keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Muisto vedestä

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Hyvässä kirjassa on simppeli perusidea ja uskottavat hahmot. Loistava teos yhdistää hyvän kirjan ainekset johonkin ennenlukemattomaan ja koskettavaan. Unohtumattomasta tarinasta jää mieleen jokin katkelma, mikä ei jätä rauhaan.

Teemestarin kirjassa se katkelma oli:
Puhuin sille kauniisti ja puhuin sille rumasti ja saatoin huutaa ja itkeäkin- Lauseen jatkon voi aina tarkistaa kirjasta, ainoastaan tuo alku jäi pysyvästi päähäni.

Lukuelämys nautitaan teen kera, tietenkin!
Jos Teemestarin kirja olisi tullut minua vastaan kirjakaupan hyllyssä, olisin ohittanut sen, hädintuskin kirjaa vilkaisten. On suorastaan rikollista, että hyvä/loistava/unohtamaton tarina on saanut noinkin -en pysty hillitsemään ihmetystäni- rumat ja mitäänsanomattomat kuoret. No, ainakin ruskea väri sointuu hyvin teehen... Teemestarin kirja on ilmeisesti julkaistu jo alkuvuodesta 2012, mutta kuulin siitä vasta marraskuussa nähtyäni sattumalta uutisen sen saamasta julkaisusopimuksesta. Mielenkiintoni heräsi ja odotin sopiva hetkeä lukea kirja. Nyt jälkeenpäin kaduttaa vain se, etten lukenut yhtään aiemmin.

Teemestarin kirja on pieni suuri tarina. Se kertoo maailmasta jossain tulevaisuudessa, maailmasta jossa vesi on loppumassa ja tunturiin piilotettu salaisuus tarkoittaa uhkarohkeaa tasapainoilua elämän ja kuoleman välillä. Se on kertomus vanhasta seremoniasta, mikä on selvinnyt luonnonmullistuksesta, kertomus jostain mistä voi pitää kiinni vaikka maailma ympärillä on luhistumassa eikä mihinkään voi luottaa. Tarina on uskottava, vaikka se yhdistelee elementtejä, joita ihan ensimmäisenä ei tulisi mieleen sijoittaa samalle kartalle. Kieli on kaunista luettavaa, eikä yksikään sana tunnu ylimääräiseltä.

Oli ilo lukea pitkästä aikaa todella hyvä kirja, ja ennen kaikkea kotimainen sellainen. Toivon, ettei tälle koskaan tule jatko-osaa, ei ylimääräisiä selityksiä avonaisiksi jääviin kysymyksiin eikä tietoa lopullisista kohtaloista. Teemestarin kirja kelpaa sellaisenaan. Haluan lukea tämän uudelleen...

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Eräänlainen turkoosi kausipaketti 2012-13

Kun kausi päättyy jo runkosarjaan, se päättyy liian aikaisin. Pettymykseen. Tai kenties omalta osaltani pieneen helpotukseen, sillä lankamalja jää nyt tekemättä.

Pelit kuitenkin jatkuvat. Omat veikkaukseni osuivat tähän asti vain hutiin, joten olen kääntänyt jo toistamiseen takkia, tällä kertaa Porin suuntaan. Josko Ässillä menisi paremmin kuin Kärpillä? Lukko saa hyvin ottaa Saipan paikan arvailuissani...
Vain yksi voittaa.

Ja on vain yksi turkoosi joukkue.

Katsotaan hetki taaksepäin menneeseen kauteen ja kauemmaskin.

Kohokohdista
Loppukaudesta onnistui oikeastaan kaikki se, mikä ensin näytti menevän pieleen. Nähtiin hienoja maaleja, nousuja voittoon tappioasemasta ja ennen kaikkea joukkuepeliä isolla jiillä. Maagisia koppeja maalilla. Ensimmäinen iso askel pois alkusyksyn tahmeudesta oli Antti Niemen saapuminen Lahteen. Mies ei torjunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tärkeintä NHL-tähden saapumisessa oli itse ele ja sen välittämä viesti: uskon tähän joukkueeseen. Antin perässä täällä nähtiin pari muuta tähtipelaajaa, joista maalivahti Ondrej Pavelec täytti tonttinsa mallikkaasti. "Omista" pojista Pekka Jormakka teki sen läpimurron, mihin hänellä oli potentiaalia. Kultakypärä on aina kultakypärä. Tästä on hyvä jatkaa tulevalla miehistöllä, keitä siihen sitten kuuluukaan.

Kauden erikoinen
Kummallisin turkoosi hetki koettiin eräänä aamuna, kun huomasin Jan Latvalan kurkistavan postiluukustani. Kyseessä oli paikallislehden mainos, jonka postinjakaja oli tuonut ilokseni. Se vain oli jäänyt jumiin postiluukkuun. Hieman unenpöpperössä vapautin miehen siitä pinteestä, mihin postinjakaja oli hänet jättänyt.

