sunnuntai 14. elokuuta 2016

Seikkailun hurmaa kirjajahdissa

J.S. Meresmaa: Mifongin perintö
(Mifonki-sarja #1)

J.S. Meresmaa on minulle entuudestaan jo tuttu kirjailija, mutta vasta nyt pääsin hänen esikoiskirjansa kimppuun. Olen huomannut mifonkien arvioita aina vähän väliä muissa kirjablogeissa ja muodostanut niiden kautta jonkinlaisen käsityksen sarjasta. Viime aikoina olen vältellyt ihan tarkoituksella ja spoilerien pelossa sarjaan liittyviä juttuja. Mifongin perintö olisi varmasti tarttunut mukaani jo aiemmin, jos vain olisin osannut mennä oikealle hyllylle. Löydän varmaankin jo silmät kiinni Lahden kaupunginkirjaston fantasiahyllylle, mutta mifonkeja siellä ei ole koskaan näkynyt. Luultuani ensin kaikkien olevan koko ajan lainassa tajusin vihdoin katsoa saatavuustiedoista että nämä ovatkin nuorten puolella. Hyvä minä!

Pääsin vihdoin asiaan. Jostain syystä Mifongin perintö ei kuulostanut minusta sarjan avausosalta, pikemminkin jatko-osalta tai peräti sarjan päätökseltä. (Viides osa muuten ilmestyy myöhemmin tänä vuonna, en tiedä onko se viimeinen vai ei, en ole vielä kurkkinut tarinan etenemistä toisen osan takakantta pidemmälle.) Mifongin perinnön luettuani toki ymmärsin kirjan nimen ja hyvin se siihen sopii. Ajantasainen lista sarjan kirjoista löytyy J.S. Meresmaan sivulta.
Äkkiä peto käänsi kuononsa kohti ovea ja ponnisti tassuilleen. Vuode kitisi ja Ardis keinahti. Pedon suu aukeni, hän näki vaaleanpunaisen kitalaen ja rivin kellertäviä hampaita, jotka olivat terävämpiä kuin hänen valaanluukampansa piikit. Hän inahti peloissaan, puristi silmänsä tiukasti kiinni ja kätensä nyrkkiin.
Ardis muisti pudonneensa jokeen ja melkein hukkuneensa, koska oli Elingmarin perään lähtiessään joutunut oikoreitille sillalle kaatuneiden ajovankkurien vuoksi, mutta seikka tuntui merkityksettömältä nyt, kun musta kissapeto aikoi haukata hänet suihinsa.
Hän odotti kipua.
Sänky heilahti kun eläin hyppäsi alas ja lönkötti ovelle juuri kun se aukesi. Ardis raotti toista silmäänsä samaan aikaan helpottuneena ja jännittyneenä. Hän kohtasi muukalaisen tummien silmien katseen.
Mies työnsi suuren puuman tieltään ja sulki oven. "Kiljaisusi kuului alakertaan asti. Emäntä oli jo tulossa katsomaan mikä on hätänä, mutta selitin syyksi painajaisia. Jos hän olisi nähnyt Reun, me olisimme lentäneet täältä nopeammin kuin keihäs soturin kädestä."

Muinaiset salaisuudet ja juonittelut tuovat yhteen prinsessa Ardis Isvergalin sekä antikvariaattia pitävän suvun Dante Rondestanin, kun Dante pelastaa Ardisin hengen. Näiden kahden välille kehittyy erinäisiä tunteita, Ardis vain on luvattu toisaalle ja matkassa on muutama muukin mutka. Romanssi koukeroineen on kuitenkin vain Mifongin perinnön sivujuoni. Tarinassa etsitään kadonneita muinaisia kirjoja ja tavoitellaan suuria salaisuuksia sekä aika mahdottomia muutoksia omaan olemiseen. Ja jossain on myös legendaarisia mifonkeja: liskon kaltaisia olentoja jota ovat muovanneet maailmaa.

Kuulostaa ehkä vähän sekavalta, mutta kirjan sivuilla asia kyllä aukenee lukijalle.

