perjantai 26. heinäkuuta 2013

Paljon melua silkkisolmiosta

E L James: Fifty Shades - Sidottu

Okei, myönnän että uteliaisuus vei voiton ja tilaisuus teki vaarin ("Mulla on se kirja, haluatko lainaan?" "Joo.") ja voihan tätä yrittää perustella silläkin, että kirjoitusharrastukselle on etua monipuolisesta lukemisesta.
Fifty Shades -Sidottu on kaikessa kauheudessaan kaunokirjallisuudeksi naamioitua pornoa: ei juonta eikä mitään, mitä edes kohtalaisessa kirjassa pitää olla. Sivutolkulla seksikohtauksia, joiden väliin on laitettu pakollista pohdintaa suhteen tilasta ja siihen liittyvästä aivan liian monisivuisesta sopimuksesta. Kömpelöä ja ala-arvoista kerrontaa kerta kaikkiaan.

Yleensä olen suhtautunut mielenkiinnolla tarinoihin, joiden tapahtumapaikka tai jokin muu juttu juonessa on ennestään tuttu. (Esimerkiksi Kaanin Aarre -kirjassa Dirk Pitt seikkailee näkemissäni maisemissa Siperiassa.) Fifty Shadesissa päähenkilö Anastasia Steele juo aamuisin samaa teetä, mitä itsekin. Koin asian ainoastaan ärsyttäväksi. Eikä se suhteen toinen osapuoli Christian Grey mikään "herra Darcy" ollut, vaikka herraksi pyysikin itseään kutsumaan.

Oikeastaan tämän kirjan mukana pitäisi olla paketti nippusiteitä. Ei siihen kirjan käyttötarkoitukseen, vaan kirjan ympärille laitettaviksi -jottei sitä sattuisi avaamaan edes vahingossa.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Ikuisuusprojektipaita

Pähkinäkukkulallakaan kaikki ei mene kuten Strömsöössä:

Aloitetaan vaikka siitä, että hankin paitaan käytetyt langat yli vuosi sitten ja aivan eri malli mielessäni. Kun ne olivat lojuneet lankakaapissa tarpeeksi pitkään, päätin ryhtyä toimeen. Tämä tapahtui viime keväänä. Kappaleet syntyivät ainaoikein -neuleena varsin nopeasti kunnes jämähtivät olohuoneen pöydälle jonkin toisen neuletyön alle piiloon. Jossain vaiheessa sain ne nuppineuloin alustaan kiinni ja kostutettua. Jonkin aikaa lattialla lojuttuaan (tuskin viikkoa enempää, pitäähän välillä imuroida) irrotin ne -takaisin pöydälle, mihin ne jäivät piiloon neulehden alle. Olisikohan siinä mennyt ainakin kolme viikkoa, kunnes ompelin kappaleet yhteen ja aloin ihmetellä kauluksen sekä koristekukkien virkkausta. Kukat syntyivät, samoin helman, hihojen ja kauluksen nirkkoreuna... mutta ne kukat kiinnitin paikoilleen varmaankin parin viikon miettimisen jälkeen.

Valmista tuli!
Novita Kevät 2011, suunnittelija Minna Metsänen. Lanka: Rose Mohair.
Tarkoitus oli käyttää tätä paitaa kevään viimeisinä kylminä päivinä, nyt se odottaa syksyn ensimmäisiä pakkasia. Ei tässä mikään kiire ole...


Virkatut kukat lähikuvassa.
Ohjeen mukaan koristekukkiin olisi pitänyt laittaa helmiä. Päätin jättää ne väliin, sillä operaatio olisi viivästyttänyt paidan valmistumista varmaan kuukaudella... Alkuperäisessä ohjeessa on käytetty hempeän persikkaista lankaa, tässä tummemmassa kerrokset näkyvät selvemmin, vaan eipä tuo haitanne.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Paluu kummittelevaan kartanoon

Kesäloma on kirjojen ystävän parasta aikaa. Silloin voi lukea vaikka koko päivän tai jouduttaa junamatkaa hyvällä tarinalla. Sadepäiväkään ei mene hukkaan uusiin päähenkilöihin tutustuessa. Lätkäkauden ollessa jo lomalla (no, Stanley Cup -finaaleja lukuun ottamatta) keskittyi Pähkinäkukkula kutomisen ohella uusiin sekä vanhoihin hyviin tuttuihin, kirjoihin joista löytyi satuhahmoja, erilainen suomennos klassikosta ja myös kuluvan vuoden tähänastinen tarinallinen pohjanoteeraus. Aloitetaan kuitenkin hyvällä ja viihdyttävällä kertomuksella.


