lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kauneus, rakkaus, uhraus, vapaus.

Adam Johnson: The Orphan Master's Son

Alkuvuosi on kirjojen valossa ollut lievä pettymys. Nainen katolla yllätti mukavasti ja Lumikki -trilogian päätös oli juuri niin hyvä kuin sen pitikin olla, mutta todellinen helmi, sellainen A-luokan jalat alta vievä lukukokemus uupui. Vuosi sitten tähän aikaan olin sentään lukenut jo kaksi TOP vitoseen päätynyttä kirjaa: Talviverisen ja Teemestarin kirjan. Nälkä oli suunnaton, ja The Orphan Master's Son tyydytti sen erinomaisesti. Se on loistava kertomus, mikä kosketti minua. Lähtökohta tarinaan oli jotain erittäin vierasta ja kuitenkin sellaista mistä luulin jo tietäväni niin paljon. Yllätyin sivu toisensa jälkeen...


The Orphan Master's Son'in päätyminen luettavaksi on oma tarinansa sekin. Mietiskelin eräänä päivänä, että onkohan kukaan kirjoittanut Pohjois-Koreaan sijoittuvaa fiktiivistä tarinaa. Erilaisia tosikertomuksia maasta loikanneilta vankileirien kauheuksineen on kyllä tullut luettua, mutta kuvitteellinen tarina... se alkoi kiinnostaa. Heitin kysymyksen Kirja joka maasta -blogiin ja sain mielenkiintoisen lukuvinkin, mutta sekin on tositarina. Toinen yritys Twitterin puolella toi vastauksen Kirsin kirjanurkasta. Adam Johnsonin kirja on peräti viime vuoden Pulitzer -voittaja, mutta tieto kirjasta tai sen palkinnosta on mennyt minulta ohi. Suomeksi tätä ei ole julkaistu, mutta onneksi alkuperäinen versio löytyy Lahden kaupunginkirjastosta.

Edellisestä englanninkielisestä kirjastani on jo aikaa, se taisi olla A Dance with Dragons pari vuotta takaperin. The Orphan Master's Son'in tapahtumapaikka on sen verran eksoottinen, että pelkäsin hieman etukäteen kielitaitoni riittämättömyyttä, jos tarinassa vaikka vilisi paljon tuntemattomia sanoja. Tämä pelko oli kuitenkin turhaa: teksti oli yllättävänkin helppoa ja ymmärrettävää. Joitain vieraita sanoja toki, muttei liikaa.

Taustalle päätyi venäläinen lärpytin. Kirjan tapahtumapaikan materiaalia ei ollut saatavilla.
Pak Jun Do on orpo vain nimeltä, nuori mies on varma isästään ja tietää äidistäänkin jotain. Pohjois-Koreassa se on paljon enemmän kuin monella muulla orvolla on milloinkaan. Jun Do pääsee vieläkin pidemmälle: hänet koulutetaan taistelemaan pimeissä tunneleissa vaistojensa varassa ja valitaan erityistehtäviin ulkomaille. Ja niin paatti, Jun Do kyydissään, saapuu pimeyden kätkössä Japanin rannikolle. Ihmisten kidnappaus on vasta alkua päähenkilön uskomattomalle tarinalle. Kun kidnappausreissut vaihtuvat englannin opintoihin ja radiolähetysten kuunteluun kalastusaluksen kyydissä, on edessä vapautta ja unelmia merellä toverien seurassa.

Ja sitten tulee se reissu, jolloin kaikki ei todellakaan mene niin kuin Ström- siis Rakkaan Johtajan suunnitelmien mukaan:

