lauantai 25. toukokuuta 2013

Satu Käkikelloista ja Hapansilakoistakin

Olipa jälleen kerran aika,
kokoontua yhteen Pohjolaan ratkomaan mestaruus. Kahden Valtakunnan pääkaupungit olivat koko kiekkoilevan maailman keskipisteenä, odottaen malttamattomana limpun putoamista jäähän sekä väistämättä kahden viikon päässä odottavia samppanjanhuuruisia kultajuhlia. Faneja oli virrannut paikanpäälle kannustamaan niin isäntinä toimivia Hapansilakoita ja Leijonia kuin vierailevia joukkueitakin. Joka niemessä, notkossa ja saarelmassa rillit pidettiin kuumina koko turnauksen ajan. Saunojen pesissä oli puut valmiina poikaa varten.

Edellisissä turnauksissa oli nähty huikeita maaleja, yksi ilmaveivikin, uskomattomia torjuntoja, outoa työskentelyä seeproilta sekä iloista käyttäytymistä joukkueiden faneilta. Pian selvisi, että Hapansilakoiden Valtakunnassa parhaita otteita esittivät Käkikellot. Ei enää tietoakaan häpeällisen huonosta vuoden takaisesta sijoituksesta, sillä joukkue kiisi voitosta toiseen. Se aloitti lyömällä Hapansilakat ja kun perään kaatuivat jatkoajalla Vaahteranlehdet, oli sensaatio valmis. Siinä oli joukkue isolla Jiillä, porukka joka ei kumartanut vastustajia vaan kävi niiden kimppuun yhtenäisenä ryhmänä, taustallaan punavalkoisena mölisevä kannattajaparvi. Turskatkin joutuivat antautumaan Käkikelloille eikä kukaan, Vaahteranlahtiä lukuunottamtta, saanut vietyä niiltä pisteitä alkusarjassa.

Samaan aikaan meren toiselta puolelta idästä alkoi kuulua kummia. Edellisen mestaruuden voittaneet Karhut kadottivat pelimoraalinsa ja hävisivät vastoin ennakko-odotuksia Kukoille. Ainoastaan Karhut itse osaavat kertoa mitä tapahtui: Miksi joukkueen keisarit joivat aitoissa muutakin kuin urheilujuomaa, mikä selvästikään ei ollut hyväksi pelillisen tuloksen kehitykselle? Miksi Karhut, vuodentakainen suvereeni voittaja, hävisi seuraavankin pelinsä Leijonille? Miksei joukkue löytänyt taistelutahtoaan ratkaisevaan otteluun?

Sillä niin kävi, että Käkikellojen ja Hapansilakoiden luo finaaliviikonloppuun saapuivat Leijonat sekä Valkopäämerikotkat. Ne kiisivät meren yli, valmiina taistelemaan paikastaan Valtakunnan arvostetuimman lajin voittajana.

Neljä ottelua.

Yksi mestari.

Käkikellojen uskomaton tarina jatkui, se sai arvoisensa huipennuksen joukkueen kohdatessa keväisenä iltana Hapansilakat niiden kotiareenalla. Pystyisikö joukkue menemään loppuun asti? Edellisen kohtaamisen jälkeen Hapansilakat olivat saaneet vahvistukseksi kaksi erittäin taitavaa pelaaja, joiden otteet kaukalossa olivat vieneet finaaliin Silakat eivätkä Leijonia (asia, mikä muistettaisiin Leijonien Valtakunnassa vielä pitkään, varsinkin kun Valkopäämerikotkat veivät pronssimitalit aivan niiden kuonojen edestä). Voisiko Käkikellojen yhtenäinen joukkuepeli pysäyttää vaarallisimmat Silakat ja ohittaa heidän maalivahtinsa? Käkikellot uskoivat siihen. Hapansilakat puolestaan halusivat murtaa kotiturnausten kirouksen ja viedä pojan.

