TOP-5 kirjat 2014

Kello tikittää ja hiekka valuu tiimalasissa uhkaavasti. Vuosi 2014 on pian mennyttä. Siihen on mahtunut monenlaista kokemusta lukemisen saralla: osallistuin ensimmäistä kertaa lukumaratonille, aloitin yhteistyön Lahden kaupunginkirjaston kanssa ja lähdin mukaan Kirjalliseen kiekkokierrokseen. Kuten aiemminkin, olen valinnut luettavat kirjat milloin oman kiinnostuksen, milloin suositusten tai vinkkien perusteella. Joskus olen saanut kirjan lahjaksi. En käytä arvostelukappaleita, joten jokainen päätös lukea jokin kirja on loppupelissä omani, samoin mielipiteeni tarinasta.

Nyt on viimein aika rankata päättyvän vuoden kirjaparhaimmisto. En välitä kirjojen julkaisuvuosista, vaan mukaan pääsevät kaikki vuoden aikana lukemani opukset, niin uudet kuin vanhemmat. Kanditaatit lukujärjestyksessä ovat:

Jan Guillou: Keikari

Maija Vilkkumaa: Nainen katolla

Juha Seppälä: Ei kenenkään maa

Juha Veli Jokinen: Se on siinä! Antero Mertarannan parhaat

Mikko Partanen & Kalle Lamberg: MM-kisaekstra, Urheilutoimittajien sattumukset
John Kotter & Holger Rathgeber: Jäävuoremme sulaa
Mika Waltari: Johannes Angelos
M.L. Stedman: Valo valtameren yllä
Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
Anni Nupponen: Putoavan tähden prinsessa
Erkki Kauhanen: Segrfellin unikuningas
Adam Johnson: The Orphan Master's Son
Per Ole Persson: Jaco
Kristiina Vuori: Disa Hannuntytär
Anni Nupponen: Nainen ja kuningas
George R. R. Martin: Lohikäärmetanssi 1
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva (äänikirja)
Pentti Sainio: Kummolan kääntöpiiri
John Cleland: Fanny Hill
Helena Waris: Vuori*
Kaari Utrio: Sunneva
Pertti Jarla: Fingerporin naamakirja
Pertti Jarla: Fingerporin naamakirja 2
Tuomas Saloranta: Hopea-arkun metsästäjät
Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti
Tove Jansson: Taikurin hattu
Tove Jansson: Muumipapan urotyöt
Mark Helprin: Talvinen tarina*
Jere Laine: Sota 2016
Anni Nupponen: Joen Jumala*
Mika Wickström: Lapsia liukkaalla jäällä
Eowyn Ivey: Lumilapsi
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Bernd Brückler & Risto Pakarinen: Elämää KHL:ssä
Ari Mennander: Teemu*
Ville Haapasalo - Kauko Röyhkä - Juha Metso: "Et muuten tätäkään usko..."
Mona Leo: Elämä rakastaa sinua
Salla Simukka: Jäljellä
Salla simukka: Toisaalla
Timo Sandberg: Mustamäki
Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa*
George R R Martin: Lohikäärmetanssi 2
Pertti Jarla: Fingerpori Taisteluni
Pertti Jarla: Fingerpori Lääkärileikit
Pertti Jarla: Fingerpori Tutkanpaljastin
Pirjo Tuominen: Vihreät oksat*
Milla Paloniemi: Kiroileva siili 4
Milla Paloniemi: Kiroileva siili 5
Milla Paloniemi: Kiroileva siili 6
Juha Itkonen: Seitsemäntoista
Magdalena Hai: Kellopelikuningas
Magdalena Hai: Susikuningatar

(* = kirja oli kuukauden lukuvinkki)

Tänä vuonna luin yhteensä 53 kirjaa eli melkein kirja per viikko -tahdilla mentiin. Yllätyin. Toisaalta listalla on useita lyhyitä teoksia sekä nopeasti luettavia sarjakuvia. Eipä tällä määrällä oikein kilpailla oikeiden kirjablogien kanssa. Enkä yritäkään, sillä muut harrastukseni vievät myös kallista vapaa-aikaa.

Viiden parhaan kirjan valinta tuosta joukosta oli haastavampaa kuin vuosi sitten. Jouduin jättämään monta erittäin hyvää ja suosittelun arvoista tarinaa joukon ulkopuolelle. Toisaalta kahden parhaan kärki oli selvillä jo jonkin aikaa -eikä loppuvuonna löytynyt niitä mieleenpainuvampia lukuelämyksiä.

Näitä viittä valitessani luin yllä olevaa listaa edestakaisin ja päädyin tavalla tai toisella itselleni unohtumattomiin teoksiin. Kyse on ennen kaikkea siitä tunteesta, mikä kirjoilla on edelleen sisimmässäni. Näissä on jotain, mikä on jättänyt jäljen sieluuni.

Vuoden 2014 TOP-5 kirjani, linkkeineen alkuperäisiin esittelyihin, ovat:

Sija 5. Jere Laine: Sota 2016
Operaatio Helsinki
Pelottavan todentuntuinen ja uskottava kurkistus lähitulevaisuuteen. Kirja ei ole henkilökuvauksen riemuvoitto, vaan toimintavetoinen tarina. Sotakuvaus syineen ja seurauksineen avautuu myös armeijaa käymättömälle. Lahtelaiselle tämä tarjoaa myös tuttuja maisemia sekä paikkoja.

Sija 4. Anni Nupponen: Nainen ja kuningas

Vallasta sekä tunteista

Nupposen tuotannosta olisi voinut valita minkä tahansa kirjan. Nainen ja kuningas puhuttelee erityisesti sen pohtivalla ja rauhallisella kerronnalla. Kauniin surullinen tarina, missä on helppoa samaistua päähenkilöiden vaikeisiin ratkaisuihin.

Sija 3. Ari Mennander: Teemu

Vuoden odotetuin (urheilu)kirja

Hyvää kannatti odottaa. Jättimäinen järkäle, huolella toteutettu. Upea ulkoasu ja ainutlaatuinen tositarina. Tirautin muutaman kyyneleen tätä lukiessani.

Sija 2. Eowyn Ivey: Lumilapsi

Tyttö hiutaleista ja unelmista

Sydäntäsärkevän kaunis satu aikuisille. Tämän luettuasi odotat talviöitä, tähyilet ikkunasta pimeään ja pelkäät kesän ensimmäisiä lämpimiä päiviä. Yksinkertaisuudessaan uskomattoman taianomainen kertomus.

Sija 1. Adam Johnson: The Orphan Master's Son

Kaunes, rakkaus, uhraus, vapaus

Fiktiivinen Pohjois-Koreaan sijoittuva kertomus liikkuu jatkuvasti uskottavuuden rajoilla. Juoni on niin uskomaton, ettei sitä voi selittää järkevästi, ei ainakaan kokonaan vaan se on luettava itse. Tämä naurattaa ja aiheuttaa pahoinvointia. Sivut tihkuvat kärsimystä ja haurasta uskoa parempaan. Kirjaa ei pysty unohtamaan.

Oikein hyvää uutta vuotta 2015!

Yksi kaltaisistaan

Magdalena Hai: Susikuningatar (Gigi ja Henry 3)

Tämä on sarjan päätösosan esittely. Suosittelen tutustumaan ensin Kerjäläisprinsessaan ja Kellopelikuninkaaseen.

Jätin haikeat hyvästit Gigille ja Henrylle, ihmissusi Mussovitsille, vanhalle äkäiselle merirosvolle ja muille 1800-luvun lopun vaihtoehtoisen historian hahmoille. Kirjasarjan päätökseen liittyi myös iloa: Gigin ja Henryn tarina oli lukemisen arvoinen ja parani koko ajan edetessään. Tämän voisi lukea joskus uudelleenkin. Mutta kerrotaanpa vielä tarkemmin mitä kaikkea kirjassa oli...

"Mussovits toi minut tänne, jotta sinä tekisit minusta soturin ja kuningattaren. Soturi olen ollut jo pitkään. Mutta kuningattaren täytyy osata muutakin kuin taistella. Hallitsija täytyy osata käyttää kaikkia niitä keinoja, joita käytettävissä on. Hänen täytyy tunnistaa vahvuutensa ja heikkoutensa. Hänen täytyy kerätä ympärilleen apureita, joihin hän voi luottaa ja jotka korvaavat sitä, mitä häneltä itseltään puuttuu."
Mussovits virnisti ja hänen sudenrinnastaan kuului syvä urahdus. Kyykistyin susimiehen viereen ja upotin sormeni karheaan, mustanharmaaseen karvaan, joka peitti harvakseltaan miehen niskaa.
"Yksikään kuningatar ei pysty hallitsemaan yksin", sanoin. "Hänen täytyy osata jakaa vastuu. Uskolliset alamaiset ovat hänen todellinen aseensa."

