Pitkästä aikaa virkkauksen makuun päästyäni huomasin saaneeni viime viikolla valmiiksi jo useamman testipalan keinutuolin pehmusteprojektia varten. Ei hassumpaa. Eikä läheskään niin ärsyttävää kuin ensin ajattelin.
perjantai 30. elokuuta 2013
Turkoosi keinutuoli: testipaloja
< Turkoosi keinutuoli: se pakollinen ja ärsyttävä vaihe
Pitkästä aikaa virkkauksen makuun päästyäni huomasin saaneeni viime viikolla valmiiksi jo useamman testipalan keinutuolin pehmusteprojektia varten. Ei hassumpaa. Eikä läheskään niin ärsyttävää kuin ensin ajattelin.
Näköjään neliöt sekä kukat olivat suosikkejani parin sadan eri kuvion joukosta. Tällä hetkellä tuntuu siltä että ylläolevasta joukosta kasataan lopullinen työ, ellen sitten innostu kirjoja selatessani virkkaamaan lisää testipaloja. Seuraavaksi on otettava keinutuolin mitat, ihan (ruutu)paperia sekä värikyniä ja piirrettävä suunnitelma -minkä mukaan toteutan pehmusteen. Tosin siitä taitaa tulla enemmän koriste, sillä yksikään virkattu kuvio yhdessä muiden kanssa ei tule peittämään kunnolla tai edes pehmustamaan keinutuolia niin, ettei sitä tuntisi -kirjalimellisesti- nahoissaan... Mutta niin sen pitääkin olla, liian paksu pehmuste hukuttaisi koko keinutuolin alleen.
Pitkästä aikaa virkkauksen makuun päästyäni huomasin saaneeni viime viikolla valmiiksi jo useamman testipalan keinutuolin pehmusteprojektia varten. Ei hassumpaa. Eikä läheskään niin ärsyttävää kuin ensin ajattelin.
lauantai 24. elokuuta 2013
Mintunvihreä pitsiunelma
Kun näin tämän ohjeen, tiesin että se on saatava. Heti. Aikataulu ei toteutunut, mutta pääasia että neule on valmis:
Vajaamittaiset hihat sopivat hyvin sellaisenaan topin kanssa tai ohuen pitkähihaisen päälle, riippuen siitä millaisella kelillä neuletakkia käyttää. Mitään kovin monimutkaisia asustevirityksiä tuo ei kaipaa kaverikseen. Juuri siksi tykkään pitsineuleista, vaikka neuletta kaventaessa tai silmukoita lisätessä saakin olla erittäin tarkkana että kuvio pysyy kuosissaan ja silmukkamäärä oikeana. En suosittele ohjetta ihan aloittelijalle, mutta kokeneempi neuloja tekee tämän rutiinilla.
 |
| Novita Kevät 2013, suunnittelija Lea Petäjä. Lanka Rose, napit Neppinappi Lahti. |
sunnuntai 18. elokuuta 2013
Turkoosi keinutuoli: se pakollinen ja ärsyttävä vaihe
< Turkoosi keinutuoli: alkufiilistelyä
Kuherruskuukausi on ohi. Keinutuoli on edelleen überihana. Mutta ei se pehmuste valmistu itsekseen, ei sitten millään. Tarttis tehdä jotain ja pian. Näillä lähdetään liikkeelle:
Yhteensä 351 erilaista kuviota, joista pitäisi valita ne muutamat itse työhön. Aion virkata koko pehmusteen, joten 150 joukko karsiintuu ensin vähintään puoleen kun siitä poistetaan neulotut kuviot. Mutta sitten koittaa se vaikeamman valinnan paikka: tehdäkö neliöitä (se helpoin vaihtoehto, onhan lopputulos jotain suorakaiteen muotoista), kolmioita, kukkia, ympyröitä, sydämiä, kuusikulmioita... vai kaikkien näiden yhdistelmä?
Kirjojen tekijöillä on ollut käytössä aivan eri lanka, joten ennen lopullista suunnitelmaa on virkattava mallikuvioita ja selvitettävä minkä kokoisia niistä tulee. Käytän kaapin kätköistä löytyneitä jämälankoja, tässä vaiheessa värillä ei ole niin väliä. Koukkuja on kokoa 5 ja 5,5.