Elisabet Aho: Lilly

Olen aiemmin lukenut kaksi Urajärven kartanon maisemiin sijoittuvaa teosta ja Lilly on niistä minulle viimeinen. Se myös päättää von Heidemanin suvun tarinan, joten jatko-osia näihin kartanokirjoihin ei ole tulossa, ellei sitten kirjailija innostu etsimään arkistoista suvun varhaisempia vaiheita.
Lilly ja Hugo von Heideman olivat Urajärven kartanon viimeiset omistajat. Naimattomat sisarukset jättivät kartanon kuolemansa jälkeen museoksi, jona se yhä toimii. Lilly on kertomus molemmista sisaruksista, mutta erityisesti se on itsenäisen ja vahvan naisen tarina 1800- ja 1900 -lukujen taitteessa.

Lilly von Heideman ei elänyt aivan sitä perinteisintä aatelisneidon elämää. Hän koki intohimon sekä epäsovinnaisen rakkauden, muttei mennyt naimisiin tai saanut lapsia. Lilly opiskeli useita vieraita kieliä ja pääsi Aleksaterin yliopistoonkin. Kun kotikartano oli talousvaikeuksissa, hän toimi opettajana Heinolassa ja ajoi naisten asiaa. Myöhemmin sukulaiselta perityt rikkaudet pelastivat Urajärven kartanon, jolloin Lilly sekä Hugo pääsivät matkustelemaan aina Egyptiin sekä pyhälle maalle.

Matkalta Lilly kirjoitti ystävälleen:
Nyt tulee lounasaika. Ruokakello kilisee vaunuosaston ovella kuin kotona. Toivottavasti siellä on tällä kertaa muutakin kuin makkaraa. Saksalaiset makkarat ovat erinomaisia, ruokaisia ja maukkaita, mutta niin rasvaisia, ja sveitsiläinen juusto samoin, ja sinä tiedät, kuinka minun täytyy varoa sappeni kanssa, että en saa poltteita kesken matkan. Olutta tarjoillaan ihan liikaa, pienissä kylissäkin on monta krouvia. Raittiusliikettä täällä ei tunneta lainkaan. Ja minne naisparat menevät juopuneita ukkojaan pakoon kun kaikkialla vastassa on vain korkeita vuorenrinteitä!

Lillyn tarinassa on paljon pieniä yksityiskohtia ja tapahtumia, se on hallittu kokonaisuus jossa lukija pääsee seuraamaan läheltä kartanon elämää sekä koettelemuksia. Vuosisatojen vaihteessa elettiin murrosta ja kirjan luettuani tuntuu, että Lilly eli sata vuotta liian aikaisin: hänen olisi pitänyt nähdä useiden itselleen läheisten asioiden käyvän toteen.

Elisabet Ahon teksti on erittäin kevyttä luettavaa. Enkä tarkoita kevyellä kioskikirjamaista viihdettä, vaan kaunista tekstiä, jossa on tilaa vakavillekin asioille, kaikelle sille mitä elämä tuo mukanaan. Ja tätä on edelleen ilo lukea! Oli Urajärvi kartanoineen sinulle ennestään tuttu tai ei, niin suosittelen matkaamaan sinne näiden kirjojen kautta -sekä käymään paikan päällä:


*****

Urajärven kartanolla, heinäkuu 2013

Kaikki kartanon rakennukset ovat melko pienellä alueella eli niihin on helppo tutustua. Retkeilymajan aukeaminen restauroinnin jälkeen on vielä mysteeri.

Päärakennuksen toinen kerros on rakennettu prameilun vuoksi. Jyrkät rappuset vievät avoullakolle ja ulkoa on mahdollista nähdä yläkerran ikkunoista rakennuksen läpi.

Modernissa keittiössä on jopa kaappi, missä sai lämmitettyä herrasväen lautaset.


Ruokasalin seinällä on Axelin ja Johannan kuvat...
...salissa Lillyn ja Hugon muotokuvat. Hugo on maalattu kuoleman jälkeen valokuvasta ja Lillyä paljon nuoremmaksi. Kartanossa ei ole säilynyt yhtään Sofian kuvaa.



Kokoontaitettavat sängyt säästivät tilaa, myös vierashuoneessa.


Kauniita esineitä herrasväen makuuhuoneen pöydällä.


Lillyn ja Hugon Italiasta tuoma patsas salissa.

Kartanon kuistia.


Väentuvan hieno uuni. Tupa on toisen piharenennuksen alakerrassa, sen minkä yläkerran huoneessa Sofia-rouva vietti viimeiset vuotensa.


Holviportti.


Jokaisella itseään kunnioittavalla kartanonisännällä on rannassa tekojoutsen.


Von Heidemanin sukuhauta.

Kartano on avoinna elokuun loppuun, lisätietoja Museoviraston sivulta.