torstai 26. kesäkuuta 2014

Yhteistyötä Lahden kaupunginkirjaston kanssa

Iloisia uutisia!

Aloitin yhteistyön Lahden kaupunginkirjaston kanssa. Jatkossa Pähkinäkukkulan lukuvinkkejä voi bongata myös Päijät-Hämeen verkkokirjaston Lastun sivulta. Uusi kirjasuositus on luvassa kerran kuukaudessa. Näistä ensimmäinen on viime vuoden suosikkiteokseni Autuaiden saari. Jatkossa suosittelen uusia lukukokemuksiani, mutta kirjat voivat olla jo ajat sitten julkaistuja tai uutukaisia ja painomusteen tuoksuisia -mitä ikinä luenkaan.

Blogin lukijoiden kannalta mikään ei muutu. Kaikki kirjajuttuni löytyvät edelleen Pähkinäkukkulalta, valitsen luettavat kirjat itse, eivätkä lätkätarinat tai käsityökertomukset katoa minnekään. Kirjaston sivulle päätyy valikoitu joukko kirjasuosituksia, jotka muokkaan paremmin sinne sopiviksi. Esimerkiksi Autuaiden saaren lukuvinkki näyttää kirjaston sivuilla tältä. <- linkki

Lukemisiin! :)

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kesän eroottinen opus

John Cleland: Fanny Hill

Tähän mennessä ainoastaan talon tytöt olivat turmelleet viattomuuttani, heidän hekumalliset puheensa, joissa siveyttä ei suinkaan kunnioitettu, heidän kuvauksensa kohtauksistaan miesten kanssa, olivat opettaneet minua tajuamaan heidän ammattinsa luonteen ja mysteeriot ja ne saivat elävän ja lämpimän veren kohisemaan jokaisessa suonessani; mutta ennen kaikkea vuodekumppanini Phoebe, jonka uskollinen oppilas olin, käytti kaiken taitonsa antaakseen minulle makua nautinnon ensivivahteista, ja luontoni lämmenneenä ja avoimena näin mielenkiintoisille kysymyksille, houkutteli esiin uteliaisuuden, jota Phoebe ruokki taidokkaasti johtamalla minua kysymyksestä kysymykseen ja selitti minulle kaikki Venuksen arvoitukset. Mutta tällaisessa talossa ei voi kauan asua joutumatta omin silmin todistamaan paljon enemmän kuin mitä hänen kauvauksensa ja selostuksiensa perusteella saatoin kuvitella.
Kurtisaani Fanny Hill muistelee uraansa 1700-luvun kohukirjasa. Orvoksi jäänyt maalaistyttö on niin naivi, että lähtee Lontooseen työn ja huvitusten perään, mutta päätyy tienaamaan elantonsta herrasmiesten vuoteisssa. Vanhempi ja viisaampi Fanny antaa anteeksi nuoruuteensa teot ja kertoo avoimesti mitä hänelle ja ystäville on tapahtunut.

Fanny antaa elämästään kuvauksen, jonka mukaan kurtisaanin ammatti oli 1700-luvun joka tytön toive. Fannyn rakastajat ovat kaikki nuoria tai ei vielä liian vanhoja, komeita, hyväkäytöksisiä ja hyvin varusteltuja. Yksikään mies ei ole lihava, pahanhajuinen, väkivaltainen, sairas pervo tai impotentti. Rikkailla miehillä on varaa hukuttaa Fanny lahjoihin eikä reilu parittajarouva ota kaikesta kuin hyvin pienen palkkion. Fannyn työtoverit ovat mukavia ja on ihan ookoo jos yksi heistä käyttää hyväksi idioottia poikaa ja toisaalta pieni piiskaus ei ole haitaksi Fannylle.

Moraalisaarnan sijaan todettakoon, että Fanny Hillin tarina on oman aikansa Fifty Shades, harlekiinihömppää ja viihdettä. Tarina onnettoman alun saaneesta tytöstä, joka tuurilla sekä työllä onnistuu saavuttamaan rikkauden sekä rakkauden. Seksikohtauksia on paljon, ne on kirjoitettu kiertoilmauksin ja silti hyvin suorasukaisesti. Nykylukija saa kuitenkin eniten irti kirjan vanhasta ilmaisutyylistä.
Lukemani Fanny Hill on Suuren Suomalaisen Kirjakerhon kuvitettu versio vuodelta 1984. Mustavalkoiset piirrokset sopivat hyvin 1700-luvun tunnelmaan ja joukkoon mahtuu muutama rohkea kuva, mitkä eivät jätä enää mitään mielikuvituksen varaan. Aikuisten romaaneissa voisi minusta olla enemmänkin kuvitusta, olen törmänyt niihin tähän mennessä oikeastaan vain fantasian puolella. Esimerkiksi englanninkielinen, kuvitettu Taru Sormusten Herrasta oli lukuelämys myös silmille.