Mifongin perintö on erittäin mukaansatempaava seikkailu, jossa on sopivasti huumoria. Osasin odottaa J.S. Meresmaalta hyvää luettavaa ja viihdyin tarinan parissa mainiosti. Hahmoja ei ole liikaa, mutta onneksi kirjan alussa on luettelo heistä, samoin kartta tapahtumapaikoista. Tosin jäin ihmettelemään miksi kaikkia kirjassa mainittuja paikkoja ei oltu merkitty karttaan. No, tiesin kuitenkin suunnilleen missä aina oltiin menossa.

Kirjassa on aika paljon lyhyitä lukuja, joten kokemuksena tämä muistutti TV-sarjan seuraamista. Nopeat vaihdokset paikasta tai henkilöistä toiseen sopivat tarinaan, ei siinä mitään. Ja huomasin myös, että ennakkokäsitykseni sarjasta oli paljon valjumpi kuin todellisuus. Ardis ja Dante ystävineen kokevat matkansa varrella monenlaista ja olisi helppoa arvata muista osista tietämättäkin että mifonkien taru on vasta alussa...

Tykästyin Ardisin ja Danten tarinaan niin paljon, että lainasin jo seuraavan osan. Lue sinäkin!

lauantai 13. elokuuta 2016

Pelicans ja Zinzino -miksi siitä tuli kohu?

Keskiviikoiltana somessa alkoi levitä juttu, mikä yhdisti Pelicansin ja Zinzino -nimisen yrityksen. Ja asia puhutti faneja erittäin aktiivisesti muutaman päivän ajan. Nopeiten tästä keissistä pääsee perille lukemalla Jatkoajan "Pelicans ja Zinzino" keskusteluketjua. Aihetta sivutaan myös ketjuissa "Pelicans tiedotusvälineissä" ja "Toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolun elämä ja teot".

Asia onkin jo hyvin pitkälti käsitelty somessa ja lehdissä. Syy, miksi kirjoitan tästä, on huoli siitä, ettei asiasta noussutta kohua ole jostain syystä ymmärretty oikein Pelicansin toimistolla. Eikä sitä osattu käsitellä parhaalla mahdollisella tavalla eikä tarpeeksi nopeasti.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole teilata ketään, vaan kerron tässä sen, mitä kehtaisin sanoa myös kasvokkain Isku Areenalla. Mielipiteet ja tulkinnat ovat omiani.

Tiivistettynä kyse oli siitä, että Zinzino on verkostomarkkinointiyritys, jonka toimista poliisikin on ollut kiinnostunut. Zinzinon yhteistyö Pelicansin kanssa koskee omega-3 valmiste BalanceOilia, mitä pelaajat käyttävät. Urheiluseuran yhteistyö terveystuotteita myyvän firman kanssa oli faneille liikaa, sillä verkostomarkkinointi ei kuulostaa kovinkaan mukavalta, ei varsinkaan kun siihen yhdistetään firmaan ja tuotteeseen liittyvät muut epäselvyydet. Tilanne kärjistyi somessa jo illalla ja ihmetystä herätti yksipuolinen tiedottaminen, sillä Pelicans ei ollut vielä kommentoinut tai edes julkaissut asiaa. Ainoana lähteenä oli Zinzinon julkaisu Facebookissa. Sen jälkeen odotettiin puolille päivin torstaihin, kunnes asiasta saatiin luettavaksi Pelicansin oma julkaisu. Sekään ei ollut fanien mielestä toivottu, joten keskustelu ei tyrehtynyt.

Mikä sitten raivostutti fanit?

Ensin se oli yhteistyö "hämäräfirman" kanssa. Jo aiemmin kesällä arvuuteltiin mikä tai ketkä ovat oikeasti rahoineen Pelicansin osakekauppojen takana ja mikä on jännän talokaupan tehneen SSR Groupin pääomistajan mahdollinen kytkös Pelicansiin. Seuralla on uusi hallitus ja uusi toimitusjohtaja, joten sekin lisää paineita heidän työhönsä sekä yleisön mielenkiintoa. Näissä aiemmissa jutuissa ei muistaakseni ole mitenkään osoitettu että Pelicansin taustoissa olisi varmuudella jotain hämärää. Kyse on ollut arvailuista ja olettamuksista, kun varmaa tietoa puoleen tai toiseen ei ole. Toisaalta epätietoisuus lisää aina arvailuja ja epäilyjä. Ja en edes tiedä minkä verran Pelicans yhtiönä on valvollinen kertomaan näistä julkisesti. Joka tapauksessa urheilu on nykyaikana bisnestä ja asia kiinnostaa faneja myös siltä kantilta.