Susikuningattaren alussa on kulunut jo kolmisen vuotta Kellopelikuninkaan lopusta. Gigi on Pariisissa ja vähitellen suuntaamassa kohti Umbroviaa ja lopullista välienselvittelyä Andros Luopion kanssa. Matka kotin ei ole vaaraton, ei vaikka mukana ovat uskolliset Henry ja Mussovits. Umbroviassa Gigi kohtaa menneisyytensä sekä perinteet, jotka eivät kaikki ole mieleisiä. Ihmissusien kuningattarella on paljon opittavaa -myös itsestään.

Kellopelikuninkaan jutussa arvailin hieman Gigin ja Henryn "suhteen" tulevaisuutta ja päätöstä. En halua spoilata liikaa, joten sanottakoon vain että olen erittäin tyytyväinen siihen, miten hommassa kävi. Muutenkin Magdalena Hai oli tehnyt Susikuningattaressa tarinankerronnallisesti fiksuja ratkaisuja, yllättäviäkin toki, ja erityisesti tarinan ja hahmojen kannalta järkeenkäypiä. Mukana oli toki joitan arvattavia sekä perinteisiä juonikuvioita (se kolmiodraama). En kuitenkaan pettynyt niihin, sillä hahmot olivat jo niin tuttuja ja rakkaita että mieluumin jännitin sitä miten he selviävät kuvion läpi vai selviävätkö.

Tässä kirjassa oli myös yllättävän paljon uutta asiaa. Sain vastauksia moniin kysymyksiin (missä Umbrovia on?) ja toisaalta taustoista kerrottiin myös sellaista mitä en osannut odottaa, koska minulla oli jo tietty näkemys asiaan (mitä ihmissudet ovat?). Susikuningatar on lähes neljä ja puolisataa sivuisena sarjan paksuin teos. Jokaiselle sivulle riitti toimintaa tai tapahtumia eikä tässä ollut liian venyttämisen tunnetta. Siitä pisteet kirjailijalle, sillä niin valitettavan usein olen törmännyt ylipitkiin sarjaloppuihin.

Gigin ja Henryn tarina on nyt luettu. Voisin analysoida tapahtumia enemmänkin, mutten halua pilata etukäteen kenenkään lukunautintoa. Joku roti sentään. :) Sen sijaan odotan, että joku ystävä lukee sarjan ja juoruan siitä hänen kanssaan kuuman kaakaon tai virkistävän jääjuoman kera -hieman vuodenajasta riippuen.


Pähkinäkukkulan vuoden 2014 luetut kirjat olivatkin sitten tässä. Huomenna on tulossa vielä pieni kooste sekä kuluneen kirjavuoden TOP5 lukuelämykset.

Pukin konttiin neulottua

Jouluaatosta on jo ehtinyt vierähtää muutama päivä, joten lienee turvallista paljastaa mitä kaikkea kivaa neuloin tänä vuonna pukin kontiin. Osa lahjoista on tehty saajan toiveen mukaan, osa yllätyksenä. Toisinaan teen niin, että kyselen valmiiksi väritoiveen ja loppu jää yllätykseksi.

Kirjava mekko pienelle tytölle

Malli: Novita syksy 2013, suunnittelija Minna Metsänen.  Lanka: Nalle Taika.

Ihastuin kirjavaan Nalle Taikaan ja siitä jäi muistaakseni vielä jämälankoja omiin sukkiin. :) Mekon malli on todella helppo: ainaoikeaa neuletta helmasta ylöspäin, etu- ja takakappale ovat samanlaiset. Sivuilla tehdään muutamia kavennuksia ja hihoja ennen lisätään reunoihin silmukoita. Lopussa ainoastaan päätetään silmukat. Mekon yläreuna on siis tasainen, mutta kun sivu- ja olkasaumat on ommeltu yhteen, niin näyttää kuin siinä olisi hienompikin kaula-aukko.

Päättelyvaiheessa kohtasin kuitenkin pienen ongelman. Jouduin vaihtamaan kerää aina hihansuiden kohdalla ja sinne jäi häiritsevästi useita langanpätkiä. Ne olisi voinut päätellä jotenkin neuleeseen, mutta halusin siistin näköisen lopputuloksen. Virkkasin sitten niistä langanpätkistä kiinteitä silmukoita hihansuihin ja tein tämän pienen lisäyksen alkuperäisen ohjeeseen.

Seeprasukat

Novita toi tänä syksynä markkinoille uuden 7 Veljestä Viidakko -langan. Tarjolla olisi ollut myös maastokuviota, gepardia ja leopardia mutta seepraraita sopi parhaiten lahjan saajalle. Sukan ohje on otettu lankakerän vyötteestä.

Tuplapipo

Malli: Novita Kevät 2014, suunnittelija Noora Rytkönen. Langat:  Usva ja Rose.

Tämän pipon kuva on Novitan tämän vuoden kevätlehdessä, mutta ohje löytyy ainoastaan Novitan nettisivulta. Jännä ratkaisu, tärkeintä kuitenkin että ohje on jossain. Käytännössä tuossa on kaksi erikseen neulottua pipoa päällekkäin. Alimmainen on ihan tavallinen, sileäpintainen pipo ja päällimmäisessä on pitsineuletta.

Ja tuon pitsineuleen ohjeen kanssa jouduin niin pahoihin vaikeuksiin, että jouduin pyytämään Novitalta lisäohjeita. Tajusin periaatteessa mitä on tehtävä, mutten miten toimitaan kun kolme silmukkaa kavennettiin ensin yhdeksi ja luodaan heti udelleen kaksi silmukkaa lisää, se ei selvinnyt alkuperäistä ohjetta lukemalla, ei sitten millään. Lisäohjeet saatuani selvisin kuviosta, mutta pientä sorminäppäryyttä se vaati.

Pipojen reuna on muuten nirkkoa. En ollut tehnyt sitä aiemmin neuleeseen ja yllätyin miten helposti se tehtiin. Neuleeseen on vain tehty reikiä tasaisin välimatkoin ja kun reunan taittaa reikien kohdalta on lopputuloksena aaltomainen reuna. Simppeliä ja nättiä!

Kahden langan huivi ja pipo

Malli: Novita Kevät 2014, suunnittelija Arto Mankinen. Lanka: Tuubi ja Kotiväki Huvila.

Tämän setin ohje on sukua edelliselle pipolle, sekin on vain Novitan nettisivulla. Tuubi on niin paksua lankaa, että nämä valmistuivat nopeasti helmineuleesta. Tuubin lisäksi mukana kulki ohuempi Kotiväki Huvila -lanka. Alkuperäisessä ohjeessa oli vastaavanlainen Kotiväki Kartano, mutta sitä ei saanut peruspunaisena, joten vaihdoin langan.

Pipo on tehty viidestä osasta, mitkä on yhdistetty toisiinsa vikkaamalla. Samoin pipon alareuna on virkattu siistiksi. Tuubi on paksua lankaa ja muistuttaa pikkaisen matonkudetta, joten sen päätteleminen siististi perinteisillä päättelytavoilla oli mahdotonta, varsinkin kun pipossa niitä langanpätkiä oli yllin kyllin. Katsoin että Tuubilangat olivat ojennuksessa ja katkaisin ne lyhyiksi. Sitten otin neulan ja tavallista ompelulankaa ja ompelin Tuubilankojen päät kiinni neuleeseen. Samoin kun lanka loppui kesken, ompelin seuraavan kerän sen jatkoksi.

Yleenstä kun teen jotain vähänkin suurempaa työtä, niin ostan sen yhden ylimääräisen kerän lankaa, varmuuden vuoksi. Tätä työtä varten hankin ohjeen mukaisesti 1000g Tuubia eli kaksi pienen melonin(!) kokoista kerää sekä 200g eli kaksi kerää Kotiväki Huvilaa. Tuubia pipoon ja huiviin meni yhteensä hieman reilu kerä ja Huvilaa ehkä puolikas kerä. Työstä jäi siis käsittämätön määrä "hukkalankaa". Saan ne kyllä käytettyä johonkin, se ei ole ongelma, mutta jäin hämmästelemään miten langan kulutus on voitu esittää ohjeessa noinkin paljon yläkanttiin.


Seuraavaan jouluun on vielä aikaa, mutta jossain tontunaivojeni syövereissä syntyy jo neuleideoita vuoden 2015 jouluksi...

Silmäpuoli prinsessa seikkailee

Magdalena Hai: Kellopelikuningas (Gigi ja Henry 2)

Achtung! Tämä Gigi ja Henry -trilogian keskimmäisen osan esittely spoilaa pakostakin edellistä kirjaa eli Kerjäläisprinsessaa. Luethan sen ensin ja tätä juttua eteenpäin sitten omalla vastuulla, jos trilogia ei ole vielä tuttu. ;)

Maanpaossa Keloburgissa elävän prinsessa Gigin ja hänen ystävänsä Henryn seikkailu jatkuu. Gigin perheen syntyperä on paljastunut ja he ovat muuttaneet slummimaisesta alhaistosta parempaan kanpunginosaan. Kuningas Konstantin rakentaa ilmalaivoja ja on päässyt kaupungin isännän suosikiksi. Kaikki on eräällä tapaa hyvin, mutta sitten uskonlahko alkaa saarnata kaupungissa -vastustaen erityisesti ilmalaivoja sekä kaikkea mikä vain liittyykin Gigiin ja hänen perheeseensä. Se ei voi olla sattumaa... Tarvitaan vanhojen sekä uusien ystävien apuja ennen kuin Kellopelikuninkaan viimeiset sivut on käännetty ja uskonlahkon salaisuus paljastettu.

