tiistai 27. lokakuuta 2015

Synttäriarvonta

Aivan pian tulee täyteen kolme vuotta Pähkinäkukkula-blogia. Aika on kulunut nopeasti ja viimeisen vuoden aikana on tapahtunut vaikka mitä kivaa. On ollut fanimatkaa ja voittoja, pelaajien tapaamista, upeita kirjoja ja uusia neuletöitä talvipakkasiin. Kiitokset lukijoille kun olette olleet mukana! Tarinat eivät todellakaan lopu tähän.

Synttärien kunniaksi järjestän jälleen arvonnan.

Tänä vuonna onnekas voittaja saa #kaverimatsiin hengessä kaksi lippua Pelicans - Sport kamppailuun. Ottelu pelataan lauantaina 28.11. klo 17 Isku Areenalla. Numeroimattomat istumapaikat ovat B1-katsomoon, aivan siihen turkoosin kannattajakatsomon alapuolelle. Mitä aikaisemmin saavutte paikalle, sitä paremmin voitte valita oman paikan. Pelicans ja Sport ovat tarjonneet kuumia vääntöjä ja huhujen mukaan myös Vaasalainen (ilman perunoita) saattaa tehdä paluun tähän otteluun. Minä en jätä matsia väliin!


Arvonnan säännöt ja ohjeistus eivät ole pitkät, mutta käytäthän muutaman sekunnin niiden lukemiseen:

Osallitut arvontaan kun jätät jonkinlaisen kommentin tähän juttuun sekä yhteystietosi (sähköposti tai Twitterin @-nimi). Jos sinulla on Bloggeriin käypä tunnus eli kommentti näkyy nimelläsi ja siitä pääsee blogiisi tai kotisivulle missä kerrotaan sähköpostisi, se riittää mainiosti.

Vapautin anonyymin kommentoinnin arvonnan ajaksi, joten sinulla ei tarvitse olla entuudestaan tunnusta Bloggeriin. Silloin on tärkeää kertoa myös yhteystieto, jotta tavoitan sinut sähköpostilla tai Twitterissä. Kun valitset anonyymin kommentoinin, niin laita kommenttikenttään myös nimesi tai nimimerkkisi sekä Twitterin @-nimi. Jos et ole Twitterissä, niin lähetä sähköpostiosoitteesi minulle blogin postilomakkeella (nimi tai nimimerkki mukaan viestiin!). Lomake löytyy täysversiossa sivun oikeasta reunasta, heti blogiarkiston alta. Näin ollen sähköposti ei jää tähän muiden näkyville.

Käytän yhteystietoja ainoastaan voittajan kontaktoimiseen sekä postittaakseni palkinnon perille. En luovuta niitä eteenpäin ja deletoin ne arvonnan jälkeen.


Osallistumisaika päättyy tiistaina 3.11. klo 18:00. Onnea arvontaan!

Huom! Kommentit näkyvät vasta sitten kun olen hyväksynyt ne.
***
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT

Kiitos osallistujille! Tällä kertaa onnetar suosi nimerkkiä @Gr1lli. Onneksi olkoon ja tervemenoa kaverin kanssa matsiin! Otan sinuun yhteyttä Twitterissä. :)

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kiekkomiehen mu(i)stelmat

Tuomas Nyholm: Jarkko Ruutu -jumalainen näytelmä

Eikö sulla muuta ole? Oikeasti - mä tiedän olevani apina, mutta sulla kesti melkein vuosi tajuta se. Mutta miten Jeannine, miten sillä menee? Ihan älyttömän kaunis mimmi. Kuulemma lähti sen Coloradon pelaajan matkaan, joka tienaa kaksi miljoonaa sua enemmän. Senkä takia sä et saa enää mitään aikaan kaukalossa? Jätkät puhuu, että rakastit sitä ihan tosissasi ja suunnittelit kihloja ja muuta paskaa. Vitun reppana, sä olet niin poika vielä. Revin sulta maksan irti seuraavassa vaihdossa ja syön sen jäähyn aikana.

