torstai 30. huhtikuuta 2015

Tarinaa rajan molemmin puolin

Raita Jauhiainen: Terra Unionia, Ensimmäinen kirja & Hirunda, Ensimmäinen kirja (Allianssi.125)

Joskus alkuvuodesta, muistaakseni, huomasin uutisen kansainvälisen palkinnon voittaneesta kotimaisesta omakustanteesta ja laitoin nimen muistiin. Nyt oli vihdoin sopiva hetki tutustua Allianssi.125-sarjaan. Idea on ainakin omaperäinen, sillä tarina kerrotaan julkaisemalla kaksi kirjaa kerrallaan, molemmista näkökulmista.

Maailma on kokenut Suuren Sodan ja jäljelle jääneet elävät Hirundan suurissa kaupungeissa sekä eristäytyneessä Terra Unioniassa. Valtiot eivät ole tekemisissä toistensa kanssa ja molemmissa on pahasti vääristynyt sukupuolijakauma. Terra Unionialle Hirunda on jotain vaarallista ja rajojen ulkopuolella pidettävää, Hirundassa vain harva tietää Terra Unioniasta joten kukaan ei voi päätyä saastuneen maan keskellä olevaan puhtauteen. Eikä Terra Unionistakaan poistuta, edes vahingossa.

Tai niinhän sitä luulisi.

Kirjat voi lukea kummin päin vain, minä aloitin Terra Unioniasta:
"Yksi tämän terveystarkastuksen tehtävistä on tehdä sinulle hedelmöitys- että harrastesuunnitelma," nainen kertoi sitten.
Anamona nyökkäsi.
"Olet jo 25-vuotias, muttet ole ollut vielä raskaana," lääkäri totesi sitten.
"Halusin odottaa, että pääsen Avenasta pois," Anamona totesi.
"Se on ymmärrettävää."
"Tiedän, että olen lykännyt raskautta jo aika kauan," Anamona sanoi sitten hieman anteeksipyydellen.

Naisten hallitsema Terra Unionia sai aikaan harmitusta, nin hyvässä kuin pahassakin. Kirjan alkupuolisko esittelee pääkaupunkiin Pinukseen muuttavan Anamona Vaalin, hänen sisarensa Lenan sekä hieman oudommat tapaukset eli itsenäisesti ajattelevat Tilian ja Lemmuksen. Se osuus ei vielä saanut minua innostumaan tarinasta tai henkilöistä, mikä oli pahaa harmitusta. Kuvaukset Terra Unionian yhteiskunnasta ja sen toiminnasta kaikkine sääntöineen sekä ihan selvine aivopesuineen aiheuttivat sitä hyvää harmitusta. En nimittäin mistään hinnasta haluaisi asua siellä. Päällisin puolin asiat ovat äärimmäisen hyvin, syvällä sisimmällä niin pahasti vinossa...

Anamonalla on pääkaupungissa paljon ihmeteltävää kun uusi työ vaihtuu pian entistä salaisemmaksi ja hän oppii asioita, joiden perusteella joutuu kyseenalaistamaan omia uskomuksiaan. Kun hänen rajavartija-sisarensa Lena kertoo kohdanneensa hirundalaisen rajamiehen, on menty sellaisen rajan yli, mikä aiheuttaa ongelmia molemmilla puolilla. On aika luottaa muukalaisiin, sillä jokaisella on salattavaa eikä täydellisiä vastauksia löydy rajan omalta puolen.

Ja sitten olikin aika hypätä toiselle puolelle:
"Naiset ovat ihmiskunnan aarteita," Nolla 497 lausahti sitten. "Harvinaisia. On se kumma, kun niitä ei ole enemmän."
"Keltakaarti olisi valtava, jos heitä olisi enemmän," Jani naurahti.
"Keltakaartia ei olisi olemassakaan poika!" ukko naurahti.
Jani katsoi miestä ja ihmetteli tämän sanoja.
"Jos naisia olisi yhtä paljon kuin miehiä, tai ainakin huomattavasti enemmän kuin heitä on nyt, maailma olisi erilainen," ukko lausahti. "Naiset olisivat... tavallisempia. He saattaisivat kävellä keskenään jopa kaupunkien uloimmilla kehillä ilman, että heitä pidettäisiin piilossa."
"Sitä on vaikea kuvitella," Jani sanoi. "Maailma on mitä on. Mihinkäs tämä tästä muuttuisi?"