Ja sitten virkkaamaan!
Kuherruskuukausi on ohi. Keinutuoli on edelleen überihana. Mutta ei se pehmuste valmistu itsekseen, ei sitten millään. Tarttis tehdä jotain ja pian. Näillä lähdetään liikkeelle:
Kirjojen tekijöillä on ollut käytössä aivan eri lanka, joten ennen lopullista suunnitelmaa on virkattava mallikuvioita ja selvitettävä minkä kokoisia niistä tulee. Käytän kaapin kätköistä löytyneitä jämälankoja, tässä vaiheessa värillä ei ole niin väliä. Koukkuja on kokoa 5 ja 5,5.
lauantai 17. elokuuta 2013
Ystävä kaliss
J.R.R. Tolkien: Lohikäärmevuori eli erään hoppelin matka sinne ja takaisin
(suomennos Risto Pitkänen, kuvitus Tove Jansson)
Päädyin tämän kirjan pariin luettuani Jatkoajan keskustelupalstaa, jossa puhutaan paitsi lätkästä, myös sen vierestä -aika paljonkin. Tulen ja jään laulun kaikkia tähän asti julkaistuja kirjoja käsittelevässä ketjussa jutellaan kirjasuomennoksista vs. alkuperäisellä kielellä lukemisesta. Tästä innostuneena nimimerkki Chambza teki omat suomennokset Tulen ja jään laulun keskeisimmistä hahmoista sekä pienen tiivistelmän tähänastisista tapahtumista. Lue postaus omalla vastuullasi... ensinnäkin se spoilaa pikkaisen kirjoja 1-5 ja toiseksi en pystynyt lopettamaan hihittelyä vielä parinkaan päivän päästä!
Juttu ei suinkaan jäänyt siihen. Hieman myöhemmin nimimerkki muaddib latoi eetteriin tekstinpätkän ja minä olin myyty. Sukkana siis kirjastoon heti kun se oli mahdollista! Kirjahyllyssäni on Hobitti eli sinne ja takaisin mutta Lohikäärmevuoresta olin vain kuullut vaikka olen lukenut ainakin alkua Lohikäärmeennahkatakinvuoresta.
Tolkien ja Jansson olivat molemmat kirjoittajia sekä kuvittajia. Mutta kun heidät yhdistää outoon suomennokseen on tuloksena varsin kummallinen matka Keski-Maahan.
Hobit- eikun Lohikäärmevuori on Sormusten Herran alkuosa, kertomus kääpiöiden matkasta Yksinäiselle vuorelle aarteen luo. Tarina kerrotaan hoppeli Kalpa Kassisen näkökulmasta, eikä matkasta puutu vauhtia tai vaarallisia tilanteita. Koska juoni on nykyään tuttu myös elokuvina ja erityisesti Kersti Juvan ja Panu Pekkasen suomennoksena, analysoin mieluummin näiden kahden version eroja sekä kirjojen suomentamista ylipäänsä, perinteisemmän kirjaesittelyn sijaan.
Katkelma Lohikäärmevuorta:
Näyttää tietävän minun ruokavarastojeni sisällön yhtä hyvin kuin minä itse! herra Kassinen tuumi. Hän oli äimistyksen vallassa ja alkoi aavistella että viheliäisistä viheliäisin seikkailu ole ehkä tunkeutunut suoraan hänen kotiinsa. Kun hän oli viimein saanut kaikki pullot ja veitset ja haarukat ja lasit ja lautaset ja lusikat ja muut kapistukset pinotuiksi isoille tarjottimille, hän oli hyvin kuumissaan: hänen kasvonsa punoittivat ja hän oli ärtyneellä mielellä:
- Julmetun jupina näille kääpiöille! hän sanoi ääneen. - Miksi ne eivät tule avuksi? - Katso ja kumma! Siinä Toppo ja Poppo seisoivat keittiön ovella, ja Kili ja Vili heidän takanaan, ja ennen kuin hän ehti sanoa veitsi kääpiöt olivat lennättäneet tarjottimet ja pari pikkupöytää saliin ja kattaneet uudelleen pöydän.