Finaali alkoi Käkikellojen hallinnassa. Ensimmäinen maali nähtiin reilun neljän minuutin pelin jälkeen kun punavalkoinen vyöry sai kiekon Hapansilakka -moken taakse. Peli oli vasta alussa eikä Hapansilakoiden valmentajan ilmekään värähtänyt. Se ei muuttunut Silakoiden tasoittaessa pelin eikä niiden siirtyessä johtoon. Käkikellojen hieno alku oli kääntynyt pelin hajoamiseen, yhteen typerään kymmenen minuutin jäähyyn, mikä sekoitti kentälliset. Ensimmäinen erä ei nähnyt enempää maaleja.

Toinen erä oli kovaa taistelua. Käkikellot yrittävät saada pelinsä takaisin uomiin: he taklasivat, heittäytyivät kiekon eteen, ärsyttivät vastustajaa ja laukoivat kohti Hapansilakoiden maalia. Turhaan. Vastustajan maalilla oli näkymätön muuri, eikä kiekko mennyt sinne, mutta myös Käkikellojen oma maali varjeltui.

Kolmas erä ratkaisi mestaruuden -ja millainen näytös siitä tulikaan! Hurjaa taistelua, jossa onnella oli myös osansa. Kun erää oli pelattu lähes puolet, teki Käkikellojen alin pelaaja pahan virheen omalla siniviivalla. Pikku kikkailu kostautui ja Hapansilakoiden pelaaja pääsi läpi mokkea vastaan. Se näytti varmalta maalilta, mikä olisi voinut katkaista Käkikellojen selkärangan, mutta ensin mokke torjui kiekon patjallaan ja pelaaja ehti heittäytymällä huitaista kiekon pois varmasta maalintekopaikasta, pois ääntäkin nopeammin luistelleen Hapansilakan ulottuvilta.

Silloin Käkikellot ymmärsivät, että yhden maalin tappioasema tarkoitti ainoastaan kahden maalin tekemistä pelin voittamiseksi. He halusivat pojan.

Kun Käkikellot tasoittivat pelin, kuultiin Hapansilakoiden hallissa tuskanhuutoja. Erän viimeisellä minuutilla kymmentuhatta jotain Hapansilakka -fania hiljeni nähdessään, miten kiekko lipui hitaasti maaliin. Tilanne oli 3-2 ja heidän mielestään väärän joukkueen eduksi. Hapansilakoiden valmentajan pokerinaama petti ja kädet alkoivat huitoa aikalisää. Siitä ei ollut mitään hyötyä, sillä Käkikellojen mokke pelasi kuin hurmoksessa, torjuen jokaisen kudin. Loppusummerin soidessa punavalkoinen vyöry levittäytyi pelaaja-aitiosta jäälle, se saunoi, kylpi, lauloi, huusi, valvoi, riekkui, rälläsi, mälläsi katseella pojan kotiin. Jossain taustalla Hapansilakoiden huoltaja livautti Käkikelloille nipun kultaisia kypäriä, mitkä jäivät heiltä käyttämättä. Vihdoin tiedettiin, minkä joukkueen kapteeni nosti pojan käsilleen, halasi ja suuteli sitä kuin omaa lastaan.

Käkikellot olivat viimein nousseet kiekkoilevan maailman keskipisteeseen.

Sen pituinen se lätkäkausi Pähkinäkukkulalla.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Ei Hokiböördiä, ei Raantaa rakkaampaa...

1997
2003
2012

Ei kotikisoja ilman retkeä pelipaikalle!