Mussovits mittasi minua meripihkakatseellaan. "Mitä pidit siitä leoparrdista, prrinssessa?"
Kurtistin kulmiani. Minusta tuntui, että Mussovitsin kysymykseen sisältyi muuta kuin miltä päältä päin näytti. Vastasin varovasti: "Se ei varmaankaan kuole kylmyyteen? Sillä on paksu turkki ja se näytti vahvalta."
Mussovits murahti myöntävästi. "Se on vachva. Mutta ssen voima koituu lopulta ssen kohtalokssi."
Katsoin Mussovitsia kummissani.
Susimies jatkoi: "Khun jokin gassellin tapainne olento vangitaan, se ssopeutuu. Pääasia on, se saa rruokaa ja seurraa toisissta kaltaisisstaan. Jos issäntä ymmärrtää pitää ne lämpimässsä talven ajan, ne voivat hyvinkin sselvitä seuraavaan kesään. Eivätkhä ne välttämättä kaipaa khoskaan mitään sen kummempaa."
Väkijoukko laiturilla alkoi harveta. joku katupojista jäi töllöttämään Mussovitsiä, mutta kuullessaan susimiehen kutkusta kohonneen ärtyneen murinan hän juoksi hihittäen matkoihinsa.
"Gassellit sopeutuvat, khoska ne tarrvitsevat vain toisensa ja paikan, jossa pedot eivät häirritse niitä. Mutta mitä peto tarrvitsee?" Mussovits kysyi.

Kellopelikuningas on edeltäjäänsä pidempi, reilut kolmesataa sivua. Imeydyin hetimiten mukaan tarinaan ja hotkaisin tämän vuorokaudessa kinkunahmimisen rinnalla. Kirja on myös edeltäjäänä parempi (ei Kerjäläisprinsessa sentään huono ollut, ei todellakaan) ja se avaa lisää Gigin ja Henryn maailmaa sekä tuo henkilöt entistä lähemmäs lukijaa. Keloburgin kaduilla ja kukkuloilla avautuu uusia maisemia ja samalla selviää Gigin kohtalo. Viimeiseen osaan jää paljon odotettavaa.

Periaatteessa Gigin ja Henryn tarina ei ole mitään aiemmin kertomatta jäänytttä. Tämä juoni on nähty ja luettu moneen kertaan, varmaan yksi yleisimmin käytetyistä ainakin fantasian genressä, luulisin. Mutta: Magdalena Hai osaa kertoa tarinansa niin koukuttavasti ja kuitenkin helpon oloisesti eli taustatyö on tehty kunnolla, ettei tästä voi olla pitämättä. Gigi on rohkea, vaan ei liian täydellinen tyttö, joka on kasvanut edellisen kirjan jälkeen ja joutuu kasvamaan vielä lisää. Kellopelikuninkaassa viriteltiin pientä kolmiodraaman alkua Gigin ja Henryn välille, tarinan loppu näyttäköön mitä heidän suhteelleen silloin ehkä tapahtuu. Veikkaan, ettei luvassa ole mitään simppeliä tyyliin "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti yhdessä ja saivat lauman mukuloita".

Kellopelikuninkaassa on edeltäjänsä tavoin paljon teknisiä kojeita ja aparaatteja. Näistä on yleensä jonkinlaista apua tai vähintäänkin hupia. Kirjassa on kuitenkin myös vastakkaisia ajatelmia ja mielipiteitä, erityisesti Gigi joutuu tekemisiin tekniikan kanssa enemmän kuin koskaan aiemmin. Pidin näistä juonenkäänteistä, mutta en lähde spoilaamaan asiaa sen tarkemmin.

Luettuani Kellopelikuninkaan minuun iski aivan jäätävä ahdistus ja sitä on kestänyt eilisestä asti. Tarinan päätös, Susikuningatar, odottaa jo lainattuna tuossa muutaman metrin päässä. En kuitenkaan uskalla lukea sitä ennen kuin saan valmiiksi ja pois alta jo ennen aattoa luetun kirjan sekä tämän bloggaukset. Näistä ensimmäisen hoitelin jo aiemmin tänään, ja nyt olen vihdoin saanut tämänkin pois alta. Halusin kirjoittaa Kellopelikuninkaasta ilman varmaa tietoa jatkosta, pelkästään niine ajatuksineen mitä se itsessään tarjosi.

Ja nyt olen vapaa hyppäämään Gigin ja Henryn tarinan lopun kimppuun...

Kirjallinen kiekkokierros: Hämeenlinna

Juha Itkonen: Seitsemäntoista

Kesätyö kaupassa. Jauhelihaa, kyljyksiä, eineshyllyn täyttämistä. Ihan sama, kunhan rahaa tulee, ja sitä Henrik tarvitsee enemmän kuin koskaan ennen. Ensimmäinen kesätyö ja mieli tekee ostaa stereot. Lamakin on, se pelottaa ihmisiä. Tavaratalon elintarvikeosastolla Henrik tutustuu myös lähes kymmenen vuotta venhempaan hedelmäosaston Veskuun. Pojan ja miehen välille kehittyy -niin mitä? Veskun mukana pääsee baareihin, Veskulla on rahaa vaikka mihin. Mitä Vesku haluaa Henrikistä? Mitä tapahtui yhteisinä kesinä tavaratalossa, entä ulkomaanmatkalla?

Entä kuinka paljon kirjailja voi käyttää hyväkseen oikeita henkilöitä?

Totta kai omia muistojaan saa vääristää fiktioiksi. Sillä tavalla ainakin minä huomaan toimivani, jonkin todellisen päälle kasvaa kerros kuviteltua. Ja ihmiset osallisina niissä muistoissa, nämä sukulaiset ja tuttavat joista olet niin huolissasi: kyllä he sen kestävät. 
Kirjalijan ainoa moraalinen velvollisuus on kirjoittaa hyviä kirjoja. Se on yhtä itsestään selvää kuin liikeyrityksen velvollisuus tuottaa voittoa. Asiat ovat yksinkertaisia, turha pyöritellä niitä solmuun omassa pienessä mielessään. Niin minäkin tein ennen, mutta olen lopettanut sellaisen. Muuten en voisi olla kirjailija. Muuten olisi turha jatkaa. Maailma on kaaos, kirjoittaminen kaaoksen jäsentämistä -siis fiktiota. Valehtelua jos niin halutaan, mutta sana on harhaanjohtava, sillä mitään kollektiivistä totuutta ei ole olemassa. Kirjalija ei valehtele yhtään sen enempää kuin kukaan mukaan.

Kirja tuo lukijan eteen useamman version ja näkökulman lamavuosien tapahtumista. Seitsemäntoista jakaantuu useampaan osaan ja rinnaikaiseen kertomukseen, tarina ja ihmissuhteet paljastetaan vähitellen. Nopeasti ajateltuna kirjan hahmot ovat totaalisesti päästään sekaisin ja kuitenkin tapahtumat ovat mahdollisia. Totuus Henrikin ja Vesun suhteesta... se taitaa jäädä lopullisesti lukijan valinnaksi.

Seitsemäntoista sisältää muutaman kiekkoviittauksen ja hyvin pitkälti Itkosen synnyinkaupunkiin Hämeenlinnaan sijoittuva kirja on Kiekkokaupunkien kirjakierros kaudella 2014-2015 -haasteen HPK. Tämä on kierroksen ensimmäinen kirja, jonka kohdalla jouduin tosissani miettimään sen pisteytystä. Seitsemäntoista on erittäin hyvin kirjoitettu kirja. Sen kansien välissä on useita lauseita tai ilmauksia, joita teki mieli laittaa ylös kirjaa lukiessa. Luen harvemmin tämän kaltaista nykyproosaa, ja olen iloinen, että luin kirjan. Kuitenkin jälkifiilis sen luettuani jäi laimeaksi. Se oli siinä, mutta mitä sitten? Kirja ei ollut tyyliltään sitä, mitä mieluiten luen, eikä se loppujen lopuksi koskettanut sisintäni, ei vaikka odotin lukiessani mihin tarina vie ja mitä siinä tapahtuu.

Sitten pohdin ihan oikean kirjallisuuskritiikin ja blogien kirjaesittelyn eroja. Mielestäni kriitikon on pystyttävä arvioimaan teoksen hyvyyttä tai huonoutta neutraalisti, selvitettävä, mitä annettavaa tekstillä on taiteelle ja ihmiskunnalle noin ylipäätään. Blogissa taas voi reilusti käsitellä omia fiiliksiä ja tunteita ja kertoa sen oman mielipiteen kirjasta. Sen perusteella Seitsemäntoista saa yhden pisteen. Peliesitys oli hieno, mutta ei sellaista kiekkoa mitä haluan nähdä kaukalossa. Jos nykyproosa kiinnostaa, samoin kirjan aihe, niin tämä kannattaa lukea!