Ja sama Hobitiksi:
"Näyttää tuntevan ruokavarastoni yhtä hyvin kuin minä!" tuumi herra Reppuli joka oli kerrassaan pyörällä päästään ja aprikoi jo oliko jokin onneton seikkaili tunkeutunut hänen kotinsa seinien sisäpuolelle. Saatuaan kaikki pullot ja ruokavadit ja veitset ja haarukat ja lasit ja lautaset ja lusikat ynnä muut lastatuiksi isoille tarjottimille hänen tuli kuuma, hänen naamansa punoitti ja häntä rupesi suututtamaan.
"Voi peijooni ja jukranpujut näitä kääpiöitä!" hän sanoi ääneen. "Voisivat vähän autaa!" Ja ihme ja kumma!
Siinä seisoivat Balin ja Dwalin keittiön ovella ja Fili ja Kili heidän takanaan, ennen kuin Bilbo oli saanut sanaa suustaan, he olivat kiikuttaneet tarjottimet ja pari pientä pöytää saliin ja kattaneet kaiken sievästi.
En harmikseni saanut kirjastosta the Hobittia, joten joudun arvailemaan miten kyseinen kohta menee alkuperäiskielellä. Suomennosten perusteella veikkaan, että Lohikäärmevuori on käännetty enemmän sanatarkasti ja Hobitti lauseen tarkoituksen mukaan. Tämä näkyy Hobitin lyhyempänä ilmaisuna (katkelmien ensimmäiset lauseet) ja enemmän suomenkielelle ominaisina termeinä (julmetun jupinat vs. voi peijooni ja jukranpujut). Lohikäärmevuoren peruskerronnassa ei ole pahemmin mitään vikaa, mutta se häviää auttamattomasti Hobitille niissä Tolkienille ominaisissa kohdissa, joissa tarinankerronnan runollisuus ja kauneus lumoaa lukijan. Runojen suomennokset ovat Lohikäärmevuoressa valitettavan kankeita:
Se tutumpi versiohan on:
Yli sumuisten kylmien vuorien noiden,
Eniten ihmetystä Lohikäärmevuorta lukiessa herättivät nimien ja paikkojen suomennokset. Ne kun olivat jo niin tuttuja Hobitista ja ja Sormusten Herrasta. Joissain nimissä tuntui olevan takana logiikkaa, osaa vain ei millään voinut ymmärtää ja lopputuloksena oli jonkinlainen ihmettelevä myötähäpeän tunne. Konnun wikissä on lista kaikista Lohikäärmevuoren nimistä, myös toisena suomennoksena sekä englanniksi. Eniten ihmetystä minussa herättivät Mörkkimetsä, Aukaukusti, Keijukas, Ukonnuoli sekä Tanska Vanskan poika. Gandalf sentään on saanut pitää nimensä myös Lohikäärmevuoressa.
Luen kirjani pääasiassa suomeksi, mutta olen lukenut opuksia myös englanniksi ja saksaksi, opiskeluaikoina pohjoismaiden historian tenttikirjan ruotsiksi ja jotain materiaalia graduun norjaksi. Suomenkielinen versio on tietenkin helpompi ymmärtää, toisaalta moni on sitä mieltä että alkuperäisestä tekstistä kadottaa jotain käännöksen myötä. Ymmärrän kommentin, mutta olen myös eri mieltä: mikäli alkuperäisen tekstin täydelliseen ymmärtämiseen tarvittaisiin äidinkieltä vastaavaa kielitaitoa (mitä minulla ei vieraista kielistä ole) katoaa tekstistä sen syvin ydin. Olen lukenut Sormusten Herran useaan kertaan suomeksi ja kerran englanniksi -edellä mainitusta syystä suomennos vie voiton. Samaa koskee Harry Pottereita, joista odotin suomennosta kuukausien verran... ja se odotus kannatti. Pottereita olen vain selaillut englanniksi.
Jo mainittujen suomennosten lisäksi halun nostaa hattua Tulen ja jään laulua kääntävälle Satu Hlinovskylle, joka on tehnyt tähän asti erinomaista työtä. Odottan -edelleen- innolla Lohikäärmetanssin suomennosta, sillä haluan päästä nauttimaan tekstistä sen todella ymmärtäen. Englanninkielisen version lukemisesta on jo yli vuosi. Jatkoa ajatellen luen alkuperäiskiellellä mieluummin jännäreitä tai jotain sellaista, missä tarinan ydintä ei välttämättä menetä vaikkei jokaista sanaa ymmärräkään.
