sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Turkoosi keinutuoli: 64 palan voittoputkessa

< Turkoosi keinutuoli: tästä se lähtee!

Edellinen juttu turkoosista keinutuolista sisälsi kuvan virkkausta vaille valmiista lankakeristä. Ja tämän verran niistä on nyt jäljellä kun kaikki 64 palaa on virkattu ja valmiina:

Kolme kerää valkoista ei, aivan kuten arvelin, riittänyt. Ostin neljännen kerän ja kuvassa on sen jämät. Kovin paljoa arvioni sen suhteen kuitenkaan heittänyt. Muita lankoja oli riittävästi ja oranssia on edelleen lisää varastokaapissa. Otan sen mukaan työhön vasta paloja yhdisteltäessä.

20 kpl musta-turkoosia kukkaa, 19 valkoista kukkaa sekä 24 petroolia ympyrää mahtuvat hyvin keinutuolin kyytiin. Kultalankaa on käytetty eniten valkoisen kanssa, mutta myös muutamaan otteeseen turkoosia ja petroolia piristämään.

Tässä keinutuolin pehmuste viimein sommiteltuna ja oikeissa väreissä. Koko homman ympärille tulee reunus oranssista ja sen toteutus on vielä täysin auki. Kenties pohjalle simppeli kiinteä- ja ketjusilmukka "rengas" johon lisätään ainakin toinen kerros silmukoita. Pieni mysteeri on vielä sekin, millä langalla yhdistän palat toisiinsa. Ensin ajattelin käyttää oranssia, tehdä oikein villin värisen pehmusteen... ehkä siitä tulisi kuitenkin liian villi. Pitää kokeilla eri vaihtoehtoja. Lopussa oivalluksella ja erehdyksellä tulee olemaan suuri rooli valmiin työn suhteen!

perjantai 22. marraskuuta 2013

Vampyyri Helsingissä

Hannele Mikaela Taivassalo: Nälkä

Eräänä päivänä tämä punakantinen, etäisesti tuntunoloinen kirja, varmaankin Risingshadowsta bongattu, nälkäinen vampyyri lähti mukaani kirjastosta.
Kirjojen ja TV-sarjojen sekä elokuvien perusteella tiesin, että vampyyrit:
- pakoilevat päivänpaistetta, elävät öisin.
- imevät verta terävillä kulmahampaillaan pysyäkseen elossa, vaikka eivät enää elossa olekaan.
- ovat verenhimoisia saalistajia ja kuitenkin traagisia, ristiriitojen repimiä hahmoja.
- pukeutuvat usein nahkavaatteisiin.
- eivät ole muuttuneet vampyyreiksi omasta tahdostaan, no eivät ainakaan yleensä.
- rakastavat omalla tavallaan, tai rakastivat ainakin ennen kuolemaansa.
- kärsivät ikuisesta elämästä, lopullista onnea tai kuolemaa etsien.

Näihin ennakkoajatuksiin nähden Nälkä ei kertonut mitään uutta terävistä kulmahampaista. Se oli ensimmäinen Helsinkiin sijoittuva vampyyritarinani, muttei ensimmäinen suomalainen vampyyrikertomus mihin olen törmännyt. Se edellinen oli järkyttävän huono, joten Nälkä on luonnolisesti paras kotimainen vampyyritarina, minkä tähän mennessä tunnen.

Nälän päähenkilö on naisvampyyri Jorunn, joka palaa Helsinkiin, mielessään kosto ja vapautus tai edes jotain muutosta aiempaan elämään kuolemattomana. Entinen rakastettu, Ruotsista paennut vapaaherra von B ei jälkeläisineen jätä Jorunnia rauhaan, ja jossain pakoilee myös mystinen muukalainen M. Tarina etenee kohti Helsingin laitamilla olevaa kartanoa ja viimeistä perillistä, käyden välillä takaumina Jorunnin menneisyydessä. Juonen ja tarinan puolesta Nälässä ei ollut mitään poikkeuksellisen uutta. Kirjan vahvin ote on sen omaperäisessä, hypnoottisessa kerronnassa. Sivuilla käydään dialogia, ja kuitenkaan siinä ei ole yhtään perinteisesti kirjoitettua repliikkiä. Rivi vaihtuu kesken lauseen, pakottaen lukijan keskittymään sanoihin ja teksin painotuksiin.

