torstai 31. joulukuuta 2015

TOP-5 kirjat 2015

Raketit paukkuvat jo ulkona ja on aika tehdä pieni yhteenveto menneestä kirjavuodesta ja valita sen parhaat lukuelämykset. Luin yhteensä 31 kirjaa, eli varsin vähän. Tänä vuonna vain oli paljon muuta kaikenlaista... Aloitin useamman uuden sarjan ja luin niistä yhden jo kokonaan ilmestyneen loppuun asti. Tässä vielä koosteena kaikki kirjat:


Maria Turtschaninoff: Maresi
Marko Hautala: Kuokkamummo
Juha Jyrkäs: Ouramoinen*
Neal Shusterman: Unwind*
Leila Tuure: Hatuntekijä
Jan Guillou: Punaisen ja mustan välissä
Marja-Sisko Aalto: Murha tuomiokapitulissa
Jari Järvelä: Särkyvää*
Jussi Siirilä: Kaikkien aikojen tarina
Neal Shusterman: UnWholly
Maria Carole: Tulen tyttäriä*
Raita Jauhiainen: Terra Unionia, Ensimmäinen kirja (Allianssi.125)
Raita Jauhiainen: Hirunda, Ensimmäinen kirja (Allianssi.125)
Lemmy Kilmister & Janiss Garza: Lemmy - omaelämäkerta
Kristiina Vuori: Neidonpaula*
Alain Haché: Jääkiekon fysiikka
F.Scott Fitzgerald: Kultahattu (The Great Gatsby)*
Benita Heiskanen ja Hannu Salmi (toim): Kiekkokansa
Neal Shusterman: UnSouled
Neal Shusterman: UnDivided
Jari Järvelä: Tyttö ja pommi*
Erkka Leppänen & Hanna Matilainen (toim.): Käärmeenliekit*
Jari Järvelä: Tyttö ja rotta
David Ebershoff: Tanskalainen tyttö*
 Brigitte Hamann: The Reluctant Empress
Markus Harju & Erkka Leppänen (toim): Praedor -kirotun maan kulkijat
Tuomas Nyholm: Jarkko Ruutu -jumalainen näytelmä*
Andrei Pajanne: Nadia, onnetar*
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Kaikki tai ei mitään (neljä Harlequin-tarinaa)
Anne Leinonen: Viivamaalari*

*= kirja oli kuukauden lukuvinkki Lastukirjastoille


Viiden parhaan valinta näistä oli tänä vuonna melko helppoa. Ykkössijan kirja oli ylivoimainen, mutta top vitosen lähelle pääsi ja tällä kertaa sen ulkopuolelle jäi muutama hyvä ja suosittelemisen arvoinen tarina. Halusin tässä koosteessa nostaa esille sellaisia teoksia, jotka muistan parhaiten ja joissa on hieman enemmän sitä pientä ekstraa. Nämä kirjat jäivät ajatuksiin pidemmäksi aikaa sen jälkeen kun viimeinen lause oli luettu.


Vuoden 2015 TOP-5 kirjani, linkkeineen alkuperäisiin esittelyihin, ovat:


Sija 5. Raita Jauhiainen: Allianssi.125, ensimmäiset kirjat
Tarinaa rajan molemmin puolin
Rohkeasti omakustanteena kaksi kirjaa kerrallaan julkaistavavaa scifiä. Allianssi.125 -maailmassa on varmasti paljon ihmeteltävää vielä jatkossakin. Kuvassa sarjan toiset osat, jotka luen aivan pian.


Sija 4. Tuomas Nyholm: Jarkko Ruutu -jumalainen näytelmä
Kiekkomiehen mu(i)stelmat
Kaukalohäirikön elämäkerta on erittäin koukuttavaa luettavaa ja iskee kuin poikittainen maila alaselkään. Se myös sai minut ymmärtämään Jarkku Ruutua persoonana.


Sija 3. Brigitte Hamann: The Reluctant Empress
Sisin kanssa Sisiliassa
Rakastetun ja palvotun keisarinnan elämä oli kaukana elokuvien kiiltokuvista. Jokaisen henkilöstä kiinnostuneen tulisi lukea tämä, silläkin uhalla että kirja romuttaa aiemman käsityksen Sisistä.