Suosikkisiilin viimeiset seikkailut

Milla Paloniemi: Kiroileva siili 4, 5 & 6

Tutustuin Kiroilevaan siiliin jo hahmon alkumetreillä, silloin kun sitä löytyi netin syövereistä vain muutaman sarjakuvan verran. Luin niitä yhä uudelleen ja uudelleen, silmät naurukyyneliä valuen. Seurasin siilin pääsyä suuremman yleisön tietoisuuteen ja hankin ensimmäisen albumin heti kun se oli saatavilla. Toisinaan nukun siililakanoissa ja juon teeni siilikupista. Kirjahyllystäni löytyvät myös siilialbumit kaksi ja kolme.

Mutta ei enempää.

Kolmannen albumin kohdalla nimittäin tuntui, että siilin terävimmät ärräpäät oli jo käytetty. En enää hankkinut seuraavia osia ja ne jäivät kirjakaupoissakin satunnaiselle selailulle. Kunnes eräänä päivänä huomasin kirjaston hyllyssä koko sarjan ja lainasin viimeiset siilialbumit:

Luin nämä loogisesti järjestyksessä. Nelosalbumin alku ei oikein temmannut mukaansa, se kirvoitti ensimmäiset hymyilyt vasta puolivälissä. Siihen verrattuna vitonen ja kutonen olivat tasaisempia ja ehkä pikkaisen parempia. Kuitenkin se anarkinen, uusi, töykeä, sekopäinen, ensimmäisten albumien siili oli poissa. Taso oli jo laskenut jonkin verran.

Kiroilevan siilin menestys alkoi arkipäivän dilemmoista ja vielä useammista ärräpäistä. Tuttua tylyä äksyilyä oli edelleen mukana:

Kiroileva siili 4, s. 37

Sarjakuvissa käsitellään myös huumorin avulla vakavampia aiheita kuten erilaisuutta ja pohditaan ihmiselon kummallisuuksia siilimäisestä vinkkelistä. Mukavaa, ettei siili jäänyt pelkäksi kiroiluksi. Hahmojen määrä ja niiden maailma kuitenkin rajoitti idean käsittelyä sen pidemmälle kuin kuudessa albumissa päästiin. Jälkimmäiset osat ovat näistä se heikompi puolisko, kuitenkin siilin seikkailuista jää hyvä mieli ja muistelen niitä lämmöllä kun töräyttelen menemään ärräpäitä.

Kiroileva siili 5, s. 59

Kiroilevan siilin taival päättyy kuudenteen albumiin. Milla Paloniemi teki rohkean ja oikean päätöksen laittaessaan siilin talviunille lehtikasaan. Tänä vuonna on ilmestynyt vielä Kiroilevan siilin juhlakirja, missä on katsaus ilmiöön sekä sen kulissien taakse. Selaisin tätä(kin) kirjakaupassa ja opus vaikutti mukavalta lisältä siilifaniuteen.

Kiroileva siili 6, s. 23

Jos Kiroileva siili kuitenkin, jonain päivänä saa jatkoa, niin toivon näkeväni Antin ja Pikun häät. :)

Kirjallinen kiekkokierros: Lappeenranta

Pirjo Tuominen: Vihreät oksat

Seuraavana aamuna Hilda nousi tyttärineen valkokylkisen Saimaan laivaan. Lappeenrantaan, niin hän oli pättänyt. Vuodet Varkauden tehtailla kuuluivat menneisyyteen. Oskarin kuoltua hän oli elättänyt joukkonsa lautatarhan töissä pientavaran tapuloinnissa. Kuinkahan monta tuhatta laudan ja riman palaa hän olikaan nostanut tapuliin? Tikut työntyivät kämmenien lihaan, niskaa ja selkää särki iltaisin. Hän osasi sen työn, ja siksi esimiehen pistely oli ollut viimeinen pisara. Hänelle, Hildalle, ei kävisi kuten Oskarille, jonka päälle oli kaatunut tukkikuorma. Selkäranka oli poikki, niin tohtori oli sanonut. Tehdas maksoi hautauskulut, loppu jäi Hildan huoleksi. Oli ollut kovaa jäädä nuorena leskeksi.
Tytöille hän halusi paremman elämä. Sitä hän lähti etsimään Saimaan eteläisestä kolkasta, Viipuriin vievän tien alkupisteestä. Menneisyys oli menneisyyttä, se oli jo vieras maa, jossa Hilda tyttärineen ei enää asunut.

Vihreät Oksat seuraa Hildan ja hänen sukulaisnaistensa elämää sadan vuoden ja neljän sukupolven ajan. Tapahtumien keskiössä on Hildan tytär Helena ja suoraan alenevassa polvessa Eeva sekä Rea.  1900-luvun alussa Lappeenranta on varuskuntakaupunki venäläisen vallan alla. Itsenäistyminen, sisällissota, pula-aika, toinen maailmansota, uudelleenrakentaminen sekä lama kurittavat naisten elämää. Ne myös rikastuttavat, tarjoavat onnen sekä rakkauden hetkiä, petoksiakin. Lopulta Rean tehtävänä on korjata vuosikymmenien takaiset vääryydet. Vuodet vaihtuvat ja kaupunki muuttuu, mutta naisten sitkeys sekä rakkaus toisiaan kohtaan ei katoa.

Sata vuotta pitkä aika käsiteltäväksi noin kolmessa ja puolessasadassa sivussa. Kerronnassa onkin jokunen hyppäys -joskus vuosikymmenien mittainen. Pienen aikahypyn jälkeen, varsinkin kirjan alkupuolella, kesti hetkisen verran päästä jälleen mukaan tarinaan ja miettiä mitä sukupolvea nyt eletään ja kuinka vanhoja edellisen osan päähenkilöt ovat. Onneksi Hildan jälkeläiset ovat pitkäikäisiä, joten tarinassa oli aina tuttuja hahmoja ja pääjuoni keskittyi vain muutamaan sukulaiseen kerrallaan. Sivuosissa toki vilistää kaukaisempaakin sukua ja tilanteen pystyy aina tarkistamaan sukupuusta kirjan lopusta. Lukukokemukseen aikahyppy aiheutti aina pienen herpaantumisen, ei kuitenkaan, onneksi, pitkäksi aikaa.

Tarinasta jäi mieleen useita ihmiskohtaloita ja hahmoja. Suosikkini ovat Hilda, Helena sekä Rea. Näissä kolmessa yhdistyy järki sekä tahto. Vihreät oksat on naisten tarina, kuitenkaan miehiä väheksymättä. Suvun molemmista löytyy järkeviä sekä hunsvotteja, ja niin sen pitää ollakin. Naisten lisäksi pääosaan on nostettu Lappeenrannan kaupunki. Lahdesta ei sinne ole pitkä matka, saman Salpausselän juurella tässä asustellaan ja kuitenkin niin kaukana. Menneisyyden lisäksi oli mukavaa matkustaa kirjan sivuilla toisenlaiseen paikkaan ja kulttuuriin.

Kirjan kansikuva on onnistunut. Arvokkaan ja vakavan oloinen nainen on mielestäni Hildan vanhin tytär Helena. Habitus sopisi hänen hahmoonsa. Kuva on ihan oikeasti kirjailijan omasta albumista ja Vihreät oksat perustuu Pirjo Tuomisen suvun tarinoihin. Kenties nainen on hänen äitinsä tai tätinsä.

Vihreät oksat on suotta -ainakin minulta- jäänyt täysin pimentoon ennen tätä lukuhaastetta. Kirja herättää uskottavasti eloon itärajan kaupungin menneisyyden ja oli erittäin mukava lukukokemus. On hyvä, että kirjoissa käsitellään historiaa muidenkin kuin pääkaupunkien tai suurmiesten vinkkelistä. Kaiken kaikkiaan tämä taisi olla ensimmäinen kirjallinen vierailuni Lappeenrantaan, Pirjo Tuomiselta olen joskus aiemmin lukenut historiallisen romaanin.


Lappeenranta on myös kirjailija Pirjo Tuomisen synnyinkaupunki, joten Vihreät oksat on oiva teos edustamaan keltamustaa SaiPaa Kiekkokaupunkien kirjakierros kaudella 2014-2015 -lukuhaasteessa. En ole koskaan käynyt Lappeenrannan Kisapuistossa, mutta näin kirjan sivuilla SaiPan luistin kulki mukavasti kahden pisteen voittoon. Pelissä oli pieniä nukahduksia ja ne paikattiin upeilla yksilösuorituksilla sekä sympaattisilla pelaajilla. Tämän joukkueen ja esityksen takana helppo olla.


Vihreät oksat on vuoden viimeinen lukuvinkkini Lastukirjastoille. Tarkista kirjan saatavuus.