"Tämä ainainen nälkä, kalvava puute niin paljosta. Varjot ja pimeys sielläkin. Kohtalo joka kaartelee kauniisti painettujen kellastuneiden sivujen yllä. Hän sulkee kirjan ja laittaa sen takaisin hyllyyn. Sitten hän ottaa takkinsa ja äkkiä
hän ei enää ole siinä."

Nälän kerronta on myös se, mikä voi olla lukijalle liikaa. Tämä ei ole helppo kirja, pääsin sinuiksi sen ilmaisun kanssa vasta noin sadan viidenkymmenen sivun jälkeen, eli alle sata sivua ennen loppua. Vampyyrien ystäville tämä lienee pakollista luettavaa. Suosittelen Nälkää niille, jotka haluavat jotain muuta kuin helppolukuista viihdettä ja haastaa itsensä vaativamman ja omalla tapaa kauniin teksin parissa.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Piraatista pyhäksi mieheksi

Mika Waltari: Turms, kuolematon

On kirjoja, jotka voi ahmaista ja niitä, jotka voi lukea ainoastaan nauttimalla. Waltarin tekstiä ei voi ahmia, ei vaikka kirja olisi kuinka hyvä, sillä ahmimalla pääsee vain irtaantumaan tarinasta. Näitä historiallisia tiiliskiviä on luettava kärsivällisyydellä, jokaiseen verbaaliseen koukeroon ihastuen.

Luettuani Mika Waltarin elämäkerran päätin lähteä pian joko Johannes Angeloksen tai etruskien maailmaan. Molemmat löytyivät kaverin hyllystä (pitkä laina-aina, mikä sen mukavampaa) ja suosituksesta päädyin Turms, kuolemattomaan. Waltarin suureen romaaniin nykyisessä Italiassa eläneistä etruskeista.
Kuvat lukemastani vuoden 1955 painoksesta.
Turms, salaman iskemä ja henkiin jättämä mies, ei tunne syntyperäänsä ja päätyy polttamaan temppelin. Tästä alkaa koko elämän kestävä odysseia kohti kuolemattomuutta. Turms on etruski ja lukumo, kuolematon mies ja kuninkaista korkeinta kastia. Tai olisi, jos vain suostuisi uskomaan muiden vihjailuja ja saamiaan enteitä. Sinuhesta ja Mikaelista poiketan hänellä ei ole uskollista sidekickiä vaan liuta ystäviä, jotka seuraavat mukana osan matkaa, mutta toteuttavat itse kukin omia kohtaloitaan. Ensimmäinen heistä on soturi Dorieus, jonka kanssa Turms päätyy merirosvoksi Dionysios -nimisen kapteenin paattiin. Tästä alkaa tapahtumien ketju jossa seilataan sekä vaelletaan ympäri Välimerta ja sotkeudutaan politiikan kiemuroihin sekä eri kansojen jumaliin ja tapoihin. Pakollisen lääkärin viran seikkailussa hoitaa Mikon, jonka vaimosta Aurasta Turmsin olisi kirjamellisesti kannattanut pitää näppinsä erossa...

Turmsin elämän nainen ennen kuolemattomuutta on kuitenkin Arsinoe, ykkösluokan narttu joka tarjoaa Turmsille fyysistä nautintoa ja henkistä kärsimystä. Lukijana varoitin Turmsia jo tavatessani Arsinoen, kärsin hänen kanssaan naisen petoksista ja yritin saada heidät erilleen. Kohtalo (kirjailijan muodossa) vain oli asiasta eri mieltä. Lopussa onnistuin antamaan Arsinoelle jollain tapaa anteeksi, onhan hän yksi kirjan herkullisimpia hahmoja kuten huijari ja huijauksen kohteeksi joutuessaan huijausta arvostava ja siihen kelmiydellä vastaava Dionysios. Heihin verrattuna päähenkilö Turms vaikuttaa toisinaan jopa valjulta, mutta ei kai jumalaiselta mieheltä voi vaatia täydellistä lukijan mielen valtaamista jo ensimmäisellä sivulla? Matka lukumoksi on tarkoituksella pitkä ja jos ei kivinen, niin ainakin petoksia täynnä.