From his pocket, Jun Do produced the card that Jervis had left him, embossed with the seal of the U.S. Navy. He gave it to the Captain. 'Maybe the Americans wanted Pyongyang to know exactly who had come and kicked some ass. In fact, it was the exact same guys - we all got a good look at them. We could tell almost the same story.'
The Machinist said, 'We were longlining when the Americans came aboard. They caught us by surprise. They grabbed the Second Mate and mocked him for a while, and then they threw him to the sharks.'
'Yeah,' the First Mate said. 'We threw the raft down to him, but the sharks tore it up with their teeth.'
'Yeah,' the Pilot said. 'The Americans just stood there with their guns, laughing while our comrade died.'
The Captain studied the card. He reached for a hand, and they helped him up. There was that wild light in his eyes. 'And then one of us,' he said, 'without regard for his own safety, jumped into the shark-filled sea to save the Second Mate. This crewman suffered ferocious bite wounds, but he didn't care because he only thought about saving the Second Mate, a hero of the Democratic People's Republic of Korea. But it was too late - half eaten, the Second Made slipped below the waves. His last words were of praise for the Dear Leader, and it was only in the nick of time that we pulled the other crew member, bleeding and half dead, back aboard the Junma.'
Things suddenly got quiet.
The Captain told the Machinist to start the winch. 'We'll need a fresh shark,' he said,

Pak Jun Don tarina ravisteli jatkuvasti ennakkoluulojani sekä -tietojani pohjoiskorealaisista. Monet kauheudet olivat pahempia kuin olin kuvitellut ja ihmiset, he olivat kuten mekin: unelmoivat, elivät, rakastivat, vihasivat, kärsivät, uhrautuivat.... yrittivät selvitä elämästä maassa, jossa valtion kovaäänisten lähetykset kuuluvat jokapäiväiseen elämään. Unohda TV-dokumenteissa nähnyt vaikenemiset ja epäröinnit, The Orphan Master's Son'in henkilöt elävät ja puhuttelevat sinua.

Muutaman kerran lukiessa teki niin pahaa, että kirja oli pakko laskea hetkeksi kädestä ja hengähtää ennen kuin tarinaa pystyi jatkamaan.

Ja joillekin vitseille oli pakko naurahtaa ääneen kun ne ymmärsi kulttuurieroista huolimatta.

Juonenkäänteet koettelivat uskottavuuden rajoja, erityisesti ensimmäisen osan lähestyessä päätöstä. Koskaan ei menty yli ja lopussa selvisi millainen uskomaton kudelma The Orphan Master's Son on.

Kirjan rakenteelle on pakko antaa ylimääräinen hatunnosto. Sivuja on lähes kuusisataa ja se on jaettu kahteen osaan, mikä paljastetaan jo kirjan alkusivuilla, samoin osien yksi ja kaksi nimet. Se herättääkin sopivasti hämmennystä ja tähän uskottavuuden koettelemiseen viittasin hetki sitten. Kun luet kirjaa, älä kurkista etukäteen osien vaihtumiskohtaan, älä tee sitä vaikka kuinka mieli tekisi, vaan lue eteenpäin ja säilytä jännitys sekä yllätykset niihin hetkiin kun oikeasti ne luet. Sillä tämä kirja on syytä lukea ja kokea!


Kaikki se katkeransuloisuus, kauneus, mitä The Orphan Master's son'issa on, tiivistyy hyvin hetkeen ja lauseeseen jona se kirjassa koetaan:

Into his ear, she whispered, 'Let's escape.'

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Villapaita pingviinille -ohjeen kera

Eräänä päivänä sain kerrassaan vastustamattoman linkin juttuun pingviinien villapaidoista. Kuulostaa varmasti oudolta ja kaltaiselleni pingviiniaddiktille ylenmäärin söpöltä. Mutta jutulla on vankka faktapohja -pingviinit todella tarvitsevat villapaitoja!

Öljy on pingviineille todella paha juttu. Syötynä se on myrkyllistä ja ulkoisesti käytettynä se erottelee höyhenet altistaen linnut kastumiselle ja kylmälle. Öljyinen pingviini menehtyy helposti. Australiassa Phillip Islandilla pestään ja hoidetaan öljyonnettomuuden kohdanneita pingviineitä. Ennen pesua pingviineille laitetaan  villapaita, mikä imee öljyä ja estää pingviiniä sukimasta itseään ja syömästä öljyä. Ja onhan villapaita myös käsittämättömän coolin näköinen pingviinin yllä!

Lisää aiheesta englanniksi sekä linkki alkuperäiseen neuleohjeeseen on Penguin foundation'in -sivulla.
Phillip Islandin matkamuistoja vuodelta 2010. VIP-passi on vielä tallessa. 
Nelisen vuotta sitten toteutin yhden unelmistani kun pääsin seuraamaan pingviinien rantautumista Phillip Islandilla auringonlaskun aikaan. Pingviinejä ei saanut kuvata, mutta muistot elävät pitkään ja niitä on mukavaa verestää neulomalla pingviineille.