Mutta takaisin Zinzinoon: kun uudella kokoonpanolla tehtiin sopimus Zinzinon kaltaisen firman kanssa, oli soppa niin sanotusti laitettu kiehumaan.

Toinen raivostuksen ja ihmetyksen aihe oli se, mistä Pelicansin ja Zinzinon tapauksessa on pohjimmiltaan kyse, ja mitä pukukopissa oikein tapahtui. Paras lähde tähän oli Zinzinon neljä Facebookissa julkaisemaa kuvaa joista eniten puhututti kuva numero kolme. Jatkoajan keskustelussa arveltiin, että kuvassa otetaan kuivaveritestiä. Terveysvalmisteen tehon testaaminen verinäytteillä ei ole vielä kovin ihmeellistä, mutta Zinzinon kuivaveritesti kuulosta sitä ihmeellisemmältä mitä pidemmälle sitä lukee. Testillä saadaan selville esimerkiksi henkilön hyvinvointi-indeksi (engl. mental strenght index). Linkki Zinzinon sivulle. En monen muunkaan tavoin ymmärrä tai usko, että testi olisi luotettava kertomaan hyvinvoinnista, varsinkaan sen englanninkielisellä nimellä.

Kolmas ja kohuun vain lisää volyymiä saanut asia oli Pelicansin reagoimattomuus. Tästä lisää hieman myöhemmin.

Lopullinen mauste soppaan oli Pelicansin antama tiedote ja sitä seuranneet lausunnot Etelä-Suomen Sanomille ja Iltalehdelle. Pelicansin tiedote ei ollut aivan sitä mitä fanit halusivat: yhteyttä Zinzinoon ei kumottu eikä peruttu, eikä yhtiöön liittyviä epäselvyyksiä nähty ongelmana. Olisimme varmasti suhtautuneet suopeammin mikäli virhe olisi myönnetty ja yhteistyö peruttu tai edes laitettu jäihin tarkempaa arviota varten. Ja sitten olivat ne monet ristiriidat ja epäselvyydet siitä, onko yhteistyö Zinzinon kanssa edes yhteistyötä, sposorointia ja kuka saa ja mitä ja hyötyy millä tavalla. No, eri versiot löytyvät tämän kappaleen linkkien takaa sekä aiemmin linkittämästäni Zinzinon Facebook julkaisusta. Ja Jatkoajassa on lisää linkkejä. Yhdistelemällä tietoja eri lähteistä ulkopuolisen on mahdotonta sanoa mistä on kyse. Sopimukselta se kuitenkin näyttää, onhan Zinzino julkaissut kuvan missä on paperit pöydällä ja puristetaan kättä päälle.

Seurasin tapausta Jatkojan, Facebookin ja Twitterin (#PelicansFi) kautta. Fanien vaatimukset ja palaute olivat välillä kauniisti sanottuna suoraa ja ankaraa. En kuitenkaan muista, että kukaan olisi sortunut ylilyönteihin tai että palaute olisi kenties ollut masinoitua (lähde). En havainnut esimerkiksi trolleille tyypillistä käytöstä tai spämmäystä, ainoastaan kiivasta ja tunteisiin menevää kommentointia. Sitä en tosin voi tietää jos joku on järjestelmällisesti laittanut masinoitua palautetta suoraan Pelicansille.

Tiivistettynä: tapauksessa oli liikaa epäselviä ja epäilyttäviä tekijöitä, joten siitä tuli kohu. Eikä sen pitäisi olla yllättävää.

Milloin ja miten kohuun olisi pitänyt reagoida?