Miesvaltaisen Hirundan aloitusosa on Terra Unioniaa parempi ja viihdyin sen sivuilla heti alusta lähtien. Hirundan suurin kaupunki Gavialis jaottelee asukkaat eri yhteiskuntaluokkiin: pohjasakkaa ei edes päästetä sinne, muut saavat asustella statuksensa mukaan kaupungin eri kehillä. Varsinainen eliitti viettää aikansa sisimmillä eli kuudella ja seitsemällä kehällä. Siellä on myös mahdollisuus nähdä naisia. Gavialis on loistoa ja rappiota -luonnonmukaisen Terra Unionian vastakohta.

Hirundan päähenkilö Jani elää tylsää elämää ja käy töissä lähiössä, kunnes saa kutsun kuudennelle kehälle. Kirjan muut hahmot ovat lääkäri Mari, teinityttö Saia sekä Janin paras ja ainoa ystävä Lu, jonka työnkuva on rajavartija. Marilla on oma syynsä kiinnostua Janista, tai oikeastaan miehen lääketieteellisistä ominaisuuksista. Saia taas on se Hirundan fiksu nörttityttö. Ja kun Lu kohtaa rajalla Lenan ollaan ensin oudossa tilanteessa ja sitten pahassa pulassa.


Terra Unionia ja Hirunda menevät päällekkäin noin 150 sivun verran kun kirjojen päähenkilöt kohtaavat tarinan loppupuoliskolla. Se 150 sivua on paljon.  Ja pääasiassa dialogia, tosin ihan mielenkiintoista. Terra Unioniassa loppupuoli on kirjan parempi puolisko, Hirundassa se menee jo toistoksi. Vaikka tapahtumiin ja dialogiin on otettu toinen näkökulma, ei se tuo tarinaan oikeastaan enää uutta. Muutaman keskustelunpätkän toki, sillä kaikki kahdeksan päähenkilöä eivät tietenkään puhu koko ajan yhdessä, mutta ei mitään mullistavaa. Hirunda loppupuolisko kuluikin enemmän silmäillen kuin oikeasti lukien. Todella toivon, ettei sarjan muissa osissa ole enää yhtä suuria päällekkäisyyksiä.

Eli taidanpa olla valmis palaamaan tähän maailmaan joskus uudelleen. Tarinassa ja kerronnassa oli heikkouksia, erityisesti dialogissa, mutta sen taustalla on kiehtovasti rakennettu maailma. Miesten ja naisten välinen kanssakäyminen on rajan molemmin puolin kaikkea muuta kuin luonnollista tai sitä ei vain ole. Ainakin toistaiseksi kiinnostavimmat hahmot löytyivät Hirundan puolelta. Oma suosikkini on Saia, eikä Janikaan ole hassumpi valinta sen puolen päähenkilöksi. Terra Unionian kiinnostavin henkilö on, ainakin toistaiseksi Lena. Tekstin mukaan Anamonan olisi pitänyt olla sisartaan fiksumpi ja järkevämpi, mutta minusta homma meni nyt kirkkaasti toisin päin. Anamonan hahmo kaipaisi jatkossa pienen, ystävällisen potkun persuksille. Tilia ja Lemmus (joka on mies) ovat ihan jees, mutta ehkä hieman liian perinteisiä anarkisteja.

Pitkän kirjasarjan julkaiseminen itse on rohkea veto, siitä pisteet kirjailijalle! Ensimmäisissä kirjoissa ei muuten selvinnyt mistä Allianssi.125-nimi tulee, joten jatkoa odotellessa...

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Ajatuksia menneestä kiekkokaudesta -ja katse tulevaan

Joskus kannattaa olla laiska ja saamaton. Tässä tapauksessa aivan käsittämättömän laiska ja saamaton. Turkoosi kiekkokausi päättyi jo maaliskuussa ja tässä sitä nyt ollaan, finaalien jälkimainingeissa (hyvä Kärpät!) ja vain hieman ennen MM-kisojen alkua laittamssa yhteen ajatuksia menneestä. Mutta kauden jälkeen tapahtui niin paljon kaikenlaista, sellaista mikä vaikutti odotuksiin ja fiilikseen, joten ne on hyvä saada tähän mukaan. Aloitetaan kuitenkin syksystä.
Ensin joukkueen pakka oli ojennuksessa...
Lueskelin kauden alussa kirjoittamiani ajatuksia hieman huvittuneena. Enpä silloin tiennyt mitä oli tulossa... bloggauksissa jaettiin omalle joukkueella rivien välistä Kanada-maljaa tai vähintäänkin varmaa pudotuspelipaikkaa. Puolisen vuotta myöhemmin moinen hymyilyttää, vaan ei kaduta. Ei oman joukkueen takana seisomista voi katua, ei sitten millään.