Hartwall Areena kutsui viime lauantaina, matseilla Suomi-Itävalta sekä Saksa-Latvia. Vuoden 2012 ryöstöhintojen jälkeen 90e kahdesta alkusarjan pelistä oli ihan OK summa maksettavaksi.
The mään. Vai the SUPERmään?
Aurinkoinen ja lämmin keli helli rillaajia, joita oli saapunut sankoin joukoin paikalle. Sinivalkoiset olivat selvänä enemmistönä, Itävallan punaisten kannattajien vilahtaessa erittäin satunnaisesti väkijoukon reunoilla. 1997 ja 2003 kisoissa Areenan ulkopuolella oli tungokseen asti jos jonkinlaista sponsorikojua, nyt määrä oli viime vuoden tasolla. Suurimmat satsaukset oli laitettu Hockey Gardeniin, mikä näytti toimivan edelleen kisakatsomon, juottolan ja bilepaikan yhdistelmänä. Fanishoppiin oli jopa jonoa, joten jätin sen väliin. Tarvittavat vermeet oli jo hankittuna enkä haikaillut kisamaskotin perään. Tai olisin, mutta ehdottomasti coolein kisamaskotti ikinä, Hokiböördi, oli vaihdettu johonkin ruotsalaiseen.
Mars mainosten perässä peliin!
Istuin alakatsomossa, aivan Itävallan maalin kohdalla, joten pääsin seuraamaan aitiopaikalta kolmannen erän maali-iloittelua. Muutamat maalit olivat niin nopeita, ettei niitä ehtinyt huomata millään... pääasia oli, että taivas löi tulta ja sai pompata ylös hurraamaan omille pojille. Kun reilut 12000 sinivalkoista heiluttaa käsiään ja huuta "heitä", on turkoosi sydän pakahtua onnesta.
Tästä se lähtee...
TV:stä jo valmiiksi tuttu livebändi soitti nurkassa Areenan toisessa päässä ja soittikin hyvin! Aivan loistava veto! Välillä ei tiennyt, tuliko biisi nauhalta vai livenä. Bändi esiintyi myös erätauoilla.
Tauon ajaksi halli tunnelmavalaistiin.
Aikalisän paikka.
Itse matsi oli kunnollinen rilleri ja oli siinä myös trillerinkin ainekset. Leijonat ryhdistyivät muutaman Österreich -häkin jälkeen ja iskivät taululle loppulukemiksi 7-2. Jotain tuollaista odottikin ennakkoon. Lätkä on ehdottomasti parasta paikanpäällä seurattuna!
Kiitos Suomi, Kiitos Leijonat!!!
Hieman yllättäen virallista kisabiisiä ei kuultu hallissa kertaakaan, mutta Hockey Gardenissa rillausbiisi sai väkijoukon laulamaan kertosäkeen tahdissa. Iloinen yllätys oli matsien välissä nähty JVG:n keikka, mitä pääsin seuraamaan kohtuullisen läheltä lavaa. Pojat vetivät settinsä (kuutisen biisiä) hyvin ja homma toimi livenä eli biisien sanoista sai selvää.  Lätkäaiheiset Karjala takaisin ja Häissä olivat ne mitä odotin enkä joutunut pettymään! Märkä-Simokin piipahti lavalla, samoin joku leijona-maskotti, mutta se sentään ei laulanut, luulisin.
JVG!
Reissussa tulee pakostakin nälkä, joten lopuksi katsaus kisojen ruokakulttuuriin. Aloitin tankkauksen ennen Suomen peliä välttääkseni erätauolla kilometrien pituiset jonot ja koska oli jo kamala nälkä. Täytin koko vuoden hampurilaiskiintiöni kerrosaterialla:
Hampurilainen maistui juuri sille mille sen muistelinkin maistuvan ja kastiketta oli vain purilaan toisella puolella. Nälkä lähti ilman suurta guormet -elämystä, mikä oli pääasia. Toisen pelin edellä päätin sitten nauttia jotain laadukkaampaa. Suuntasin kierrokselle alakertaan katsastaakseni mitä oli tarjolla vähän kauempana. Pitsojen -ei kiitos!- jälkeen bongasin "lämpimän patongin". Mielikuvitukseni täytti rapea (täysjyvä)leipä, täytteenä kasviksia, salaattia, jotain eläinkuntaan kuuluvaa sekä ripaus sulaa juustoa... jotain lämpimän subin tapaista. No ei ollut:
Olen nähnyt näitä "patonkeja" kaupan pakastealtaassa, enkä olisi ostanut sitä nytkään, mikäli tiskillä olisi ollut jonkinlainen kuva tuotteesta. Täytteenä tuossa on tonnikalaa, paprikaa, jotain tomaatimössöä ja juustoa. "Leipänä" super vaaleaa höttöä, vielä pahempaa kuin hampurilaisessa. Osa täytteestä jäi kiinni paperiin. Olisi pitänyt ottaa kanasalaatti tai härkäwokki... Järjestäjien kunniaksi mainittakoon kuitenkin, että tapahtuman ruokatarjonta oli monipuolisempaa ja parempaa kuin vuosi sitten. Esimerkiksi salaattia, wokkeja tai susheja ei silloin Areenan ruokapisteistä saanut. Hockey Gardenissakin oli nyt tarjolla muutakin kuin nakkimukeja.