Suikkasen perintö
Jos historiallista ensimmäistä mitalia ei lasketa, on ajatuksissa sen jälkeen päällimmäisenä miehen verbaalinen lahjakkuus. Toisinaan siitä napsahti sakkojakin, mutta kaikenlaiset "höpöhöpöjuubaduubadiipadaapat" ja "sieltä me möngittiin"-lausahdukset jäivät elämään lahtelaisessa kiekkolegendassa. Koutsilla oli myös rohkeutta myöntää virheensä silloin kun kaikki ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Olisin pitänyt Suikkasen mielelläni mastokaupungissa vielä yhden kauden.

Eikä unohdeta Iliä!
Jos jotain kaipaan näin urhoteeveiden aikana, niin Radio voiman Iliä. Äänellä on selostettu monta historiallista hetkeä... tässä näyte Jyp-matsista. Uskon Ilin tekevän jonain päivänä läpimurron suuren yleisön tietoisuuteen.

Eikä joukkuetta, nehän siellä pelasivat!
Iso kiitos siis niin pelaajille kuin jokaiselle taustajoukoissa hyörineelle! Tarjositte jälkeen vauhdikasta turkoosia kiekkoviihdettä.

Lahti. Kiekkokaupunki.


Näillä mooveilla kautta 2013-14 kohti!

PS: lätkässä tapahtuu myös kesällä, esimerkiksi NHL:n varaustilaisuutta ei voi jättää väliin. ;)

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kesken jäävien tarinoiden kirja

David Mitchell: Pilvikartasto

Alussa eli lopussa on unelma tasavertaisesta ja oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. Lopussa eli keskellä on pelkoa ja tuhoa. Sinä välissä jonkinlainen selitys tapahtumille ja vielä enemmän kysymyksiä sekä symboliikkaa. Sitä on Pilvikartasto.
Ööh, syvyykisen kala. Ei tosiaankaan pilvi tai kartasto. Selvä...
Tarkoitukseni oli kertoa Pilvikartaston juonesta edes sen verran, että voisin pohjustaa lukijaa siihen, mitä hänellä on edessään. Se kaikki on kuitenkin kerrottu kirjan takakannessa, joten totean vain että tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea, mutta sen lukemiseen kannattaa varata aikaa. Ensinnäkin Pilvikartastossa on hieman yli 600 sivua ja toiseksi sen vaihtuvat kerrontatyylit vaativat hieman sulattelua. Suosittelen pitämään pienen tauon tarinan vaihtuessa.

Pilvikartasto on kirjailijan taidonnnäyte luoda yhteen teokseen kuusi erilaista kertomusta ja saada se toimimaan yhdessä. Kaikkia kertomuksia yhdistäviä linkkejä ei varmaan edes huomaa ensimmäisellä lukukerralla, mutta tarpeeksi kuitenkin. Yllätysmomentin säilyttämiseksi jätän tästä esittelystä pois tekstinäytteen, tai oikeastaan näytteet jokaisesta kartaston osasta. Kirjaan pohjautuvaa elokuvaa en ole nähnyt, trailerin kylläkin.

Mars kirjastoon tai kirjakauppaan! Anna tarinan yllättää!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Pähkinäkukkulan playoff -ennakko

Nyt ei välitetä tilastoista eikä tutkita joukkueiden kokoonpanoja, pistepörsseistä puhumattakaan. Pähkinäkukkulan playoff -ennakossa analysoidaan SM-Liigan runkosarjan jälkeinen top kymppi mutu-tuntumalla, joukkueiden herättämiä sympatian tuntemuksia unohtamatta!

Suoraan pleijareihin päässeet:

1. Jokerit
Jaahas, kärkisija meni Helsinkiin. Runkosarjan piikkipaikka on se paras paikka lähteä pudotuspeleihin. Tai sitten ei...
-Ei pääse mitalipeleihin. Hjallis vetää jaffat väärään kurkkuun.

2. Tappara
Olen tavannut Ville Niemisen. Pakko nostaa hattua kaverille, joka jaksoi hävityn matsin jälkeen tulla tapaamaan faneja ja vitsailla munasuojistaan. Muuten Tapparasta tulee mieleen Juti ja Ojasen Janne. Kai siellä nyt on muitakin pelaajia?
-Tyrkyllä mitalipeleihin. Rillit kuumenemaan!