Pelillistä analyysiä menneestä en lähde tekemään. Enkä spekuloimaan sillä, mihin oltaisiin päästy ilman loukkaantumisia. Kautta kun ei voi millään pelata enää uudelleen. Se sijaan otan kantaa muutamaan kaukalon ulkopuoliseen, enemmän imagolliseen seikkaan.

Ennen joukkueiden saapumista kaukaloon mediakuutiolla pyörii teos, mitä kutsun hengennostatusvideoksi. Jotain turkoosia, lahtelaista ja ynnä muuta, ruudulla vilahtavat tietenkin myös pelaajat. Parhaimmillaan video lisää innostusta ennen peliä ja sen näkemistä oikein odottaa. Viime kaudella video oli valitettavan tylsä. Kestoa sillä oli muistaakseni seitsemisen minuuttia ja musiikki rämpytti samalla temmolla alusta loppuun. Tuntuu pahalta sanoa näin, mutta kauden edetessä sitä ei edes jaksanut katsoa. Onneksi video uusitaan tulevalle kaudelle osana joukkueen imagon muutosta, siitä olen varma. Enkä tarkoita pelkästään pelaajien/valmennuksen vaihtamista videoon. Lisää aiheesta myöhemmin.

Hengennostatusvideota onnistuneempi keitos oli kausikirjan vaihtuminen kausilehdeksi. Tätä aikakausilehden kokoista ja näköistä julkaisua jaettiin ilmaiseksi ja sen sisältö oli huomattavasti laadukkaampi kuin toistaiseksi viimeisen kausikirjan. Sitä en kuitenkaan ymmärtänyt miksi lehden keskiaukeamalle oli taitettu juttu cheergirlseistä ja joukkuekuva löytyi vasta toiseksi viimeiseltä aukeamalta. Eihän sitä saanut mitenkään järkevästi irrotettua työpisteen yms. koristeeksi. Aiemmin kausikirjan välistä löytyi erillinen joukkuejuliste -haluan sen takaisin! ;)
...sitten saatiin ylimääräisiä muuttujia, oli loukkaantumista ja sen semmoista...
Oma suoritukseni ei ollut lähelläkään täydellistä, mutta huomattavasti edellistä kautta laadukkaampi. Seurasin enemmän runkosarjan otteluja paikan päällä ja näin Pelicansin pelaavan kolme kertaa kakkosjoukkuettani Kärppiä vastaan. Ainoastaan yksi näiden joukkueiden kohtaaminen alkuvuodesta Oulussa jäi väliin. Eniten odottamani juttu (heti pelillisten seikkojen jälkeen) olikin kolmen päivän lätkäreissu Ouluun. Kauden yllättävin tapahtuma taas oli kutsu radiohaastatteluun.

Parhaiten muistan sen henkisen vuoristoradan ja mankelin mihin jouduin. Oli hyviä hetkiä, ihania voittoja sekä karvaita tappioita. Viiltävää henkistä tuskaa sekä tyhjyyttä. Ja jälleen hienoa taistelua kiekosta. Kausi päätettiin helpottavaan sekä haikeaan voittoon.

Ehdin jo laittaa turkoosin paitani kesälomille kun kollegalta tuli yllättäen pyyntö: paitaa ja minuakin tarvittiin Sonera Stoorin ensimmäisen jakson kuvauksiin. Muutaman otoksen jälkeen Stooriin saatiin huikaiseva, urheiluhenkinen noin 30 sekunnin loppukevennys. Valmiin tuotoksen voi katsella Sonera Klaanissa.
...ja kausi mentiin loppuun pakka sekaisin, miten pystyttiin.
Kauden loppua kohden yksi eniten puhuttanut aihe oli valmennuksen kohtalo. Liikkeellä oli vahvaa huhua niin potkujen puolesta kuin yhtä varmaa tietoa miten sama kööri jatkaa sopimuksensa loppuun asti. Valmistauduin jo julkaisemaan asiasta oman pohdintani ja mietin kantaani. Sijoitus sarjataulukossa puhui eniten karua kieltään potkujen puolesta. Toisaalta taas taloudellinen tilanne oli se suurin kysymysmerkki, samoin uuden valmentajan henkilölisyys. Tilalle pitäisi saada jotain keskivertoa huomattavasti parempaa. En sitten saanut tehtyä lopullista päätöstä, vaan eipä tuolla ollut väliä. Pelicans tuuttasi samana iltana ulos varsin lyhytsanaisen ilmoituksen että nyt se valmentaja sitten vaihtuu. Olin kieltämättä iloinen ja helpottunut.