Matka Lohikäärmevuorelle on ohi, mutta tartu Hobittiin ellet ole sitä vielä lukenut.
(suomennos Risto Pitkänen, kuvitus Tove Jansson)
Päädyin tämän kirjan pariin luettuani Jatkoajan keskustelupalstaa, jossa puhutaan paitsi lätkästä, myös sen vierestä -aika paljonkin. Tulen ja jään laulun kaikkia tähän asti julkaistuja kirjoja käsittelevässä ketjussa jutellaan kirjasuomennoksista vs. alkuperäisellä kielellä lukemisesta. Tästä innostuneena nimimerkki Chambza teki omat suomennokset Tulen ja jään laulun keskeisimmistä hahmoista sekä pienen tiivistelmän tähänastisista tapahtumista. Lue postaus omalla vastuullasi... ensinnäkin se spoilaa pikkaisen kirjoja 1-5 ja toiseksi en pystynyt lopettamaan hihittelyä vielä parinkaan päivän päästä!
Juttu ei suinkaan jäänyt siihen. Hieman myöhemmin nimimerkki muaddib latoi eetteriin tekstinpätkän ja minä olin myyty. Sukkana siis kirjastoon heti kun se oli mahdollista! Kirjahyllyssäni on Hobitti eli sinne ja takaisin mutta Lohikäärmevuoresta olin vain kuullut vaikka olen lukenut ainakin alkua Lohikäärmeennahkatakinvuoresta.
Tolkien ja Jansson olivat molemmat kirjoittajia sekä kuvittajia. Mutta kun heidät yhdistää outoon suomennokseen on tuloksena varsin kummallinen matka Keski-Maahan.
Katkelma Lohikäärmevuorta:
Näyttää tietävän minun ruokavarastojeni sisällön yhtä hyvin kuin minä itse! herra Kassinen tuumi. Hän oli äimistyksen vallassa ja alkoi aavistella että viheliäisistä viheliäisin seikkailu ole ehkä tunkeutunut suoraan hänen kotiinsa. Kun hän oli viimein saanut kaikki pullot ja veitset ja haarukat ja lasit ja lautaset ja lusikat ja muut kapistukset pinotuiksi isoille tarjottimille, hän oli hyvin kuumissaan: hänen kasvonsa punoittivat ja hän oli ärtyneellä mielellä:
- Julmetun jupina näille kääpiöille! hän sanoi ääneen. - Miksi ne eivät tule avuksi? - Katso ja kumma! Siinä Toppo ja Poppo seisoivat keittiön ovella, ja Kili ja Vili heidän takanaan, ja ennen kuin hän ehti sanoa veitsi kääpiöt olivat lennättäneet tarjottimet ja pari pikkupöytää saliin ja kattaneet uudelleen pöydän.
Ja sama Hobitiksi:
"Näyttää tuntevan ruokavarastoni yhtä hyvin kuin minä!" tuumi herra Reppuli joka oli kerrassaan pyörällä päästään ja aprikoi jo oliko jokin onneton seikkaili tunkeutunut hänen kotinsa seinien sisäpuolelle. Saatuaan kaikki pullot ja ruokavadit ja veitset ja haarukat ja lasit ja lautaset ja lusikat ynnä muut lastatuiksi isoille tarjottimille hänen tuli kuuma, hänen naamansa punoitti ja häntä rupesi suututtamaan.
"Voi peijooni ja jukranpujut näitä kääpiöitä!" hän sanoi ääneen. "Voisivat vähän autaa!" Ja ihme ja kumma!
Siinä seisoivat Balin ja Dwalin keittiön ovella ja Fili ja Kili heidän takanaan, ennen kuin Bilbo oli saanut sanaa suustaan, he olivat kiikuttaneet tarjottimet ja pari pientä pöytää saliin ja kattaneet kaiken sievästi.