No, mahdollisimman nopeasti tietenkin. Myöhäinen ilta ei toki ole paras mahdollinen hetki hypätä someen kommentoimaan tai julkaista tiedote, mutta se on mahdollista. Jos yhtiön kriisiviestinnän suunnitelma on valmiina, pitäisi olla mahdollista hälyttää mukaan ja hereille sillä hetkellä tarvittavat henkilöt selvittämään asiaa, tekemään päätöksiä ja tuuttaamaan kommenttia someen. Tilanne ei missään nimessä ole mukava, ei kukaan halua ihan ehdottomasti vastailla negatiivisiin kommentteihin, mutta se on tehtävä.

Tässä tapauksessa asia huomattiin aamulla ja siihen reagoitiin vasta tunteja sen jälkeen. Vaikeneminen aiheutti lisää harmitusta ja negatiivisuutta, varsinkin kun reagointi jäi yhden tiedotteen varaan, eikä lopputulema ollut toivottu. Emme tietenkään voi tietää mitä toimistolla on mietitty ja olisiko yhteistyö Zinzinon kanssa edes ollut purettavissa. En tunne sitä maailmaan tai pykäliä, joten en lähde edes arvailemaan.  Odotellessa meillä oli kuitenkin aikaa ihmetellä ja spekuloida lisää. Ei se ainakaan parantanut tilannetta.

Vaikeminen on myös helppo tulkita ylimielisyydeksi faneja kohtaan. Näin somekommenteissa myös sitä, että koko kohu ja sen aiheuttaminen olisi ymmäretty Pelicansin toimistolla fanien syyksi. On syytä muistaa, ettei fanien antaman kritiikin perimäinen syy ole minusta halu hyökätä kenenkään kimppuun, vaan huoli. Me haluamme urheilullisesti menestyvän joukkueen, jossa pelaajat voittavat, valmentajat valmentavat joukkueen voittoon ja toimiston väki pitää taustat kunnossa. Jos jokin uhkaa tätä yhtälöä niin me annamme palautetta. Niin tälläkin kertaa. Ja nyt se osui toimiston väkeen, pelaajia ei kukaan ole syyllistänyt ja monen muun tavoin toivon heillä olevan työrauhan. Luottamusta pelaajiin ja valmennukseen kyllä on.

Millainen maku tästä jäi fanille?

Kohu on jo laantunut. Pari otteluakin on pelattu ja pikkuhiljaa palattu normaaliin päiväjärjestykseen. Tapaus Zinzino muistuttaa jo enemmän outoa episodia kuin päivänpolttavaa puheenaihetta. Päälimmäinen tunne on hämmennys kun on edelleen vaikea sanoa mistä on kyse ja mitä oikein tapahtui. Asiaa on mahdotonta unohtaa kokonaa , mutta suurin toiveeni tällä hetkellä on, ettei vastaavaa tarvitsisi kokea enää uudelleen.

Olen puhunut, ainakin vähäksi aikaa.

Nähdään syyskuun alussa Isku Areenalla!

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Virkattu kesähattu

Aiemmin kesällä postiluukusta kolahti mukava yllätys: Novitan tilaajien lahjalehti. Lehdessä on yksitoista neuleohjetta. Olin sopivasti aikeissa virkata kesäisen hatun ja jo puolittain etsimässä sopivaa ohjetta, joten lehti tuli kuin tilauksesta. Varmasti vanhemmistakin lehdistä olisi löytynyt sopiva ohje, mutta tartuin uuteen ohjeeseen ja vältin etsinnän.

Virkattu hattu on kevyt ja helppo pitää mukana. Pehmeänä sen voi vaikka rypistää palloksi käsilaukun pohjalle eikä hattu välitä siitä mitään. Kovempi ns. olkihattu on siihen verrattuna ongelmallisempi mukana kannettava, ellei sitä pidä koko aikaa päässä.