Turmsin tarina jätti hieman kaksijakoisen fiiliksen. Teksti on sujuvaa ja Waltarin henkilöiden sanailua lukee erittäin mielellään, mutta varsinaiseen asiaan, etruskeihin ja heidän maailmaansa päästään vasta neljän ja puolensadan sivun paikkeilla. Alun laveaan kerrontaan (siihen tuttuun Waltariin) verrattuna loppupuolen jumalainen osuus jää turhan tiiviiksi ja lyhyeksi kun vuosikausien tapahtumat "ahdetaan" muutamaan sataan sivuun. Samaan hetkeen laitettu Välimeren alueen suuri poliittinen valtapeli ja sota on nopean käsittelyn jälkeen melko yhdentekevä, vaikka olisi varmasti ollut kiinnostava, vaikuttihan se Turmsinkin elämään.

Toisaalta, kirjan taustat tietäen, sen uudelleenkirjoittaminen ei olisi onnistunut kenties lainkaan, ei ainakaan ilman kirjailijan täydellistä hermolepoa ja insuliinikoomaa. Paksun romaanin naputtelu yhdellä istumalla pitkän taustatyön jälkeen on kadehdittava suoritus ja fanitan edelleen Waltaria. Turms on viihdyttävä kirja, mutta aiemmin lukemani Waltarit ovat enemmän mieleeni. Loppuratkaisu, tai oikeastaan se mikä jää Waltarin ja lukijan tietoon, on helposti hoksattavissa ja taustoitettu vielä tarkemmin miehen elämäkerrassa. Mutta niinhän se vain on:

Niin uskon minä, Turms, kuolematon. Vaikka kirjoittamani häviäisi, muste kuluisi pois, kaislapaperi lahoaisi eikä kirjoittamiani kieliä edes osattaisi lukea enää, kirjoitamalla olen sitonut elämäni jokaiseen kiveen sen minkä tahdon muistaa. Niistä olen tunteva itseni kun palaan.



lauantai 9. marraskuuta 2013

Naapurikylän poika lähti Neuvostoliittoon

Ville Haapasalo - Kauko Röyhkä - Juha Metso: "Et kuitenkaan usko..."

Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä. Yksi tämän hetken halutuimmista kirjoista -ja aivan ansiosta! Sekä yksi ulkoasultaan hienoimpia kirjoja mitä olen lukenut.
Ville Helsingin kirjamessuilla.
Kymmenen vuotta sitten kukaan ei tuntenut Ville Haapasaloa, ei kukaan paitsi Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia -elokuvan nähnyt venäläinen yleisö. Nyt mies on tuttu piposta ja parrasta sekä TV-sarjoista joissa matkustetaan idässä 30 päivän ajan. Mutta mitä ihmettä tapahtui ennen Suomen (vaatimatonta) mediahässäkkää kun hollolalainen poika päättikin Lontoon sijaan käydä teatterikoulun Pietarissa? Anteeksi, Leningradissa tietenkin. Ville lähti matkaan kun Neuvostolitto oli vielä olemassa. Se on tarina, mitä ei meinaa uskoa... tarina, mikä oli pakko lukea yhdessä illassa.

"Et kuitenkaan usko..." haistattaa rehellisesti ja suoraviivaisesti piut paut perinteiselle muistelmakirjalle. Kauko Röyhkä kysyy ja Ville vastaa. Tarina etenee haastatteluna johon Kaukon vaimo Olgakin saa sanottua väliin pari sanaa. Juha Metson kuvissa Ville puree kalteria, on kadottanut kenkänsä, kaataa kurkkuunsa vodkaa ja nukkuu asemalla. Villen lisäksi kuvituksena on myös venäläisiä: morsian ja karhunpentu, saunomista, mummoja, koiria... Ulkoinen olemus ja sisältö toimivat loistavasti.

Ville on Venäjällä suuri stara, mutta alku oli kaikkea muuta kuin ruusuinen tai shamppanjanhuuruinen. "Et kuitenkaan usko..." kertoo vieraan kulttuurin ja kielen opettelusta samalla kun ihmistä hajotetaan taiteen nimissä. Se on tarina optimismista ja väkivallasta, huijauksesta ja halusta päättää oma elämä. Se kertoo millaista on elää surkeassa loukossa, menettää passi ja tehdä elämänsä ensimmäisen kerran mannapuuroa. Miten elämä muuttuu, sattumalta kun pääsee oikeaan elokuvaan ja rooliin sekä joutuu tekemisiin kuutiopäiden kanssa. Lapsille tämä kirja ei sovi, vanhemmille se on erinomaista luettavaa.