Oletko muuten koskaan miettinyt mitä Areenan katossa on? Tämmöistähän siellä. Ei käy kateeksi niitä, jotka joutuvat työnsä puolesta kiipeämään tuonne.


Kaikki huomenna TV:n ääreen!
SUOMI-SLOVAKIA klo 18.30.

torstai 9. toukokuuta 2013

Kaksi sielua samassa ruumiissa

Stephenie Meyer: vieras


Tartuin tähän kirjaan katseltuani sitä pitkään kirjastossa ja saatuani suosituksen, mikä viimein sysäsi lukemaan vieraan. Twilightit luin jokunen vuosi sitten -ihan ok tarinaa viimeisen kirjan noin sivuun sata asti, jonka jälkeen juonelta katosi pohja ja minulta usko kyseiseen sarjaan. Vieras on kuitenkin -onneksi- täysin eri tarina, huomattavasti kypsempi tekele eikä kärsinyt vampyyrilovestoryn tavoin uskottavuusongelmasta.
Se on siellä, se muukalainen. Näetkö?
Maapallo on valloitettu ilman sotia ja jokaisen ihmisen sisällä asustaa pieni, matomainen tunkeijia ulkoavaruudesta eli sielu. Vain muutamat ihmiset ovat säilyneet itsenäisiä, eläen kiinnijäämisen pelossa ja ryöstellen sielujen asuttamia koteja. Melanie on yksi heistä. Hänellä on veli sekä rakastettu jossain piilossa. Ja Melanie jää kiinni, mutta hän ei suostu luovuttamaan ruumistaan Vaeltajaksi kutsutulle sielulle, joka siirretään häneen.

Vieras kerrotaan muutamaa takaumaa lukuun ottamatta täysin Vaeltajan näkökulmasta. Melanie on jossain taustalla ja hänen tunteensa, muistonsa, ajatuksensa vaikuttavat Vaeltajan toimintaan. Kun kaipuu veljen ja rakastetun luo muuttuu liian voimakkaaksi, ei Vaeltaja voi enää vastustaa Melanieta... eikä pysty olemaan rakastamatta, ei, oli tunne sitten Melanien tai hänen omansa. Miten erottaa kaksi toisistaan ja selvitä vieraana muutamien jäljellä olevien oikeiden ihmisten keskellä?

"Minä olen tarkkaillut teikäläisiä paljon. Odotin näes aina että ne muuttuisivat, kun enää ei ollut pakko kyttäytyä niin kuin me, koska ei ollut enää ketään jolle näyttelisi. Minä tarkkailin aikani, mutta ne vain käyttäytyivät vieläkin kuin ihmiset. Kävivät kylässä ruumiittensa sukulaisten luona, lähtivät kauniilla ilmalla huviretkelle, istuttivat kukkia ja maalasivat tauluja ja niin poispäin. Olen tässä miettinyt, että ovatkohan teikäläiset muuttumassa tavallaan ihmisiksi. Että mahtaisiko meillä loppujen lopuksi olla todellista valtaa vaikuttaa."

Kuka on ihminen? Mikä edes on inhimillistä? Onko oikein hallita väkivallan uhalla vai ilman sitä? Jos ruumisii viedään, annatko myös sielusi toiselle? Mitä jää jäljelle ihmisestä, jolla ei ole enää omaa sielua? Voiko hyvän tappaa? Onko oikein viedä toisen sielu, jos tarjoaa tilalle jotain parempaa koko planeetalle? Milloin on oikea hetki luopua? Mitä olet valmis tekemään toisen puolesta omiasi vastaan?

