maanantai 28. syyskuuta 2015

Pian elokuvana!

David Ebershoff: Tanskalainen tyttö

Tämän kirjan lukeminen oli melkoista tunteiden vuoristorataa. Alun tarinankerronta ei vielä hurmannut ja kirja eteni hitaasti. Luin välissä pari muuta teosta, vaikka yleensä luen vain yhtä kirjaa kerrallaan -tai ainakin pyrin siihen. Ehdin jopa julistaa Tanskalaisen tytön hudiksi, kunnes pääsin sinuiksi sen kanssa. Loppu menikin nopeasti ja jos ei ahmimalla, niin ainakin mukavassa imussa. Jälkifiilis on yhä positiivinen.

Nappasin Tanskalaisen tytön mukaani kirjojen kierrätyspisteestä. Se perustuu tositarinaan, joskin kirjailija on muuttanut tapahtumia ja henkilöitä niin paljon, ettei tarinaa voi lukea sen inspiroineen henkilön elämäkertana. Kiinnostuin kirjan aiheesta, lukeminen vain jäi odotuttamaan sopivaa hetkeä. Kuukausiksi. Kesän lopulla tartuin teokseen sillä siitä on tulossa pian elokuva ja halusin tuntea tarinan ennen kuin siitä kirjoitellaan enemmän. En tiedä vielä menenkö katsomaan elokuvaa, mutta Tanskalainen tyttö on ajankohtainen vaikkei elokuvaa näkisikään. Se on 1900-luvun alkupuolelle sijoittuva tarina yhdestä maailman ensimmäisistä sukupuolenvaihdosleikkauksista.
Greta asteli lähemmäs käsissään sinapinkeltaiset, tinasolkiset kengät. hänellä oli päällään napitettava työtakkinsa, jonka paikkataskuihin hän kätki tavaroita pitääkseen ne poissa Einarin silmistä.
"Enhän minä voi laittaa Annan kenkiä", Einar sanoi. Katsellessaan kenkiä Einar mietti, että itse asiassa ne saattaisivat sopiakin, sillä hänen jalkansa olivat pienikokoiset, rintavat ja kantapäistä pehmeät. Varpaat olivat sirot ja niissä kasvoi vain muutama musta karva. Hän kuvitteli, miten kurttuiselle rullalle kääritty sukka liukuisi valkoisten nilkkaluiden varhoksi. Se peittäisi pehmeän pohjelihaksen. Napsahtaisi kiinni liivien solkeen. Einarin oli pakko sulkea silmänsä.

Nuori nainen, Lili, herää henkiin kahden taiteilijan maalatessa muotokuvaa. Gretalla on työ kesken ja hänen puolisoaan Einaria tarvitaan hetkeksi malliksi. Einarin sisältä löytyy pieni, hämmentynyt tyttö nimeltä Lili. Avioliitto muuttuu kolmen ihmisen yhteiseloksi kun Greta kyselee mieheltään milloin Lili tulee kylään... Ja Lili jää asumaan, Lili rakastuu... Kunnes Einar joutuu tekemään päätöksen.

Einarin muodonmuutos Liliksi on helppo ja karmivan vaikea. Einarilla/Lilillä on puoliso sekä muutama ystävä, jotka tukevat häntä koko prosessin ajan. Lääkärit suhtautuvat Einarin "vaivaan" hyvin monin tavoin, kunnes löytyy lobotomian sijaan mullistavaa leikkausta ehdottava ja siihen valmis henkilö. Sitten Lili kärsii kivuista päiviä, kuukausia...

Kirja on parhaimmillaan kun se käy läpi Einarin/Lilin muutosta, syntyä ja henkisiä tuntemuksia. Hahmon molemmat puolet ovat uskottavia. En ole perehtynyt aiheeseen aiemmin mitenkään erityisemmin, enkä osaa sanoa onko kirjassa oleva tulkinta "oikea", mutta se on tarinakerronnallisesti pätevä. Ja tuskin tässäkään asiassa on mitään yhtä tiettyä tapaa tuntea ja olla. Tunnustan tietämättömyyteni.