3. Jyp
Jyp on jotenkin hajuton ja mauton joukkue kuten Jyväskyläkin, se paikka nelostien varrella, mistä ajetaan ohi matkalla Ouluun. Jyppi osaa pelata, Jyppi voittaa, Jyppi on inhottava vastustaja, mutta... edes häviäminen Jypille viime keväänä ei saanut minua suuttumaan Jypille. Jyppi oli parempi. Ja Jyppi pelaa takuulla tosissaan tänäkin keväänä.
-Olisiko jonkun muun vuoro voittaa? Jos ei, niin ei haittaakaan.

4. Ässät
Porin kampaamoissa loppuu kevään edetessä musta ja punainen hiusväri. Kesällä syntyvien poikien nimeksi tulee Anttiraanta tai Joelarmia. Kaupungin vuoden urheilija on jääkiekkoilija. Hulluus leviää...
-Mokkamasterit valmiiksi! Länsirannikolla keitetään mitalikahveja.

5. Kalpa
Kalakukko. Kapaset. Kuopio. Kalpa. Enemmän k-kirjamia kuin Pähkinäkukkulalla on älliä. Mutta poika alkaa peellä.
-Joko vihdoin tähdet ovat kohdillaan tai sitten käy kalpaten.

6. HPK
Hämeenlinna ja ensimmäiset paikanpäällä näkemäni SM-Liigapelit. Kylmä ja kolkko halli, ainakin silloin, mutta tunnelma katossa. Turkoosien noustua liigaan ei enää niin paljoa sympatiaa tai teetä. Lihapiirakat olivat muistaakseni ihan jees.
-Kiusaa vastustajaa, muttei tarpeeksi.

Säälipleijareista ponnistavat:

7. Kärpät
Syyskuussa aloittanut Kärppänä paikalla -ohjelma sai minulta heti innostuneen vastaanoton. SM-Liigan tärkeät herrat taas eivät pitäneet ensimmäisen jakson vitsistä, mikä kohdistui vastustajan faneihin ja ohjelman medianäkyvyys oli taattu. Toisessa jaksossa nähtiin sitten katsojasta riippuen erittäin hauska tai vähintäänkin kyseenalainen anteeksipyyntö... Kauden edetessä oululaisilta taisivat kuitenkin loppua vitsit kesken. NHL-vahvistus Sebastian Lö Böff #911 ei ole enää kokoonpanossa, mutta joukkueellinen routasydämiä korvaa helposti yhden jenkin. Jos se nyt edes oli jenkki.
-Voittaa mestaruuden. Oulu <3

8. HIFK
Kun potku ei riitä, niin se ei riitä. Peltosen SIITÄ hattutempusta alkaa jo olla aikaa. Osaako Summanen ilmaveivin?
-Jää säälipleijareihin. Förlåt!

9. Saipa
Tässä on kevään 2013 tillilihajoukkue: pieni, sitkeä ja oikeassa paikassa venyvä. Aika harva tykkää tillilihasta, mutta joskus sitäkin on ruokalistalla. Lisukkeeksi pullo erikeepperiä. No hard feelings.
-Säälipleijareista neljän joukkoon.

10. Lukko
Tanskalaiset lähtivät, samoin mestaruushaaveet.
-Raumalla nyplätään jatkossakin pitsiä ja saunotaan ilman poikaa.


Näillä eväillä kohti finaaleja!

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Nyt jänskättää!

Sarjataulukko.
Kalpa.
Lukko. 
Saipa. 
TPS. 
Tappara. 

Voi apua!

Viimeisten viikkojen aikana turkoosi sydän on pomppinut vuoroin riemusta, vuoroin tuskasta. Tilanne on vähintäänkin yhtä jännittävä kuin keväällä 2011, jolloin runkosarjan viimeinen ottelu ratkaisi sen viimeisen sijan ja liigakarsintaan joutuneen joukkueen. Tai kuten keväällä 2010, kun Juhamatti Aaltonen oli niin lähellä voittaa maalipörssin... mielestäni Juhikselle kuuluu moraalinen voitto, olihan maaljea yhtä paljon kuin Jukka Hentusella, mutta minkäs teet kun palkintoa ei voi jakaa useammalle, vaan se pitää laskea muiden pisteiden perusteella yhdelle.

(Keväällä 2012 ei jännätty vielä tässä vaiheessa, vaan vasta myöhemmin.)

Tätä kirjoitaessani taustalla pöyrii jo päivän toinen lätkämatsi Ässät-Kärpät (aikainen aamu alkoi Anaheim-Calgaryllä), mutta luultavasti vaihdan HPK-Lukkoon kun se alkaa. Yleensä kannatan Kärppiä elleivät Pelsut pelaa, mutta tänään HPK ansaitsee kaiken avun nollatakseen Lukon. Se on se oljenkorsi, mikä pitää Pelsujen pleijariunelman elossa. Ja minä pysyn hereillä pannullisella teetä...

Nyt kaikki turkoosit sormet ja varpaat ristiin! Kausi ei saa päättyä tiistaina.