)


***

Kiitos teille kuluneista blogivuosista, nähdään Isku Areenalla tai vaihdetaan kuulumisia somessa!

maanantai 28. marraskuuta 2016

Ainokainen, pienoinen

Hanna Morre: Tuonen tahto

Oletkos jotakin vailla?

Olenhan minä. Vapaapäivä kelpaisi. Ja kilo karkkia tyydyttämään makeanhimoa. Luksusloma jonnekin lämpimään kesken kurjan marraskuun olisi ihana. Uusia vaatteita. Se käsilaukku, mitä olen himoinnut jo niin kauan. Lottovoitto, esimerkiksi kelpaisi. Jotain, mikä ratkaisisi kaikki ongelmat, ainakin kuvitelmissa.

Vai ottaisitko mieluummin takaisin jotain omaasi?
Tytti ja Timo kohtaavat jokaisen vanhemman kauhun kun rattijuoppo tappaa heidän tyttärensä Ainon. Seurauksena ei ole vanhempia lähentävä suruprosessi, vaan suomalaisesta mytologiasta voimansa ammentava kauhutarina. Aino on poissa ja joku on jotakin vailla, mutta saako kukaan sitä mitä haluaa?

Tuonen tahto on Hanna Morren esikoisromaani ja kuuluu spefiä kustantavan Osuuskumman tuotantoon. Olen oppinut luottamaan heidän makuunsa ja tiedän että sieltä tulee aina jotain kiinnostavaa sekä ennen kaikkea tasokasta. Niin tälläkin kertaa.

Kirjan tunnelma on varsin ahdistava jo sen alkusivuilta. Tuonen tahdon aihe ei ole minulle mitenkään henkilökohtainen, mutta Hanna Morre kertoo vanhempien tuskan seurauksineen sen verran vakuuttavasti että imeydyin mukaan täysillä. Oli myös mukava löytää Osuuskumman tuotannosta hieman aiemmin lukemiani realistisempaa fantasiaa. Tuonen tahdossa on juuri sopiva määrä mytologiaa ja kummallisuuksia.

Lukiessa ärsytti ainoastaan kirjan alkupuolella viittaukset erääseen todella painavaan klasikkoon. Ensimmäisen osan alkuun valittu lainaus siitä oli kyllä erittäin mielenkiintoinen enkä edes muista mistä kohtaa kirjaa se on, mutta en vain voinut olla ajattelematta: Miksi? Ja: Oliko pakko? Samaa ideaa toki on käytetty monen monta kertaa, mutta nyt sen olisi voinut jättää väliin. Ja hyvin usein muissakin kirjoissa minusta sen voisi unohtaa. Kirjalijan oma teksti riittää kyllä minulle, tälläkin kertaa se oli tarpeeksi vahvaa ja unohdin tämän pienen harmituksen ja kauneusvirheen nopeasti.

Joskus pidin hyvän kirjan vähimmäissivumääränä neljääsataa. Sitä lyhyempi teos jäi usein hyllyyn ja lukematta, älkää kysykö miksi näin. Tuonen tahdossa on 131 sivua. Sen enempää tarina ei tarvitse. Opittuani lukemaan novelleja ymmärsin vihdoin, ettei sivumäärä ole viihtymisen tai koskettavuuden mitta. Tärkeintä on se, mitä tapahtuu pään sisällä.


Niin että oletkos edelleen jotakin vailla, vaikka hyvää kirjaa?

Tuonen tahto nimittäin on marraskuun lukuvinkkini Lastukirjastolle. Tarkista kirjan saatavuus.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Outo matka tulevaisuuden itänaapuriin

Vladimir Sorokin: Pyhän Venäjän palveluksessa

"Tähden sammuttaminen ei ole sama asia kuin sahdin laimentaminen", Taatto tapaa sanoa.
Niin on, se on tärkeä asia, valtion asia. Se vaatii taitoa ja näppäryyttä, erikoista lähestymistä. Viisas asia, kerta kaikkiaan. Siihen tarvitaan älykkäitä tekijöitä. Joka kerta on pakko keksiä joku uusi ratkaisu. Se on hieman eri juttu kuin säätyläisten kartanojen polttaminen. Ajan keskustaan. Taas kerran pitkin ruuhkautunutta Jakimankaa, punaista kaistaa pitkin. Kivisillalla aurinko pilkistää pilven takaa, valaisee valkoisena hohtavan Kremlin. Siitä on nyt jo kaksitoista vuotta, kun Kremlistä tuli taas valkokivinen, niin kuin se alun perin olikin. Paholaisen viisisakaraisten sijaan kultaiset kaksipäiset kotkat hohtavat nyt Kremlin tornien huipulla.
Takakannen mukaan Pyhän Venäjän palveluksessa on satiiri. Tällä kertaa satiiri ei tarkoita ollenkaan hauskaa tai huvittavaa kannanottoa itänaapurimme asioihin. Kirja on varsin raaka, sekopäinen ja aiheutti pahaa oloa. Parisataa sivua onkin aivan tarpeeksi paljon kuvaamaan yhden päivän tapahtumia vuoden 2027 tulevaisuudessa. Kaikesta kammottavuudesta huolimatta kirja on onnistunut ja se kannatti lukea, mutta uudelleen en tähän tarttuisi.