En harmikseni saanut kirjastosta the Hobittia, joten joudun arvailemaan miten kyseinen kohta menee alkuperäiskielellä. Suomennosten perusteella veikkaan, että Lohikäärmevuori on käännetty enemmän sanatarkasti ja Hobitti lauseen tarkoituksen mukaan. Tämä näkyy Hobitin lyhyempänä ilmaisuna (katkelmien ensimmäiset lauseet) ja enemmän suomenkielelle ominaisina termeinä (julmetun jupinat vs. voi peijooni ja jukranpujut). Lohikäärmevuoren peruskerronnassa ei ole pahemmin mitään vikaa, mutta se häviää auttamattomasti Hobitille niissä Tolkienille ominaisissa kohdissa, joissa tarinankerronnan runollisuus ja kauneus lumoaa lukijan. Runojen suomennokset ovat Lohikäärmevuoressa valitettavan kankeita:
Jää usvavuoret kylmät taa,
loukkoihin, tyrmiin vaeltaa
toimemme on edellä koiton,
kun etsimme tenhokultaa.
Se tutumpi versiohan on:
Yli sumuisten kylmien vuorien noiden,
syvyyksiin ikiluolien, onkaloiden
matka jatkua saa, ennen kuin sarastaa,
luokse lumotun kullan kammioiden.
Eniten ihmetystä Lohikäärmevuorta lukiessa herättivät nimien ja paikkojen suomennokset. Ne kun olivat jo niin tuttuja Hobitista ja ja Sormusten Herrasta. Joissain nimissä tuntui olevan takana logiikkaa, osaa vain ei millään voinut ymmärtää ja lopputuloksena oli jonkinlainen ihmettelevä myötähäpeän tunne. Konnun wikissä on lista kaikista Lohikäärmevuoren nimistä, myös toisena suomennoksena sekä englanniksi. Eniten ihmetystä minussa herättivät Mörkkimetsä, Aukaukusti, Keijukas, Ukonnuoli sekä Tanska Vanskan poika. Gandalf sentään on saanut pitää nimensä myös Lohikäärmevuoressa.
Luen kirjani pääasiassa suomeksi, mutta olen lukenut opuksia myös englanniksi ja saksaksi, opiskeluaikoina pohjoismaiden historian tenttikirjan ruotsiksi ja jotain materiaalia graduun norjaksi. Suomenkielinen versio on tietenkin helpompi ymmärtää, toisaalta moni on sitä mieltä että alkuperäisestä tekstistä kadottaa jotain käännöksen myötä. Ymmärrän kommentin, mutta olen myös eri mieltä: mikäli alkuperäisen tekstin täydelliseen ymmärtämiseen tarvittaisiin äidinkieltä vastaavaa kielitaitoa (mitä minulla ei vieraista kielistä ole) katoaa tekstistä sen syvin ydin. Olen lukenut Sormusten Herran useaan kertaan suomeksi ja kerran englanniksi -edellä mainitusta syystä suomennos vie voiton. Samaa koskee Harry Pottereita, joista odotin suomennosta kuukausien verran... ja se odotus kannatti. Pottereita olen vain selaillut englanniksi.
Jo mainittujen suomennosten lisäksi halun nostaa hattua Tulen ja jään laulua kääntävälle Satu Hlinovskylle, joka on tehnyt tähän asti erinomaista työtä. Odottan -edelleen- innolla Lohikäärmetanssin suomennosta, sillä haluan päästä nauttimaan tekstistä sen todella ymmärtäen. Englanninkielisen version lukemisesta on jo yli vuosi. Jatkoa ajatellen luen alkuperäiskiellellä mieluummin jännäreitä tai jotain sellaista, missä tarinan ydintä ei välttämättä menetä vaikkei jokaista sanaa ymmärräkään.
