maanantai 30. toukokuuta 2016

Miekkamiesten rakkautta

J.S. Meresmaa: Keskilinnan ritarit

Olen lukenut aiemmin J.S.  Meresmaan novelleja, nopeasti muisteltuna yhdessä tai kahdessa kokoelmassa. Keskilinnan ritarit on ensimmäinen lukemani kokonaan hänen kirjoittamansa teos. Tässä painetussa versiossa on kolme aiemmin e-kirjoina julkaistua pienoisromaania sekä bonuksena kartta ja aivan uusi epilogi. Nämä muodostavat yhden tarinan, joten suosittelen lukemaan koko setin mieluummin kerralla. Edellisen päättyessä kun tekee heti mieli hypätä seuraavaan ja epilogi on mukava lisä, vaikka tarina olisi myös voinut päättyä siihen mihin sen aiemmin jäi. Onneksi maltoin odottaa yhteisnidettä!

Keskilinnan ritarien takakansi lupaa "Murhia, juonia, valtapelejä sekä miesten välistä intohimoa". Tarinan keskiössä on ritari ja hänen aseenkantajansa, sivuhenkilöinä muita ihan kiinnostavia tapauksia. Ensisijaisesti tämä on kuitenkin kahden henkilön rakkaustarina jossa selvitetään erinäisiä asioita ja jos et tiedä juonesta yhtään tämän enempää, niin se on vain hyvä. Anna kertomuksen viedä. Sen verran varoitan, ettei Keskilinnan ritarit sovi ahdasmielisille ja huumorintajuttomille lukijoille. Kaksimielisesti ajatteleville tämä antaa enemmän kuin sille toiselle ihmisryhmälle. Kirja voisi jäädä harlekiinien miehiseksi versioksi, ellei siinä olisi astetta enemmän imua ja kiehtovaa maailmaa. Mistä tulikin mieleeni: esiintyykö Keskilinna muissakin tarinoissa ja missä? Vai ainoastaan tässä?
Minulle tarinan päähenkilöt olivat lopulta se tärkein syy lukea Keskilinnan ritarit:

Kyykistyin hänen päänsä viereen varovasti. Jos Jehrem nyt heräisi, en tiedä mitä tekisin. Erotan vain hänen kasvojensa soikion, kullanvaaleiden hiusten laineita huovalla. Tähdet ovat korkealla ja hiillos harmaa, jotta näkisin kaikki ne yksityiskohdat, joita ahnaasti poimin muistoikseni päivänvalossa. Kumarrun lähemmäs ja suljen silmäni. Tuoksu, niin tuttu ja kaivattu, löytää minut ja vedän henkeä, imen sitä sisääni, täyttyäkseni. En uskalla koskettaa, en sormillani, en huulillani. Tunnen hänen vartalonsa lämmön, se tuntuu iholla nuotion lämpöä suloisemmalta. Minulla ei ole sanoja, on vain kaipaus, joka minun on pidettävä sisälläni.
Jehrem liikahtaa, hengityksen rytmi katkeaa. Säikähdän niin, että horjahdan taaksepäin, otan käsillä vastaan. Katseeni on Jehremin kasvoissa, pelkään että hänen silmänsä aukeavat; että luomien välit raottuvat ja paljastavat katseen kiillon; että hän herää ja suuttuu ja lähtee ja jättää minut yksin. Unohdan hengittää.
Mutta Jehrem ei herää. Hän vaihtaa asentoa.

Keskilinnan ritareiden sivuilla on takakannen lupaamaa intohimoa eli seksikohtauksia about saman verran kuin yhtä pitkässä heterosuhdetta käsittelevässä tarinassa. Ja kohtaukset ovat rohkeudeltaan samaa tasoa.

Pysähdyttyäni hetkeksi ja mietittyäni miten jatkan tekstiä, en edes tiedä miksi kirjoitin kaksi edellistä lausetta. Miksi rakkaudesta, intohimosta tai seksistä kertovia kirjoja pitäisi luokitella ensisijaisesti henkilöiden sukupuolten ja sen mukaan kehen tunteet kohdistuvat? Luokitella siis sillä tavalla kuin äsken tein. Jako kirjallisuuden eri tyylilajeihin on ihan OK, sillä joku pitää enemmän historiallisesta romaanista, toinen nykykirjallisuudesta, kolmas dekkareista ja niin edelleen. Toki jossain kirjastoluokituksen syövereissä kannattaa olla maininta siitä millaista rakkautta kirja sisältää, lukijalle joka kaipaa tietynlaista tarinaa. Jokainen päättäköön itse vapaasti mitä lukee, minä tartuin nyt vaihtelun vuoksi tähän.

Fantasiakirjallisuudella -ja miksei scifilläkin- on pienoinen yliote kun kuvaillaan rakkautta ja sen moninaisia ilmenemismuotoja. Hyvänä esimerkkinä on Osuuskumman aiemmin julkaisema Tulen tyttäriä. Siinä samaa sukupuolta olevien henkilöiden rakkaus oli ongelmallista, vaan ei missään vaiheessa meille tutuista syistä. Se on täysin tasa-arvoista rakkautta, aivan kuten Keskilinnan ritareissakin. Tosimaailmassa joudumme vielä odottelemaan sitä päivää.