Kirjan päähenkilö on Tsaarin luottomiehiin kuuluvan jonkinlaisen salaisen poliisin -no- poliisi. Tai agentti. Erittäin etuoikeutettu henkilö, jolla on valtaa tehdä monenlaisia asioita. Ikäviä asioita. Tulevaisuudessa Venäjällä rukoillaan, irstaillaan ja lahdataan avoimesti toisinajattelijoita. Tarina on täynnä viittauksia Venäjän nykyisyyteen ja menneisyyteen. Kirjan lopussa on pieni katsanto näihin. Juonessa pysyy mukana ilman syvällistä tietäystä, mutta siitä saa varmasti irti vieläkin enemmän jos tuntee maan tapoja ja tapahtumia kunnolla, ei pelkästään pintaraapaisuna.

Kirjan luettuani olen vähän kahden vaiheilla: toisaalta haluaisin analysoida lukemaani enemmän, toisaalta taas unohtaa sen ja mennä eteenpäin. Valitsen jälkimmäisen. Tavattu ja tutustuttu on, mutta uusi tarina odottaa...

tiistai 18. lokakuuta 2016

Nätit nuoret

Scott Westerfeld: Pretties
(Uglies-sarja #2)

Zay lay back and closed his eyes, and was silent so long that Tally thought he had fallen asleep again. But then he said softly, "You and David could both be right. Maybe humans beings are programmed... to help one another, even to fall in love. But just because it's human nature doesn't make it bad, Tally. Besides, we had a whole city of pretties to choose from, and we chose each other."
Suosittelen tutustumaan Uglies-sarjan aloitusosan esittelyyn ennen kuin luet tätä pidemmälle, vaikka käytän vähän spoilereita. Kertomus tulevaisuuden maailmasta, jossa kaikille tehdään kauneusleikkaus kuusitoistavuotiaina, on yksi mielenkiintoisimpia ja erikoisimpia tarinoita, johon olen tänä vuonna törmännyt.

Sarjan toinen osa Pretties vie päähenkilö Tallyn kauniiden ja etuoikeutettujen joukkoon. Uglies päättyi varsin kutkuttavasti ja Pretties jatkaa suunnilleen siitä mihin jäätiin. Tally haluaa ja aikoo muuttaa maailmaa näkemään kauneutta syvemmälle sekä paljastaa vähemmän nätin totuuden kauneusleikkauksien takana. Vai haluaako sittenkään, kun itse on vihdoinkin päässyt kokemaan sen mitä ensin pakeni?

Tallyn tarinan toinen osa on odotetun kaltainen sekä aivan erilainen kuin kuvittelin. Lukiessani Ugliesia aloin jo aavistella miten sarja etenee, sillä kirjojen nimet antavat siihen erittäin hyvän vinkin. Aavistus oli oikea ja silti kuitenkin väärässä. Asetelma ennen kolmatta kirjaa onkin jännittävämpi kuin kuvittelin...

Mutta takaisin tähän toiseen, sillä kolmatta en ole vielä edes lainannut. Pretties alkoi yllättävällä tavalla ja oli ehkä jopa pienoinen pettymys. Lukiessani pidemälle kuitenkin ymmärsin etten ollut pettynyt, vaan pikemminkin yllättynyt. Liian turvallinen ja yllätyksetön juoni taas olisi ollut oikea pettymys. Lukiessani tunsin myös olevani loukossa ja jumissa, aivan kuin Tallykin ja kiirehdin jo pois. Kirjan loppupuoli taas syvensi taustatarinaa ja kertoi lisää ikäviä yksityiskohtia omasta maailmastaan.

Pretties on pinnallisesta nimestään huolimatta varsin syvällinen tarina.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Turkoosi selviytymistarina läpi helvetin

Marko Lempinen: Läpi helvetin - Marko Jantusen tarina


Pukuhuoneen vessan ovi aukeaa. Peilin eteen ilmestyy tiukkailmeinen, päättäväisyyttä ja adrenaliinia huokuva nuori mies. Hän ruiskuttaa hanasta kylmää vettä kasvoilleen, uudestaan ja uudestaan. Kädet vääntyvät ristiin ja katse taipuu kohti lattiaa.
Rakas Jumala, anna mun onnistua tänään.
Rakas Jumala, anna mun tehdä kaksi tai kolme maalia.
Rakas Jumala, anna mulle voimaa ja taitoa.
Mä haluan voittaa, mä pyydän nöyrästi.
Aamen.
Marko Jantunen (keskellä takana) ja pari muuta turkoosipaitaa 9.3.2010.
Marko "Jarna" Jantunen (s. 1971) on lahtelainen jääkiekkoilija, joka aloitti ja lopetti aktiiviuransa kotikaupungissa. Fanien keskuudessa äärimmäisen pidetty ja lahjakas pelaaja nautti yleisön suosiosta ja halusi voittaa. Juhliminen ei kuitenkaan loppunut ottelun voittotuuletuksiin, vaan jatkui läpi uran alkoholin, lääkkeiden ja viimein myös huumeiden voimin. Kaksoiselämä päätti lopulta peliuran ja huumeet olivat viedä hengen. Läpi helvetin on kamala kertomus jolla onneksi on onnellinen loppu.