Ensimmäistä prototyyppiä varten otin ensimmäisen käsillä olleen langan (Novitan Nallea) ja aloin kokeilla ohjetta. Englanninkieliset lankamääritykset eivät sanoneet oikein mitään ja huomasin pian valinneeni aivan liian suuren silmukkamäärän sisältävän ohjeen. Toinen yritys tuotti oikeankokoisen lopputuloksen:
Pingviinikaverini on hieman australialaisia kollegoitaan suurempi, mutta hyvin villapaita sopii sillekin! Nalle -lanka ei kuitenkaan ole 100% akryyliä tai villaa, mitä pingviinen paitojen pitää olla, joten tämä prototyyppi jää Suomeen. Novitalla on tällä hetkellä kaksi pingviineille sopivaa lankaa: Ipana ja Wool. Muita lankamerkkejä en jaksanut lähteä kartoittamaan, joten ostin pari kerää Ipanaa ja kaivoin kaapista pari jämäkerää Woolia.
Lanka: Novita Ipana, 100% akryyliä.
Ipana on mukavan pehmeää lankaa ja tein siitä kaksivärisen paidan. Olkoon tämä nimeltään vaikkapa "Team Finland". Sinistä ja valkoista jäi yli sen verran, että niistä tekee helposti toisenkin. Vastaavasti yhdestä kerästä pitäisi riittää yhteen yksiväriseen pingviinipaitaan.
Lanka: Novita Wool, 100% villaa.
Woolista syntyi kiva raitapaita. Takakappaleesta jätin nuo keskiraidat pois. Pingviinien villapaita on nopea ja helppo tehdä, erilaisten lankojen ja värien yhdistelmissä vain mielikuvitus on rajana!

Käyttämäni ohje on suomalainen sovellus "8ply pattern" -ohjeesta. Olin yhteydessä Phillip Islandille ja pyysin lupaa laittaa blogiin suomennetun version ohjeesta. Sieltä näytettiin vihreää valoa ja ohje on jossain vaiheessa myös heidän sivullaan. Teen vielä lisää paitoja ennen kuin lähetän niitä Australiaan.


Valmiit paidat postitetaan osoitteeseen:

Knits for Nature
Phillip Island Nature Parks
PO Pox 97
Cowes Victoria 3922
Australia

Ja sitten neulomaan!



Villapaita pingviinille -suomalainen ohje

Tarvikkeet:
- ohuehkoa akryyli- tai villalankaa (esim. Novita Wool).
- puikot kokoa 3mm (tai käsialan mukaan)

Takakappale:

Luo puikoille 36 silmukkaa.
Neulo 1o, 1n joustinneuletta 8 kerrosta.
Vaihda 2o, 2n joustinneuleeseen ja lisää samalla ensimmäisellä (nurjan puolen) kerroksella tasavälein 8 silmukkaa. Työssä on yhteensä 44 silmukkaa.
Jatka 2o, 2n neuletta kunnes työn korkeus on noin 12 cm.
Tee sitten kavennukset (neulo yhä 2o, 2n): päätä molemmissa reunoissa 1s joka 2. krs yhteensä 8 kertaa. Työssä on jäljellä 28 silmukkaa.
Kavenna vielä 1s. seuraavan (oikean puolen) kerroksen keskellä neulomalla 2s nurin yhteen (2n silmukan kohdalla). Työssä on jäljellä 27 silmukkaa.
Vaihda 1o, 1n joustinneuleeseen ja tee sitä yhteensä 10 kerrosta. Päätä silmukat.

Etukappale neulotaan kuten takakappale. Leveys on hieman venytettynä 12cm ja korkeus enintään 20cm.

Ompele kappaleet sivusaumoista yhteen. Jätä reunakavennusten kohdalle noin 4cm aukko siipiä varten.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Turkoosi kausipaketti 2013-14

Pelicansin kiekkokausi päättyi jo kolmisen viikkoa sitten. Tunnelma kotikatsomossa oli ja on edelleen omasta joukkueesta ylpeä sekä haikea. Liigan finaalit ovat nyt käynnissä ja jonain vuonna on vielä lahtelaisten vuoro vetää kausi päätyyn asti.