Osta kirja lahjaksi tai laita omalle toivelistalle!

maanantai 4. marraskuuta 2013

Kätevä Tekevä Lukeva

Viime viikonloppuna Lahdessa järjestettiin käsityö-, harraste- ja lukumessut. Todellinen jackpot Pähkinäkukkulan kannalta olisi ollut jääkiekko-, käsityö- ja kirjamessut, mutta ihan kaikkea ei voi saada. Lätkämessut itse asiassa pidettiin samaan aikaan Helsingissä -en kuitenkaan viitsinyt mennä sinne toisena viikonloppuna peräkkäin.

Tässä jälleen kuvapainotteinen katsaus sunnuntain messuantiin.

Lahden messukeskus ei kilpaile koossa Helsingin kanssa. Olen viimeksi käynyt täällä Raksamessuilla ja Classic Motorshow'ssa (ihania vanhoja autoja toukokuussa -suosittelen!) ja nyt oli mielenkiintoista nähdä miten keskus taipuu uuteen tapahtumaan. Ja hyvin taipui! Yllä kaunis kynttelikkö aivan sisääntulon lähellä. En valitettavasti yhtään huomannut katsoa missä se on valmistettu tai kenen käsillä.

Lukevan osuus oli sijoitettu pieneen D-halliin, Kätevän ja Tekevän väliin. Ohjelmalavan lisäksi siellä oli vain muutama osasto. Luonnollisesti mukana oli Suomalainen kirjakauppa (Kauko Röyhkän kirja Ville Haapasalosta on kuulemma taas myyty loppuun) ja viiden euron kirjapöytä (saisiko olla Pääministerin morsian?) sekä:

Tunnistaako joku tuon katosta roikkuvan kaverin? Pingviini se ei ainakaan ole...

Lukeva oli nopeasti katsottu, joten siirryin E-halliin Kätevän puolelle. Täällä niitä kojuja oli kuin sieniä sateella tai nuppineuloja neulatyynyssä. Minua oli varoitttu etukäteen että kyseessä on enemmän myyjäiset ja niinhän se olikin, kuitenkin kaikenlaista käsintehtyä kivaa katseltavaa oli vaikka kuinka ja viihdyin mainiosti.

Koulutuskeskus Salpauksen LUMOUS 2013 muotinäytös oli henkeäsalpaava esitys akrobatiaa ja taidetta. Siitä ei vain ole katsenkestävää kuvaa sillä päätä pidempien joukosta otettuna, liikkuvista kohteista ja pienellä pokkarilla sai aikaan vain karmeaa jälkeä.

Maakuntalapaset oli laitettu näytille pyykkinarulle. Alla suosikkitumppuni.

Näitä voin vain ihastella kateellisena -pitää ehdottomasti joskus opetella tekemään kirjoneuletta!

Kätevän kojuissa myytiin joko valmiita käsitöitä tai sitten erilaisia tarvikkeita askarteluun. Lankoja sekä kuteita oli upeissa väreissä, samoin helmiä ja muuta pikkutavaraa pussitolkulla.

Myyjäisten lisäksi esillä oli käsillä tekemistä. Aivan heti ei uskoisi mitä kaikkea tuolin sisälle on laitettava ja minkä päällä oikein tulee istuttua.

Karvahattu korville niin ei palele talvella. Ei hätää, tämä oli lasten kokoa.

No, se on varmaa, ettei kettu sano ainakaan "Juubaduubadiipadaapa". Tällä Teippitarhan kojulla myytiin kivoja koristeteippejä joilla voi kirjoitella ihan järkeviäkin juttuja. Valittavaa oli niin paljon, samoin tungosta, etten ostanut mitään. Jos jonain päivänä innostun askartelemaan tai kaipaan vaihtoehtoa perinteisille poro ja tontut -joululahjapapereille, on teippaus hyvä vaihtoehto lahjakääreen personoimiseen. Houkutteleva on myös Teippitarhan 2 euron postimaksu nettitilauksiin.

Käsityön ja valokuvauksen yhteensulauttamisen lopputuotteena on omalla tai lajiserkun naamalla varustettu pehmomaatuska.