Tarinan heikoin lenkki ovat eurooppalaisesta näkökulmasta tarpeeton muutos Gretan syntyperälle (alun perin tanskalainen, kirjassa amerikantanskalainen), epäselviksi jääneet kohtaukset ja asiat sekä lukijan takaraivossa kytenyt häpeällinen tirkistelynhalu. Einar ikään kuin syntyy Liliksi, ensin henkisesti ja sitten leikkauksissa. Ne eivät kuitenkaan ole ainoita muutoksia, vaan hän kärsii fyysisistä vaivoista ja tuskista jo ennen leikkauksia. Olisin halunnut tietää lääketieteellisen selityksen niille, kirja kertoo aika paljon, mutta jotain jää myös hämärän peittoon. Sama koskee myös leikkauksia. Ja sekös ärsytti: tietämättömyys sekä sitä seurannut into tirkistellä Einarin/Lilin yksityisasioita. Eiväthän minulle kuulu. Vai kuuluvatko?

Kokonaisuutena Tanskalainen tyttö on hämmentävän kiinnostavaa luettavaa, jolle kannattaa uhrata aikaa. Ja jos alkupuoli tuntuu käynnistyvän hitaasti, niin kannattaa lukea sitkeästi eteenpäin, loppupuoli on parempi. Ja makuasioitahan nämä ovat, kirja voi hurmata sinut jo alkukohtauksellaan.


Tanskalainen tyttö on syyskuun lukuvinkkini Lastukirjastoille. Tarkista kirjan saatavuus.

HelMet-kirjastojen haasteeseen tästä tulee kohta 14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Haaste lätkäfaneille: vie kaveri matsiin!

3421 ja 3369. Siinä Pelicansin kahden ensimmäisen kotiottelun katsojamäärät. Lauantaina. Vuosi sitten aloitettiin perjantaina 3653 katsojalla ja toinen kotimatsi tiistaina keräsi yleisöä 3025. Lukemat ovat pelottavan lähellä toisiaan, varsinkin kun lähtökohta kauteen on ollut aivan eri kuin aiemmin. Pelicans on onnistunut uudistumaan kevään jälkeen ja tarjoaa nyt kiinnostavinta kiekkoa sitten hopeakauden. Katsojat vain eivät ole löytäneet halliin niin sankoin joukoin kuin pitäisi ja sama ongelma on monella muullakin paikkakunnalla.

Enemmistö lajin seuraajista on miehiä ja joukkoon kuuluu myös yhä suurempi määrä naisia. Naiset ja jääkiekko-aiheesta voisi tehdä oman postauksen, ja ehkä joskus teenkin, mutta keskityn nyt siihen miten halleihin saadaan lisää katsoja. Naisia ja miehiä. Uskon että syyt taustalla ovat hyvin pitkälti samoja.

Keitä sitten ovat he, jotka eivät saavu pelipaikalle?

Ensinnäkin heitä, joita jääkiekko ei kiinnosta. Ja se heille suotakoon, maailmassa on paljon muitakin upeita harrastuksia. Toisekseen on taloudellisista syistä kotiin jäävät, jotka mielellään lähtisivät matsiin. Otteluun pääsee muutamalla kympillä eväineen jos on valmis tinkimään eväistä ja ostaa seisomalipun. Kausikorttejakin saa sopuhintaan, myös istumaan. Mutta sekin voi olla liikaa jos elää tiukalla budjetilla. Ja se on surullista, mutta syyt ja seuraukset ovat minun ulottumattomissani. Kolmas ryhmä on satunnaiset hallilla kävijät, joilla on muitakin menoja ja he arpovat esimerkiksi lätkämatsin ja leffailan välillä että kumpi sillä kertaa. Ratkaisu löytyy yhtälöstä: illan kustannus + viihdearvo ja kiinnostavuus sillä hetkellä = päätös. He joko tulevat tai eivät.
Näin tyhjänä katsomo ei ole onneksi vielä ollut ottelun aikana.
Potentiaalisin uusi katsojaryhmä ovat he, joita jääkiekko kiinnostaa, mutta jotka eivät ole vielä nähneet sitä paikan päällä. Miksi he jäävät kotiin?