Mutta mitä kaikkea tapahtui kauden aikana ja kuinka hyvin onnistuin tavoiteissani fanin ominaisuudessa?
Ennen kauden alkua heitin ilmaan lätkähaasteen ja vastasin siihen parhaani mukaan. Pelit alkoivat vieraissa Hämeenlinnassa perjantaina 13. syyskuuta ja seurasin ottelun Radio Voimalta. Se tuntui ensin hieman oudolta kahden kauden tv-seurannan jälkeen. Totuin kuitenkin nopeasti tilanteeseen enkä missään vaiheessa tilannut (SM-)Liigaa näyttäviä maksukanavia kotiini. Muutamaa ilmaiseksi näkynyttä ottelua seurasin sivusilmällä ja ensimmäisen finaalin sitten tarkemmin. Ellei ihmeitä tapahdu, seuraan ensi kaudenkin ilman maksuTV-kanavia. Kokeilu ja haaste oli onnistunut, sen suhteen ei ole mitään kaduttavaa.

Pelit aloitettiin Isku Areenan osalta lauantaina 14.9. Tapparaa vastaan. Jatkoaikavoitto oli mukava jatko perjantain HPK-voitolle ja lisää oli luvassa: turkoosi jengi otti kauteen lentävän lähdön ja kiipesi sarjataulukon kärkipaikalle. Seurasin paikan päällä Tappara -matsin jälkeen kuusi runkosarjan ottelua.

Hetkinen, kuusi?

Joo, kuusi. 

6!!!

Nyt hävettää.

Jos tietäisin työvuorojen puolesta pääseväni varmasti jokaiseen kotiotteluun, olisin jo varannut kausikortin. Nykyisessä tilanteessa pitää tyytyä ostamaan irtolippuja ja ehtiä mahdollisimman moneen peliin... mutta kuusi runkosarjan ottelua... se on surkea tulos. Ilman muutamaa sairastumista luku olisi kahdeksan, sillä jouduin luopumaan marras- ja tammikuun lopuilla hallille menosta vaikka piletti oli jo hankittu. Kahdeksankin on vähän. Kauden aikana määrä ei tuntunut noin pieneltä, enemmin sitä ajatteli että "vastahan olin hallilla" kuin että "perkules, en ole vähään aikaan mennyt sinne". Höh.

Kauden 2014-15 selkeä tavoite on käydä useammassa ottelussa Isku Areenalla sekä toteuttaa nyt väliin jäänyt vieraspelimatka Ouluun tai hätätapauksessa jollekin muulle paikkakunnalle. Tai edes päästä seuraamaan Kärppien ottelu Lahdessa. Viime kaudella ne jäivät näkemättä lomamatkan sekä jo mainitun sairastumisen takia.

Pudotuspeleissä esitin huomattavasti paremman tuloksen: seurasin jokaisen kotiottelun paikan päällä ja niitähän oli yhteensä neljä kappaletta. Näin kauden alun sekä sen lopun. Loppukevään parhaimmat muistot liittyvät ehdottomasti HIFK-voittoon sekä siitä seuraavan lauantain Tappara-voittoon. Alkukauden puolelta tunnelmaltaan hienoin oli syyskuun Jyp-ottelu. Tässä ottelussa fiilis oli turkoosien paitojen alla niin korkealla kuin vain voi olla. Yleisön osalta, siis omalta osaltani, muistan vain sen infernaalisen, koko pitkän kolmannen erän kestäneen jännityksen.

Kauteen mahtui myös yksi kiekkokaukalon ulkopuolinen projekti: turkoosi keinutuoli. Tarkemmat speksit ja tarina linkin takana. Tämä tekele kestää vielä vuosikausia olohuoneen sisustusta ihastuttamassa!
En anna arvosanoja yksittäisille pelaajille, en lähde analysoimaan enää tämän tarkemmin kulunutta kautta. Sen sijaan esitän kiitokseni:

Pelicans pelaajille, valmentajille ja koko taustaorganisaatiolle, jotka ovat se syy miksi ilta toisensa jälkeen saavumme pelipaikalle kannustamaan, miksi eläydymme voiton ja tappion hetkiin, miksi pukeudumme turkoosiin. Lahti on kiekkokaupunki ja te olette sen sydän.