Aloitin kirjan päästyäni lauantaina pelin jälkeen kotiin ja sain sen luettua eilen. Odotin tätä jo pitkään kuultuani että kirja on tulossa. Aihe on tietenkin kiinnostava, mutta se ei vielä riitä koukuttamaan minua kiinni kirjaan moneksi tunniksi, ilman taukoja. Tänä vuonna vain Yksin Marsissa on pystynyt samaan. Läpi helvetin käy läpi Jantusen elämän ja uran tähän syksyyn asti. Se on tarina täynnä selviytymistä elämässä, päihdehuurujen lomassa, aina seuraavaan peliin ja kauteen. Lukukokemuksena on se äärimmäisen intensiivinen ja hyvällä tapaa päihdyttävä kokemus.

Kyllä, sillä kirja on hyvää ja turvallista päihdettä.

Se on myös äärimmäisen surullista luettavaa. Toki kiekkopiireissä on ollut tiedossa Jantusen mieltymys juhlimiseen jo pitkään, mutta asioita oli peitelty suurelta yleisöltä aina lokakuuhun 2014. Silloin julkisuuteen levisi kuvia oikeussalista, jossa istui huumeiden lähes tunnistamattomaksi riuduttama entinen pelaaja. Olihan sitä ennen ollut kaikenlaisia arvailuja: Ura päättyi hieman mystisesti, ilman virallista ilmoitusta. Mies vain ei enää ollut kokoonpanossa. Ja kun Jantunen joitain vuosia myöhemmin kommentoi pelejä radioon, niin kyllä siitä kuuli ettei hommaa aina tehty vesiselvänä. Niiden esitysten perusteella en kuitenkaan, en sitten millään olisi arvannut miten huonosti asiat olivat.

Läpi helvetin on paitsi kertomus päihderiippuvuudesta, niin myös menestyksestä. Vaikka väkisinkin se tuo esiin myös ne menestyksen monet varjopuolet. Jantunen sai elää toivomassaan fanien suosiossa ja nautti siitä aivan uran loppuun. Hän pelasi pitkän uran Suomessa ja ulkomailla, monessa huippuseurassa sekä rakkaassa kotikaupungissa. Ja pääsi myös kokemaan NHL:n. Suurin menestys on kuitenkin kirjan lopussa, ja se aloittaa päihteettömän elämän.
Markot Lempinen ja Jantunen olivat Isku Areenalla lauantaina signeeraamassa kirjaa. 
Kirjan viimeinen kolmannes kertoo minulle sen jo tutun tarinan, mutta kulissien takaa. Jantunen palasi Lahteen kaudelle 2006-07, suunnilleen samoihin aikoihin kuin minäkin löysin takaisin näille kulmille. Olin 80- 90-lukujen vaihteessa vielä jääkiekosta tietämätön, joten Jantusen uran alusta täällä minulla ei ole muistoja. Muissa joukkueissa pelatessaan mies ei jäänyt vielä mieleeni, vaikka olen nähnyt hänet MM-kotikisoissa 1997.

Ensimmäisenä muistan rankkarit. Ne menivät lähes aina sisään. Jos peli päättyi tasan eikä ratkennut vielä jatkoajallakaan, saattoi huokaista helpotuksesta: Jarna hoiti kyllä pisteet kotiin.

Ja sitten oli tuttu peli-ilme. Tai pelinaama. Ja tapa luistella. Kaukalossa Jantusesta on mahdotonta keksiä mitään pahaa sanottavaa. Silloin kun fanilla ja pelaajalla synkkaa keskenään, on se kaunista katseltavaa ja se tuntuu hyvälle.

***

Kirja ei enää kerro mitä tapahtui Isku Areenalla lauantaina 17. syyskuuta 2016. Kun Pelicans pelasi kauden ensimmäisen kotiottelun, oli sen alkuun varattu hieman tavallista enemmän juhlallisuuksia. Normaalisti aloituskiekon pudottaja saapuu jäälle jäähyaition kautta ja toisinaan punaista mattoa pitkin. Tällä kertaa avattiinkin kaukalon päätyovi ja siitä luisteli jäälle turkoosiin peliasuunsa pukeutunut Jantunen. Hallin tunnelmassa oli heti ylimääräistä sähköä. Aplodit saattelivat hänet keskiympyrään ja pois. Mies silmin nähden nautti tilanteesta, vilkutti ja muistutti käsimerkein mikä logo on lähinnä sydäntä.

Jarna, fanit eivät unohda sinua koskaan. Ja me muistamme ensisijaisesti sen, mitä näimme kaukalossa.


Läpi helvetin on varsin ennalta-arvattava, joskin täysin oikeutettu valintani lokakuun lukuvinkiksi Lastukirjastoille. Tarkista kirjan saatavuus tästä.