Virkattu suojus tabletille

Ihmismieli on sitten häilyväinen ja houkutuksille altis, varsinkin silloin kun eteen laitetaan tarpeeksi hyviä tarjouksia ja ystävien käyttökokemuksia suosituksineen. Vielä jokunen kuukausi sitten en olisi hankkinut tablettia. TV:tä oli mukava katsella vain omassa nojatuolissa isolta ruudulta. Nettisurffailut pystyi hoitamaan läppärillä, samoin bloggailut... kunnes tajusin että eipä sitä läppäriä ole tullut kanneltua mukana, puhelimen näyttö on ohjelmien katseluun liian pieni ja e-kirjoja on tarjolla luettavaksi vaikka kuinka, kunhan vain laitteisto on kunnossa. Sopiva tarjous löytyi Soneran verkkokaupasta*:

Siinä on Samsungin Galaxy Tab S 10.5 ja bluetooth-näppäimistö. Pakettiin kuuluu myös 4G-liittymä. Näppäimistö on erillinen, joten halutessaan mukana voi kuljettaa pelkkää tablettia...

...tai siten tabletti toimii näppäimistön kanssa pienenä läppärinä ja varsinkin kirjoitushommissa näppis on välttämätön. Se käy myös telineenä, tosin kotona olen pitänyt tablettia säädettävässä kirjatelineessä silloin kun olen katsellut siitä ohjelmia. Oulun fanireissulle otin mukaan koko paketin -mahtui käsilaukkuun- ja kirjoittelin ottelufiilikset tuoreeltaan ylös blogijuttua varten.

Tabletin ja näppiksen saa yhdeksi käteväksi paketiksi. Tabletti on tuossa päällimmäisenä.

***

Näin käheälle laitteelle piti myös tehdä sopiva suojus, ihan vain varmuuden vuoksi. Päätin virkata sen jämälangoista ja sain työn valmista juuri ennen Oulun reissua. Keväällä valmistuneesta mekosta jäi yli parisen kerää punaista Novitan Nallea ja samansävyiset napit oli valmiina.

 

Suojus on virkattu yhtenä kappaleena ja samalla periaateella voi tehdä putkilonmallisia koteloita vaikka mille tavaroille. Kun pohjan on saanut oikean kokoiseksi (jouduin purkamaan työtä muutaman kerran) niin sen jälkeen se on helppoa jatkaa loppuun.

Aluksi virkataan ketjusilmukoita, sellainen pohjan eli oikealla olevan päädyn pituinen ketju. Ketjusilmukkaketjuun virkataan kiinteitä silmukoita ja kun ollaan ketjun toisessa päädyssä, tullaan toista puolta takaisin. Ihan kuin virkattaisiin "ympyränä" suorakaiteen muotoista palasta. Ja nurkkien (4kpl) kohdilla virkataan tarpeeksi monella kerroksella kaksi kiinteää silmukkaa samaan silmukkaan. Muistaakseni tein nurkkien lisäykset kahdella kerroksella.

Kun pohja on oikean kokoinen, jätetään nurkkien lisäykset tekemättä ja virkataan kiinteitä silmukoita. Työ alkaa pikkuhiljaa muotoutua putkiloksi kun reunat kääntyvät ja samalla on hyvä tarkistaa että pohjasta tuli oikean kokoinen. Suojus venyy käytössä, joten kannattaa tehdä sellainen että tabletti mahtuu siihen nippa nappa virkkausvaiheessa. Sitten vain virkataan tarpeeksi paljon, jotta tabletti jää piiloon.

Läppä tehdään sitten vain kääntymällä sopivassa kohdassa takaisin ja virkkaamalla kiinteitä silmukoita tasona. Sen takia jälki näyttää läpässä pikkaisen erilaiselta kuin muualla. Nappien lenkit ovat ketjusilmukoita ja virkattu viimeisellä kerroksella. Silloin tein ketjusilmukkalenkkiä edeltävän ja sen jälkeen tulevan kiinteän silmukan samaan edellisen kerroksen kiinteään silmukkaan (eli kaksi kiinteää silmukkaan samaan silmukkaan ja ketjusilmukat siihen väliin). Kokeilun kautta ratkaisu näytti paremmalta. Napit on ommeltu tavallisella, ohuella ompelulangalla.

Halutessaan tuohon voisi tehdä vielä vaikkapa kantokahvan. Yhden reissun käyttökokemuksella suojus on erittäin pätevä ja tabletti kulki hyvin mukana Ouluun ja takaisin. Olen ehtinyt käyttää uutta tablettia reissussa ja muuallakin reilun kuukauden ja ollut siihen erittäin tyytyväinen.
Suosittelen!


*Tabletti liittymineen on ostettu työnantajaltani, omalla rahalla ja omaan tarpeeseen.

Lauantaisaunan kautta joululomille

Pelicans - TPS 3-2 ja

Tänä aamuna oli ihanaa herätä ja huomata yön aikana valkeaksi muuttunut maa. Ja olihan taas pelipäivä, se viikonpäivistä parhain. Ja aika kokea livematsi kahden viikon tauon jälkeen. Edellisen kerran olin fanimatkalla Oulussa, nyt kutsui jälleen kotoinen Isku Areena ja Pelicansin kotiluola.

Kohti pelipaikkaa.

Hallilla oli joitain tunteja aiemmin luistelee Pelicansin kanssa hyväntekeväisyystapahtuma sekä turkoosi kiekkopäivä. Kiekkohetki. Jokin sellainen tapahtuma minkä nimikin jo unohtui. Luistelee Pelicansin kanssa järjestettiin ensimmäisen kerran viime kaudella ja juttuni siitä löytyy tämän linkin takaa. Turkoosi kiekkopäivä -tai mikä nyt olikaan- pidettiin nyt ensimmäisen kerran. Piipahdin paikalla kun se oli jo oikeastaan ohi. Isku Areenan edessä parkkipaikalla oli jokunen teltta ja pelialue. Siellä oli sitten voinut pelata jääkiekkopeliä, laukoa tutkaan, harjoitella tarkuusammuntaa ja jotakin sellaista. Homma meni nyt totaalisesti ohi, mutta tapahtuma on luvassa myöhemmin uudelleen ja pitää sitten vain olla aiemmin paikalla.

Tämähän on melkein kuin ulkojäillä.

Itse ottelu oli allekirjoittaneelle ja monelle muullekin fanille syyskauden odotetuin. Saapuihan Lahteen TPS:n paidassa joukko hopeakevään 2012 sankareita. Harmi vain, että Kai Suikkanen ehti saada potkut, joten hän ei ollut enää joukkueen mukana. Illan odotetuimmat miehet Ryan Lasch ja Radek Smolenak iskivät maalit mieheen. Onneksi se ei riittänyt turkulaisten voittoon, vaan Pelicans otti voiton jatkoajan kautta. Sitä ennen ehtikin tapahtua kaikenlaista...

TPS-fanien tuottamaa savusumua.

Turusta oli saapunut lahteen kohtuullisen pieni, mutta äänekäs kannustusjoukko. Pelicansin mentyä ensimmäisessä erässä 2-0 johtoon leimahti jotain turkulaisten fanien keskuudessa ja halliin levisi savua. En tiedä mitä tapahtui, mitä siellä poltettiin tai posautettiin, mutta ainakin järjestysmiehille sekä poliiseille riitti sen jälkeen hommia. Peli jatkui kaukalossa koko ajan normaalisti ja savukin hälveni vähitellen.

Julkkikset jäällä.

Ensimmäisellä erätauolla käväisin hakemassa syötävää ja katsomoon palattuani jouduin miettimään muutaman kerran että mitä ihmeen kummaa jäällä nyt tapahtuu. Siellä olivat niin cheerleaderit kuin... öööh... kupliin puetut ihmiset. Palloa potkittiin ja kaatuiltiin. Kuulemma se oli jokin julkkisten hyväntekeväisyys / rahankeruu yms. tempaus. Keitä sitten oli kuplien sisällä? Ei aavistustakaan.

Taas oli niin nälkä, että meinasin syödä makkaran ennen kuvaamista.

Jäällä nähtiin taisteleva Pelicans. Luistin liikkui ja maalipaikkoja saatiin. Laukaukset lähtivät lavasta ripeään. Mokia sattui, tottakai, niitä mahtuu jokaiseen peliin. Yleisilme oli kuitenkin yritteliäs ja voittoa haettiin tosissaan ja se olisi saatu varsinaisella peliajalla ilman käsittämätöntä tuomarointia. Ottelun toista päätuomaria on parjattu jo (ansaitusti) niin paljon sosiaalisessa mediassa, että olkoon. Ei vaan enää jaksa.

Pelipäivänä radiomastotkin pukeutuvat turkoosiin.

Kuuman ja tunteikkaan ottelun jälkeen on mukava lähteä ansaitulle tauolle keräämään voimia kevätkauteen. Tässä vaiheessa iltaa alkaa jo väsymyskin painaa ja suurin osa matsin tapahtumista häipyä unholaan. Nukkumatin heitellessä unihiekkaa onkin parasta vetäytyä takavasemmalle ja nukahtaa voitontunteeseen. Kiitos Pelicans!