Radio Voiman It's hockey time -kiekkotiimille selostamossa ja studiossa, jotka välittivät jälleen kerran ammattitaidolla matsit Isku Areenan ulkopuolelle. Seurasin Pelicansin kesäloman jo alettua yhden pudotuspelin vastustajan taajuudelta ja lähetyksen tasoero oli uskomattoman suuri -lahtelaisten eduksi, tietenkin!

Sekä faneille, joiden edesottamuksia ja kannustusta olen seurannut hallissa sekä sosiaalisessa mediassa.

***

Pähkinäkukkulan lätkäkausi on jo lopuillaan. MM-kisat pelataan vielä Minskissä ja Teemun viimeinen NHL-kausi huipentuu Atlantin tuolla puolen. Kommentoin näitä tapahtumia kuitenkin enemmän Twitterin puolella ja jätän täällä blogissa lätkäasiat vähemmälle tai ehkä kokonaankin tältä kaudelta, aika näyttää. Kesä mennään kirja- ja neulejuttujen parissa ja turkoosiin jännitykseen palataan jälleen syksymmällä.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Oman hyllyn käsityökirjoja

Olen jo pitkään ollut mielelläni Novitan ohjeiden ja lankojen orja -molemmat ovat niin helposti saatavilla ja lehdissä on ihania ohjeita enemmän kuin ehdin neuloa. Kirjakaupat ovat kuitenkin pullollaan upeita käsityökirjoja ja viime aikoina niitä on alkanut ilmestyä myös omaan hyllyyni. Sopivan langan löytäminen -tai ylipäätään ohjeissa käytettyjen lankojen etsinnän aloittaminen- on vielä hidastanut näiden ohjeiden käyttöä. Kirjoja on kuitenkin mukava selailla vaikkei niistä koskaan neuloisi mitään.

Tässä katsaus kirjahyllyni tämän hetkisiin käsityöaarteisiin:

Sanna Vatanen: Neulo virkkaa kirjo jämälangasta!
Sain tämän opuksen lahjaksi jokunen vuosi sitten. Neulo virkkaa kirjo jämälangasta! on käsityökirjojen vastine Ville Haapasalon tarinalle: perinteisten mallikuvien lisäksi tässä on katseltavaa joka aukeamalla, kirjan sivuja yksinkertaisesti syö silmillä. Ohjeista minua kiinnostaa eniten kanteenkin päässyt pyörylähame. Muissa ohjeissa on käytetty niin erilaisia lankoja sekalaisia määriä että niiden hankkiminen voisi olla melkoinen urakka ellei niitä löytyisi jo valmiiksi kaapista.

Plussaa kauniin ulkonäön lisäksi monipuolisista ohjeista. On jotain naiselle, miehelle, lapsille... kaikenkaista suurta ja pientä kivaa puettavaksi ja kotiin koristeeksi.


Heather Lodinsky: 150 neulottua ja virkattua kuviota.
Tämä kirja onkin jo tuttu turkoosista keinutuolista. On ympyrää, neliötä, kolmiota, kahdeksan- ja viisikulmioita, tähtiä, kukkia, lumihuitaleita, sydämiä, simpukoita, lehtiä ja välikappaleita. Valtava määrä erilaisia kuvoita joista voi yhdistelemällä tehdä mitä vain. Kirjassa kerrotaan suuntaa-antavasti onko ohjeen kuvio pieni, keskikokoinen, iso vai erittäin iso. Lopullisen koon määrää sitten käytetty lanka.

Kuvioista on selkeät ohjeet ja pidän erityisesti siitä että virkattavista kuvioista on myös kuvallinen ohje. Harmillisen moni käsityölehti kuittaa virkkausohjeen pelkästään sanallisesti. Kirjassa on muutamia sommitteluohjeita ja valmiita työehdotuksia. Parhaiten tämä toimii tukena ja inspiraationa kun haluaa tehdä paloista jotain suurempaa tai pieniä koristeita vaikkapa asusteihin.