Fanny Hillin ensimmäiset sata sivua menivät verkkaisesti jonkinlaisen uutuudenviehätyksen ja tirkistelynhalun voimalla sekä junamatkan viihdykkeenä. Loput sata sivua luin päästäkseni kirjasta eroon. Ei minulla ole mitään eroottista kirjallisuutta tai kirjallisuudessa olevaa erotiikkaa vastaan, se vain vaatii toimiakseen kunnollisen juonen sekä kiinnostavat päähenkilöt. Fanny Hillin eroottisuus jäi tulipahan luettua ja tirkisteltyä -osastolle.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Urheiluviihteen kulissien takaista peliä

Pentti Sainio: Kummolan kääntöpiiri

OTTELUENNAKKO

Pyörittelen käsissäni kevään jos ei odotetuinta, niin ainakin kohutuinta teosta. Mietin, miten siihen suhtautuisin ja mitä siltä odotan. Jääkiekko on lempilajini, elän ja hengitän sitä Isku Areenalla, kotikatsomossa ja milloin tahansa ajatuksen harhaillessa omasta mielestä oikeaan, kyseisellä hetkellä mahdollisesti väärään, suuntaan. Se on elämääni. Viha- ja rakkaussuhteeni jo vuosien ajan. Sydän on turkoosi eikä sitä faktaa muuta mikään.

Faktaa on myös bisneksen ja urheilun raadollisuus. Ja siellä missä on bisnestä ja urheilua, on myös vilunkia mikä ei päivänvaloa kestä. En voi, enkä halua olla, sinisilmäinen viaton fani joka ajattelee kaikesta vain hyvää. Usko oikeuteen ja kohtuuteen meni viimeistään kevään MM-finaalin aikana.

(Jos missasit pelin, katso kooste tästä:
allekirjoittanutta moinen kyrsii -edelleen- niin paljon etten edes viitsinyt kirjoittaa aiheesta tänne.)

En ole koskaan kuulunut jääkiekon sisäpiiriin enkä tunne sieltä  henkilökohtaisesti ketään, en edes täällä Lahdessa. Kalervo Kummola on toki maan suurimpana kiekkovaikuttajana (mm. Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja, Kansainvälisen jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja) tuttu nimi, mutta miehen tekemisiin en ole tarkemmin perehtynyt. Kummola itse yritti estää kirjan julkaisun etukäteen. Keksin tähän tasan kaksi syytä:

1. Kirjassa kerrotaan valheita, joiden julkaisu on vähintään kunnianloukkaus.
2. Kirjassa kerrotaan totuuksia joita ei haluta julki.

Kummola itse lyttäsi kirjan lyhyessä tiedotteessan fiktioksi.
Kummolan kääntöpiirin takakansi sekä liepeet lupaavat vaihtoehto kakkosta.

Etukäteen itseäni arveluttaa kirjan uskottavuus: pystytäänkö paljastukset ja kulisseissa pidetyt salaisuudet tuomaan pätevästi sekä uskottavasti päivänvaloon? Ja miten kirja muuttaa omia käsityksiäni ja ajatuksiani kiekkobisneksestä?

PELITAPAHTUMAT

Kummolan kääntöpiiri käy läpi Kalervo Kummolan, Hjallis Harkimon ja heidän urheiluliikemies-tuttaviensa bisneksiä koti- ja ulkomailla. Eniten käsitellään Jokereita, Hartwall Areena sekä jääkiekon MM-kisoja, mutta osansaa saavat myös venäläiset presidentti Putin etujoukoissa, Euroopan hallihankkeet, Suomen Euroviisut, Vierumäen urheiluopisto, Diili-ohjelma, Aasian rikkaudet sekä kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtaja René Fasel. Mtä pidemmälle kirja etenee, sitä suurempi rooli on venäläisellä rahalla ja tarina päättyykin kysymyksiin ja pohdintoihin Jokerien tulevaisuudesta KHL-liigassa.