Seuraavat kolme kautta Pelicansia luotsaa kaksikko Petri Matikainen ja Pasi Nurminen. Matikainen on piipahtanut Lahdessa kerran aiemmin, kaudella 2004-05. Asuin silloin liiganousun jälkeistä kultahuumaa elävässä Oulussa, joten Pelicansin seuraaminen jäi aivan liian vähäiseksi. Minun osaltani Matikainen aloittaa valmentamisen täällä puhtaalta pöydältä, ilman aiemman lahtelaisen kauden muistelua. Miehen meriitit sen jälkeen eri seuroissa ja naama nyt vähintään ovat kyllä tulleet tutuiksi.

Lahteen saatiin paras mahdollinen vapailla markkinoilla ollut valmentajakaksikko, ja yksi parhaista mitä on koko liigassa. Allekirjoitan täysin jo muuallakin kirjoitetut hehkutukset lahtelaisen kiekon kiinnostavuudesta. Pelicans teki rohkean teon ja todella toivon sen kantavan menestystä, ennen kaikkea pitkällä tähtäimellä. Hopeaan päättynyt kausi 2011-12 oli upea, mutta otan mieluummin vastaan tasaisen nousun kohti mestaruutta kuin yhden kultajuhliin päättyvän kevään ja sitä seuraavan romahduksen.

Pettymykseen päättyneen kauden jälkeen Pelicans on luonut onnistuneesti imagollisen nahkansa. Ainakin tähän asti muutokset ovat olleet ainoastaan hyviä, ja lisää on tulossa jos vain huhut pitävät paikkansa. Viime lauantaina moni saattoi vetää aamukahvit väärään kurkkuun kun paikallislehden etusivulla itse Hannibal Nurminen mainosti turkooseja kausikortteja. Mitä sitä säästelemään kun kerran persoonia löytyy, suunta on oikea!
Nyt on uusi kuningas, uusi komento jätkille -tykkään!
Jokin aikaa kauden päätyttyä virallistin suhteeni Pelicansiin ja hankin Turkoosikortin. Tämä onkin ensimmäinen kerta kun kuulun edes jollain tapaa viralliseen turkoosiin fani- tai kannattajaryhmittymään. Pois jättäytyminen ei ole ollut aiemmin mitenkään tietoinen valinta, ei puoleen tai toiseen, niin on vain käynyt. Nyt tuntui siltä että on aika kokeilla jotain uutta ja selvittää mitä hyötyä ja iloa kortista on.

Sen tiimoilta piipahdinkin viime perjantaina Isku Areenalla. Menin noutamaan korttiin kuuluvan huivin ja siinä samalla päivitin kortin näppärästi parempaan. Olin nimittäin tilannut väärän version, enkä ollut ensin saamassa sitä kaikkein hienointa raitahuivia, onneksi asia korjaantui mutkattomasti. 
Tässä alkuperäinen Turkoosikorttini.
Näin jälkeenpäin jäin miettimään miksi Turkoosikortista on edes tehty kaksi eri vaihtoehtoa, sillä vain se kalliimpi kannattajaversio on minusta järkevä. Siis nyt kun varmuudella tiedän miten edut menevät. Hintaeroa halvempaan on vain kuusi euroa, joten jos olet harkitsemassa korttia, niin tilaa se 35 euron kortti, sillä saa varmasti kaikki mahdolliset edut. Tuleva kausi on ensimmäinen, mikä mennään Turkoosikortilla, sillä aiemmin kannattajien jäsenkorttina toimi jokin muu kortti, en edes muista mikä.  Nyt kaikki kannattajatoiminta on pikkuhiljaa organisoitu Lahen Turkoosin alle.

Samalla perjantain reissulla valitsin myös kauden 2015-16 paikkani Isku Areenan katsomossa. Tarkoitus oli ensin vain kysellä saatavuutta, mutta niin siinä sitten kävi, että päädyin toimistosta hallin puolelle koeistumaan vapaita paikkoja. Siis todellakin koeistumaan ja kokemaan millainen näkymä paikkaehdokkailta on kaukaloon! Se olikin ensimmäinen kerta kun tyhjä, pimennetty Isku Areena oli vain minun käytössäni. Sopiva paikka löytyi ja kausikorti on nyt hankittu, jes!

Valinta ei sitten kohdistunut tismalleen yhteenkään sellaiseen paikkaan, missä katsoin peliä viime kaudella, kuitenkin yhteen katsomoon missä olin. Kokeilusta oli kuitenkin hyötä, sillä tiesin minnepäin hallia haluan ja sitten vain etsittiin sieltä parasta vapaata paikkaa. Ja koeistuminen takasi, ettei tarvinnut ostaa sikaa säkissä. Sainkin perjantaina loistavaa palvelua Pelicansin toimistolla, iso kiitos teille!