Meody Griffits: 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin.
Erimuotoisten virkattujen palojen lisäksi tässä kirjassa on kattavasti ohjeita missä ideoita on sovellettu. Ja kirjan ideoilla on helppo keksiä jotain uutta lisää. Joitain samankaltaisuuksia tässä toki on kuin 150 palassa, mutta niin vähän että 201 ideaa -kirja kannattaa hankkia sen kaveriksi jos on vain yhtään kiinostunut virkkaamaan pieniä asioita. Aivan jokaisesta kuvoista ei ole kuvallista ohjetta, mutta kuvoita on käytetty monipuolisesti ja tämän kansien välistä löytyvät myös virkatut kirjaimet.


Mel Clark: Neulo ihanat asusteet.
Jos etsit klassisia ja yksinkertaisia, jokapäiväiseen käyttöön sopivia asusteita, tämä on sopiva kirja. Ohjeet on pääasiassa naiselle, mukana on muutamia myös miehelle ja lapselle -esimerkiksi hauska mäyräkoirapenaali / pehmolelu. Croissantin muotoinen laukku on kaunis ja yksinkertaisen hupun ohjeen voi toteuttaa vaikka koko perheelle. Oma suosikkini on söpöt neulotut shortsit.


Ingalill Johansson & Ewa K Andinsson: Luonnonkauniit neuleet
Uusin hankintani saa esittelyn vimeisenä. Ohjeissa on käytetty ainostaan harmaata, valkoista ja beigeä lankaa ja kirjan kuvat on otettu Jukkasjärven jäähotellissa. Pitsineuletta ja kaikkea muuta söpöä on lähes joka sivulla, joten ei ihme että luen tätä kuola hieman valuen. Mukavaa on myös se, että ohjeissa on koot laidasta laitaan: XS - XXL, kengän kootkin 36-41. Jokainen voi olla jääprinsessa ja toteuttaa näitä ihania ohjeita. Toivon todella löytäväni jonkin vastaavan langan ellei kirjassa käytettyä ole helposti saatavilla.

Kirjan ohjeet on naiselle. Alussa on esitelty kaikki mallit useammalla kuvalla ja ohjeet ovat niiden jälkeen. Ainoan miinuksen annan kuvien toisinaan niin haalealle värille ettei valkoisten mallien neulekuviota erota muutamista valokuvista ollenkaan.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Unipettymys

Erkki Kauhanen: Segrfellin unikuningas

Aiemmin olen kuvanut tai analysoinut mahdollsimman vähän kirjan juonta silloin kun se on ollut erityisen hyvä tai vähintäänkin suosittelemisen arvoinen. Vähemmän onnistunut lukukokemus taas on kirvoittanut paljastamaan enemmän tapahtumia ja selittämään miksei tarina toiminut. Sergfellin unikuninkaan kohdalla on harmillisesti tulossa enemmän juttua juonesta: tämä ei ollut minun tarinani vaikka lähtökohta onkin mielenkiintoinen.

Jos onnistunut ja unikuninkaan symboliikkaa hyvin kuvaava kansi on saanut kiinnostumaan tästä kirjasta etkä halua spoilaantua, niin lue kirja, älä tätä blokkausta enää pidemmälle.
Segrfellin (meinaan koko ajan kirjoittaa Segrefellin) unikuningas on alkuasetelmiltaan varsin perinteinen fantasiamaailman valtataistelujuttu. Kuningas kuolee vailla omaa jälkeläistä ja jostain pitäisi saada uusi. Tällä kertaa valitaankin yllättäjä, unikuningas, jonka tarina on alkanut jo vuosisatoja sitten ja jatkuu eri ajoissa sekä todellisuuksissa. Kuninkaan lisäksi henkilögalleriaan kuuluu hänen rakastettujaan (tapahtumalinjoja kun on useampi), pakollinen neuvonantaja (onhan kuningas hieman hukassa päätyessään jälleen kerran hallitsijaksi) sekä muuta valtakunnan väkeä: ylhäisiä ja alhaisia, salaseuraa, sotureita sekä pappeja. Tämä on Sergfell-trilogian aloitusosa, joten lisää on tulossa.