Matka Lohikäärmevuorelle on ohi, mutta tartu Hobittiin ellet ole sitä vielä lukenut.
perjantai 9. elokuuta 2013
Turkoosi keinutuoli: alkufiilistelyä
On aika kliseistä väittää, että se oli rakkautta ensisilmäyksellä, mutta niin siinä vain kävi. Olohuone kaipasi uusi istuimia jo vuosikausia vanhan sohvan tilalle, joten marssin juhannuksen jälkeen huonekaluliikkeeseen tarkoituksenani ostaa kaksi nojatuolia ja rahi. Suunnitelma piti ihan hyvin siihen asti kunnes verkkokalvoilleni piirtyi jotain äärimmäisen ihanaa ja vastustamatonta:
Siis miten tuon muka olisi voinut olla ostamatta?! Keinutuoli on ollut pitkäaikainen haaveeni ja kun sitä oli saatavilla vielä parhaassa mahdollisessa värissä, niin... rakkautta ensi silmäyksellä ja vielä toisellakin. Loppuaika liikkeessä menikin euforisessa mielentilassa. Jotenkin onnistuin valitsemaan kankaan ja puuosat uuteen nojatuoliin ja rahiinkiin. Myyjän tehdessä tilausta kiikuin turkoosissa mallikappaleessa.
Ja sitten koitti pitkä odotus.
Sain huonekalut vasta elokuun alussa ja nyt tämä tarina varsinaisesti alkaa.
Jo keinutuolin tilattuani oli selvää, että siihen tarvitaan pehmuste. Puu on kovaa eikä tunne ole paras mahdollinen kun se osuu jonnekin selkärangan tienoille, vaikka se turkoosia puuta onkin. Ja koska kaikenlaiset käsityöt ovat sopivasti veressä, aion virkata sen pehmusteen. Kaupasta sellaisen saisi heti, mutta ilman itsetekemisen iloa tai sormien kramppaamista. Olen aiemmin esitellyt Pähkinäkukkulalla ainoastaan valmiita käsitöitä, nyt kerron projektin etenemistä aivan alusta loppuun asti, eri vaiheineen.
Tavoitteena on pehmusteen valmistuminen kiekkokauden 2013-14 loppuun mennessä, mikä ei ainakaan vielä tunnu mahdottomalta. Erilaisten palojen virkkaaminen ja niiden yhdistäminen on kuitenkin varsin hidasta, joten onneksi tuolille on olemassa jo väliaikainen pehmuste:
Lopullinen ei tule olemaan Pelicans-peiton kopio, vaan sen hengessä ja väreissä toteutettu työ. Langaksi valitsin jo Novitan Isoveljen, mikä on paksu ja pehmeä villalanka, mutta ensin on tehtävä jäätävä suunnitelma...
Ja sitten koitti pitkä odotus.
Sain huonekalut vasta elokuun alussa ja nyt tämä tarina varsinaisesti alkaa.
Jo keinutuolin tilattuani oli selvää, että siihen tarvitaan pehmuste. Puu on kovaa eikä tunne ole paras mahdollinen kun se osuu jonnekin selkärangan tienoille, vaikka se turkoosia puuta onkin. Ja koska kaikenlaiset käsityöt ovat sopivasti veressä, aion virkata sen pehmusteen. Kaupasta sellaisen saisi heti, mutta ilman itsetekemisen iloa tai sormien kramppaamista. Olen aiemmin esitellyt Pähkinäkukkulalla ainoastaan valmiita käsitöitä, nyt kerron projektin etenemistä aivan alusta loppuun asti, eri vaiheineen.
Tavoitteena on pehmusteen valmistuminen kiekkokauden 2013-14 loppuun mennessä, mikä ei ainakaan vielä tunnu mahdottomalta. Erilaisten palojen virkkaaminen ja niiden yhdistäminen on kuitenkin varsin hidasta, joten onneksi tuolille on olemassa jo väliaikainen pehmuste:
perjantai 2. elokuuta 2013
Haukkatyttö ruskeakutrinen
Kristiina Vuori: Siipirikko
Kesäloman lukulistaa miettiessäni siitä puuttui ensin ehdoton pakkolukea -kirja, jotain mitä olisi odottanut jo pidempään julkaistavaksi (kiitos tästä osittain Lohikäärmetanssille, jonka julkaisu on siirtynyt jo viime syksystä) ...kunnes muistin Siipirikon. Kyseessä on viime vuonna Näkijän tyttärellä debytoineen Kristiina Vuoren toinen historiallinen romaani. Onnistuin varaamaan Siipirikon ajoissa ja sain sen kirjastosta niin pian kuin mahdollista.