Kuulostaa varsin simppeliltä jutulta.

Sitä se ei ole.

Tarina on täynnä pöytälaatikosta henkiin herätettyjä yrityksiä, yrityskauppoja sekä puutteellisia tilinpäätöksiä. On firmoja, jotka tiedon mukaan on lakkautettu vuosia aiemmin ja jotka yhä omistavat osakkeita jostain toisesta puljusta. Ostetaan halvalla, myydään kalliilla ja kääritään voitot -jonnekin. Yritykset eivät toimita lainmukaisia selvityksiä toiminnastaan ja toimitusjohtajat nostavat korkeita palkkioita tekemättä mitään. Kukaan ei kysy mistä (venäläinen) raha tulee. Päättäviin poliittisiin virkoihin junaillaan sinne sopivia henkilöitä, jotka ovat urheilujohtajille myönteisiä. Vastapalveluksena päätöksestä kilahtaa potti vaalikassaan. Ja niin edelleen.

Muuttujia on monta -jo pelkästään Jokerien takaa löytyy useampi yritys, samoin Hartwall Areenan. Nykytilanteesta venäläisessä omistuksessa on vaikea nähdä selkeää kuvaa kun tietoja ei kerrota julkisuudessa. Lukja hämmästelee tapahtumien käänteitä ja muistaa kirjan luettuaan suurimmat linjaukset, ei enää kaikkia pieniä yksityiskohtia.

JÄLKIPELI

Kummolan kääntöpiirin sanoma on tiivistettynä: Bisnes on ohjaillut urheilumailmaa jo pitkään ja nyt  lähes kaiken takana on venäläinen raha sekä politiikkaa. Jos kuulut sisäpiiriin saat päättää asioista ja tiedät ehkä mistä raha tulee ja mihin se menee, tai ainakin korjaat voitot.
Kirjan lukemisen jälkeen ei ollut vaikeaa keksiä sopivaa rekvisiittaa kuvaa varten. Rahaton kuva olkoon mukana jotta kansikuva näkyy myös kokonaisena. Kannessa niin kuvan kuin nimenkin osalta suurin painotus on Kummolalla. Kirjaa lukiessa käy kuitenkin ilmi, ettei kaikkea siinä kuvattua kulissien takaista peliä voi laittaa Kummolan piikkiin, vaan mukana on tietty sisäpiiri, josta Kummolalla yhdessä Hjallis Harkimon kanssa on suurelle yleisölle se näkyvin ja tunnetuin rooli. Tätä sisäpiiriä yhdistävä tekijä on urheilun ja bisneksen lisäksi myös (täällä Suomessa) kokoomuslaisuus.

Onko kirja sitten totta?

Hyvin pitkälti uskon että on. Ja se osa mikä on kenties väritettyä tai väärin tulkittua, lienee edes sinne päin.

Ensinnäkin, miksi Pentti Sainio tai Into Kustannus lähtisivät tekemään paljastuskirjaa ja markkinoimaan sitä näkyvästi etukäteen jos se olisikin fiktiota. Siinä ei olisi järkeä. Ja Kummolan paheksuva reaktio tukee tätä.

Toisekseen kirjassa on tapahtumia jotka muistan itse, tietysti sen pohjalta mitä olen lukenut ja mikä silloin on ollut julkista, ja ne tapahtumat avautuivat nyt aivan uudella tavalla tämän kirjan kautta.

Se, mikä kuitenkin saa epäilemään Kummolan kääntöpiirin esittämiä asioita on lähdetietojen puuttuminen. Kirjassa esimerkiksi on tiettyjen henkilöiden toisilleen lähettämiä sähköposteja ilman mainintaa siitä mistä Sainio on ne saanut käsiinsä. Vähintäänkin johdanto olisi kaivannut lisäyksen siitä, millä keinoin ja mistä Kummolan kääntöpiirin aineisto on hankittu.

Kuitenkin, mitä pidemmälle kirjaa lukee, sitä tiiviimmin palaset alkavat loksahtaa kohdilleen ja lukija pääsee paremmin mukaan urheilun sisäpiiriin. Tarina on uskomaton, silmiä avaava ja loppujen lopuksi uskottava. Pelottavakin.