Juttelin asiasta parin kaverin kanssa. He seuraavat jonkin verran jääkiekkoa ja pitävät siitä. Toinen on käynyt peleissä jo aiemmin ja meni tauon jälkeen uudelleen tämä syksynä, toinen meni vähän aikaa sitten ensimmäistä kertaa. Suurimmat syyt kotiin jäämiselle olivat aiemman kokemuksen sekä seuran puuttuminen. Jos et ole käynyt hallilla, et vielä tiedä mitä siellä on, mitä siellä voi tehdä tai mitä matsin aikana tapahtuu. Ja vaikka haluat seurata peliä, niin erätauolla on kiva jutella kaverin kanssa. Käyn matseissa useimmiten yksin, mutta hallilla on tuttuja naamoja joiden kanssa voi vaihtaa kuulumisia. Ja jos sillä kertaa ei olekaan, niin pärjään kyllä yksin. Noviiseilla näitä hallituttuja ei vielä ole.

Olen lähdössä myöhemmin syksyllä paikan päälle Pelicansin vierasmatsiin minulle täysin uuteen halliin. Katselin jonkin aikaa hallin pohjapiirrustusta lippukaupassa ja totesin sitten että konsultoin paikkakunnalla asuvaa ja hallissa jo käynyttä kaveria ennen lipunostoa. Laiskotti ja halusin vaivata asialla päätäni mahdollisimman vähän. Samasta syystä olen tehnyt kaksi viimeisintä ulkomaanreissua perinteisinä pakettimatkoina. Vaikka olen Isku Areenalla kuin kala vedessä, ei se tarkoita sitä että tunne olisi sama vieraalla paikkakunnalla. Kyse ei ole pelosta, paikka vain ei ole tuttu. Siksi en myöskään olisi koskaan uskaltanut omin päin kuntosalille, vaan menin tutustumaan kaverin kanssa kun häneltä saattoi kysellä samalla kaikkea tyhmää. Siitä on jo yli vuosi, enkä ole sen jälkeen kertaakaan ajatellut luopuvani salikortista. Homma toimi.

Samanlainen pehmeä lasku ja helppo tutustuminen lätkämatsiin voisi olla kiva idea myös hallinoviiseille. Kaikilla ei välttämättä ole kaveria jonka kanssa lähtisi matsiin. Ratkaisu tähän on fanikummi, joka toimii ottelussa pienen ryhmän (noin viisi henkilöä) johtajana. Istuu heidän kanssaan katsomossa, näyttää hallin ja kertoo mitä siellä tapahtuu. On kaverina sen verran kuin tarvitaan. Fanikummi ei ole seuran isoin pamppu eikä vie aitioon, vaan mahdollisimman lähellä tavallista hallilla kävijää jonka kanssa matsi seurataan tavallisessa katsomossa. Tämä voisi toimia varsinkin naisille, jolloin sekä pienryhmä että fanikummi olisivat naisia. Paketti olisi helppo ostaa kun siinä on kaikki tarvittava eikä tarvitse miettiä mistä ottaisi paikan ja sen kylkeen voisi laittaa vielä eväätkin tai jonkin fanituotteen. Onko idea sitten toimiva vai täysin urpo, se selviää kokeilemalla jos joku liigaseura lähtee toteuttamaan ajatusta.
Isku Areenalla on tehty pientä pintaremonttia ennen kauden alkua.