Jumalainen näytelmä on varsin mahtipontinen sekä unohdettava nimi Jarkko Ruudun elämäkerralle. Mahtipontinen siinä mielessä, että Ruutu ei kuulu maamme taitavimpien tai rakastetuimpien kiekkosankareiden joukkoon. Tunnetuimpien kyllä. Hän oli urallaan kaukaloiden ärsyttäjä sekä pelleapina, jatkuva fyysinen ja verbaalinen piikki vastustajan lihassa. Jokainen lajia (sivusta) seuraava kyllä tunnistaa Ruudun nimen. Jumalainen näytelmä taas jäi kirjan nimenä unholaan, koska sillä ei ollut lukemisen aikana mitään merkitystä. Kirja kertoo Jarkosta ja tunnistetaan hänen nimellään. Kirja on myös niin koukuttava, että on aivan se ja sama mikä sen nimi on. Ahmaisin tätä aloituspäivänä noin seitsemänkymmentä sivua ja monena iltana nukkumaanmeno viivästyi sillä halusin edetä vielä yhden luvun.
Jääkiekon ystävien jo ahmima uutuuskirja sopii minusta myös heille jotka haluavat tutustua aihepiiriin ja joita kiiltokuvamaiset elämäkerrat eivät kiinnosta. Tämä ei ole perinteinen ryysyistä rikkauksiin -tarina eikä kertomus siitä miten voitetaan himoittuja pokaaleja.

Jarkko Samuli Ruutu (s. 1975) pelasi yksitoista kautta NHL:ssä (tai sen farmisarjassa AHL:ssä). Hän voitti SM-Liigan mestaruuden keväällä 1998 ja edusti Suomea useissa arvokisoissa. Hän pelasi tyylillä, millä saatiin sekä aiheutettiin mustelmia. Hanskat putosivat ja nyrkkiä maistettiin molemmin puolin. Peliaika oli välillä nollissa. Oman joukkueen fanit rakastivat häntä, vastustajien vihasivat. Ruutu pelasi Suomessa HIFK:ssa ja Jokereissa, joten minäkin vihasin häntä. Tuskailin kun viimeisillä kausilla täällä Suomessa suu kävi meidän suuntaan ja tiukan paikan tullen mies pudottautui jäähän avuttomaksi kilpikonnaksi ja seurauksena oli jäähy minun joukkueelleni. Tai jollekin toiselle vastustajalle.

Lahtelaisittain kirjan mielenkiintoisin yksityiskohta löytyy sivuilta 404-405. Niillä paikkein kerrotaan miksi Ruutu kotimaiseen Liigaan palatessaan valitsi seuraksi Jokerit eikä hänen aiemmin edustamaansa HIFK:ta. Kirjassa on myös kommentti molempien joukkueiden silloisilta valmentajilta, jotka sattuvat olemaan Pelicansin nykyinen sekä entinen valmentaja.

En ole koskaan seurannut Jarkko Ruudun uraa erityisellä mielenkiinnolla. Hän oli Suomessa pelatessaan vastustajan leirissä ja Leijonissa oli aina niitä kirkkaampia tähtiä joista kirjoiteltiin enemmän. Toisaalta en ole vältellyt hänestä kertovia juttuja, mutta en ole niitä etsinytkään. En olisi pystynyt heittämään lonkalta varmaankaan yhtään Ruudun edustamaa NHL-seuraa, en ainakaan heti.

Miksi jumalainen näytelmä sitten on hemmetin hyvä kirja?

Se on kirjoitettu taidokaasti ja tarina on rehellinen. Ruutu ja Nyholm ovat tehneet yhteistyönsä viimeisen päälle hyvin. Kirja menee päähenkilönsä ihon alle ja onneksi se on kirjoitettu minämuodossa. Tämän luettuani ymmärrän miksi Jarkko Ruutu oli kaukalossa sellainen kuin oli, ja mitä se vaati ja edellytti. En hyväksy tai suvaitse niitä temppuja, eikä minun tarvitsekaan. Ruutu ei sitä minulta halua. Hän muuten on kirjan perusteella erittäin fiksu kaveri. Voin kritisoida Ruudun otteita kaukalossa, se on jokaisen lajia seuraavan fanin oikeus, mutta en voi mitenkään dissata läpikotaisin henkilöä jolla on parempi peruskoulun päättötodistus. Ja sama tinkimätön työnteko jatkui kiekkouralla.