Yhtä asiaa kummastelen. Vuoden 2012 jääkiekon MM-kisat muistetaan yhä lippujen käsittämättömän korkeista hinnoista. Kirjassa Sainio kertoo halvimman lipun maksaneen 155 euroa. Muistelin nähneeni halvempia, joten etsin arkiston kätköistä omat kisalippuni:
Nämä on ostettu yhtenä pakettinina, minkä kokonaishinta oli hieman päälle kolmesataa euroa. Ryöstöhinta. Ostovaiheessa yksittäisiä lippuja ei oltu hinnoiteltu erikseen, oli ainoastaan paketin kokonaishinta. Lippuihin painetut hinnat (voin muistaa väärin) pätivät sitten lippuluukulla erikseen ostettuina -ainakin siihen asti kunnes joidenkin ottelujen hintoja painostuksen jälkeen tiputettiin. Halvin lipuistani oli siis erikseen ostettuna 89 euroa ja kallein 195 euroa. Yläkatsomon paikat olivat jonkin verran edullisempia.

Joten mistä kirjaan on saatu halvin lippuhinta 155 euroa? Onko huomioitu ainoastaan Suomen pelit? Vai onko se halvimman lippupaketin hinta? Pieni juttu, ja muuhun sisältöön nähden aika merkityksetön, mutta ihmettelyn aihe minulle.

Oma fiilis kirjan jälkeen on vihainen, pettynyt sekä surullinen. Rakastamani  urheilu(bisnes) on vieläkin likaisempaa kuin olen luullut.

Kummolan kääntöpiirin julkaisusta on reilu pari viikkoa. Minusta erikoista on, ettei esimerkiksi kumpikaan iltapäivälehti ole repinyt otsikoita kirjan sisällöstä -tai sitten olen kulkenut silmät kiinni. Outoa. Kirjassa kerrotaan myös eri medioiden suhteista urheilun sisäpiiriin: onko asialla näin suuri vaikutus, vai mistä on kyse? Eikö edes verottajaa kiinnosta? :)

Sainio on selventänyt urheiluviihteen kulissien takaista peliä meille sisäpiiriin kuulumattomille. Mitä tapahtuu seuraavaksi vai tapahtuuko mitään?

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Ensimmäinen Muumini

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva
Äänikirja, lukija Tytti Paavolainen

Hieman onnettomasti mennyt Muumi-haaste sai minut tarttumaan toimeen ja perehtymään Muumi-kirjoihin. Kirsin vinkin innoittamana otin sen haltuun äänikirjana.
Muumit ja suuri tuhotulva on sarjan ensimmäinen osa. Sivumäärää ei kerrota, mutta äänikirjana kestoa on tunnin verran ja alussa on Tove Janssonin johdanto Muumi-kirjojen synnystä. Tarinassa Muumimamma ja Muumipeikko etsivät kotia talvea varten, sekä hattivattien mukaan lähtenyttä Muumipappaa. Tosin kirjassa ei minusta käytetty kertaakaan Muumipappa-nimitystä, puhuttiin Muumipeikosta ja isästä, muistelen. Matkan varrella mukaan otetaan Nipsu ja tavataan muitakin Muumeista tuttuja hahmoja, ei kuitenkaann vielä heitä kaikkia, ja koetaan jännittäviä hetkiä ennen löytämisen ja löytymisen iloa.

Äänikirja oli mukava tapa tutustua Muumien tarinaan ja taidan kuunnella loputkin osat lukemisen sijaan. Jo edesmenneen Tytti Paavolaisen äidillinen ja lempeä ääni sopii Muumien kertojaksi ja sitä kuuntelee mielellään. Yllätyin hattivattien auttavasta osuudesta tarinassa, muistoissani ne ovat ainoastaan inhottavia ja pelottavia, mutta ne muistot perustuvatkin TV-Muumeihin. Äänikirja sopii erinomaisesti muun tekemisen lomaan, kuitenkin vaatien keskittymistä -muutamaan otteeseen ajatukseni lähti harhailemaan ja menetin muutaman lauseen sieltä täältä.

Summa summarum: kansalaisvelvollisuus täytetty, eikä se jää tähän! :)

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kirjailijape(i)li

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Kun kirja kertoo kirjailijoista ja siinä on salaseuran sekä mysteerin ominaisuuksia, kirjahullu voi asennoitua tulevaan lukuhetkeen tasan kahdella tavalla.