Paras paikka?
Olin jälleen saattajana Lämärin invapaikalla. Paikka ja katsomo on arvioitu jo aiemmin, joten totean vain että tuntemukset olivat edelleen samat. Ja muutama seuraavakin matsi menee vielä siellä, mutta ensin joulunviettoon...

Pelit jatkuvat Isku Areenalla 27.12. Ässiä vastaan -olethan sinäkin mukana?

Humoristista sarjakuvaa aiheittain

Pertti Jarla: Fingerpori Kamppailuni, Lääkärileikit & Tutkanpaljastin

Jälleen on tarjolla nerokkaan ja hävytöntä huumoria! Fingerporin perinteisempien albumien lisäksi luin nyt teema-albumit Kamppailuni, Lääkärileikit sekä Tutkanpaljastimen:

Kamppailuni on itse asiassa ensimmäinen hankkimani Fingerpori, ostin sen kirjakaupan alennusmyynnistä ainakin vuosi tai pari vuotta sitten. Jostain syystä se on jäänyt bloggaamatta. Lääkärileikit ja Tutkanpaljastin löytyivät kirjastosta, joten esittelen nämä kaikki nyt kerralla. Jo kansikuvat kertovat mistä näissä on kyse: yhteen albumiin on koottu parhaat sota/politiikka-, terveydenhoito- sekä liikenne -aiheiset Fingerporit. Albumit ovat pienikokoisia ja nopealukuisia, yhdellä sivulla on vain yksi strippi ja koko albumi on värillinen.

Fingerpori: Taisteluni sivu 20.

Fingerpori alkoi ilmestyä -nyt on pakko luntata- vuonna 2006 eikä loppua ole onneksi vielä näkyvissä. Pertti Jarlalla tuntuu olevan pohjaton mielikuvitus ja taito löytää ilmaisuista se toinen, pimeämpi merkitys ja kääntää se sarjakuvaksi. Lisäksi Fingerporin maailma ja hahmogalleria on niin monipuolinen, että se mahdollistaa käytännössä minkä tahansa aiheen käsittelyn.

Fingerpori: Lääkärileikit sivu 27.

Näissä kolmessa kokoelmassa on jonkin verran samoja strippejä kuin perinteisissä albumeissa. Vaan eipä tuo haittaa. Vaikka samaan tarinaan törmää uudelleen, se tuntuu yhä hauskalta. Vaikka sen muistaisi ulkoa, on uusintaluku miellyttävä tapaaminen tutun kanssa, ei pakkopullaa. En ole kyllästymässä näihin, en vielä pitkään aikaan.

Fingerpori: Tutkanpaljastin sivu 69.

Fingerporiin voi tutustua lukemalla minkä tahansa albumin tai stripin. Olen myös nähnyt joitain pidempiä Fingerporeja, sellainen taisi ilmestyä ennen viime juhannusta Hesarissa. En kuitenkaan oikein lämmennyt juonelliselle, noin sivun mittaiselle Fingerporille. Tämä on parhaimmillaan lyhyinä kahden tai kolmen ruudun älynväläyksinä joissa juodaan Mannerheimin snapsi, muistellaan ensihoitoa tai revitellään soramontulla Yamahalla.

Suosittelen!

PS: Kuka osaisi kertoa missä albumissa on julkaistu suosikki Fingerporini "Laitoin hanskat naulaan, vedä käteen"? Vai onko julkaistu missään? En äkkiseltään muista nähneeni sitä vielä yhdessäkään albumissa...

Turkoosi fanimatka Ouluun

Pähkinäkkulan blogihistorian ensimmäinen fanimatka Ouluun ja ensimmäinen fanimatka ylipäätään pois Isku Areenalta tarjosi mm. sivupolun Vantaalle sekä neliöpuikkoja. Retken huipentumana oli tietenkin lätkämatsi Raksilassa.

Tässä kuvapitoinen raportti kolmen päivän viikonlopusta pohjoisen pääkaupungissa.

Perjantai - paluu Ouluun

Piipahdin elokuussa ensimmäisen kerran elämässäni lentäen Oulussa ja valitsin tälle reissulle saman matkustustavan. Sitä ennen Lahti - Oulu -väliä oli tullut sahattua junalla kerta jo toinenkin, sillä asuin opiskeluaikana Oulussa viisi ja puoli vuotta. Lahdesta on suora bussiyhteys Helsinki-Vantaalle, mutta nyt lähdin reissuun junalla hoitaakseni matkan varrella kirjastoasian.

Sain aiemmin kaverilta vinkin että pääkaupunkiseudun HelMet -kirjastoista voi lainata e-aineistoa. Ja mikä parasta: lainoista ei mene varausmaksuja eikä oikein myöhästymismaksujakaan, sillä ne palautuvat itsekseen. Ja lainauksen voi tehdä etänä. Lahden kirjastoista e-aineistoja ei vielä saa, ensi vuoden alusta alkaen on mahdollista lainata e-lehtiä. HelMet -kirjastojen e-aineistoa saa lainata kun hankkii kirjastokortin ja se on mahdollista vain käymällä paikanpäällä missä tahansa Vantaan, Espoon tai Helsingin kirjastossa.

Tikkurilan kirjasto.

Valitsin Tikkurilan kirjaston Vantaalla, sillä se osui sopivasti matkani varrelle ja on kivenheiton päässä rautatieasemalta. Tikkurilassa tihutti vettä vielä enemmän kuin junan lähtiessä Lahdessa. Käveltyäni ihan oikeaan suuntaan ja kierrettyäni turhaan korttelin missä luulin kirjaston sijaitsevan, kysyin vihdoin apuja ohikulkijalta. Kirjasto olikin siinä näköetäisyydellä ja varsin kookas ruskea kivirakennus. Kortin hankkiminen sujui nopeasti ja katselin hetkisen ajan hyllyjä. Nopealla tutustumisella Tikkurilan kirjasto vaikutti sympaattiselta paikalta. Hieman vanhanaikainen, tavallaan, mutta minusta sellaisessa on enemmän tunnelmaa. Sitten oli aika palata asemalle ja jatkaa matkaa paikallisbussilla kohti lentokenttää.

En ole vielä ehtinyt lainata e-aineistoa tai ladata lukuohjelmia. HelMetin sivuilla vaikutti kuitenkin olevan selkeät ohjeet palvelun käyttöön ja kirjoittelen kokemuksistani joskus myöhemmin kun se on tutumpi. Odotan kyllä innolla mitä kaikkea voinkaan lainata helposti etänä!

Vinkki: vältä lentokentän ryöstöhinnat ja ota odotusajalle / lennolle Ouluun omat eväät tai osta ne ennen turvatarkastusta lentokentältä saapuvien lentojen kerroksen ALEPAsta (auki 24h). Ja ota mukaan oma tyhjä vesipullo, minkä täytät turvatarkastuksen jälkeen vessan hanasta. Olen saanut tyhjän pullon aina turvatarkastuksen läpi Helsinki-Vantaalla, ulkomaillakin se on jäänyt vain muutaman kerran virkailijoiden haaviin.

Lentokentällä oli myynnissä upeita nahasta tehtyjä koruja.

Turvatarkastus sujui jouhevasti, vaikka lentokentällä oli iltapäivällä melkoinen ruuhka. En muista nähneeni vastaavaa tungosta edes aamuaikaan. Kuvittelin etsiväni rauhallisen nurkkauksen ja katsovani tabletilta jakson jotain ohjelmaa lentoa odotellessa. Sen sijaan poukkoilin käytävällä, etsin tuliaisen ja juoksin eestaas vessan takia (tietenkin se portin viereinen vessa oli korjauksessa). Sitten olikin jo aika mennä koneeseen.

Heippahei sateinen Helsinki-Vantaa ja kiitos kyydistä Norwegian!

Kone nousi ilmaan auringon laskiessa ja korkealla yläilmoissa näki vielä valon häipyvät säteet kaukana lännessä. Idän puolella oli vain pimeää pilvimassojen yllä. Lento kesti vajaan tunnin eikä sen aikana ehtinyt puuhailla kummempia. Istuin mennessä exit -paikalla ja tullessa eturivissä, joten jouduin laittamaan kaikki tavarani ylähyllylle. En jaksanut kaivella niitä kesken lennon, joten lueskelin lentoyhtiön lehteä tai vain olin.

Oulun päässä kiittelin pientä terminaalia ja pelkkiä käsimatkatavaroita: ehdin puikahtaa parissa minuutissa ulos koneesta jo pysäkillä odottaneeseen bussiin. Pääsin jatkamaan matkaa kaupunkiin hetimiten ja oli aika etsiytyä majapaikkaan viettämään iltaa Oulussa.