Mutta eiköhän varsinainen viesti jo välittynyt ennen pientä sivupolkua: suosittelen lukemaan Keskilinnan ritarit!

maanantai 16. toukokuuta 2016

Rouva kauppias

Kristiina Vuori: Kaarnatuuli

Käännyin katsomaan aitan toiselle seinustalle, sinne, mistä suolatynnyririvistön olisi pitänyt löytyä. Pahin pelkoni oli käynyt toteen. Suolatynnyreistä ei jälkeäkään. "Suola on harmaata kultaa", tapasi Henrik sanoa. "Pidä sitä aina varalla." Suolaa käytettiin kalan ja lihan säilömiseen, sitä lisättiin voihin ja juustoon, eikä yksikään talokunta pärjännyt ilman sitä . Aitoissamme oli ollut aina joko lüneburgersuolaa tai baielaista. Nyt ei kappaakaan ja näin sota-aikana se olisi epäilemättä yksi halutuimmista kauppatavaroista.  Yhdestä suolatynnyristä olisi piisannut peräti viiden silakka- tai kymmenen voitynnyrin suolaamiseen. Suolalla, jos millä, olisin voinut pelastaa Innamaan kauppahuoneen. 
---
Sopisi olla toisin. Siten, että niiltä otettaisin, joilla oli otettavaa yltäkyllin. Siis kuten Innamailta? Ei sentään. Henkäisin terävästi, ja pennani pysähtyi paperin yläpuolelle, kun yritin totuttautua ajatukseen, että minut oli pelkästään lyöty tantereeseen. Minä en ollut kuollut. Minä nousisin vielä.
Kristiina Vuori kertoo tällä kertaa historiallisen romaanin ystäville oikeasti eläneen naisen tarinan. Valpuri Innamaa vaikutti 1500-luvun lopun Turussa. Todellisen Valpurin tarinasta on ymmärrettävästi hyvin vähän tietoja ja niistä löytyy tiivistelmä romaanin lopusta. Minusta kirja tekee tälle lyhyesti kuvaillulle henkilölle oikeutta. Kyseessä ei kuitenkaan ole elämäkerta, vaan viihdyttävä historiallinen romaani. Lukiessani keskityin pelkästään tarinaan, miettimättä sen kummemmin mikä on totta ja mikä ei -ja niin teen nyt siitä kertoessani.

Valpuri menettää miehensä kun tämä mestataan osallisena poliittiseen vehkeilyyn. Menestyvän porvarin puoliso Valpuri jää leskeksi hyvin nuorena, viimeisillään raskaana ja menetettyään suurimman osan omaisuuttaan. Jäljelle jää vain katto pään päälle ja pieni, tuurilla säästynyt pesämuna. Sekä vakaa päätös nousta takaisin loistoon ja vaurauteen. Kaarnatuuli ei kuitenkaan ole aivan perinteinen ryysyistä rikkauksiin -tarina.

Nimittäin sen alkaessa Valpuri on jo kokenut nainen ja äiti. Vuoren aiemmista päähenkilöistä hän muistuttaa siinä mielessä eniten Disa Hannuntytärtä. Eikä Valpuri aloita uutta elämäänsä täysin tyhjästä. Eikä hän ole mies, jolta kohoaminen Turun vauraimmaksi porvariksi onnistuisi oletuksiin nähden huomattavasti helpommin. Valpuri rikkoo aikansa sääntöjä ja uskaltaa elää, sekä tarvittaessa kovettaa sydämensä menestyäkseen kauppiaana. Vaille tunteita ja sydämen tykytystä Valpurin elämä ei kuitenkaan jää.

Kenties olen joskus kuullut maininnan Valpuri Innamaasta. Jos olen, niin olen myös unohtanut hänet. Kaarnatuulen luettuani moista ei enää pääse tapahtumaan. Haluaisin myös tietää, kuinka monta muuta rohkeaa ja uraa uurtavaa naista on jäänyt piiloon historiankirjoitukselta ja keitä he olivat. Onneksi kirjallisuus ja muukin viihde on viime aikoina nostanut esiin yhä useammin vahvoja naisia, joko oikeita tai sitten fiktiivisiä. Kristiina Vuori herättää Kaarnatuulessa Valpuri Innamaan henkiin tavalla, joka saa uskomaan tarinaan ja elämään mukana vuosisatojen takaisissa melskeissä. Kirjassa on paljon mielenkiintoisia pieniä yksityiskohtia menneestä, sen tavoista ja tapahtumista.

Suosittelen Kaarnatuulta historiallisen romaanin ja vahvojen naisten ystäville. Se on myös mainio kurkistus maamme historiaan ja pikakertaus tuona aikana hallinneiden veljesten valtapeliin. Sopii luettavaksi kesäiltana parvekkeella tai kaveriksi lomamatkalle. Todennäköisesti kirjan aloitettuasi unohdat että sinulla oli jotain muutakin tekemistä...

Kaarnatuuli on toukokuun lukuvinkkini Lastukirjastoille. Tarkista kirjan saatavuus.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Neulotut tossut

Tekaisin pienen lahjan varsin nopealla aikataululla. Halusin jotain kätevää mutta helposti tehtävää ja kivan näköistä. Sekä vuodenaikaan sopivaa. Kaapin kätkössä oli valmiina kerä kirjavaa lankaa ja pienen etsinnän jälkeen sopiva ohje löytyi Novitan sivuilta. Alkuperäinen malli on yksivärinen, tasaisesti kirjava lanka sopii siihen vähintäänkin yhtä hyvin.


Tossu on kiva malli kevääseen kun toisinaan tarvitsee jotain lämmittämään varpaita mutta varrellinen sukka on liian lämmin. Malli on sanotaanko tyköistuva, joten nämä ovat kivat myös paljaissa jaloissa. Helppo malli neulotaan ensin ainaoikeaa tasona, yhdistetään "putkimalliksi" ja päätellään kuten sukka tai lapanen. Kantapäähän jäänyt sauma on helppo ommella kun silmukoita luodessa jättää alkuun hieman pidemmän langan.

Tällaiset on pakko tehdä jossain vaiheessa itsellekin!