Ensin: "Jep joo, onpas omaperäistä kertakaikkiaan... tämä on niin nähty."
Ja sitten: "Oi ihanaa, tämän on pakko olla hyvä, ihan pakkopakkopakko!"

Jo ensimäisen luvun jälkeen on selvä, ettei Lumikkoa tarvitse heitellä turhautuneena pitkin seiniä. Tätä kirjailijamysteeriä ahmii nautinnolla sivu toisensa perään, loppuun asti.
Hän muisti keskeyttäneensä isän ja kysyneensä, mistä siinä Rottakeisari-jutussa oikein oli kysymys ja miten Rottakeisari oikein saataisiin pysymään poissa, kun Otukselassa sitä niin kovasti kammottiin.
Kysymystä oli seurannut niin pitkä hiljaisuus, että Ella oli kuvitellut isän hiipineen pois. Mutta ei - kun hän oli avannut silmänsä, siinä isä oli yhä istunut. Isä oli pohtinut hänen kysymystään tosissaan, itse asiassa niin ankaran keskittyneesti, että Ellaa oli jo alkanut pelottaa ja kaduttaa koko kysymys.
- Minusta tuntuu, isä oli lopulta huokaissut,  - että Rottakeisari on nitä asioita, jotka vain on tarkoitus unohtaa. Se tulee lopulta jos on tullakseen, mutta sitä ei saa ruveta ajattelemaan eikä sitä missään nimessä saa ruveta odottamalla odottamaan.

Jäniksenselkä voisi olla mikä tahansa suomalainen kunta ellei siellä olisi huomattavaa määrää kulkukoiria, poikkeavaa versiota Dostojevskin klassikosta, mystisiä patsaita, prameilevaa kirjastoa, eksyttävää korpimetsää -sekä poikkeuksellisen paljon kirjailijoita. Joukon kirkkain tähti on kansainvälisesti menestynyt lastenkirjailija Laura Lumikkko, Otuksela-kirjojen luoja, joka on kouluttanut yhdeksän lasta kirjailijoiksi. Vuosikymmeniä sitten tehdystä lupauksesta puuttuu vielä yksi, kunnes Jäniksenselkäläinen Kirjallisuuden Seura saa pitkään kaivatun kymmenennen jäsenensä. Tulokas aloittaa jälleen salaisen Pelin, jossa haastaja ei ole yhtään paremmassa asemassa kuin hänen haastettunsa. Eikä sääntökirja kerro kaikkia Pelin temppuja...

Lumikko ja yhdeksän muuta muistuttaa aiemmin lukemistani etäisesti Diane Setterfieldin Kolmastoista kertomus -kirjaa. Lumikossa on menneisyysarvoituksen ja muiden koukeroiden lisäksi vielä mystinen kerrostuma. Kirjojen tapahtumapaikat ja -ajat ovat niin erilaiset ettei niitä kannata lähteä sen enempää vertailemaan, molemmat ovat lukemisen arvoisia.

Kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen oli minulle uusi tuttavuus. Olen aiemmin lukenut hänen teostensa hehkutuksia blogeissa, laitoin sitten miehen seurantaan Twitterissä (@paziij), totesin että tämä kaveri suoltaa keskimääräistä tasokkaampaa twittiä, luin muita teoksia ja nyt uutuuskirjoja odotellessa otin Lumikon luettavaksi. Lukuaikaa kului reilu vuorokausi ja viikonlopun muut hienot suunnitelmat menivät pipariksi. Eikä harmita tippaakaan!

Lumikko ja yhdeksän muuta etenee kirjailijan vakaassa otteessa, lukijaa jatkuvasti jallittaen. Arvoitus selviää vähitellen ja vihjeitä tiputellaan sellaisella vauhdilla ettei tylsää hetkeä ole. Antauduin tarinan vietäväksi enkä turhaan yrittänyt pinnistellä loppuratkaisun suhteen -ehkä todellinen lukijasherlok olisi sen pystynyt päättelemään, todennäköisemmin ei. Mystinen kerrostuma tarjoaa keitokseen sen pikantin, juuri oikean sivumaun. Kerronta on vahvaa ja tarinan oloista. Lumikko kestäisi vielä toisenkin lukukerran mikä on mysteeriromaanille, ainakin omalla kohdallani, harvinaista.

Nappaa tämä mukaan kesälukemiseksi, mutta varaudu viettämään koko päivä kirjan parissa.