Kirja on myös erittäin viihdyttävää ja koukuttavaa luettavaa. Naurahdin monta kertaa ääneen. Kirja oli pakko ahmia alusta loppuun. Viihtyvyyskerrointa tärkeämpää on kuitenkin jo mainittu rehellisyys. Voin vain kuvitella, ettei ole ollut helppoa laittaa mukaan jokaista kirjassa olevaa sanaa tai tunnetta. Tuskainen hetki koetaan jo heti alkusivuilla. Ilman näitä esitys olisi jäänyt puolivaloille, eikä se ole onneksi sopinut Ruudulle tai Nyholmille. Arvostan suoraa puhetta enemmän kuin asioiden kiertelyä.

Jarkko Ruutu toteutti pienen pojan unelmansa:

Ilmeisesti tuo luistelukoulun GrlFK-ottelu vuonna 1983 oli elämässäni käänteentekevä hetki, sillä pelin jälkeen olin tullut kotiin ja informoinut äitiä seuraavanlaisesta suunnitelmasta:
Minusta tulee NHL-pelaaja.
Totta kai tulee, vastasi äiti.
Ai kun oikeasti. Aioin tehdä kaikkeni. Mitä tahansa.
Hieno juttu. Otatko maitoa?
Äiti ei edes tiennyt, mikä NHL on. Ei suurikaan ihme, sillä sarjassa oli siihen mennessä vieraillut alle 20 suomalaista pelaajaa. Se oli sitä aikaa, kun Commodore 64 oli ollut markkinoilla reilun vuoden ja Ylen teksti-tv aloittanut lähetykset kaksi vuotta aiemmin, eikä pilottituote ollut sivu 235.
Kysyin äisdiltä, milloin hänelle alko selvitä, mikä NHL on.
Suunnilleen kai silloin, kun sinä pelasit Vancouverissa, kuului vastaus.

Lukijan iloksi unelmasta tuli myös erinomainen kirja.


Jarkko Ruudun elämäkerta on lokakuun lukuvinkkini Lastukirjastoille. Tarkista kirjan saatavuus.

torstai 22. lokakuuta 2015

Kaverini matsiin

Kuvittelin että vajaassa viikossa on suorastaan naurettavan helppoa löytää haasteeseen kuuluva oma kaveri matsiin. Lauantaipeli, ilmainen lippu ja tietenkin oma joukkue jäällä -piletti menisi takuulla hetkessä ja kaveri löytyisi. Vaan eipä se mennyt aivan niin. Useampi tyyppi oli kyllä kiinnostunut ja olisi varmasti lähtenyt jos ei olisi ehtinyt buukata jo jotain muuta lauantaille. En hoksannut ennakoida sitä, sillä minulla suurin osa tulevista lauantaista ja pelipäivistä noin muutenkin on jo varattu turkoosiin toimintaan... Muutaman päivän etsinnän jälkeen tärppäsi, jopa kaksin kappalein ja otin reiluuden nimissä kaverikseni matsiin heistä ensimmäisenä ilmoittautuneen.
Inkeri 8v oli jo pitkään halunnut nähdä Pelicansin pelin ja toteutin hänen unelmansa. Meillä oli oikein mukava ilta Isku Areenalla ja pidemmän kaavan mukaan vieläpä. Ennen ottelua oli Nikke Ankaran keikka ja matsi meni rankkareille asti. Pelissä suuremmat pisteet vei Lukko, katsomossa annoin täydet kolme pistettä Inkerille -itse en vielä tuossa iässä ymmärtänyt jääkiekosta mitään.

#Kaverimatsiin on saanut jonkin verran huomiota somessa ja jokainen bongaamani palaute on ollut posiitiivisen innostunutta. Matsiin on viety esimerkiksi siskoa, pikkuveljiä, turvapaikanhakijoita, synttärikavereita ja siilipehmolelu. Pelicansin toimistolla vastattiin huutoon kahden hengen lippu- ja lihamukitarjouksella lokakuun ensimmäiseen otteluun. Lipputarjous vauhditti katsojamäärän sen hetken suurimpiin lukemiin, 3388 katsojaan. Hallissa tarjouslippujen pääty oli kuulemma loppuunmyyty, todellisuudessa siellä näkyi jokunen vapaa paikka:
Vastakkainen ja kalliimpi pääty olikin sitten ymmärrettävästi melkein tyhjillään. Toinen Pelicansin kaverimatsi on tulossa marraskuussa, sopivasti perjantaina 13. päivä. Sen sisällöstä ei minulla vielä ole tarkempaa tietoa.