Lauantai -pelipäivä

Oulussa oli koko vierailun ajan hyvin samanlainen sää kuin Lahdessakin. Lämpötila nollan tietämillä ja lunta ainoastan minimaalisia kasoja teiden varsilla tai paikoitellen pikkaisen jäätä. Meren rannalla kävi kylmä viima eikä aurinko häikäissyt silmiä. Aamutoimien jälkeen oli aika lähteä ihmettelemään paikallista menoa ja odotella illan ottelua.

Oululainen Isku Areena keskipäivällä kuvattuna.

Kävelin keskustaan Raksilan kautta ja tutkailin hetken Oulun Energia Areenaa. Oikeastaan käytän hallista mieluummin vanhaa nimeä Raksilan jäähalli, sillä opin tuntemaan sen sillä nimellä. Tai sitten vain sanon meneväni Raksilaan. Katsojia tuonne mahtuu 6778. Pihassa ei vielä näkynyt tuttua Reissu Ruodin bussia, sen sijaan siellä oli Jypin logolla varustettu kulkupeli. Ehkä päivällä oli A-junnujen matsi tai jotain.

Raksilan jälkeen piipahdin Lankamaailman myymälässä ihastemassa valikoimaa. Siellä olikin jos jonkinlaista lankaa ja käsityötarviketta. Reissu oli hyödyllinen vaikka en osanut mitään. Nimittäin näin vihdoin ja viimein miten neulotaan kahta sukkaa yhtä aikaa pyöröpuikoilla sekä kokeilin neliön muotoisilla puikoilla neulomista.

Inspiraatiota hakemassa Lankamaailmasta.

Kuvassa vasemmalla ovat ne sukat. Käytössä on yksi lankakerä sen molemmista päistä, eli kumpaankin sukkaan tulee oma lanka. Ja neulottaessa tehdään sitten vuorotellen yksi kerros kumpaankin sukkaan. Näin livenä nähtynä jutun toteutus on varsin simppeli. Kuvan pyöröpuikoissa oli kuulemma hieman liian lyhyt kaapeli, metrin mittainen olisi paras. Vaaleanpunaisessa työssä on neliön muotoiset puikot, siis puikon poikkileikkaus on neliö, eikä perinteinen ympyrä. Odotin sen tuntuvan käteen kovin erilaiselta ja erehdyin. Tuollaiseen ohueen, erimuotoisen puikkoon tottui nopeasti ja sillä oli helppo kutoa. Asiantuntija kertoi että neliöpuikolla saa tasaisempaa jälkeä. Ehkä ostan tuollaisia kun aika jättää nykyisistä puikoista.

Oulun keskustassa oli menossa jos jonkinlaista rakannustyömaata, aivan kuin Lahdessakin. Siinä missä tänne rakennetaan toriparkkia, niin Ouluun tehdään kallioparkkia koko keskustan alle. Hämmästyin kun näin yhden sisäänkäynnin lähellä rautatieasemaa ja kuulin toisen sijaitsevan torinrannassa. Eli varsin kaukana. Sen verran googletin ettei kallioparkin pysäköintiala ole sentään niin suuri, mutta valtava se silti on. Tällä sivulla näkyy parkin koko verrattuna Oulun toriin ja on siellä myös lisätietoa hankkeesta.

Koska olin Oulussa turistina enkä enää asukkaana, niin pakkohan minun oli käydä katsomassa mitä kaupungin tunnetuimmalle nähtävyydelle kuuluu:

Toripolliisi pukeutui turkoosiin.

Hyvin sillä näytti menevän. En olisi uskonut vakavailmeistä ja kovapintaista Toripolliisia jääkiekon ystäväksi, kuitenkin kauppahallin edustalla partioiva lainvalvoja oli valinnut suosikkinsa illan otteluun. Ja vieläpä vihollisleiristä. Ensiluokkaista toimintaa näin lahtelaisesta vinkkelistä!

Vinkki: Oulussa on muutakin nähtävää kuin Toripolliisi. Piipahda vaikka Tietomaassa. Tai hommaa pyörä ja huomaa miten kiva on polkea ilman lahtelaisille täysin normaaleja jyrkkiä mäkiä. Kävele torinrannassa, Rotuaarilla ja Hupisaarilla jos suurempi kierros ei innosta. Talven keskellä suosittelen piipahtamaan Yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa, jonka lasipyramideissa on tropiikki ympäri vuoden.

Olin syönyt vasta aamiaisen, joten nälkä oli taltutettava ennen peliä. Onneksi kaveri on bongannut mainoksen uudesta fanituotteesta ja seuraava pysähdys oli vain lyhyen kävelyn päässä Toripolliisista, Pancho Villa -ravintolassa. Söin siellä myös edellisellä reissullani, joten ajatuksena oli valita ihan vain vaihtelun vuoksi jokin toinen ruokapaikka. En kuitenkaan voinut vastustaa sen erittäin hyviä sapuskoja, ystävällistä palvelua enkä varsinkaan Kärppäburgeria.

Maistuva fanituote. Lahtelainen suosittelee!

Siinä on 188g naudan täyslihapihvi, savuporotuorejuustoa, chilimajoneesia, suolakurkkua, cheddarjuustoa, sipulia ja jäävuorisalaattia, lisukkeena lohkoperunat Panchon remudipin kera. Lohkoperunoiden tilalle voi valita myös ranskalaiset. Voitajan elkein pukeuduin ravintolassa samanlaiseen turkoosiin paitaan kuin Toripolliisikin ja otin lautasella pre gamen Kärppien kanssa.

Kärppäburgeri oli erittäin hyvää. Kastiketta oli runsaasti ja savuporo toi kivan maun perinteisempään yhdistelmään. Ja annos oli erittäin tuhti. Valtava. Niin valtava etten jaksanut syödä sitä kokonaan vaan jouduin tunnustamaan tappioni. Halusin mieluummin kävellä ravintolasta omin jaloin ulos ja päästä peliin kuin potea loppupäivän giganttista ähkyä. Näläkä sammutettuna ja turkoosiin paitaan puettuna viimeistelin pelilookin laittamalla päähän vaaleansinisen peruukin. Se ei ole aivan turkoosi, mutta sopii hyvin Pelicansin sekä Leijonien kannustamiseen.

Loppuiltapäivään kuului vielä kiertelyä kaupungilla, Kärppäburgerin sulattelua, fiilistelyä ennen matsia (sekä outoja katseita vastaantulijoilta kohti sinistä peruukkiani) ja sitten kello olikin jo niin paljon, että oli aika jättää keskusta ja suunnata Raksilan jäähalliin. Tai Oulun Energia Areenalle. Siis kannustamaan omaa joukkuetta. Pelicansia. Entisenä oululaisena sydämeni sykkii toisinaan myös Kärpille, ainakin niin kauan kun eivät pelaa turkoosipaitoja vastaan.

Kärpät - Pelicans 3-2

Saavuin pelipaikalle ensimmäisten joukossa vajaa tunti ennen ottelua ja tsekkasin heti missä on katsomoni. Jäällä oli vasta tuomarit, joten lähdin kiertämään jäähallia. Edellisestä Raksilan visiitistä oli jo aikaa, ja muistikuvat hallista kohtuullisen hatarat. Halli on rakenteeltaan aikalailla perusjäähalli: leveät käytävät pitkillä sivuilla ja kapeammat päädyissä. Toisin kuin Lahdessa, niin koko hallin pystyy kiertämään käytävää pitkin.

Toinen Oulun Energia Areenan pitkän sivun käytävistä.

Raksilassa pitkien sivujen käytävillä on kaikki perinteiset ruoka- ja juomapaikat sekä fanituotteiden myyntipisteet. Isku Areenan kaltaista hienoa aulaa fanishoppeineen siellä ei ole. Toisessa päädyssä on Lämäriä vastaava ravintola, tosin tämä arvio perustuu pikaiseen vilkaisuun, sisällä asti en käynyt. Hallissa on peräti 34 invapaikkaa ja ihmekös tuo: näin niitä oman istumapaikkani läheisyydessä peräti yhdeksän kappaletta. Isku Areenan invapaikoista kirjoitin edellisessä otteluraportissa.

Pelicans alkulämmittelyssä.

Hallikierroksella pysähdyin toiseen päätyyn seuraamaan alkulämmittelyä. Pelicans luisteli hyvällä energialla ja keskittyneen oloisesti. Torjuntavastuuseen oli laitettu Lahden tällä hetkellä kuumin veskari Janne Juvonen. Samalla huomasin ilokseni että paikalla oli muitakin turkoosipaitoja. Kourallinen, mutta meitä oli siellä. Hyvä Lahti!

Ei ihan lihistä.

Nopeasti vilkaistuna vatsan täytteeksi oli tarjolla perinteistä kiekkoevästä: hodareita, pizza sliceja, popcornia, karkkia, höyrymakkaraa sekä suosikkiani lihistä. Kärppäburgeri aiheutti vielä sen verran ähkyä, että jouduin luopumaan ajatuksesta verrata lahtelaista lihistä oululaiseen. Ostinkin matsievääksi pienen karkkipussin sekä teen.

Raksila lyö tulta!