Tässä kymmenen hyvää syytä mennä ensimmäistä kertaa lätkämatsiin:

1. Jääkiekko on paikan päällä seurattuna aivan erilaista kuin televisiosta katsottuna. Ottelu on elämys, jonka sisäistämiseen tarvitaan erityisesti näkö- ja kuuloaistia, eikä televisio välitä kaikkea kotisohvalle.

2. Koskaan ei voi tietää etukäteen mitä on luvassa. Ja pelissä yleensä tapahtuu juuri silloin kun olet jäänyt kotiin. Jokainen kohtaaminen on uniikki.

3. Jäähallissa saa omaa aikaa. Siellä ei tarvitse esimerkiksi siivota tai tiskata. Mahdolliset omat murheet unohtuvat kun matsi vie mukanaan, et ehdi ajatella murheita ja saat kaivatun hengähdystauon kaikesta muusta.

4. Voit kannustaa juuri niin kuin haluat, vaikka taputtaa ja huutaa kannustuksia. Tai voit vain seurata mitä muut tekevät, sekin on OK. Ei paineita.

5. Jäähallissa tunnet olevasi osa suurempaa kokonaisuutta, osa joukkeen perhettä.

6. Näet hallissa oman joukkueen läheltä.

7. Ottelussa tapahtuu kaikenlaista jo ennen aloituskiekkoa, sekä silloin kuin TV-kuva on studiossa tai mainostauolla. Hallissa näet juuri sen mitä haluat, et mitä sinulle näytetään.

8. Jäähalli on hyvä paikka tutustua uusiin ihmisiin.

9. Koska tekosyyt jäädä kotiin ovat aina huonoja. Aina.

10. Se hetki kun oma joukkue voittaa ja kiittää katsomoa matsin jälkeen.

Lahen Turkoosin tifo kotiavauksessa.
Kahdessa ensimmäisessä kotiottelussa viereinen penkkini on ollut tyhjä. Kukaan ei ole hankkinut siihen kausaria ja paikka on vapaasti kenen tahansa ostettavissa, se vain ei ole vielä kelvannut kenellekään. Kun Pelicans kohtaa tulevana lauantaina Lukon paikka ei ole enää tyhjä. Minä nimittäin ostin sen lipun, nyt pitää vielä löytää jostain kaveri matsiin. En jaa lippua tämän blogin kautta, vaan haluan seuraksi ystävän tai edes jossain määrin tutun henkilön. Jos olet sellainen ja käytettävissä 26.9. klo noin 16-20 (matsi alkaa klo 17:00), niin ota yhteyttä!

Ja muiden Pelicansista kiinnostuneiden ei kannata heittää kirvestä kaivoon. Myöhemmin syksyllä on tulossa blogisynttärit, ja niissä on aiemmin arvottu kaikenlaista pientä kivaa. Pysy kuulolla. ;)


Mutta varsinaiseen asiaan: haastan kaikki liigajoukkueiden fanit, kannattajat ja muuten vain aktiiviset hallilla kävijät. Vie kuluvalla kaudella edes yksi kaveri matsiin. Tee lätkän seuraamisesta astetta helpompaa ja auta kaveria löytämään uusi elämys. Voit tarjota lipun jos siltä tuntuu tai laittaa kaverin maksumieheksi, se on teidän asianne. Ehkä käy niin, että kaveri tulee pian uudelleen hallille. Ehkä kaveri on jo käynyt peleissä ja innostuu niistä uudelleen. Jos kaverille ei syty intohimoa lätkää kohtaan, niin ei se mitään. Ainakin olette kokeneet yhdessä jotain uutta.