Puuvillaista Kartano lankaa on saatavilla useissa kesäisen pirteissä väreissä. Ohjeessa on käytetty valkoista, mutta pidin sitä hieman liian riskialtiina ja likaantumisherkkänä, joten valitsin vaalean beessin.
Malli: Minna Metsänen. Novita lahjalehti 2016. Lanka: Novita Kartano.
Hattu virkataan päälaelta alkaen keros kerroksella. Silmukkoina käytetään pylväitä, kiinteitä silmukoita ja ketjusilmukoita, eli ei mitään kovin erikoista. Pääalen kukkaa tai tähteä muistuttavassa kuviossa virkataan useampi pylväs yhteen. Minusta malli on sen verran helppo, että se sopii aloittelevallekin virkkaajalle. Riittää kun osaa tehdä ohjeessa tarvittavat silmukat ja jaksaa virkata nitä hatun verran. Päälaella ja lierissä lisätään työhön leveyttä virkkamalla kaksi pylvästä yhden paikalle tietyin välein. Siinä vaiheessa kannattaa käyttää apuna aina viimeisimmän lisäyksen kohdalla pientä merkkiä, esimerkiksi käsityökaupoista saatavia klemmarin oloisia jotka pujotetaan työhön. Hätätapauksessa käy hyvin vaikkapa erivärinen langanpätkä.

Koon 2,5 koukulla hatusta tuli omaan päähän erittäin tyköistuva, tosin virkkaan aika tiheällä käsialalla. Hattu on kuitenkin sopiva ja vastaa erinomaisesti sitä tarkoitusta mihin sen tein. Lierin voi antaa roikkua hieman silmillä tai sitten kääntää edestä ylöspäin.

Ehkä tänä kesänä koetaan vielä jokunen lämmin päivä. Jos ei, niin minulla on hattu valmiina ensi vuoden kesäksi.

maanantai 1. elokuuta 2016

Kissoista ja muistakin rataseläimistä

Anni Nupponen: Kauheat lapset

Herään siihen kun kisuli käpälöi minua. Olen huomaamattani torkahtanut lehtevän pyökkipuun juurelle.
"Kuinka kauan?" kysyn kisulilta. Se naukaisee kaksi kertaa terävästi, mikä tarkoittaa kunnilleen ei kauaa tai nyt heti. Olen viettänyt eläimen kanssa suurimman osan elämästäni, mutta minun on yhä vaikea sisäistää sen ajantajua.
Nousen, oion jäseniäni ja pudistelen ruohonkorret vaatteistani. Kisuli naukaise taas ja katsoo minua käskevästi. Se ottaa pari askelta talolle päin ja vilkaisee vielä, että seuraan. Pistän varmuuden vuoksi juoksuksi. Talolle on metsän reunasta puolen virstan matka. Kunpa se olisi väärä hälytys, mutta vahtieläimet erehtyvät harvoin. Hannah odottaakin kuistilla ja huitoo minulle, että kiirehtisin.
Koneita ja korsetteja -kokoelman Joka ratasta pyörittää novellista tuttu Trill Kimas jäi kummittelemaan mieleeni. Tartuin sen jatko-osaan Kauheisiin lapsiin hetimiten kun se tuli vastaan kirjastossa. Kirjassa on painostava ja uhkaava tunnelma ensimmäiseltä sivulta aivan tarinan loppuun asti. Trill ja hänen, sanotaanko ystävänsä, Marikki ovat saanet rinnalleen Hannahin. Kolmikko yrittää selviytyä sodan melskeissä eikä asiaa helpota yhtään Trillin monimutkainen äitisuhde. Adriana Kimas kun ei jätä poikaansa rauhaan edes haudan takaa.

Kauheat lapset on ihana pieni tarina. Sen lukee nopeasti (alle 200 sivua!) eikä se kerro suurista päättäjistä tai maailmansa historian rattaiden pyörittäjistä. Ei ainakaan heistä, jotka ensimmäisenä historian kirjoihin kirjoitettaisiin. Siinä mielessä tarina muistuttaa Nupposen aiempia romaaneja Nainen ja kuningas sekä Putoavan tähden prinsessa. Kauheat lapset on varmasti ymmärrettävissä ilman edeltävää novellia, joskin siitä saa enemmän irti kun tuntee jo henkilöt ja heidän taustansa. Sekä kirjan maailman. Ilman taustatietoja Kauheat lapset voi jäädä selviytymiskamppailuksi, kun minulle se oli myös moraalinen kamppailu ihmisen ja tekniikan välillä. Aihe on scifissä varsin usein käytetty, ja oli mukavaa lukea siitä uusi, toimiva kehitelmä.