Lipputarjous kahdelle on mukava sisäänheittokeino ja kiva kädenojennus seuralta katsojien suuntaan. Se ei kuitenkaan ole se taikakeino, millä yleisökato saadaan kuriin. Eikä budjettikaan voi kestää loputtomia alennuksia... Viime lauantaina HIFK pelasi Lahdessa ja yleisömäärä pomppasi uudelle tuhatluvulle kun numeroiksi saatiin 4106 katsojaa. Eikä ollut lipputarjousta vaan kallennus, sillä HIFK:ta vastaan seisomapaikka kustantaa +1 euron ja istumaan +3 euroa. Hallissakaan ei ollut mitään erikoisohjelmaa kun aiemmin oli Nikke Ankaran lisäksi nähty Oktoberfestitkin. Tällä kertaa yleisömagneetiksi riitti tarpeeksi kiinnostava vastustaja sekä edellinen, erityisen hyvin Kärppiä vastaan pelattu ottelu. Veikkaan, että aika moni oli päättänyt lähteä peliin vasta viime hetkillä, ainakin lippuluukulla oli ruuhkaa kun saavuin hallille.

Huomenna ennen ottelua järjestetään Ladies Night. Minua ei tarvitse erikseen houkutella tai sisäänheittää hallille, menen kuitenkin ajoissa paikalle uteliaisuudesta sekä nappaamaan ruusun. Kauden alun perusteella ottelutapahtumaan panostetaankin Lahdessa aivan eri tavalla kuin pitkään aikaan. Silti katsomoon kaivataan edelleen uusia katsojia. Haaste on voimassa, kuka on sinun kaverisi matsiin?


Ensi viikon tiistaina on muuten jälleen Pähkinäkukkulan synttäriarvonnan vuoro, tule kurkistamaan mitä tällä kertaa on palkintona! Osallistumisaikaa on viikon verran.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Konnasankareita ja magiaa

Markus Harju & Erkka Leppänen (toim): Praedor -kirotun maan kulkijat

Nappasin jälleen kirjastosta luettavaksi kotimaisia fantasianovelleja. Edellinen käsitteli lohikäärmeitä ja tällä kertaa liikutaan alun perin sarjakuvaksi luodussa maailmassa. Petri Hiltusen keksimät praedorit ovat palvottuja miekkasankareita, joilla harvemmin on puhtaat jauhot pussissa. Tapasin heidät jo yhdessä Käärmeenliekit-kokoelman novellissa ja halusin lukea lisää.

Praedorien maailma on hieman erilainen kuin mihin fantsiakirjallisuudessa on yleensä totuttu. Jaconia on täysin pyöreä alue, mikä on säästynyt (lähes kokonaan) normaalin elämän tuhonneilta kirouksilta. Sen ympärillä on kapea autiomaa ja sen takana Borvarian kirottu jättiläiskaupunki, mikä käsittää kaiken muun tunnetun maailman. Lukija opastetaan heti kokoelman alussa Jaconian/Borvarian saloihin ja kirjan voi lukea vaikkei olisi koskaan kuullutkaan praedoreista.
Kirotun maan kulkijoissa on mukan kaksitoista novellia, pääasiassa miesten kirjoittamina. Tyyliltään tämä kokoelma on miekkarankareita, tappeluita, juonittelua sekä hirviöitä satunnaisella romantiikalla maustettuna. Minulle tämä meininki upposi mainiosti. Lukemiselle oli välillä aivan liian vähän aikaa ja kirjan kahlaamiseen kului paljon kauemmin kuin olin suunnitellut. Tarina ei tökkinyt, vaan elämäni siinä ympärillä oli hieman kirottua. Noin niinkuin lukemista ajatellen.

Kokoelmassa on seuraavat yhdellä lauseella luonnehditut novellit:

Sakari Peuranen: Vanha ystävä
Syövyttävä limaklöntti syö.

Heikki Nevala: Ikuisuuden hinta
Alkemistin avulla ikuiseen elämään, kautta kirousten.