Sija 2. Jari Järvelä: Tyttö ja pommi
Ruosteen muisto on oranssi
Erittäin väkevä aloitus trilogialle, jota toinen osa jatkaa yhtä intensiivisesti. Kolmas osa ilmestyy ensi keväänä. Jari Järvelä on kotimaisen kirjallisuuden paras löytöni vuonna 2015.


Sija 1. Neal Shusterman: Unwind-sarja
Hajautettua elämää
Palasista koottua elämää
Sielun elämää
Jakamatonta elämää
Laitoin koko sarjan sijalle yksi, jotta muillakin kirjoilla olisi mahdollisuus päästä top vitoseen. Parasta (nuorten) dystopiaa mitä olen lukenut. Sopii ehdottomasti myös aikuisille. Uskottava, karu kertomus jota lukee henkensä edestä.


***

Hyvää uutta vuotta kaikille!

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Pensselille töitä

Anne Leinonen: Viivamaalari

Muutama kuukausi sitten sain Twitterissä suosituksen ja haasteen lukea jokin Anne Leinosen kirjoittama kirja. Luen mielelläni (kotimaista) scifiä ja fantasiaa ja olin törmännyt kirjailijan nimeen useammankin kerran, joten otin haasteen mielelläni vastaan. Tutkailin etukäteen jonkin verran Leinosen tuotantoa ja taisin valita sieltä yhden tai kaksi suosikkia. Lainasin kuitenkin Viivamaalarin, sillä se löytyi sillä hetkellä kirjastosta. Halusin myös hoitaa haastevelvollisuuteni pois alta vielä tämän vuoden puolella.

Ilman haastetta olisin tuskin lukenut Viivamaalaria, en ainakaan lähiaikoina. Se on sääli, sillä kirja on hämmentävän mukavaa luettavaa.
Vilkuilen vielä vaahteraa, kun loikin kadun yli ja kompastun kivetyksen reunaan. Vältän juuri ja juuri lyömästä leukaani asfalttiin, käsi nirhautuu irtokivissä. Nenäni edessä kadun pinnassa kulkee noin viiden senttimetrin levyinen valkea viiva, ehkä haalistunut suojatien merkki. Jälki etenee kadun poikki viistosti niin kuin maalauskärry olisi juuri sillä kohdalla päättänyt vaihtaa kaistaa. Nousen seisomaan, karistelen hiekanjyviä irti housuistani. Viiva jatkaa päättäväisesti matkaa tien reunan yli jalkakäytävälle, ja siitäkin linjakkaasti eteenpäin. Otan askeleen, sitten toisen, ja ajaudun seuraamaan jälkeä. Se kiertää talomme sisäpihan puolelta, etelästä. Toisessa suunnassa viiva taas kaartaa kohti vaurioitunutta kerrostaloa.
Nyt yhdistän viivan eilen näkemääni naiseen. Hän siis kuitenkin oli maalauspuuhissa kävellessään pihamaamme halki. Asfaltin koskemattomuuden rikkova juova on maalattu käsin, paksulla pensselillä, ja siksi se välillä heikkenee ja kapenee.

Viivamaalarin päähenkilö on lukijalle nimettömäksi jäävä nainen. Hänen aamunsa alkaa kummallisesti kun pihalla oleva vaahteraa katoaa. Pian selviää, ettei vaahteran katoaminen suinkaan ole ainoa outo asia naisen elämässä, ei nyt, ei menneisyydessä eikä tulevassakaan. Tutunoloinen maailma kun ei ole se missä elämme... Vitsiltä kuulostava toimi käsitetaiteilijana saa aivan uuden käänteen kun nainen päättää seurata pihapiiriin ilmestynyttä viivaa ja etsiä sen maalanneen naisen. Samalle lukija pääsee mielikuvitusmatkalle ratkomaan arvoituksia.

Kirja antaa lukijalle aika paljon uusia outouksia ennen kuin se kertoo mitä kaikkea on niiden taustalla. Olen siinä mielessä kärsimätön lukija, että haluan aina jotain uutta ja tarinan on edettävä jouhevasti tai muuten kyllästyn helposti. Viivamaalari ei etene hengästyttävää vauhtia, mutta siinä on tarpeeksi käänteitä ja kiinnostukseni pysyi korkealla tarinan loppuun asti. Juonikuvio on tuttu ja genressä moneen kertaan käytetty, vaan eipä tuo haittaa yhtään. Anne Leinonen on tehnyt mystistä viivaa maalaavasta naisesta ja hänen seuralaisestaan onnistuneen tarinan.