Siipirikko on 1300-luvulle sijoittuva tarina Seljasta, joka joutuu orjaksi Laatokan Karjalaan. Selja kasvattaa ja kouluttaa tilalla metsästyslintuja vapaudesta haaveillen. Kun paon aika koittaa, on valhe kuolleen ystävän henkilöllisyyden saamiseksi pieni hinta vapaudesta, varsinkin jos sillä saa suojelijakseen ritarin. Menneisyys ei jätä ketään rauhaan eikä ihmissushdekiemuroilta voi välttyä -genre suorastaan vaatii niitä. Selja perustaa uuden elämänsä alun petokselle, mutta missä vaiheessa viimeistään on puhuttava totta jottei tule uhranneeksi onneaankin?
Se oli omituinen aamiaisseurue. Matkalla rähjääntynyt miesryhmä, jonka joukossa yksi nainen. Yrmeitä, karjalaisten mailla itsensä suojattomiksi tuntevia huoveja, trubaduuriksi haikaileva armigerus, reissukumppaniksi puoliväkisin lyöttäytynyt porvari ja tulevaisuuden omiin kätösiinsä ottanut orjatar vierellään vaitonainen svelainen, joka kaitsi likkaa kuin hössöttävä äiti pahnanpohjimmaistaan. Kaikki miehet tuijottivat orjatarta, kokemattomin aseenkantajakin. Tytillä itsellään sen sijaan oli silmää pelkästään kotkalle.
Toivoin ja odotin kovasti Siipirikon olevan Näkijän tytärtä parempi kirja, enkä pettynyt. Tarina rullasi hyvin eteenpäin ja keskittyi olennaisiin juonenkäänteisiin sekä henkilöihin.
Näiden kahden teoksen perusteella Kristiina Vuori kertoo omaa paikkaansa etsivistä naisista aikana, jolloin hän oli aina jonkun toisen omaisuutta: isän, veljen, orjan isännän tai emännän, aviomiehen ja leskeksi jäätyään sukulaisten. Ainoastaan luostarissa -mitä Vuori ei ole vielä kuvannut- nainen saattoi ymmärtääkseni keskiajalla olla edes jollain tapaa itsenäinen ja päätösvaltainen. Tämä minua harmittaa kovasti päähenkilöiden puolesta, mutta onneksi Seljasta löytyy särmää vastustaa ajan systeemiä esimerkiksi lisäämällä keittoon normaalia äkäisempiä mausteita. Varmaankin juuri tästä syystä Selja on päähenkilönä Eiraa kiinnostavampi: toiveidensa ja niiden aiheuttamien tekojen moraalisten kysymysten ja seurausten vainoama nainen. Vaikka Siipirikko on naisen tarina, se antaa äänen myös miespäähenkilölle ritari Aijolle.
Minulle kirjan suurin yllätys ei ollut juonenkäänteissä, vaan loppukirjoituksessa missä kerrotaan historiallisia faktoja romaanin maailmasta. Ensin tyrmistyin, sitten tuli pakollinen "ei voi olla totta" -fiilis ja nyt lähinnä hymyilyttää. Kyseessä on Novgorodissa Turun kaupungista käytetty nimitys, mikä perustui silloisen linnan päällikön nimeen. Tarvitsin kerran nimen kuvitteelliselle kaupungille, selailin karttakirjaa jostain Keski-Euroopan kohdalta inspiraatiota hakien... lopputuloksena itse keksitty nimi, mikä sitten olikin jo olemassa ja ihan oikeasti!
Siipirikon jälkimakua miettiessäni palasin jokusen vuoden taaksepäin Dubliniin. Tilasin erinomaisen pasta-annoksen jälkiruoaksi omenapiirakan jäätelöllä. Osasin odottaa jotain perisuomalaista uunipellille leivottua parempaa ja totisesti sain sellaisen:
Kuva ei kerro kunnolla miten iso pala on, kylkiäisenä vieläpä kaksi palaa jäätelöä vohvelin ja mansikan kera. Odotukseni oli ylitetty reilusti, tällaista herkkua tulee aika harvoin vastaan. Siipirikko ei kuitenkaan pystynyt aivan samaan. Se oli normaalikokoinen piirakka yhdellä jäätelöpallolla, sillä vaikka kirja oli hyvä, ei se kohonnut niiden muutamien, yhä uudelleen luettavien suosikkieni joukkoon. Ei jättipiirakanpalaksi. Ja sitä paitsi Siipirikossa maistui omenan sijaan suomalainen raparperi ja puolukka, fariinisokerilla makeutettuna.