Kirjan takakansi lupaa paljon, eikä sisus tällä kertaa pystynyt lunastamaan niitä laupauksia. Tarina käynnistyy erittäin verkkaisesti ja ensimäinen oikea juonikoukku tulee eteen vasta sivulla 157. Unikuninkuuden ideaa avataan kunnolla sivulla noin 300, kuutisenkymmentä sivua ennen loppua. Näiden välissä toki on juonenkäänteitä, mutta ei mitään mullistavaa tai yllättävää. Kirjan alun teki erittäin raskaaksi luettavaksi se valtava määrä uusi nimiä (henkilöitä, paikkoja, arvonimiä, riittejä yms.) mitä ensimmäiseen viiteenkymmeneen sivuun ja sitä pidemmällekin on laitettu mukaan tekstiin:

"Kun Pandin kinakeetta Fermion myrkytti Naaman Fadarin, Kels hiipi yöllä hänen linnaansa kaikien vartijoiden ohi ja kuristi sen sian omaan vuoteeseensa. Sitten hän poltti linnan, ja siinä sivussa paloi koko kaupunki. Siksi Pandia ei enää ole. Sen paikalle rakennettiin se, mitä me nyt kutsumme Talvikaupungiksi."

Lukiessa oli hankalaa muistaa kaikkia uusia termejä tai nimiä sekä mahdotonta yrittää arvata kannattaako joku painaa mieleen muita tarkemmin tarinan loppua ajatellen tai muistella oliko nimeen törmännyt jo aiemmin. Päähenkilöt kyllä olivat hallussa, tosin erehdyin useamman henkilön sukupuolen suhteen ennen kuin se tuotiin tarinassa selkeästi esille. Luulin Mireniä ensin nuoreksi pojaksi, ehkä ihan lapseksi, edelleen jopa siinä vaiheessa kun hän sai viitan ruhtinattarelta. Kun huomasin erehdyksen, oli Mirenin ympärille tarinaan tuotu jo muutama puolisoehdokas, jotka jouduin nopeasti korjaamaan mielessäni neidoista nuorukaisiksi. Mirenin (sekä sulhasehdokkaiden) lisäksi väärät sukupuolet saivat nimen (ja ehkä myös "ammatin") perusteella Helan ja Venna Bedel. Näin monta erehdystä yhtä kirjaa lukiessa on varsin outo yhteensattuma. Enkä tiedä vieläkään mikä tekstinäytteen kinakeetta on.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu, ei siinä mitään ja Segrfellin maisemia kuvataan niin että voisi olla mukavaa käydä siellä itsekin, mutta ja muttamuttamutta se iso punainen lanka tästä jäi saavuttamatta. On unikuningas ja eri tapahtumalinjat, todellisuudet, maailmat , unet (miksi niitä nyt haluaakin kutsua) ja välillä ne sivuavat toisiaan hyvinkin konkreettisesti. Vuosisatoja kestänyt rakkaustarinakin on mukana. Kuitenkin yksi kirjan henkilöistä selittää ettei eri maailmojen tapahtumilla tai niiden järjestyksellä ole merkitystä. Ei, vaikka henkilöt välillä siirtyvät niistä toisiinsa. On vain eri versioita eri tapahtumista, mutta mitä sitten? Onko kirjan juonella oikeastaan mitään väliä? Ja miten tarina voi jatkua? Ei aavistustakaan. Minulla ei ole mitään odotuksia jatkon suhteen, oikeastaan tarina voisi päättyä tähänkin, sen verran vähän Segrfell paljasti salaisuksiaan etten jäänyt kaipaamaan lisää. Tai voihan olla, että kirjassa oli viittauksia tulevaan, en vain niitä hoksannut.

Kirja parani loppua kohden ja alkupuolen sekavuuden ja lievän raivonkin jälkeen luin sen paremmalla mielellä loppuun. Tekstistä jäi parhaiten mieleen viimeiset lauseet:

Sen, minkä tässä maailmassa häviää, voi jossain toisessa voittaa, tuhat kertaa. Ja minkä tässä voittaa, on jossain toisessa jo menettänyt.


Eri maailmoista, todellisuuksista ja unista kiinnostuneelle suosittelen ennemmin loistavaa Inception -elokuvaa muutaman vuoden takaa. Se kestää useammankin katselukerran ja menee heti asiaan.