Voitte myös kertoa teidän kokemuksista sosiaalisessa mediassa. Bongaan ne Twitterissä ja Instagramissa kun käytätte hästägiä #kaverimatsiin. Voi olla, että jaamme yhdessä hienoja hetkiä ja saamme halliin monta uutta katsojaa. Tai sitten ei tapahtu mitään. Se jää nähtäväksi. Minä en hyödy tästä mitenkään, mutta haluan auttaa idealla liigaseuroja. Meillä on hieno laji seurattavana, näytetään se paikanpäällä kavereillekin.


Nähdään jäähalleissa ympäri maan!

lauantai 19. syyskuuta 2015

Vaasalainen (ilman perunoita)

Toinen liigaviikko tarjosi upean voiton Oulusta mutta suurimman huomion sai somesta alkanut ruokakohu. Lyhyesti: Vaasan Sport tarjoili keskiviikkona Pelicansille ottelun jälkeen chilinakkeja, eineslihapullia sekä kaalisalaattia. Pelicans päätti käyttää option B ja ruokaili lähimmällä ABC:llä. Pidempi versio tapahtumista löytyy täältä. Sen jälkeen yksi asia johti toiseen ja suunnilleen vuorokausi alkuperäisen chilinakkitarjoilun jälkeen Pelicans ravintolat ilmoitti lanseeranneensa seuraavaan otteluun uuden annoksen: Vaasalainen (ilman perunoita). Ilman, koska alkuperäisestäkin annoksesta puuttuivat hiilihydraattipitoiset perunat. Ja paljon muutakin.

Ja tottakai minun oli kohdattava päivän ottelussa paitsi vastustaja Jyp, myös Vaaasalainen (ilman perunoita)!
***
Valmistauduin otteluun syömällä lounaaksi itse tehtyjä lohkoperunoita dipin ja kasvisten kera. Pidin ruoka- ja ravintoympyrän edes jokseenkin kunnossa nauttimalla perunat jo etukäteen.

Isku Areenalla Vaasalaisen (ilman perunoita) sai jokaisesta kojusta. Tai ainakin jokaisesta eteeni osuneesta kojusta. Tuo kuva suorastaan tuo veden kielelle, eikö vain?
Peruna-annoksen jäljiltä oli havaittavissa vielä pientä ähkyä. Päätin kuitenkin käydä rohkeasti Vaasalaisen (ilman perunoita) kimppuun jo ennen ottelun alkua. Myyjä ehdotti myös juomaa, mutta ajattelin ottaa sen vasta myöhemmin, jos tarvitsen. Alkeellinen virhe.
Ja tältä näyttää Isku Areenalla myytävä Vaasalainen (ilman perunoita). Söin annoksen ilman lisukkeita, mutta ketsuppia ja sinappiakin oli tarjolla. Nakit, lihapullat ja kaalisalaatti mahtuivat hyvin vatsaan perunoiden jälkimaininkeihin ja vedin koko annoksen. Sen hyvät ja huonot puolet ovat:

+ Lihapullat ovat rehellisiä eineksiä. Väri on harmahtava, koostumus epämääräinen ja maku teollinen.
+ Nakeissa on jokin hassu mauste.
+ Kaksi nakkia ja kolme lihapullaa olisi riittänyt minulle, sen jälkeen mentiin sisulla loppuun.
+ Kaalisalaatti yrittää tehdä annoksesta salonkikelpoisen siinä onnistumatta.
+ Annoksessa on julmetusti suolaa. Sen syötyään teki mieli kaataa välittömästi kannullinen vettä kurkusta alas.
+ Kuudella eurolla kaupasta saa paljon enemmän vastaavia tuotteita.
+ Kuvassa on yksi lihapulla enemmän kuin todellisuudessa.
+ Annoksessa on varmasti enemmän lisäaineita kuin lihaa.
- Nakeissa on rapsahtava kuori eivätkä ne mielestäni olleet chilinakkeja.
- Kaalisalaatti oli ihan syötävää.