Kirjan luettuni oloni oli pitkään hämmentynyt. Enkä aivan heti ymmärtänyt mistä se johtui. Pidin tarinasta, ahmaisin sen nopeasti ja kuitenkin olin jopa pettynyt.

Pettynyt hyvään kirjaan, mitä ihmettä?

Sitten hoksasin pettyneeni kun se loppui, mielestäni aivan liian aikaisin.

Osaisinkohan selittää tämän: Kauheat lapset on juuri sellaisenaan sopivan mittainen kirja. Siinä on kaikki mitä se tarina vaatii toimiakseen. Mutta: haluaisin lukea sen maailmasta vieläkin enemmän. Novelli ja kirja eivät riittäneet. Erityisesti minua kiinnostaa ratasteknologia ja mihin kaikkeen sillä pystytään. Ja mitä siitä on vielä jätetty kertomatta.

Ehkä tähän tulee joskus jatkoa, kenties ei. Jää nähtäväksi, mutta Kauheita lapsia ei kannata jättää lukematta. Suosittelen!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Mustalaisneito ja tumma orjatar

Ildefonso Facones: Paljasjalkainen kuningatar

Ihastuin jo monta vuotta sitten Ildefonso Falconesin esikoiseen Meren katedraaliin. Se on yksi lempikirjoistani ja sellainen mitä suosittelen aina silloin tällöin luettavaksi. Kirjailijan toinen teos Fatiman käsi ei enää hurmannut minua ja vähältä piti ettei tämän kolmannen suomenkielinen julkaisu pari vuotta sitten mennyt kokonaan ohi. Paljasjalkainen kuningatar oli harmillisesti samanlainen pettymys kuin Fatiman käsikin, joten ei haitannut vaikken lukenutkaan sitä heti julkaisun jälkeen. Aikaa vajaan kahdeksansadan sivun lukemiseen vierästi aivan liikaa, mutta nyt urakka on onneksi ohi ja kirja palautuu kirjastoon.
Paljasjalkainen kuningatar sijoittuu 1700-luvun puolivälin Espanjaan. Se kertoo kahden naisen ystävyydestä ja kohtaloista. Milagros on nuori mustalaisneito ja Caridad Kuubasta Espanjaan saapuva juuri vapautettu orja. Kummankaan vähemmistön elämä ei ole helppoa ja naisen asema oli tuohon aikaan valitettavan usein miesten käsissä. Kirjan alkuasetelma on mielenkiintoinen, samoin päähenkilöille valitut taustat. Tarinassa on mukana vaarallisia tilanteita ja tunteia, suurta tragediaa ja kauheita julmuuksia. Intohimoa. Varsin perinteinen nykyaikana kirjoitetu historiallinen romaani.

Tällä kertaa vain en syttynyt tarinalle missään vaiheessa. Alku oli vielä lupaava, mutta sitten ainoastaan lueskelin kirjan loppuun ja -mikä on pahin merkki siitä etten välitä lopputuloksesta- selailin kirjaa jo pidemmälle ja aivan lopustakin. Silloin kun tarina vie mukanaan ei ole yksinkertaisesti aikaa tai halua pilata loppua lukukokemusta etukäteen.

Ei Paljasjalkainen kuningatar toisaalta mitenkään läpeensä huono kirja ollut. Joku toinen saattaa pitää siitä paljonkin ja ihastua tarinaan. Se on kerrottu jo moneen kertaan aiemminkin, eikä siinä mitään. Tällä kertaa vain tarinassa ei ollut minulle sitä tiettyä erityistä juttua mikä olisi saanut sen tuntumaan aiemmin lukemattomalta. Ja pakostakin se vaikutti kokemukseeni.

Eipä tästä enempää, nyt kohti uusia tarinoita....