***

Pelicansin innoittamana aion uudistaa tulevalla kaudella blogin turkoosia tarjontaa. Otteluraportit jäävät  nykyisessä muodossaan pois ja tilalle tulee... jaa, enpä kerrokaan vielä mitä. Osittain sen takia etten vielä tiedä aivan kaikkea, mutta ideoita ja ajatuksia on jo ilmassa. Tässä on kesä aikaa hioa kirjallisen ilmaisun kuvioita.

Ja tätä odotan koko pitkän kesän:

Nähdään taas Isku Areenalla!

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kirjallinen kiekkokierros: yhteenveto

Viime syksynä, sopivasti ennen kiekkokauden alkua Oksan hyllyllä-blogissa alkoi paras lukuhaaste ikinä, Kiekkokaupunkien kirjakierros kaudella 2014-2015. Olen yleensä vältellyt lukuhaasteita, jotta ehtisin muiden harrastusten lomassa lukea edes ne minua kiinnostavat kirjat. Tästä kiekollisesta lukuhaasteesta en kuitenkaan enää voinut kieltäytyä ja hyppäsin innolla mukaan. Linkin takaa löytyvät ohjeet sekä tehtävänanto, lyhyesti kerrottuna tarkoitus oli lukea kauden aikana yksi kirja jokaista Liigassa pelaavaa lätkäjoukkuetta kohden.

Luin haasteen aikana vaaditun määrän eli 14 kirjaa, seuraavassa järjestyksessä:

Jyp Jyväskylä: Harjukaupungin salakäytävät (Pasi Ilmari Jääskeläinen)
Kärpät Oulu: "Et muuten tätäkään usko..." (Ville Haapasalo - Kauko Röyhkä - Juha Metso)
HIFK Helsinki: Elämä rakastaa sinua (Mona Leo)
Ilves Tampere: Jäljellä (Salla Simukka)
Tappara Tampere: Toisaalla (Salla Simukka)
Pelicans Lahti: Mustamäki (Timo Sandberg)
TPS Turku: Kerjäläisprinsessa (Magdalena Hai)
SaiPa Lappeenranta: Vihreät Oksat (Pirjo Tuominen)
HPK Hämeenlinna: Seitsemäntoista (Juha Itkonen)
Sport Vaasa: Kuokkamummo (Marko Hautala)
Lukko Rauma: Ouramoinen (Juha Jyrkäs)
Ässät Pori: Hatuntekijä (Leila Tuure)
Kalpa Kuopio: Murha tuomiokapitulissa (Marja-Sisko Aalto)
Blues Espoo: Kaikkien aikojen tarina (Jussi Siirilä)
Runkorjan ottelussa on mahdollista saada pisteitä nollasta kolmeen, joten annoin kirjoille ottelupisteet peliesitysten eli lukuelämysten perusteella. Kirjallisen kiekkokierroksen runkosarja meni siis näin:

Nolla pistettä
HIFK: Elämä rakastaa sinua

Yksi piste
Kärpät: "Et muuten tätäkään usko...."
HPK: Seitsemäntoista

Kaksi pistettä
Jyp: Harjukaupungin salakäytävät
TPS: Kerjäläisprinsessa
SaiPa: Vihreät Oksat
Ässät: Hatuntekijä
Kalpa: Murha tuomiokapitulissa

Kolme pistettä
Ilves: Jäljellä
Tappara: Toisaalla
Pelicans: Mustamäki
Sport: Kuokkamummo
Lukko: Ouramoinen
Blues: Kaikkien aikojen tarina

Pisteytys oli yllättävän vaikeaa, enkä näillä näkymin ole ottamassa sitä käyttöön kirja-arvioissa. Koska pistekategorioita on vain neljä, mahtuu niiden sisään hyvin erilaisia lukuelämyksiä. Ja kirja saattaa olla muuten hyvä, mutta jos se ei kolahtanut minulle niin pistemäärä on jäänyt alhaiseksi. Parhaan käsityksen kirjoista saa lukemalla bloggauksista fiilikseni, ainakin toivon niin.
Luin haasteen aikan useita sellaisia kirjoja, mitkä olisin lukenut muutenkin (Haapasalon uusin, Kerjäläisprinsessa, Elämä rakastaa sinua, Jäljellä & Toisaalla, Harjukaupungin salakäytävät) sekä monta ennestään täysin tuntematonta opusta (Ouramoinen, Hatuntekijä, Seitsemäntoista). Lukemisjärjestykseen vaikutti paljon se, mitä oli milloinkin saatavilla ja kuinka kiinnostavia kirjoja kaupungeista löytyi. Ainoa virallinen tavoitteeni ennen haasteen alkua oli lukea vaaditut 14 kirjaa sekä tutustua kotimaiseen kirjallisuuteen. Luen sitä muutenkin, mutta haasteen myötä löytyi uusia kirjailijoita sekä tarinoita. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen suoritukseeni.