Vaasalainen (ilman perunoita) oli juuri niin kammottava kokemus kuin etukäteen ajattelinkin.

torstai 10. syyskuuta 2015

Lätkässä lätkään, osa 9

Lahti, kiekkokaupunki ja minä, lätkäfani

Huomenna se alkaa! Kesä ja odotus kului itse asiassa yllättävän nopeasti ja kivuttomasti. Keväällä kuvittelin viettäväni täysin kiekottoman kesän, mutta toisin siinä kävi. Oma joukkue piti huolen, ettei siitä kirjoittelu loppunut kun pelit päättyivät. Ensin vaihtui valmentaja ja sitten odoteltiin uusia pelaajasopimuksia. Ostin kausikortin. Luin kiekkokirjan. Pelicans tiedotti joukkueen tekemisistä pitkin kesää, ainoastaan heinäkuun paikkeilla oli lyhyt hiljaisempi jakso, sen käytin jännittämällä Kesäkuvakisan tulosta. Ja koska hyvin kävi, pääsin viettämään unelmapäivää Isku Areenalla. Siinä vaiheessa harjoittelu ja kauteen valmistavat ottelut olivat jo käynnissä.

Ehdin tehdä kesän aikana paljon muutakin, mutta turkoosit asiat ovat tällä hetkellä ne tärkeimmät. Ja mikä ihanaa, niin lahtelainen kiekko on mukavasti esillä kaupungin ulkopuolellakin. Viime viikolla Urheilusanomissa julkaistiin liigaennakko ja julkaisun välistä löytyy jo vuoden urheilukuvaksi julistettu otos:
Sain julkaisun kotiin kuljetettuna, yhdessä evään kera sillä olin neljän seinän sisällä potemassa reissussa tarttunutta flunssaa. Hannibal Nurminen on nähty jo viime kevään mainoksissa, Matikainen ja moottorisaha sen sijaan on uusi tuttavuus. Yhdistin paljaan yläkropan ja moottorisahan ensin lempiroskaleffaani Haihurrikaaniin. Kyse ei ollutkaan siitä, vaan Matikainen on ollut aiemmin liikkeellä moottorisahan kanssa ihan pukukopissa.

Ilman muuta odotan huomenna alkavaa kautta suurella innolla. Ensimmäisen vierasottelun kuuntelen radiosta ja lauantaina suuntaan Isku Areenalle omalle paikalleni. Ei stressiä lipunostosta, ainoastaan kausikortti mukaan ja se on siinä. Helppoa ja näppärää! Ja tätä iloa riittää pitkälle kevääseen. Samalla joudun toki tekemään valintoja ja tinkimään muista menoista. Esimerkiksi kausikorttiin käytetyn summan olisi voinut hyödyntää myös talvilomamatkaan jonnekin lämpimään. Toisaalta, kauden aikana ei oikein ole sopivaa väliä missä sen reissun tekisi, joten katson mieluummin monta kuukautta lätkää kuin lähden ulkomaille. Kesällä voi taas mennä jonnekin, sitten kun pelit ovat tauolla.

Toivon ja uskon, että Lahdessa pelataan tulevana keväänä playoff-kiekkoa. Mestaruus voitetaan joskus myöhemmin, nyt on tärkeintä saada kuviot toimimaan, peliin kunnollinen identiteetti ja uskottavuus nostettua viime kaudesta aivan uudelle tasolle. On otettava se ensimmäinen ja varmasti myös vaikein askel kohti pitkäjänteistä menestystä. Suurin tavoite ja toiveeni on saada ehjä kausi. Omakohtainen kokemukseni joukkueesta on erittäin positiivinen. Kasassa on jengi, jonka takana faninkin on helppo seistä.
Maanantaina aamun lehden välissä oli erittäin mieluista luettavaa. Pelicansin kausilehti jaettiin viime vuoden tyyliin paikallislehden tilaajille. Jos et saanut omaasi, niin nouda se Pelicansin toimistolta tai lauantaina Isku Areenan uudesta aulasta. Kausijulkaisun koko ja ulkoasu on muuttunut hieman. Viime vuonna mentiin aikakausilehden näköisellä ja oloisella julkaisulla, nyt enemmän sanomalehden liitteen tyylisellä. Sisältö on kuitenkin se tärkein ja tälläkin kertaa kausijulkaisusta löytyy kiitettävästi luettavaa. Ainoa miinuksen annan (edelleen) olemattomalle joukkuejulisteelle. Pikkujuttu, mutta minusta aika tärkeä. Juliste olisi kiva lisä vaikkapa omalla työpisteellä jos siinä olisi mukana vielä otteluohjelma. Työpisteestä tulikin mieleen, että...