Viivamaalarin loppuratkaisu tulee ehkä hieman puskista, vaikka sitä on pohjustettu pitkin matkaa. Suhtauduin siihen ensin jopa epäillen, hyväksyin käänteen kuitenkin nopeasti ja jännitin sitten miten käy. Osa hämmennyksestä johtuu varmaan kirjan hyllyluokituksesta. Muistaakseni otin sen fantasiapuolelta (ja kirjastotarran luokitus myös viittaa siihen) mutta loppuratkaisu on ehkä enemmän scifiä. Eipä sillä väliä, noin niinkuin loppupelissä, kunhan vain ihmettelin....

Suosittelen Viivamaalaria heille, jotka uskaltavat ihmetellä pihapuita sekä lähteä välittömästi oudon henkilön matkaan kun siihen on tilaisuus.


Viivamaalari on vuoden viimeinen lukuvinkkini lastukirjastoille. Tarkista kirjan saatavuus.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Loppuvuoden sokeriannos

Kaikki tai ei mitään (neljä Harlequin -kirjaa)

Tunnustan, että minulla on pieni salainen pahe. Kaipaan kerran-pari vuodessa romanttista luettavaa. Sellaista, missä loppu on varmasti onnellinen ja yltiöromanttinen. Tai yltiömäisen epäuskottavan romanttinen. Sain jo aiemmin lainaan neljän Harlequin -kirjan kokoelman ja nyt loppuvuodesta koitti juuri oikea hetki sekä mielentila sen lukemiselle.


Kaikki tai ei mitään sisältää seuraavat teokset:

Julia James: Kesäyön suudelma

Liikemiehen tytär Eve rakastuu tietämättään isänsä vihamieheen. Muutama väärinkäsitys lisää ja Eve viettää yön miehen seksiorjana, sitten molempia kaduttaa. Ennakkoluuloista on kuitenkin mahdollista päästä eroon ja auvoiseen, yhteiseen tulevaisuuteen.


Peggy Moreland: Miljonäärin matkassa

Penny tietää miten napataan opiskeluaikainen ihastus: pestautumalla miehen sihteeriksi! Sivutuotteena hiirulaisesta kuoriutuu upea ilmestys ja pomo saa kalustetun kodin. Ja jotta tarina ei kuulostaisi liian vaatimattomalta, löytää myös hylätty lapsi itselleen huoltajat. Ja Pennykin vihdoin saa.


Fiona Hood-Steward: Kaksi sukua, yksi totuus

Natasha perii linnan Ranskasta. Kaupan päälle tulee myös komea naapuri sekä arvoitus menneisyydestä. Arvaat kyllä loput.


Alexandra Sellers: Sulttaanin perillinen

Rosalind kuulee kerralla hieman liikaa uusia totuuksia jo edesmenneen puolisonsa elämästä. Kun Rosalindin pojan henki on vaarassa, on avioliiton solmiminen puoleensavetävän muukalaisen kanssa se loogisin ratkaisu. Jos vain onnen tiellä ei olisi liikaa salaisuuksia...


En osaa valita näistä mitään tiettyä suosikkia. Jokainen on tavalla tai toisella ryysyistä rikkauksiin ja rakkauksiin kertomus ja erittäin perinteistä Harlequinia. Kannen mukaan ne ovat "neljä toivottua romaania vindoinkin uusintapainoksina". Hankala sanoa mikä erottaa nämä neljän muista vastaavista ja nostaa ne suosikeiksi ylitse muiden. Tähän kattaukseen tarinoissa on sopivasti eroja henkilöissä ja juonessa joten samaa juttua ei tarvitse lukea neljä kertaa putkeen.

Ei Kaikki tai ei mitään mikään unohtumaton lukuelämys ole. Se sopi mainiosti tarkoitukseensa ja vei ajatukset jonnekin aivan muualle kun tarvitsin aivoja nollaavaa, salaisen paheellista kirjalisuutta.