Lopuksi haluan kiittää Marika Oksaa mainiosta haasteesta! Luettavien kirjojen määrä ja haasteeseen varattu aika olivat erittäin sopivat, ja tämän yhteenvedonkin ehdin tehdä ennen mestaruuden ratkeamista. Kirjojen puolella Tappara rökitti Kärpät varsin selvästi, mutta kiekkokaukalossa käy toisin ja poika jää pohjoiseen. ;)

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Polttavaa rakkautta

Maria Carole: Tulen tyttäriä

Olen onnekseni löytänyt Osuuskumman kautta luettavaksi laadukasta ja lumoavaa kotimaista fantasiakirjallisuutta. Näissä on ollut suoraan Osuuskumman itse julkaisemia tai sitten heidän kirjailijoidensa muualla julkaistuja teoksia sekä suosituksia. Kiitos kovasti niistä lukuelämyksistä! En ole vielä lopettanut -toivottavasti ette tekään. ;)

Maria Carolen esikoinen Tulen tyttäriä on julkaistu viime vuonna. Jouduin odottelemaan tätä hetkisen aikaa kirjastosta -opus tuntui olevan aina lainassa, en enää ihmettele miksi- ja kun sain sen käsiini, niin luin sen muutamassa päivässä.
Tarina on vetävä ja eriskummallisen tuttu. Vetävä, sillä hahmot tulevat pian tutuiksi ja heistä haluaa kuulla lisää. Eriskummallisen tuttu, koska rakkaudesta on kirjoitettu niin paljon, vaan ei vielä tällä tavalla. Tulen tyttärissä on naisia, joita polttaa rakkaus, ei liekit. Naarni on kokenut sotilas ja Livia nuori neito joka etsii omaa paikkaansa, jotain muuta kuin järjestettyä avioliittoa. Sitten Naarni kohtaa Emman. Ja Livia pakenee. Vaan kuinka pitkälle kannattaa paeta, voiko edes ja mitä on syytä ottaa mukaan pimeää vastaan?

Naarni kumartui sen verran, että pystyi kuiskaamaan Emman korvan juuressa: "En minä osaa luvata mitään. En osaa, mutta kovasti haluaisin. Ei ole ketään muuta, enkä minä halua ketään muuta." Hän vaikeni toviksi. Ajatuksilla oli vaikeuksia muuntua sanoiksi. "En minä voi vaatia, että odotat. Se on pitkä aika. Mutta kaiken antaisin, jos sillä saisin sinut odottamaan ja tietäisin palaavani tänne hengissä."

Tulen tyttärien maailma on jotain mitä olisi voinut olla. Täällä ja jossain kaukana. Siellä elää ihmisiä, jumalia sekä jotain heidän väliltään. Outoja otuksia, vaan ei liikaa outouksia, joten tähän oli helppoa hypätä mukaan. Kirjan alussa tuli kuitenkin uusia nimiä ja paikkoja hieman liian tiuhaan tahtiin. Onneksi se tunne meni ohi muutaman kymmenen sivun jälkeen enkä muistanut sitä enää päästyäni pidemmälle. Sitten luinkin kirjan loppuun lähes ahmimalla, aina kun tarinan ääreen suinkin ehdin.

Kirjassa ei pelasteta maailmaa suurelta hirviöltä tai käydä lopullisen pahuuden voittavaa sotaa. Tulen tyttäret on henkilövetoinen tarina. Oman maailmansa historiankirjoitetuksessa sen tapahtumiin tuskin edes viitattaisiin. Kirjan sivuilla sen sijaan herätetään henkiin pieni, mutta kuitenkin niin suuri ja lämmin kertomus. Ihastuin sen kerrontaan sekä hahmoihin, joista löytyi sopivasti särmää.

Minusta oli ennen kaikkea hienoa lukea, miten Maria Carole käsittelee tässä kirjassa rakkautta. Naarni ja Emma ovat naisia, kun taas Livialle kelpaa miehinen tuki ja turva. Eikä sillä ole yhtään mitään väliä: henkilöiden sukupuolta ei korosteta romanssien missään vaiheessa eikä siitä tehdä juonellista dilemmaa. Ei ole tarvetta valistaa ketään, erikseen. Tarina itsessään puhuu jo kauniisti yhdenvertaisuuden puolesta. Ehkä se on kirjailijan tietoinen kannanotto, ehkä ei. Jos on, niin se on onnistunut. Kun rakastaa, niin saa rakastaa. Piste.