Maija Vilkkumaa valtasi vajaaksi tunniksi Lukevan lavan Lahden kaupunkinkirjaston lukupiiriläisten sekä kirjansa Nainen katolla kanssa. Kirja ei ollut minulle entuudestaan tuttu, joten kuuntelin mielenkiinnolla mistä siinä on kyse ja olisiko se sellainen minkä haluaisin lukea. Hieman yllättäen keskustelu alkoi suoraan lukupiiriläisten kertoessa Maijalle mitä mieltä olivat kirjasta olleet, eikä suinkaan teoksen esittelyllä. Jutustelu jatkui sitten tarkempaan analyysiin päähenkilöistä ja heidän persoonistaan, teoistaan ja Maijaan kirjoittajana. Keskustelu oli mielenkiintoista ja välillä kirjan tapahtumista lipsahti aika pahojakin spoilereita (mitkä olen jo toivottavasti unohtanut). Lukipiiriläisille tapahtuma oli varmasti antoisa, mutta kirjaa tuntemattomalle se oli myös punaisen langan hakua keskustelun lomasta.

Yleisökysymysten vuorolla nostin sitten käteni ja pyysin Maijalta yhteenvetoa ja esittelyä kirjasta. Ja sain hyvän vastauksen. Nainen katolla on, niin ymmärsin, kiteytettynä ihmissuhteita ja ajankuvaa mielnkiintoisilla henkilöillä. Juuri tarinan henkilöt saivat minut kiinnostumaan ja lisäämään kirjan "lue tulevaisuudessa" -listalle. Nykypäivän realistiset tarinat eivät ole ominta kirjaherkkuani, mutta tässä on mukana stand up koomikko, pelifirman joku tyyppi ja jännä sivupersoona ja jotain muutakin mitä olen unohtanut -parempi niin, voin sitten yllättyä lukiessani.

Vinkki kirjailijalle: jos haluat minun lukevan teoksesi niin nykäise hihasta, esittele ja myy tarina. Andrei Pajanne teki sen Helsingissä ja Maija Vilkkumaa nyt Lahdessa.

PS: Maija, söpö neule! :)

Lounastauko. Olin niin nälkäinen että hakauduin ravintolaan messulounaan ääreen. Valittavana oli vain lihamureketta ja 11 euroa oli aika suolainen hinta kotiruoasta, mutta maussa ei ollut valittamista ja annoksen sai kasata itse. Söin mukisematta sienetkin.

Tekevän C-halli oli kaikken avarin ja siellä oli selkeästi muutama alue: lennokkeja, pienoisrautateitä, nukkekoteja sekä autorata. Tässä näyttelyssä oli kaikkein väljintä ja ostettavaa vähemmän.

Nukkekotinäyttelyn nukkekodit eivät kaikki olleet niitä perinteisimpiä nukkekoteja. Valtavia puutaloja toki mahtui joukkoon, mutta suurinta ihastusta minussa herättivät laatikoihin tai kynttilälyhtyihin rakennetut huoneet sekä tämä Pikku Myyn kesähuvila (nimityksen keksin itse).

Nämä kaverit ajoivat tosissaan kilpaa RC-autoilla. Ajajat ovat tuolla ylhäällä ja radalla on henkilökuntaa noukkimassa keskeyttäneitä. Asiantunteva selotus kuului myös asiaan, samoin sponsorit ja pisteiden laskeminen.

Jos tämä ei ole possujuna, niin mikä sitten? Ehkä bling-bling juna.

***

Tällä kertaa en ostanut yhtään kirjaa, mutta muutaman joululahjan Kätevän puolelta. Ei, en kerro mitä ja kenelle. Seuraava viikonloppu onkin messu- ja myös lätkävapaa...

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Synttäriarvonnan tulokset

Arvonta on suoritettu ja onni suosi tänä aamuna kommentteja nro 1 ja 6, eli huivin saa kietoa kaulaansa Juuli ja uuden kodin Mummolle tarjoaa zeepra.

Laittakaa osoitetta tulemaan oiken reunan yhteydenottolomakkeella, niin postitan palkinnot. :)

Onnittelut voittajille ja kiitos kaikille osallistujille!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Casual friday

Pelicans - Ilves 1-2

Tapahtui eilen:
Sain muutettua perjantain työvuoroni niin, että pääsisin suoraan töistä Isku Areenalle. Samalla minulle valkeni että jokavuotinen ja aina niin yllättävä pyhäinpäivä on lauantaina. Mietin muutaman sekunnin että menenkö perjantai-iltana ruokakauppaan vai peliin. Ostin lipun ja päätin syödä sunnuntaihin asti jotain mitä (jää)kaapista löytyy, mitä nyt pikaisesti hain eilen purkin maitoa, tomaattikastiketta ja tonnikalaa. Aamu-uniselle kaupassakäynti perjantaina ennen töihinmenoa ei ollut edes vaihtoehto.