Jaakko Alamikkula: Sankarit
Pojan elämän koulun ensimmäinen oppitunti.

Jussi Katajala: Pimeyden meri
Kultaa, kunniaa ja kirouksia.

Mixu Lauronen: Lumiapinan klaani
Preador joutuu kyläetsiväksi.

Markus Harju: Vihan niityt, vanhat haavat
Nuorukainen ja kokeneet konkarit komennuksella.

Juha Jyrkäs: Varjosielu
Nuoripari kohtaa toisensa -sekä kirjan.

Arto Koistinen: Borvarian koirat
Naisen kaappaaminen on lopun alkua.

Anni Nupponen: Tulikyynel
Tapaamisella on aina syy ja seuraukset.

Jani Kangas: Liemien talo
Alkemiaa syrjäkujilla.

Shimo Suntila: Tuhat kuolemaa
Joskus kannattaisi kuolla ja vain yhden kerran.

Erkka Leppänen: Velhon tytär
Praedorin kosiomenot.

Kirotun maan kulkijat kertoo praedoreista yllättävän monipuolisesti. Odotin pelkkää taistelurymistelyä ja sain laajemman kattauksen näiden konnasankareiden elämästä. Inhimillistäkään puolta ei ole unohdettu. Kaksitoista eri kertojaa sekä tarinaa myös toimivat hyvin yhteen. Tällä kertaa kokoelmasta ei  kohonnut yksittäisiä suosikkeja, vaan pidin kaikista tasapuolisesti.

Osuuskumma on toki julkaissut paljon muitakin novellikokoelmia ja romaaneja, toivottavasti ehdin lukea heiltä vielä jotain tämän vuoden puolella. Tällä hetkellä minua kiinnostavat eniten steampunk- ja merirosvoantologiat, Anni Nupposen uusi romaani Kauheat lapset sekä Anne Leinosen Vaskinainen.

torstai 8. lokakuuta 2015

Sisin kanssa Sisiliassa

Brigitte Hamann: The Reluctant Empress

Oli vähintäänkin hämmentävää lukea mahdollisimman totuudenmukainen versio Itävalta-Unkarin keisarinnan Elisabetin elämästä. Sissi, tai Sisi, kuten lempinini oikeasti kuuluu, oli minulle entuudestaan monellakin tapaa tuttu, vaan loppujen lopuksi täysin vieras henkilö. Tapasin hänet ensin 50-luvulla tehtyissä Sissi-elokuvissa. Niiden siloiteltu ja romanttinen kuva olikin pitkään se, millaista kuvittelin historian olleen. Edes vierailu Wieniin ja Schönbrunnin linnaan ei rikkonut kuvaa kauniista ja palvotusta keisarinnasta, jota anoppi kohteli kaltoin.

Totuudenmukaisempi versio Sisin elämästä oli ehkä kolme-neljä vuotta sitten TV:ssä nähdyssä, eurooppalaista tuotantoa olevassa minisarjassa. En muista siitä enää niin paljoa kuin haluaisin. Sarja oli muistaakseni ihan OK katseltavaa, ei kuitenkaan superhyvä.

Kaikkein mieleenpainuvin tulkinta on marraskuussa 2013 näkemäni Elisabeth-musikaali, sekin Wienissä. Aiemmat tarinat korostivat Sisin sekä keisari Frans Joosefin suhteen romantiikkaa, mutta musikaalin teemaksi on valittu Sisin sekä kuoleman välinen intohimoinen suhde. Ratkaisu toimii näyttämöllä laulettuna ja sain esityksen aikana useammat kylmät väreet, varsinkin lopussa kun- no, arvaatte kyllä mitä. Synkkäteemainen musikaali on myös piristävä poikkeus iloisten näyttämöhassuttelujen joukossa. Eikä sen tunnetuin kappale ole rakastavaisten duetto, vaan Sisin yksin kovaa ja korkealtakin esittämä "Ich Gehör Nur Mir".