Maanantaina tapahtui myös se, että palasin kesälomalta töihin. Kollegat olivat sillä välin sisustaneet paikkani uudelleen. Arvostan vaivannäköä, vaikka järkyttävässä kunnossahan se oli:
Pöydän kulmalla oli kännykkä ja se soitti jatkuvalla toistolla "Hunajata", lisäksi ikkunaan oli liimatu Tepsin otteluohjelma. Ihan hyvä yritys, mutta ei minusta noin helposti tehdä turkulaista, saatika tepsifania. Kerran turkoosi, aina turkoosi! Siihen yhtälöön ei mustavalkoista mahdu. ;) Purin tuon viritelmän varsin nopeasti ja kaivoin esille neulesäkkeihin ommellut työvälineet. Sitten olikin aika palata takaisin arkisen aherruksen pariin.

Loman loppuminen on aina vähän tylsä juttu, tällä kertaa se osui onneksi samalle viikolle kuin Liigan alkaminen. Maanantainen työilta kului rattoisasti Radio Voiman kaksituntisen Pelicans-illan parissa. Studioon oli kutsuttu hieman vähemmän vieraita kuin vuotta aiemmin, mikä oli hyvä ratkaisu. Nyt vieraista saatiin kerralla enemmän irti. Illan päätteeksi soitettiin tietenkin Pelicansin maali- ja voittobiisi, Bryan Adamsin We're Gonna Win. Vaikka kappaleen voi kuunnella Spotifystä milloin vain, on fiilis paras ja ainoa oikea kun kappale soi radiossa voitetun matsin jälkeen. Ja tietysti Isku Areenalla.

Reilun kahden vuosikymmenen kuluessa minusta on tullut lajiin yhä intohimoisemmin suhtautuva fani. Tai kannattaja. En ole niin nuuka termien suhteen, kaikki käy. Lätkä on parasta livenä ja toiseksi parasta radion välityksellä. Televisiotakin on kokeiltu, mutta Liigan seuraamiseen siitä ei tällä hetkellä ole. Turkoosi jengi on ykkönen, ei enää Leijonat ja Kärppiäkin voi kannattaa tiettyyn pisteeseen asti. En ole se hallin äänekkäin katsoja, enkä toisaalta hiljaisinkaan. En ole koskaan pelannut jääkiekkoa enkä tunne lajin taktisia kuvioita niin hyvin kuin omia taskujani. Tunnistan kyllä paitsion (toisinaan jopa tuomareita paremmin) ja elän mukana ottelussa loppusummeriin asti. Ja jaksan yhä ihmetellä miten kukaan voi poistua katsomosta jo ennen erän päättymistä.

On jääkiekon seuraaminen paljon muutakin. Se on upea harrastus, mistä saa helposti elämäntavan.


Olin jo valinnut jutun loppuun mielestäni ihan hauskan kuvan Isku Areenalta. Jotain, mikä kuvastaa edessä olevaa tietä kohti unelmaa. Sen sijaan laitankin tähän uunituoreen Pelicansin mainoksen. Muuta ei tarvita. Lätkässä lätkään päättyy nyt. Sarjan edellinen osa oli Hopeakevät.



Nähdään lauantaina Isku Areenalla!