Tulen tyttäriä on huhtikuun lukuvinkkini Lastukirjastoille. Tarkista kirjan saatavuus.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Palasista koottua elämää

Neal Shusterman: UnWholly (Unwind-sarja 2)

Unwind-sarja on kahden lukemani osan perusteella erittäin koukuttavaa dystopiaa. Sarjaa ei ole suomennettu, eikä se ole täällä kovin tunnettu. Sen tähden kirjoitan sarjan loppuosista mahdolisimman spoilerivapaat jutut. Jotain pieniä juttuja voi olla mukana, mutta Jos Unwind-sarja on sinulle täysin uusi tuttavuus, niin pääset mukaan lukaisemalla mitä kirjoitin ensimmäisestä osasta.

ADVERTISEMENT
Does your child struggle in school? Study for hours but still can't seem to bring up those grades? You've tried tutoring, even changing schools, and still no results. How much longer will you make your child suffer?
The answer is: no more! Because we have the solution! Natural cognitive enhancement through NeuroWeaveTM.
Memory-specific NeuroWeaving is not same questionable mind enhancement drug or dangerous wet-wire chip. It's actual living brain tissue preprogrammed with the subject of your choice. Algebra, trigonometry, biology, physics - and more subjects are on the way!
Affordable financing is available, so don't wait for that next bad report card. Take action now! Call the NeuroWeave Institute today for your free quote. Our results are 100 percent guaranteed or your money back.
The NeuroWeave Institute: When education fails, we'll give you straight As!
Unwind oli kerrassaan mainio esittely tarinaa varten luodusta maailmasta ja UnWholly syventää sitä maailmaa. Läheskään kaikkea ei oltu paljastettu ja uskon että kahteen viimeiseen osaan riittää myös kerrottavaa. Ehdin luoda jonkinlaisia ennakkoajatuksia tähän jatko-osaan ja jouduin heittämään ne romukoppaan sillä kirjalija oli jälleen kerran minua ovelampi. Tarinaan tuli mukaan yllättävän monta uutta henkilöä jo tutun kolmikon rinnalle. Nämä hahmot ovat sen verran mielenkiintoisia ja eriskummalisia, joten viihdyin heidän(kin) matkassaan. Joku aiheutti ihmetystä ja toinen taas inhotusta, eikä kukaan jättänyt kylmäksi. Päähenkilötkin ehtivät kehittyä matkan varrella.

Henkilöhahmojen lisäksi sarjan vahvuus on sen yhteiskunnallis-moraalinen sanoma. Olisi niin helppoa tukea hajauttamista jos pääsisi ainoastaan hyödyntämään sitä, taustoista mitään tietämättä. Ja juuri ne taustat ja nurjat puolet tuodaan nyt entistä tarkemmin lukijan tietoon. Sitä on pakko kysyä itseltään kumpaa pelkäisi enemmän: mahdollista kaaosta vai järjestystä ihmishenkien kustannuksella? Kirjassa valinta on jo tehty.

Ja onneksi lukija voi tehdä sen valinnan, että lukee tämän sarjan. Luethan sinäkin?

ADVERTISEMENT
Do you have a troubled teen? Can't seem to fit in? Listless and angry? Often prone to fits of impulsive and sometimes dangerous behavior? Does your teen seem unable to stand living in his or her own skin? It could be more than simple teenage rebellion. Your child may be suffering from Biosystemic Disunification Disorder, or BDD.
Well, now there's hope!
Heaven Harvest Services has five-star youth camps throughout the nation that will take the angriest, most violent, and dysfunctional sufferers of BDD and carefully ease them into soothing divided state.
Call now for a free consultation - counselors are standing by!
Heaven Harvest Services. When you love them enough to let them go.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pitsihuivi

Ostin uuden takin. Sitten huopahatun ja hanskat. Tämä huivi on ketjureaktion lopputulos:


Takki ja hattu ovat mustat, oranssien hanskojen sävy löytyy liukuvärjätyn huivin keskivaiheilta. Käytin ensimmäisen kerran vironvillaa, mitä ostin vyyhdin verran Pitsi & palmikko-liikkestä Lahdesta. Alkuperäinen malli on toteutettu yksivärisenä valkoisena, onneksi liukuvärjätty lanka sopii hyvin päästä päähän neulottavaan suorakaiteen muotoiseen huiviin.

Reunus on virkattu jälkikäteen. Ensin kiinteitä silmukoita koko huivin ympärille ja sitten pitsimäinen reunus. Tässä vaiheessa jouduin hieman soveltamaan ohjetta ja jätin toisena olleen pylväs-ketjusilmukkakerroksen pois. Se vain ei millään toiminut, kerroksesta tuli joko liian kireä tai sitten löysä. Purettuani sen monen monta kertaa teinkin suoraan pylväitä ryppäinä sekä kiinteitä silmukoita. Ja valmista tuli!