Vieras kannattaa lukea, se antaa paljon pohdittavaa tarjoamatta selkeitä vastauksia -sellaisia kun ei ole, ainoastaan päätöksiä joiden voi toivoa olevan oikeita. Kirja olisi voinut olla hieman lyhyempi ja kerrontaa tiiviimpää, tyylikin olisi voinut ottaa suuremman eron Twilightteihin, mutta lukeminen ei missään vaiheessa tuntunut pakkopullalta. Tämä oli positiivinen yllätys filosofista näkemystä -aivan kuten vierasta suositellut sanoi.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Pähkinäkukkulan MM-kisaennakko

Loma - anottu.
Liput Suomen peliin - saapuneet postitse.
Sinivalkoiset asusteet pelipaikalle - hankittu.
Rilli - jos nyt ei kuitenkaan kerrostalossa...
Kanavapaketti - tilataan viimetipassa.
Naapurit - tulevat kärsimään meluhaittoja.
Jättipaita koristi Hartwall Areenaa edellisissä kisoissa.
Edessä on parisen viikkoa kiekkokiimaa, hektinen kevään huipennus. Tätä on odotettu siitä asti, kun loppusummeri päätti edellisen MM-finaalin. Eehooteet ja leirit on pidetty, nyt pelataan kullasta! Kotikatsomot ja media ovat valmiina ruotimaan Leijonien otteita jo ensimmäisistä jääharjoituksista lähtien: Millä ketjuilla mennään? Kuka pistetään maaliin? Olisiko sittenkin pitänyt peluuttaa sitä toista mokkea? Toimiiko ylivoima? Pysäyttääkö alivoima vastustajan? Kuka tekee sen suuren teon ja ratkaisee mestaruuden?

Kansakunta janoaa sankareita, se haluaa voittaa yhdessä joukkueen kanssa. Ja se on valmiina nylkemään petturit revittelemällä otsikoita ja kommentteja sosiaalisessa mediassa. Se on kaikki tai ei mitään. Lätkä on elämää ja suomalainen urheiluhullu kansa elää yhdessä tätä hetkeä.

Lahtelaisten iloksi Leijonissa pelaa jälleen turkoosi mies, Pekka Jormakka, jos vain mahtuu lopulliseen kokoonpanoon ja vaikka onkin jo oikeastaan Tapparan mies.

Vielä voi hengähtää hetken ja toipua vapusta, 24/7 lähetys käynnistyy perjantai-aamuna.

Seuraa näitä:

Kullervo Kammola
Tämän Twitter -tilin ylläpitäjä ansaitsee pystin jo viimevuoden huumoriteosta. Kalen ahneudella ei ole mitään rajaa kun valkovenäläinen kustantaa 195e ja ranteessa kiiltelee tissotti. Saa nähdä, miten alhaisemmat lipunhinnat vaikuttavat twiitteihin, mitkä tulevat olemaan maagiset numerot?
Joko sinä olet vannonut Kalevalan?
"Tuha koittaa,
Kale voittaa."

Leijonat
Sinivalkoisten oma joukkue, sivu seuraa leijonia vuoden ympäri. Jos olet menossa paikanpäälle, lukaise ohjeet siitä mitä voit ottaa mukaan, niin ei satu viime kevään paloturvallisuuslakanaongelmia...

Et voi välttyä:

Virallinen kisabiisi
Ensin luulin että tämä on huono vitsi. Sitten tajusin -edelleen epäuskoisena-, ettei olekaan. Kuuntelin biisin ensin juutubesta useamman kerran ja sitten se päätyi mystisesti Spotifyn Lätkämusaa soittolistalleni We're gonna win'in ja muutamaan muun kappaleen jatkoksi. Pian sen jälkeen Spotify lakkasi toimimasta. Lenkillä huomasin hyräileväni miten "tsekkipoikaa me rillataan viimeiseen asti" ja työvuoro alkoi tervehtimällä lätkäfanikollegaa laulun sanoin.
Voi hyvää päivää...
Jutia lainatakseni: "4-1, tää riittää!"
Suomi-Kanada -pelin tunnelmaa vuoden takaa.

Ja jos tällä ei pääse kisafiilikseen, niin millä sitten?

Nyt huudetaan!!!