Tänä aamuna työasun valinta oli helppoa, oli vain yksi turkoosi vaihtoehto:
Työkaveritkin tykkäsivät ja antoivat positiivista palautetta. Osa ei varmaan huomannut mitään eroa eiliseen. Ja ei, minulla ei ole käsi kainalossa, vaikka siltä näyttääkin. Hiha on niin leveä, että sen alareuna roikkuu melkein vyötäröllä.
Kaikki oli valmiina perjantain kiekohuumaan, pommit ja ledivalot vilkkuivat. Zeppeliini oli saanut alkushowhun kaverikseen kauko-ohjattavan säkkituolin. Vasta kotona hoksasin ettei Pekkoa näkynyt matsissa ollenkaan... olikohan iskenyt lintuflunssa?
Odotin nälkäistä, energistä ja taistelevaa lintulaumaa, ja sellaisen myös sain. Poissa olivat flegmaattisuus, järjettömät syötöt ja päämäärätön harhailu. Nähtiin hyviä maalipaikkoja joista olisi paremmalla viimeistelyllä ja huonomalla vastustajan veskarilla laitettu taululle rumat lukemat. Peli ei ollut täydellistä, ei sitä kaikenvoittavaa kiekkoa, mutta askel parempaan on aina hyvä juttu.

Ensimmäinen erä ei vielä tuonut ratkaisua, kiitos liian aikaisen vihellyksen mikä vei maalin. Ilveksen jäähyjen ansiosta ote oli alussa turkoosipaidoilla, muuten nähtiin vauhdikasta ja viihdyttävää kiekkoa. Meno vain lisääntyi toisessa erässä. Lyhyen ajan sisään kaadettiin molemmat maalivahdit -ei rangaistuksia- ja sitten Ilveksen veihtoaition edessä törmäiltiin sillä seurauksella että palaajan maila lensi joko katsomoon asti tai sitten vaihtoaition takana olevan pleksiin. Joka tapauksessa maila heitettiin (tai kimposi) nopeasti takaisin jäälle.
Kuva on suttuinen kuin mikä. Asia kuitenkin välittyy: arvostan ja nostan hattua fanikatsomon tavalle reagoida vastustajan tekemään maaliin. Olisin toivonut samaa tsemppiä muullekin yleisölle, mitä oli vaivautunut paikalle 4106 henkeä. Kuvittelin lukeman suuremmaksi, vaikka istumakatsomossa olikin tyhjiä paikkoja. Mutta seisomakatsomoon olisi sitten mahtunut paljon enemmän väkeä ja pari aitiota oli tyhjinä.

Kolmannen erän jännä, pelin ulkopuolinen hetki, jonkinlainen forsemajööri sattui Nelosen kuvaajalle. Huomasin miehen juoksevan vihreä johtokieppi kädessä takaisin kameran luo, säätävän sitä hetken kiireellä ja jatkavan sitten hommiaan. Mene ja tiedä mistä oli kyse. Ja pelikin sai huipennuksen ensin tasoituksesta ja jälleen uudesta takaa-ajosta.
Ottelun loputtua maisema vain ei aivan vastannut sitä mitä olin toivonut ja tilannut.

Annan tänään ottelun onnistujan tittelin koko joukkueelle, tappiosta huolimatta. Tiistain pelistä oli parannettu niin paljon, että haluan valaa uskoa ja tsemppiä huomiseen matsiin. Taistelumieli on jo kaivettu naftaliinista, nyt pitää saada se viimeinen palanen loksahtamaan kohdilleen. Luotan turkoosiin.

Olen julma ja heitän jälleen pyyhkeellä seepraa. Ensimmäinen maali on hemmetin tärkeä ja nyt se vietiin turkooseilta. Piste.

Erityiskunniamaininta menee Isku Areenan kioskille. Lihis on edelleen hyvää ja teelaatuja oli valittavaksi asti. Olin varautunut maksamaan euron peruspussiteestä mutta edessäni olikin laarillinen keisarin morsianta, valkoista teetä, sadepäivän iloa ynnä muuta sekä suosikkiani rooibosta. Hyvä ruoka, parempi mieli! (Vaikka harmittaakin.)