Sisin elämäkerran luettuani on helppo ymmärtää miksi musikaaliin on valittu niin synkkä sävy. Totuus keisarinnan elämästä on kaukana hempeänvärisistä elokuvista.
The Reluctant Empress oli matkatoverinani Sisiliassa elo-syyskuun vaihteessa. Noin 400-sivuinen opus on varsin tuhtia luettavaa ja viimeistelin sen vasta palattuani Suomeen. Matkalukemiseksi tämä on aika raskas valinta, mutta erittäin kiehtova sekä antoisa teos.

Baijeriin prinsessa Elisabet (1837-1898) päätyi Itävallan hallitsijan puolisoksi hyvin nuorena. Elämä hovissa oli hankalaa eikä Sisi toiminut kuten keisarinnan odotettiin tekevän. Keisari oli rakastunut vaimoonsa, mutta suhde muttui varsin pian etäiseksi. Ja se oli sitä myös vanhempien sekä jälkikasvun välillä. Sisi vietti aikaansa mieluummin pitkillä kävely- ja ratsastusretkillä kuin lastensa kanssa. Vuosien kuluessa Sisi oppi käyttämään valtaa ja teki asiat oman päänsä mukaan. Hänen kauneuttaan palvottiin, mutta muu olemus ja esiintyminen ei edelleenkään ollut hallitsijamaista, ei ainkaan sillä tavoin kuin muut halusivat. Ahdistus laukaisi joko todellisia tai kuviteltuja sairauksia ja Sisi pakeni yhä useammin ulkomaille hoidattamaan terveyttään. Kruununperillisen itsemurha ajoi Sisin lopulliseen pakoon. Viimeiset vuotensa keisarinna vietti ulkomailla ja kuolemaa odottaen. Elämä päättyikin liian aikaisin anarkistin hyökkäykseen.

Mitä pidemmälle The Reluctant Empress eteni, sitä enemmän se luhisti hahmoon liittämiäni myyttejä sekä uskomuksia. Jos vain mahdollista, niin haluaisin lukea vertailun vuoksi jonkin toisen Sisi-elämäkerran (ja samaa sanoi kirjan minua ennen lukenut henkilö, varoitettuaan jo aiemmin mielikuvien murenemisesta). Tämän kirjan luettuani olen pisteessä, mistä ei ole enää paluuta Sissi-elokuvien viattomuuteen.

Mitä sitten tunnen tätä ihan oikeasti elänyttä henkilöä kohtaan?

Sääliä, hämmennystä ja pientä inhoa.

Säälin Sisiä, sillä hän joutui vasten tahtoaan tilanteeseen missä hän ei pärjännyt. Eikä häntä oltu siihen kasvatettu. Hämmennys johtuu aiemman ja nykyisen tiedon ristiriidasta. Sisistä tulee ensimmäisenä mieleen kirjan kanteen päätynyt maalaus. Kukapa ei haluaisi yhtä pitkiä, paksuja hiuksia ja upeaa pukua? Ja nyt Sisin katseessa on kauneuden lisäksi pientä ilkeyttä. Se inhottaa.

Toisaalta, Sisi oli äärimmäisen rohkea nainen. Hän teki keisarinnana, vaimona ja äitinä useita kyseenalaisia ratkaisuja, mutta hän ei pelännyt tehdä asioita omalla tavallaan, muiden mielipiteistä piittaamatta.
Näkymä Taorminan kreikkalaisesta teatterista Välimerelle ja Etnalle.
Yllätyin, kun huomasin teoksen olevan jo vuodelta 1982. Ostin sen tuliaisjoululahjaksi Wienistä toiselle Sisi-fanille, sillä taka-ajatuksella että lukisin kirjan itsekin jossain vaiheessa. Kriteereinä oli löytää englanninkielinen ja ihan oikea elämäkerta, ei mitään matkamuistokirjaa. Etsin opusta vain kirjakaupoista ja se olikin yllättävän vaikeaa! Sisistä kertovia kirjoja löytyi varsin vähän, ja vielä vähemmän englanniksi. Mutta yksi riitti ja sen sain. Hankkimani on jo 10. painos vuodelta 2011 ja samaa opusta oli tarjolla myös alkuperäisenä saksankielisenä versiona. Kirjassa tai sen kirjoitusvuodessa ei ole mitään vikaa, mutta yllätyin kun aiheesta ei ollut tarjolla tuoreempaa teosta.