Ja kaikenlaisia marjapiirakoita kuten hyviä kirjojakin kohtaan saatan vain todeta: lisää kiitos!
Kesäloman lukulistaa miettiessäni siitä puuttui ensin ehdoton pakkolukea -kirja, jotain mitä olisi odottanut jo pidempään julkaistavaksi (kiitos tästä osittain Lohikäärmetanssille, jonka julkaisu on siirtynyt jo viime syksystä) ...kunnes muistin Siipirikon. Kyseessä on viime vuonna Näkijän tyttärellä debytoineen Kristiina Vuoren toinen historiallinen romaani. Onnistuin varaamaan Siipirikon ajoissa ja sain sen kirjastosta niin pian kuin mahdollista.
Se oli omituinen aamiaisseurue. Matkalla rähjääntynyt miesryhmä, jonka joukossa yksi nainen. Yrmeitä, karjalaisten mailla itsensä suojattomiksi tuntevia huoveja, trubaduuriksi haikaileva armigerus, reissukumppaniksi puoliväkisin lyöttäytynyt porvari ja tulevaisuuden omiin kätösiinsä ottanut orjatar vierellään vaitonainen svelainen, joka kaitsi likkaa kuin hössöttävä äiti pahnanpohjimmaistaan. Kaikki miehet tuijottivat orjatarta, kokemattomin aseenkantajakin. Tytillä itsellään sen sijaan oli silmää pelkästään kotkalle.
Toivoin ja odotin kovasti Siipirikon olevan Näkijän tytärtä parempi kirja, enkä pettynyt. Tarina rullasi hyvin eteenpäin ja keskittyi olennaisiin juonenkäänteisiin sekä henkilöihin.
Näiden kahden teoksen perusteella Kristiina Vuori kertoo omaa paikkaansa etsivistä naisista aikana, jolloin hän oli aina jonkun toisen omaisuutta: isän, veljen, orjan isännän tai emännän, aviomiehen ja leskeksi jäätyään sukulaisten. Ainoastaan luostarissa -mitä Vuori ei ole vielä kuvannut- nainen saattoi ymmärtääkseni keskiajalla olla edes jollain tapaa itsenäinen ja päätösvaltainen. Tämä minua harmittaa kovasti päähenkilöiden puolesta, mutta onneksi Seljasta löytyy särmää vastustaa ajan systeemiä esimerkiksi lisäämällä keittoon normaalia äkäisempiä mausteita. Varmaankin juuri tästä syystä Selja on päähenkilönä Eiraa kiinnostavampi: toiveidensa ja niiden aiheuttamien tekojen moraalisten kysymysten ja seurausten vainoama nainen. Vaikka Siipirikko on naisen tarina, se antaa äänen myös miespäähenkilölle ritari Aijolle.
Minulle kirjan suurin yllätys ei ollut juonenkäänteissä, vaan loppukirjoituksessa missä kerrotaan historiallisia faktoja romaanin maailmasta. Ensin tyrmistyin, sitten tuli pakollinen "ei voi olla totta" -fiilis ja nyt lähinnä hymyilyttää. Kyseessä on Novgorodissa Turun kaupungista käytetty nimitys, mikä perustui silloisen linnan päällikön nimeen. Tarvitsin kerran nimen kuvitteelliselle kaupungille, selailin karttakirjaa jostain Keski-Euroopan kohdalta inspiraatiota hakien... lopputuloksena itse keksitty nimi, mikä sitten olikin jo olemassa ja ihan oikeasti!
Siipirikon jälkimakua miettiessäni palasin jokusen vuoden taaksepäin Dubliniin. Tilasin erinomaisen pasta-annoksen jälkiruoaksi omenapiirakan jäätelöllä. Osasin odottaa jotain perisuomalaista uunipellille leivottua parempaa ja totisesti sain sellaisen:
Ja kaikenlaisia marjapiirakoita kuten hyviä kirjojakin kohtaan saatan vain todeta: lisää kiitos!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)