Joukkueet luistelivat jäälle hyvin samantapaisen show'n myötä kuin Lahdessakin. Ensin oululainen hengennnostatusvideo mediakuutiolta, sitten tuomarit ja vierasjoukkue jäälle. Kotijoukkueen vuoro oli cheerleaderien ja liekkien keskellä.

Vinkki: Vierasjoukkueen hyökkäyspäätyyn saa edullisimmat istumapaikat. Paikkani rivillä 6 oli kuitenkin sen verran matalalla, ettei katsomon laidan takaa aivan nähnyt kaukalon päätyä. Suosittelen ylempiä rivejä.

Sekunti pelattu!

Kiekon pudottua jäähän kaipasin Ilin ääntä kertomaan että "kiekko on nopea, muista seurata sitä". Sen jälkeen se oli menoa. Pelicans hallitsi ensimmäistä erää ja pääsi johtoon pitkään videolta tarkistetun maalin myötä. Ei Kärpät sentään pelkkä vastaantulija ollut, vaan kovaa yrittävä vastustaja. Ensimmäinen kaksikymmenminuuttinen olisi voitu päättää kunnialla ja johtoasemassa ilman väärää vaihtoa, jäähyä ja nukahdusta. Niiden takia Kärpät meni nopeasti 2-1 johtoon. Erän ikävin tapahtuma oli kuitenkin Hannes Björnisen loukkaantuminen jo alkuminuuteilla kun kieko osui suoraan naamaan. Onneksi mies twiittaili pelin jälkeen: "Tänään peliaikaa noin 20 sek ja tikkejä muutama enemmän. Kunnossa ollaan kuitenkin. Oli onnea ettei käynyt pahemmin."

Toinen erä menossa.

Toinen erä ei ollut aivan niin intensiivinen kuin ensimmäinen. Tärkein kuitenkin saatiin eli tasoitusmaali ja millaisen kudin Mustonen vetikään! Raksila hiljeni kertalaakista ja kotijoukkueen mölinän mukaan eläköimään tottunut allekirjoittanut hämmentyi niin pahasti ettei tajunnut heti pompata tuulettamaan. Hetken nukahduksen jälkeen heilutin turkoosia siipeäni.

Ottelun lopussa Pelicans laittoi Kärpät ahtaalle.

Kolmanteen erään luisteli vahva ja voittoa janoava Pelicans. Erän alkupuolisko oli lahtelaisten. Lopussa Kärpät painoi päälle. Voitto-osuman olisi voinut iskeä kumpi tahansa ja nyt sen teki harmillisesti Kärpät. Raksila räjähti ja turkoosia fanisydäntä korvensi. Viime minuuteilla Pelicans yritti tasoitusta ilman maalivahtia. Hyviä paikkoja saatiin, mutta kotimatkalle jouduttiin ilman pisteitä.

The Force is strong with this Kärppäfani.

Raksilan launtai-illassa oli hyvin porukkaa. Ottelun yleisömäärä oli 5542 eli täyttä ei sentään ollut ja tyhjiä paikkoja näkyi jonkin verran. Kuitenkin näkisin saman katsojamärään milloin tahansa Isku Areenalla. Halli olisi silloin loppuunmyyty ja ovien ulkopuolelle jäisi kaksitoista henkeä. Kärppäfanit pitivät hallin toisessa päädyssä mekkalaa matsin alusta loppuun ja erityisesti rumpu kuului hyvin koko halliin. Muu yleisö lähti mukaan tapauttamalla kun Kärpillä oli ylivoimaa tai hienoja tilanteita.

Olen pitänyt ja pidän edelleen lahtelaista yleisöä harmillisen flegmaattisena. Isku Areenan tunnelmaa nitistää paitsi yleisökato myös kannustamattomuus. Fanikatsomo on toki mukana, mutta muu yleisö voisi pikku hiljaa miettiä mihin se into ja hurmos on kadonnut kevään 2012 jälkeen. Toisaalta ei Raksilan meno ollut siihen verrattuna mitenkään käsittämättömän ylivoimaista. Toki ottelun intensiteetillä, tapahtumilla ja sen tärkeydelläkin (runkosarja vs. playoffs) on vaikutusta yleisön eläytymiseen.

Selkeä voitto Kärpistä otettiin musiikkipuolella. Ensinnäkin Raksilassa kuultu maailibiisi ei ollut mitään verrattuna Bryan Adamsin We're Gonna Win'iin ja toisekseen Isku Areenan DJ soittaa erätauoilla sekä pelikatkoilla parempaa musiikkia kuin oululainen kollegansa.

Kättelyä vaille valmis ottelu.

Oli riemastuttavaa nähdä Oulussa taisteleva Pelicans, sellainen joukkue mistä voi olla ylpeä. Se notkahdus tapahtui jälleen, tosin nyt jo ensimmäisessä erässä. Toisessa ja kolmannessa kaikki oli voitettavissa. Sen takia tappio sapetti enemmän kuin vaikkapa viime viikon tiistaina Helsingissä saatu selkäsauna. Mahdollisuus voittoon oli koko ajan hyppysissä ja sen menetys kirpaisi.

Ottelun päätyttyä jäältä poistui pettynyt pelikaanilauma. Liityin iloisten kärppäfanien virtaan ja käppäilin majapaikkaani. Kirpeä iltailma ei vielä pyyhkinyt pois pettymystä, mutta viimeistään hyvä lohiperunasalaatti sekä kipollinen karkkia helpottivat oloa.

Sunnuntai -kohti kotia

Ankea sää jatkui pohjoisessa koko reissun ajan eikä aurinkoa oikein näkynyt viimeisenä päivänäkään. Päivällä oli vielä aikaa tavata paikallisia kavereita vähän isommalla porukalla sillä tuloksella, että seuraavaan lätkämatsiin ei tarvitse mennä Oulussa enää yksin. Kaverit lupautuivat lähtemään paikanpäälle elämänsä ensimmäiseen lätkämatsiin, sillä "kaikkea voi kokeilla". Loistavaa! Kuluvalla kaudella on vielä yksi Kärpät vs. Pelicans, mutta siihen matsiin en ole lähdössä. Katsotaan seuraavaa reissua Ouluun sitten kaudella 2015-16.

Vinkki: käsimatkatavaroissa saa kuljettaa nesteitä vain sen verran mitä mahtuu suljettuun litran muovipussiin ja yksi pakkaus saa olla max 100ml. Pakausten määrää ei kuitenkaan ole rajattu, joten litran muovipussiin mahtuu kaikki matkalla tarvittava kosmetiikka kun laittaa sen pieniin pulloihin. Ja samalla voi harjoitella pakkaustetristä. Ja ajantasainen tieto matkavatavarasäännöistä kannattaa tarkistaa lentokentän sivuilta ennen matkalle lähtöä. :)

Oulun lentokenttä iltapäivän "valaistuksessa".

Paluumatka Oulusta kotiin asti kesti noin kuusi ja puoli tuntia. Se on nopeampi kuin junamatka ja se myös tuntui kuutta ja puolta tuntia nopeammalta kun matka jakautui osiin. Lennon aikataulusta johtuen Helsinkiin saavuttuani meni yksi tunti seuraavan bussin odotteluun, sillä minuutissa ei ehtinyt millään käsimatkatavaroidenkaan kanssa tuloportilta ulos terminaalista ja bussilaiturille. Eipä tuo haitannut. Matkustamiseen kuuluu odottelua ja perille on aina päästy, niin nytkin.

Mitä se maksoi?

Kolmen päivän reissu Ouluun ei ollut fanimatka halvimmasta päästä, tosin kustannukset jakautuivat pidemälle ajalle. Hankin lento- ja ottelulipun jo kuukausia aiemmin, bussiliput sekä eväät & tuliaiset nyt. Tässä hieman tarkemmin matkan kustannuksia:

Juna Lahti - Tikkurila 12,20e
Bussi Tikkurila - Helsinki-Vantaa 3e
Lento Helsinki - Oulu - Helsinki 75e
Bussi Oulun lentokenttä - kaupunki - lentokenttä 11e
Kärppäburgeri 15,50e
Ottelulippu 21,50e
Tee + karkkipussi ottelussa 3e
Bussi Helsinki-Vantaa - Lahti 22e.

YHTEENSÄ 163,20e

Majoittauduin kaverin luona kivenheiton päässä Raksilasta, joten sain siellä yösijan sekä evästä. Oulussa liikuin kaupungilla kävellen eikä bussiin tai taksiin mennyt rahaa. Lahdessa matkasin kotoa asemalle ja takaisin bussikortillani. Toki yllä mainitun lisäksi sain käytettyä rahaa myös ostoksiin ruokakaupassa sekä tuliaisiin, joten matkan lopullinen summa on kahdensadan euron kieppeissä.

Oliko se sen arvoista?

Tietenkin! Lätkäelämä on elämyksiä, jotka ovat parhaimmillaan paikanpäällä. Ei tätä tarvitse selitellä enempää. Seuraavaa livematsia odotellessa...