Huivin ohje löytyy kirjasta Luonnonkauniit neuleet, tekijöinä Ingalill Johansson (ohjeet) ja Ewa K Andinsson (kuvat), WSOY.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Esittelyssä Pelicansin tuleva vastustaja "Virda Irkutsk"

Tänä aamuna Radio Voima uutisoi, että turkoosi suosikkini Lahden Pelicans siirtyy ensi kaudeksi KHL:ään. Samalla joukkueen uudeksi nimeksi tulee Utki Lahti, eli Sorsat. Kuuntele koko juttu podcastina Radio Voiman sivulla.

Fanille tämä KHL-uutinen on kerrassaan mainio! Pelicans -en ole vielä tottunut uuteen nimeen- uudistuu rohkeasti penkin alle menneen kauden jälkeen. Ensin vaihtui valmentaja ja nyt vaihtuu myös sarja. Seuraavaksi joukkueeseen saadaan sitten niitä kaivattuja kovia vahvistuksia. Seuran kiinnostavuus on nyt suurempi kuin kertaakaan menneellä kaudella.

Mutta mikä Pelicansia -sori, Utkia- ja faneja odottaa idässä?

Olin muutama vuosi sitten hieman erilaisella lomareissulla Siperiassa ja haluan esitellä Pähkinäkukkulan lukijoille jo ennen valtamedioita yhden tulevan KHL-vastustajan.

***

Joukkueen logo
Virda Irkutsk eli vapaasti suomennettuna Irkutskin saukot on KHL:n vähemmän tunnettu joukkue, sillä siellä ei ole vielä pelannut tai valmentanut suomalaisia. Irkutsk on varsin paikallinen joukkue: ainoat ulkomaalaiset pelaajat ovat tulleet Mongolista (Irkutskista pääsee junalla noin puolessatoista vuorokaudessa Ulan Batoriin). Itse kaupunki sijaitsee noin sata kilometriä Baikal-järveltä länteen ja sitä halkoo järvestä laskeva Angara-joki.

Uhaa Arenan pääsisäänkäynti
Virda Irkutskin kotiottelut pelataan 10 666 katsojaa vetävässä Uhaa Arenassa. Modermi lasirakennus on valmistunut vuonna 2011 ja sieltä on junayhteys niin Siperian radalle kuin Irkutskin lentokentällekin. Halli on nykyaikainen monitoimiareena aitioineen ja siellä järjestetään joka kesä perinteiset hevosmarkkinat, mitkä houkuttelevat ostajia sekä myyjiä myös Mongoliasta. Kerran halli on jopa toiminut ampumahiihdon maailmancupin kaupunkisprinttiosakilpailun ampumapaikkana.

Uhaa Areenan saniteettitiloja
Uhaa Areenan mielenkiintoisin nähtävyys ottelun lisäksi ovat sen WC:t. Modernit ja länsimaiset vesivessat on naamioitu ovelasti perinteisen siperialaisen puuceen oloisiksi. Huomioikaa turvavyöt, ne on syytä kiinnittää silloin kun hätä on suurin mahdollinen. Osa kopeista on sijoitettu aivan katsomon läheisyyteen ja niistä voi myös seurata ottelua, tummennetun lasin takaa, tietenkin.

Harjoitushalli
Uhaa Areenan läheisyydessä on perinteisemmin rakennettu harjoitushalli. Täällä ei ole lämmitystä, eikä zamboni mahdu ajamaan hallin ovesta sisään. Virda Irkutsk-joukkueen karu ja haasteita pelkäämätön mentaliteetti onkin rakennettu harjoitushallin karuissa oloissa, samalla kun pelaajat ovat itse huoltaneet jään. Mitä kaikkea tuolla tapahtuu, se on arvoitus sillä mediaa ei ole koskaan päästetty sisälle halliin. Juuri kun olin ottanut kuvan, niin turvamies tuli ohjaamaan minut pois.

Perinteinen uhripaikka
Taikausko elää yhä vahvana Siperiassa. Virdan fanit menevät pelipäivänä aina ensin muinaiselle uhripaikalle, joita on kukkuloilla kaupungin ympärillä. Siellä he suorittavat perinteisen riitin repimällä pelipaidan helmasta kangaskaistaleen ja solmimalla sen pyhään puuhun. Näin omalle joukkueelle taataan paras mahdollinen onni illan otteluun.

***

Nähdään Siperiassa, kannustetaan Utki voittoon!