Kirjan kannessa on muuten kysymys: Saako rahalla rakkautta? Sen vastauksen tietää jo lukemattakin....

torstai 10. joulukuuta 2015

Turkoosi pikkujoulu

Melkein viikon mittainen oman joukkueen ottelutauko on varsin pitkä kakku kärsittäväksi kesken kiekkokauden. Onneksi ikävään saatiin pientä helpotusta kun Pelicans järjesti eilen Isku Areenalla pikkujoulut. Tapahtuman kutsusta tuli jo erittäin hyvä fiilis, sellainen että olen lämpimästi tervetullut ja kaivattu vieras.

Lämmin vastaanotto jatkui heti ovella kun valmennusjohto ja joukkueen kapteenit kättelivät kaikki vieraat. Jonon viimeisenä ollut tanskalaisvahvistus Stefan Lassen on muuten oppinut erittäin hyvin suomalaisen moi -tervehdyksen!
Tilaisuuteen varattu puolitoistatuntinen kului nopeasti. Ohjelmaakin oli ja sen lomassa sopivasti aikaa ruokailuun, seurusteluun ja shoppailuun. Faniaulan valaistus yhdisteli halloweenistä tuttua, nyt jouluista punaista sekä tietenkin turkoosia. Ja sitä turkoosia myös ostin itselleni ennenaikaisena joululahjana. Pelicans uusi tälle kaudelle pelipaidat ja fanien saataville niitä ilmestyi halloweeninä. Kuvittelin vielä silloin hankkivani paidan lähempänä joulua. Sitten iski katumus ja into saada se jo fanimatkalle Jyväskylään. Siinä vaiheessa oikea koko oli loppunut turkoosista kotipaidasta. Vaikka musta lauantaipaita onkin tavallaan se upein Pelicansin paita, niin halusin ehdottomasti kotipaidan. Eilen tähdet olivat sen verran suotuisasti että se löytyi ja pääsen seuraavaan matsiin uudella paidalla. Jei!
Pikkujouluissa tarjoiltiin riisipuuroa ja glögiä. Ja kyllä, tykkään laittaa riisipuuroon kanelia pikkaisen reilummalla kädellä. On siellä sokeriakin. Rusinasoppaa tarjottiin myös, mutta valinta oli joko se tai kaneli (molemmat yhdessä ei vain toimi) ja päädyin kaneliin. Riisipuuro oli muuten älyttömän hyvää! En ole kertaakaan syönyt yhtä samettisen pehmeää riisipuuroa. Glögi maistui mantelin ja rusinoiden kera. Puuroon oli myös piilotettu perinteinen manteli, en tiedä kuka sen sai. Löytäjälle oli varattu jonkinlainen yllätyspalkinto.
Otin vain muutaman kuvan ja keskityin enemmän tapahtumaan. Tällaiselle yli-ikäiselle fanitytölle pikkujoulujen tärkein anti oli tietenkin nähdä pelaajia ja vaihtaa muutama sana heidän kanssaan. Minulta on joskus kysytty miten uskallan mennä juttelemaan pelaajille. Siihen ei ole taikanappia, mutta muutama henkinen kikka kylläkin. Ensinnäkin ajattelen, että pelaajat ovat vain ihmisiä, kuten sinä ja minä. Se auttaa jo pitkälle. Toisekseen he ovat fanitapahtumissa töissä ja edustamassa seuraa sekä itseään. Heillä on aivan varmasti takana jonkinlainen koulutus tai briiffi nyt vähintään, sekä kokemusta edustushommista. Fanin osa on se helpompi. Ja kolmanneksi: jos sanoo vahingossa pelaajalle jotain omasta mielestä typerää tai hassua, niin ei maailma siihen kaadu. Yritä ottaa rennosti. Ja jos silti jännittää, niin sehän vain kuuluu asiaan aina kun tapahtuu jotain erikoista. :)
Pelicansin pikkujoulusta ei ilmoitettu etukäteen julkisesti. Kutsun saaminen ei ole mitään salatiedettä, riitti että on esimerkiksi turkoosikortin tai kausikortin haltija. Toivottavasti puurolle päästään myös ensivuonna, tämä oli mukava kokemus! Lämminhenkinen ja rento turkoosi pikkujoulu sopii mainiosti koko perheelle.

Mutta sitä ennen jatketaan pelejä. Olethan huomenna Isku Areenalla?