Oodi kaupungille

Mark Helprin: Talvinen tarina

- Herra Marratta, Virginia vastasi melkein vakavana. - Minä uskon, että muutaman vuoden kuluttua muutkin kuin kukko kiekuvat kahta tuhatta. Kaikki kiekuvat sitä.
-Siksikö että se on tasaluku? Hardesty kysyi ja siirtyi lähemmäksi.
- Ei, Virginia sanoi melkein vapisten, sillä hän halusi Hardestyn tulevan lähemmäksi mutta häntä pelotti. - Ei siksi että se on tasaluku.
- Siksikö että nämä kummalliset talvet lakkaavat?
- Siksi että nämä kummalliset talvet lakkaavat.
- Ja kaupunki muttuu?
- Niin, kaupunki muuttuu.
- Entä jollei se muutu?
- Se muuttuu.
- Miksi?
-Vaikkei yhtään mitään tapahtuisi, huojennus muuttaa kaiken, samoin kuin odotusten vaikea kouliminen. Se muuttuu, sen minä tiedän. 

Vuosikymmeniä aiemmin New York oli roistojen, herrasväen, automobiilien, rekiretkien, huijarien sekä kylmien talvien kaupunki. Peter Lake on murtovaras ja Beverly Penn kuolemansairas. Kahden sielun rakastuminen aloittaa vuosikymmeniä kestävät tapahtumat, mitkä ovat jo ensimmäisiltä sivuiltaan asti hengästyttävää luettavaa. Ihmeellisiä tapahtumia kaupungissa, jossa pilviverho voi tuhota tai luoda jotain. Aurinko ei ole pelkästään valoa sarastuksen ja iltahämärän välissä.

Talvisen tarinan takakansi -ainakin tämä lukemani leffakansiversio- antaa ymmärtää koko kirjan olevan Peterin ja Beverlyn tarinaa. Se onkin vain alku, ja tarinassa on monia muitakin henkilöitä. Peter ja Beverly pysyvät kuitenkin lukijan ajatuksissa aivan kirjan loppuun asti. Toisaalta ymmärrän miksi takakanteen on valittu varsin suppea kuvaus: Talvinen tarina on juoneltaan ja idealtaan niin moninainen, ettei sitä kannata lähteä avaamaan liikaa etukäteen. Parasta on antaa lukijan kokea se itse.

Lukukokemuksena Talvinen tarina oli hämmentävän ilahduttava. Lähes 900 -sivuisena se vaati kärsivällisyyttä ja tarinan ilmaisu pakotti lukemaan sen rauhallisesti nautiskellen. Tätä ei ole tehty ahmittavaksi. Mark Helprin on kirjoittanut Talvisen tarinan rakastelemalla tekstinsä ja tarinansa kanssa. Sellainen tunne minulle tuli ja se oli mukava tunne enkä kokenut olevani tirkistelijä, ainoastaan onnellinen saadessani lukea lopullisen tuotoksen.

Talvisen tarinan alussa on sisällysluettelo, josta osien ja lukujen nimistä voi saada pientä osviittaa tulevista tapahtumista. Liikoja odotuksia ja arvauksia ei kannata tehdä: vielä 20 sivua ennen loppua en osannut arvata miten kirja päättyisi.

Talvinen tarina on ilmestynyt alun perin 1983. Se kuvasi silloin oman aikansa menneisyyttä ja tulevaa, nykypäivänä luettuna kokonaan menneisyyttä. Menneisyyttä, jossa magia jaksaa kantaa vuosikymmenten läpi, eikä vuosituhannen vaihtuminen tuota pettymystä tai absurdeinkaan tapahtuma syö Talvisen tarinan uskottavuutta. Mitä vain voi kertoa, kun tuntee kaupungin salaisuudet ja valkean hevosen.

Ilman elokuvaa kirja olisi jäänyt minulta täysin pimentoon. Ja onneksi en käynytkään katsomassa elokuvaa, sillä siihen on ymmärtääkseni tehty liikaa muutoksia kirjan tapahtumiin. Onneksi Talvinen tarina oli hyllyssä kun aloitin kesäloman. Onneksi luin sen.

Talvinen tarina on elokuun lukuvinkkini Lastukirjastoille. Tarkista kirjan saatavuus.