The Reluctant Empress tuskin löytyy kovin monesta tämän maan suurestakaan kirjastosta. Sisistä kiinostuneiden kannattaa uhrata muutama euro ja hankkia kirja omaan hyllyyn. Tämä on yksi kuluvan vuoden havahduttavimpia kirjoja, mitä olen lukenut.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Villatakki kera nappien

Muistatteko vielä villatakin vailla nappeja? Nappikauppa sai ovensa auki ja takki näyttää nyt tältä:


Kylmät syysilmat, tervetuloa!

perjantai 2. lokakuuta 2015

Isku Areenan uusi lihamuki

Tämä blogi uhkaa nyt mennä pelkäksi syömiseksi. Ensin oli Vaasalainen (ilman perunoita) ja eilisessä matsissa testasin Isku Areenan uusitun lihamukin. Menköön, jatketaan ihan oikeilla kiekkojutuilla vähän myöhemmin...

Taustaa sen verran, että lihamuki on lahtelainen perusherkku. Aamuyön tunteina grillijonoissa syntynyt annos on saatavilla sivistyneempänä versiona Seurahuoneella. Viime kaudesta lähtien sitä on saanut perinteisessä asussa kiekkomatsissa. Söin siellä edellisen lihamukini melkein päivälleen vuosi sitten, enkä lämmennyt annokselle. Tarkempi selostus kohtaamisesta löytyy täältä.

Sen jälkeen hallilla on vaihdettu ravintolapäällikkö ja sen myös koko annos on tuunattu uuteen uskoon. Kastikkeetkin tehdään käsityönä paikan päällä. Uteliaisuudesta päätin antaa annokselle uuden mahdollisuuden, varsinkin kun tarjolla oli valkosipulikastiketta.
Tässä ensikosketus lihamukiin. Vertailun vuoksi vasemmalla on juomamuki, missä majailee puolen litran limppari. Lihaa on mukissa noin nelisen desiä, että ei ihan pientä määrää. About saman verran kuin aiemmin. Jalapeno on uusi juttu. Pyysin kastikkeeksi valkosipulia sekä hieman mietoa chilikastiketta.
Näkymä mukiin. Täsä kuvakulmasta lihaa näyttää olevan paljon vähemmän kuin sitä oikeasti on.

Entä sitten maku?

Jos aiempi lihamuki oli korkeintaan yhden tähden mättö, niin tämä uusi saa kolme ja puoli tähteä viidestä. Selkeä parannus aiempaan! Liha on edelleen aika perinteistä kebablihaa. Vuoden takaisen muiston ja valokuvan perusteella uskaltaisin väittää että se on vaihdettu astetta laadukkaampaan. Hyvä niin. Kastike, tai kastikkeet, varsinkin se valkosipuli ovat erittäin hyviä! Jalapeno on ihan OK, söin vain puolet, mutta en välitä niistä muutenkaan. Enkä inhoa yli kaiken. Se saa ihan hyvin olla mukana annoksessa. Lihassa voisi olla hieman vähemmän suolaa.

Suurin miinus menee kastikkeen määrälle. Se nimittäin loppui kesken ja viimeinen kolmasosa annoksesta oli pelkkää lihaa. Lihamukin se juttu minun mielestäni on lihan ja kastikkeen yhdistelmä, joten niitä molempia pitää riittää viimeiseen haarukalliseen. Törmäsin sattumalta toisella erätauolla Pelicansin Anttiin ja kerroin kastikepalautteeni. (Ei Jaatiseen tai Erkinjunttiin, katso täältä yhdeksäs kuva ylhäältä.) Seuraavalla kerralla pyydän Antin ohjeen mukaan laittamaan kastiketta ihan reilusti pohjalle asti. En vietä aikaani baarinjälkeisissä grillijonoissa, joten joku viisaampi kertokoon minulle kuinka kastike annostellaan siellä perinteisesti ja paljonko sitä laitetaan. Mutta jos kerran pyytämällä saa Isku Areenassa sen määrän kastiketta kuin haluaa -mikä on suorastaan idioottimaisen yksinkertaista ja niin sen pitääkin olla- asia on bueno näin.

Ei, tästä ei tule mitään kastikegatea. ;)


Kauden 2015-16 lihamuki menee jatkoon. Tämän syön mielihyvin joskus uudelleen.
Suosittelen!