maanantai 18. huhtikuuta 2016

Turkoosi kiekkokausi kolmella sanalla

1. Kaipaus

Se kaihertaa. Ei enää säännöllistä päivärytmiä: herätys, töihin, hallille tai kotiin kuuntelemaan peliä, nukkumaan. Ja sama toistui viikonloppuisin ilman työntekoa. Siinä välissä oli vain nopeasti ohitettavia päiviä, sillä kauden ajan pelipäivä on ainoa oikea päivä olla elossa.

Kaipaan takaisin Isku Areenalle. Omalle paikalleni, sille jonka hetimiten lunastin jo seuraavallekin kaudelle. Pehmeä penkki, loistava näkyvyys kaukaloon. Omaan hyökkäyspäätyyn, tietenkin.

Tunne on yhtä aikaa sekä iloinen että tyhjä. Koen iloa ja onnistumisen hetkiä kun muistelen elettyä kautta. Erityisesti sen päätös oli riemastuttava. Joukkue taisteli pudotuspeleissä ja pelasi kauden parhaat pelinsä. Haluan jälleen tuntea miten sydän hakkaa käsien ja musiikin tahtiin, miten laukaus kohti maalia voi muuttaa pelin sekunnin murto-osassa ja miten halli räjähtää huutamaan yhtä aikaa. Suoraa huutoa, ihan mitä vain huutoa, kunhan huudan mukana. Ainoastaan kauden viimeiset kaksitoita sekuntia tuntuivat pahalta. Jatkoerä oli niin lähellä, mutta siinä vaiheessa jo tiesi ettei tasoitusta enää ehdi tehdä.

Kaipaan niin paljon että toisinaan sormet halvaantuvat näppäimille kun kirjoitan tätä. Ikävä on.


2. Luottamus

Pitkään aikaan, jos vielä koskaan tässä viime vuosina, en ole odottanut tulevaa kautta yhtä innokkaasti kuin nyt. Syynä on se viimeisen vuoden aikana rakentunut valtaisa luottanus oman joukkueen tekemistä kohtaan. Edes hopeakauden jälkeen tätä tunnetta ei ollut, sillä joukkue meni sen jälkeen lähes kokonaan vaihtoon. Nyt vain odotellaan muutaman kuukausi ja otetaan seuraava askel yhteisellä matkalla.

Luottamuksen taustalla on tietenkin uskottavuus. Enkä tarkoita nyt kauden alla luotoa moottirisaha -imagoa, vaan lukuisia kaukalossa näkyneitä pieniä juttuja. Ne taas kulminoituvat kahteen herraan nimeltä Petri Matikainen ja Pasi Nurminen. Meillä nimittäin on ymmärrettävästi puhuva päävalmentaja, jonka haastattaluja on ilo lukea ja kuunnella. Hänellä on selkeä visio ja usko omaan tekemiseen. Toisaalta hän myös uskaltaa myöntää milloin joukkue tarvitsee yleisön tukea ja pyytää sitä. Seurana on sitten hieman värikkäämpää kieltä käyttävä aisapari joka ei kumartele ketään. Ja on muistettava, että jossain siellä persoonan ja medianäkyvyyden takana on myös rautainen ammattitaito.

Näiden kahden miehen palkkaaminen on ollut parasta mitä lahtelaiselle kiekkoilulle on pitkään aikaan tapahtunut. Ja toivottavasti se on sitä vielä kahden vuoden kuluttuakin.

Enkä missään nimessä halua unohtaa pelaajia. Te teette raskaimman työn, aamusta, illasta ja pelipäivästä toiseen. Koska rakastatte lajia.

Luotan teihin. Ja teidän takianne saavun hallille.



3. Kiitos

Kauden jälkeen kiitin jo somessa joukkuetta kuluneesta kaudesta. Sekä yhtä yksittäistä pelaajaa, jonka ennätystä tuskin rikotaan. Hän ansaitsee vielä toiset kiitokset. Pelicansin puolustuksessa on nyt yhden ylikäyrän lavan kokoinen tyhjä aukko:

video

Kiitos hienoista kiekkohetkistä Jan Latvala ja kaikkea hyvää sinulle tulevaisuuteen!

***

Hoidellaan kesä pois alta, ja sitten: Nähdään taas syksyllä Isku Areenalla!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen ällän ystävä, kiitos kommentistasi! :) Bloggeriin pukkaa niin paljon anonyymiä roskapostia, että jouduin sulkemaan kommenteista sen vaihtoehdon.